Moottoripyörät ym tyhjin äänenvaimentimin kaahaamassa keskustassa ???

Moottoripyörien käyttö on ajan mukana muuttunut. Alun perin siinä oli vapauden ja riippumattomuuden tunne, kun ei tarvinnut enää liikkua lihasvoimalla. Nyt motoristiseurakunta on aikojen muuttuessa kovasti sekalainen. Tässä on poikkitieteellinen, empiirinen tutkimus aiheesta.

Ensimmäinen, oikea harrastajaryhmä on vanhat papat, useimmiten liikkeellä harrikalla, tai jollakin muulla isolla matkapyörällä. Heillä on ollut moottoripyörä jo nuorena, ja harrastusta pidetään yllä, vaikka kunto ei enää matkailuun riitäkään. He ovat aikanaan olleet aktiivisia kokoontumisajoissa, jopa ympäri vuoden. Nyt tavataan Torilla, tai Kauppahallissa muita vanhuksia ja ajetaan siististi.

Seuraava ryhmä koostuu työikäisistä motoristeista. Heillä on isohkot matkapyörät, ja heitä tapaa kaupungilla harvemmin. He tekevät pitkiä matkoja ulkomaita myöten. Harrastus vaatii paljon vapaa-aikaa, hyvää terveyttä, huonojenkin säiden sietämistä sekä lisäksi vielä rahaakin palaa. Kaikesta näkee, että harrastukseen on panostettu paljon. Tämäkin ryhmä ajaa siististi ja on motoristien aatelia, oikea harrastajaryhmä.

Tässä olivat oikeat motoristiryhmää, joita arvostan kovasti. Seuraavissa kappaleissa on sitten niitä ihan muita.

Ensimmäinen on wannabe-ryhmä: nuoremmat, työikäiset harrikkamiehet. Tällä porukalla on moottoripyörä jotain muuta, kuin matkantekoa varten. Se on enemmän näyttämistä ja kuulumista, kuin ajamista varten. Pyörät ovat rakenneltuja ja ensimmäinen uhri siinä hommassa on äänenvaimennin. Matkapyöräksi niistä ei enää ole, koska kenenkään pää ei kestäisi kuunnella sellaista mökää tunti-, saati päivätolkulla. Siksi nämä esiintyvät kaupungissa. Niissä ei myöskään ole tuulisuojia keulassa, joten itikkalounas on matkalla aina taattu. Tässä sakissa on nekin Tom of Finland-malliset puvut. Vaikka, olenpa nähnyt kerran karskin näköisen naisparinkin tankkaamassa harrikoitaan 😊.

Sitten tulevat pienempien japsipyörien nuorehkot kuskit. Näissä on kaksi alalajia: takapuoli pystyssä ajavat, ja toisena kroppa pystyssä ajavat nakupyöräilijät. Ensimmäisen ryhmän pyörät ovat RR-pyörien näköisiä. Ne on tarkoitettu radalle. Jostain syystä nämäkin kuitenkin vaeltavat maalta kaupunkiin. Ne kiljuvat sen 15 – 20 tuhatta kierrosta ja nämä tapaavat ajaa kierrokset tapissa normaaliliikenteen seassa jo maanteillä. Tämän ryhmän poppoota tulee vastaan myös etupyörä ilmassa. Nämä ovat liikenteen kauhu ja heitä kuoleekin vuosittain kaikenlaisissa tyhmissä onnettomuuksissa. Tälläkin porukalla selityksiä riittää, lain ei tulisi koskea heidän ”harrastustaan” millään tavalla.

Seuraavana nakupyöräilijät, ja heilläkin on äänenvaimentimissa on vain kuoret. Näillä pyörillä ei matkaa taiteta minkään vertaa, ja ne esiintyvät pelkästään kaupungissa. Koko homma tähtääkin esiintymiseen, heillä on monenlaista rekvisiittaakin esityksissään. Paras taisi olla viime kesänä taiteilija, jolla oli kypärässä punaiset pirunsarvet. Kaupungissa he saavat yleisöä. Se saisi mielellään heidän kiihdytyksiään säikähtää, pelästyä, hihittää kauhistellen (ihhailla niin kuin Oulussa sanotaan), mutta ei tietenkään nauraa.

Vielä on yksi alalaji: yksisylinteristen, alun perin maastoajoon kehitettyjen pyörien ja mönkijöiden kuskit. Tämä poppoo on nuorta, vasta kortin saanutta porukkaa. Heilläkin on se paradoksi harrastuksessa, että alun perin maastoon kehitetystä ajoneuvosta tyhjennetään äänenvaimennin ja lähdetään sen jälkeen siihen ympäristöön, mihin ajoneuvo huonoimmin soveltuu: kaupunkiin. Katsokaapa joskus näitä isäntiä, kun he kiihdyttelevät etupyörä kohti taivasta, Pelkkä ilme kertoo, että nyt tekee höpöä. He eivät välttämättä tarvitse edes sitä yleisöä, vaan he tyydyttävät kokonaan itse itsensä päästessään kaupunkiin.

Näitä harrastuksia ja siihen liittyvää bisnestä tuetaan monin tavoin. Ajoneuvoista ei tarvitse maksaa käyttömaksuja, eikä niitä koske edes vuosittaiset katsastukset. Siksi niin moni pyörä on rakentelun jäljiltä jotakin muuta, kuin mikä se on alun perin ollut. Nämä ovat sitten ainoita kulkuneuvoja, joilla saa (käytännössä) laillisesti tuottaa meteliä, joka ylittää kaikki työsuojelun melurajatkin. Näistä kaikki sivulliset ja kaupunkien asukkaat pääsevät osallisiksi ja näillä vehkeillä tuotetaan täysin tarpeetonta saastetta asumisympäristöön. Jokainen, joka kieltää näin tapahtuvan, voi kokeilla ampua rynnäkkökiväärillä sarjatulta keskellä kaupunkia (ilman luoteja siis). Kokeilkaapa, kuinka kauan sitä saa ”harrastaa”, ennen kuin virkavalta on paikalla? Ja ei, en muuta hevonkuuseen kaupungista, missä asun, vaan toivon, että nämä ”harrastajat” pysyisivät siellä hevonkuusessa ihan itse.

🤣🤣🤣

Mikä osaltaan herättää ihmetystä, on Oulun kaupungin erityiskohtelu moottoripyöräilijöille. Esim. Rantakadulla, osa kadunvarresta pyhitetään joka vuosi "moottoripyöräparkiksi". Rantakadun asukkaat kiittää, kun kaikki poseeraajamotoristit meluineen ja muineen saadaan tulemaan Rantakadulle.

Kadun toiselta puolelta poistettiin (autojen) pysäköintimahdollisuus osin, korvaten se ravintolaterassilla. Tässä ollaan asian ytimessä - autoilijoiden kadunvarsipysäköintiä hankaloitetaan keinolla millä hyvänsä, vaikka se tarkottaisi asujaimistolle suurempaa haittaa, kurittomien moottoripyöräilijöiden suosimisineen.