Miksi täällä nyt luodaan sellaista kuvaa että kaikki maat ovat tämän jo hyväksyneet Suomi mukaan lukien ja olisi ennekuulumatonta että emme pysyisikään sopimissamme asioissa ja lupauksissa!
MUTTA kun asiahan ei taida olla ihan näin yksinkertainen. Eihän Sannalla ollut mitään valtuuksia lopullisiesti hyväksyä tätä EU:n tukipakettia VAAN hänellähän oli "vain" eduskunnan antama mandaatti sille että saa edustaa Suomea näissä neuvotteluissa ja neuvotella parhaan kykynsä mukaan Suomelle niin hyvä sopimus kuin mahdollista.
Koko ajanhan on ollut tiedossa että lopullisen hyväksynnän tulee antamaan eduskunta, itse hallituskin tätä korosti silloin kun paketti oli neuvoteltu joten ei tässä ketään petetä vaikka emme hyväksyisikään tätä pakettia!

Vastaukset 20
Vanhimmat
No eikö se ensiviikolla selviä kumpi voittaa, RAHA ,vai haave.
Tarkoittanet että raha ja haave (pakettihan ei ratkaise mitään, se vaan siirtää ongelmia eteenpäin) VAI järjestelmän uskottavuus (pysytään omissa säännöissä).
Ei vaan raha ratkaisee ja me muut jäämme haaveilemaan. Itse paketista en sanonut juuta, enkä jaata.
Ei .Eikä tuota ole vielä hyväksytty edes Suomen eduskunnassa:
https://yle.fi/uutiset/3-11932609
Ei eikä tuota ole hyväksytty vielä edes Suomen eduskunnassa:
https://yle.fi/uutiset/3-11932609
Sannalla ei ollut mandaattia kävellä Suomen perustuslain ja EU-sopimusten yli.
Pääministerille lopputili jos näin on tehnyt .
Pääministerin eroa ei aleta valmistella jonkun suomi24 -palstan lakiasiantuntijan lausuntojen perusteella.
27 jäsenmaata EUssa ,joista vain 19 hyväksynyt elpymispaketin !
Ei ole mikään kiire edes äänestää tiistaina asiasta Suomessa .
Kiire äänestää, että kansanedustajilla ei olisi aikaa perehtyä asiaan riittävän huolellisesti.
Sama koskee Sote-pakettia.
Ei tietenkään ollut. Eduskuntahan sen päättää.
Mitähän aloittaja nyt höpisee?
Miten on luetun ymmärtäminen saati muu ymmärrys?
EU-maiden pääministerit neuvottelivat tuon sopimuksen. ( Angela,Giuseppe, Emmanuel, Mark , Kiriakos mm. ja Sanna) Ne kaikki olivat demokraattisesti valittuja valtiojohtajia.
Niin mitä sitten? Eiväthän he tehneet muuta kuin neuvottelivat ne omalta kohdaltaan ja jokainen maa ratifioi sitten aikanaan oman osuutensa tai sitten ei!
Olet oikeassa Kepulaisten Kaalipäiden on vaikea ymmärtää tätä?
Jos Marin on toiminut omin päin, Marin on tehnyt rikoksen, siis mitenpäin?
Pääministerin olisi pitänyt olla koko neuvottelujen ajan puhelinyhteydessä Jussi Halla-ahoon ja käyttää tämän taloudellista asiantuntemusta ja loistavia neuvottelutaitoja hyväkseen, niin tuloksesta oltaisiin saatu Suomen ja suomalaisten kannalta edes jollakin tavalla siedettävä.
Jos olisi ollut Halla-ahoon yhteydessä edes yhden kerran, koko paketti olisi aivan eri näköinen.
Halla-Aho ihan sama kun Sipilä. Eikä Persut ole mihinkään muuttuneet.
Mitä tulee aloittajan kommenttiin. Niin ei Sannalla ole valtuuksia hyväksyä. eduskunta päättää. Nämä on ihan perusasioita jotka kaikkien pitäisi ymmärtää jos saa äänestääkin.