Lätkän MM

Mahtaa käydä, niin miettikääpäs sitä ?
5338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mahtaa käydä niin, että Suomen pojat pelaa itsensä heikompia maita vastaan puolivälieriin voittaen kaikki murskatuloksin ja luoden näin epärealistista toivoa ja huikeita tulevaisuuden visoita suomalaisille. Sitten, kun pelataan "kerrasta poikki"-systeemillä hiemankin tasokkaampaa maata vastaan, alkavat Suomen joukkuetta vuosikausia vaivanneet ongelmat näkyä. Maalipaikkoja saadaan, mutta niitä ei osata hyödyntää. Maalivahtipeli on epätasaista haparointia. Turhia jäähyjä. Johtoasemassa, jos siihen jollain ilveellä päästään, ei osata pelata.

Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy, mutta pahoin pelkään, että sija 5 on kohtalomme. Nyt tarvitaan maalintekijöitä, työmyyriä ja muutenkin vastuunkantajia joukkueeseen. Vaikka hiljaisen työn tekijät ovat tärkeä osa joukkuetta, myös sankareita, jotka pelaavat kisoissa omalla tasollaan ja jopa ylikin, tarvitaan. Maalia kohti pitää uskaltaa laukoa, jotta saadaan reboundeja. On uskallettava taklata ja ottaa vastaan taklauksia.

Suomeen ei tarvittaisi kuin yksi tai kaksi kunnollista maalitykkiä, niin voisimme voittaakin. Esimerkiksi Naganossa Venäjän joukkue ei tarvinnut muuta kuin Pavel Bureen, ja tiputti Suomen pronssiotteluun.

Äänestä
  • mutta totta on. suomi taitaa olla paperilla taas altavastaajan roolissa kun katsoo canadan ja tshekin ja usa:n joukkueita ja suomen kieltäyjiä. mutta toivotaan parasta. mun veikkaus on canukit vie pokalin 2 tsekki 3 ruotsi/usa/slovakia. mutu tuntumalla suomel ei ole kuin ruotsia vastaan joku mahis mut katsotaan toivotaan YLLÄTYSTÄ

    Äänestä

  • kärppä-82 kirjoitti:

    mutta totta on. suomi taitaa olla paperilla taas altavastaajan roolissa kun katsoo canadan ja tshekin ja usa:n joukkueita ja suomen kieltäyjiä. mutta toivotaan parasta. mun veikkaus on canukit vie pokalin 2 tsekki 3 ruotsi/usa/slovakia. mutu tuntumalla suomel ei ole kuin ruotsia vastaan joku mahis mut katsotaan toivotaan YLLÄTYSTÄ

    se on, niin että Tsekki vie kisat puhtaasti,
    häviämättä ainuttakaan peliä (0=

    Äänestä

  • Hessu... kirjoitti:

    se on, niin että Tsekki vie kisat puhtaasti,
    häviämättä ainuttakaan peliä (0=

    veikkaan että suomi tulee 2:seksi koska sm liiga miehet parantaa tasoa niinkuin tapahtui 95.

    Äänestä

  • MeikäJorma kirjoitti:

    veikkaan että suomi tulee 2:seksi koska sm liiga miehet parantaa tasoa niinkuin tapahtui 95.

    YLL.SUOMI ON KUUDES JA MM - K VIE TSEKKI

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitenkäs.. kirjoitti:

Mahtaa käydä, niin miettikääpäs sitä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu