"Stefan Wallin kertoi muutamaa viikkoa ennen salassa pidettyjen esitysten julkistamista, että ruotsin kielen asema tulee säilyttää myös puolustusvoimien palveluksissa, sillä kielilaki niin vaatii. Tällöin oli vielä epäselvää, mitkä varuskunnat tullaan lakkauttamaan.
Kansan ja kansanedustajien keskuudessa heräsi epäilyksiä, toimiko puolustusministeri Wallin oikein, kun Dragsvikin varuskunta päätettiin säilyttää. Vastustajat vetosivat varuskunnan rakennusten huonoon kuntoon ja ruotsin kielen nostamiseen suomen kielen edelle sekä siihen, että Stefan Wallin on Uudenmaan prikaatin killan valtuuskunnan jäsen. Puolustusministeriä vaadittiin myös eroamaan.
Stefan Wallin myönsi, että on salannut asioita käsiteltävästä uudistuksesta. Hän oli ohjannut puolustusvoimien uudistussuunnitelmia niin, että Dragsvik jäi listalta pois kielipoliittisten syiden vuoksi. Eduskunnassa äänestettiin puolustusministeri Wallinin luottamuksesta. Wallin sai eduskunnan luottamuksen äänin 95-59."
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/03/06/wallin-pyyhki-dragsvikin-pois-varuskuntien-lakkautuslistalta
RKP on aina vedättänyt muita, kysymys kuuluu miksi sen annetaan toimia näin? Kuinka tämän vedätyksen jälkeen voi lisäksi saada eduskunnan luottamuksen? 😂
Enemmistö päättää?
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ruotsalaisten kaikki toimet aina ja jokakerta tähtäävät yksinomaan ruotsinkielisten etujen säilyttämiseen ja lisäämiseen .
Vaikka kysymyksessä olisi Tohmajärven ompeluseuran kesäleiristä , niin miten siinä parhaiten otetaan huomioon ruotsinkielisten asia .- Anonyymi
RKP kertoo puolueohjelmassa ajavansa ruotsinkielisten etuja.
Miksi poliitikot kuvittelevat muuta?
Vale - emävale - itsepetos. Näin se menee. - Anonyymi
RKP kertoo puolueohjelmassa ajavansa ruotsinkielisten etuja.
Miksi poliitikot kuvittelevat muuta?
Vale - emävale - itsepetos. Näin se menee. - Anonyymi
RKP kertoo puolueohjelmassa ajavansa ruotsinkielisten etuja.
Miksi poliitikot kuvittelevat muuta?
Vale - emävale - itsepetos. Näin se menee.
- Anonyymi
Ruotsitalipaanit asettavat etunsa ja ruotsinkielen aseman edistämisen aina ja jokaisessa päätöksessä tärkeimmäksi asiaksi .
Aina ja kaikkialla he peilaavat päätöstä tai muutosta siihen miten se edistää ruotsinkielen asemaa suomessa .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607512Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232936- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311153
- 77853
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52745
