Ei kannata luottaa oman ministeriömme tiedottamiseen. Sivuillaan kertovat, että Islantiin pääsee ilman viiden päivän karanteenia vain täysin rokotettuna (1.6. saakka tieto)
Kun taas Islanti kertoo omilla sivuillaan, että myös koronan sairastaneet voivat tulla maahan, kunhan tietty kummassakin tapauksessa on otettu tarvittavat koronatestit.
Miksi kansalaisten luottamusta omiin instituutioihin halutaan väen väkisin nakertaa!!
(En ole tutkinut tilannetta muiden maiden kohdalla.)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.