Yön pimeinä tunteina on kymmenen minuutin välein kirjoiteltu ikäviä väitteitä Helsingin piiritoimikunnan toiminnasta. Voisi jopa luulla kyseessä olevan sama henkilö, mutta en ota kantaa siihen. Nyt olisi varmasti hyvä aika selvittää "hesalaisnatsien" toimenkuvaa.
Helsingin tämänhetkinen piiritoimikunta ei
- kannata kansallissosialistisia pyrkimyksiä
- yritä kaapata valtaa puolueessa
- arvostele puolueen johtohenkilöitä
- ole kokoomuksen tai kepun kätyreitä täynnä
- toimi puoluetta vahingoittavalla tavalla
Helsingin piiritoimikunta sen sijaan
- kannattaa demokratian lisäämistä
- pyrkii kehittämään puoluetta yhteistyössä muiden piirien ja toimielinten kanssa
- koostuu valtiovallan päätöksentekoon ja muiden puolueiden tehottomuuteen tyytymättömistä asukkaista
Piiritoimikunnalla on jopa vaikeuksia nimetä henkilöitä ehdolle Puoluehallitukseen. Riidanhaastajia siinä ei ole. Viimeisenä keinonaan se joutuu pohtimaan erään henkilön erottamista piiriä vahingoittaneen toiminnan takia. Vuoden ajan piiritoimikunta (myös vanha) on joutunut toistuvasti huomauttamaan häntä useista virheistä ja törkeästä huolimattomuudesta.
Mahdollinen rikosilmoitus kunnianloukkauksesta on yksittäisen henkilön tekemä, eikä sillä ole mitään tekemistä vallassa olevan piiritoimikunnan kanssa.
Kokkolaan ei ole lähdössä riidanhaastajia, vaan uuden polven Perussuomalaisia. He eivät ole SMP:läisiä, mutta uutta vertakin tarvitaan (ei tosin vuodatettavaksi). Toivoisinkin, ettei kukaan vetäisi hätäisiä johtopäätöksiä helsinkiläisistä, sillä olisi vähintäänkin reilua keskustella heidän kanssaan ennen tuomitsemista. Ketäänhän ei saisi tuomita ilman oikeudenkäyntiä.
"Mielummin sata rikollista vapaana kun kymmenen syytöntä vankilassa"
Jatketaan taistelua yhtenä rintamana tällä valitsemallamme tiellä, sillä se on oikea tie. Nähdään Kokkolassa!
TERVEISIN,
Tommi Ojala
Tiedotusvastaava
Helsingin piiri
[email protected]
Helsingin tämänhetkinen piiritoimikunta ei
- kannata kansallissosialistisia pyrkimyksiä
- yritä kaapata valtaa puolueessa
- arvostele puolueen johtohenkilöitä
- ole kokoomuksen tai kepun kätyreitä täynnä
- toimi puoluetta vahingoittavalla tavalla
Helsingin piiritoimikunta sen sijaan
- kannattaa demokratian lisäämistä
- pyrkii kehittämään puoluetta yhteistyössä muiden piirien ja toimielinten kanssa
- koostuu valtiovallan päätöksentekoon ja muiden puolueiden tehottomuuteen tyytymättömistä asukkaista
Piiritoimikunnalla on jopa vaikeuksia nimetä henkilöitä ehdolle Puoluehallitukseen. Riidanhaastajia siinä ei ole. Viimeisenä keinonaan se joutuu pohtimaan erään henkilön erottamista piiriä vahingoittaneen toiminnan takia. Vuoden ajan piiritoimikunta (myös vanha) on joutunut toistuvasti huomauttamaan häntä useista virheistä ja törkeästä huolimattomuudesta.
Mahdollinen rikosilmoitus kunnianloukkauksesta on yksittäisen henkilön tekemä, eikä sillä ole mitään tekemistä vallassa olevan piiritoimikunnan kanssa.
Kokkolaan ei ole lähdössä riidanhaastajia, vaan uuden polven Perussuomalaisia. He eivät ole SMP:läisiä, mutta uutta vertakin tarvitaan (ei tosin vuodatettavaksi). Toivoisinkin, ettei kukaan vetäisi hätäisiä johtopäätöksiä helsinkiläisistä, sillä olisi vähintäänkin reilua keskustella heidän kanssaan ennen tuomitsemista. Ketäänhän ei saisi tuomita ilman oikeudenkäyntiä.
"Mielummin sata rikollista vapaana kun kymmenen syytöntä vankilassa"
Jatketaan taistelua yhtenä rintamana tällä valitsemallamme tiellä, sillä se on oikea tie. Nähdään Kokkolassa!
TERVEISIN,
Tommi Ojala
Tiedotusvastaava
Helsingin piiri
[email protected]
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ei kuulu perussuomalaiseen tyyliin haukkua SMP:TÄ
jOKA HAUKKUU,EI TIEDÄ MENNEISTÄ MITÄÄN,EIKÄ MYÖSKÄÄN SITEN UUTTA YMMÄRRÄ.
yKSIN TE UUDISTUSMIELISET ETTE PITKÄLLE POTKI,VAAN KOKONAISUUS RATKAISEE.rAUHA JA RINNAKKAISELO TUO PARHAIMMAN LOPPUTULOKSEN
Ei kukaan SMP:tä hauku. Jos ei ole SMP:läinen, niin mitä sille mahtaa kun on tullut mukaan vasta Perussuomalaisten aikoihin. Riitaa ei edelleenkään kukaan haasta. Yksin ei ole tarkoitus potkia pitkälle, vaan yhteistyössä muiden kanssa.
Kerroit pitkässä jutussasi, että viime yönä monessa kirjoituksessa arvosteltiin Helsingin PIIRIÄ. Minä en löytänyt sellaisia juttuja ainoatakaan. Kerro vaikka otsikot noista jutuista, niin muutkin kuin sinä löytävät ne.
Niissä ei suoraan mainita Helsingin piiriä monessakaan, mutta viitataan virheistä viisastuneena epäsuorasti Helsingin piiritoimikuntaan. Aikaisemmista teksteistä on helppo yhdistellä yhteydet näihin uusiin "johonkin tahoon viittaaviin" yökirjoituksiin.
Näyttö rikoksen tunnusmerkistön täyttymiseen on vaikeampi osoittaa, kuin henkilön nimeltä mainittu kunnianloukkaus, mutta mikäli keskustelu jatkuu, joutuneen viesteissä mainitun tahon edustajat miettimään sitäkin vaihtoehtoa.
Joitakin hyväuskoisia näköjään höpsäytetään jatkuvasti. Tämäkin on tuttua jo vanhastaan. Todellisuus jotenkin hämärtyy ja katsantakanta kapenee. Lopulta ollaan jopa uhkaamassa oikeustoimilla, no siinäkään ei ole mitään uutta. Kannattaisi hieman kuunnella kokeneempia...
Ei ole tapana uhkailla. Enemmänkin teot puhuvat puolestaan.
Rikosprosessi on fakta.
Mutta järjestelmällisesti nämäkin asiat kuivuvat kokoon tämäntyyppisissä asioissa, eli käytännössä rikosprosessin tekijä häviää. Onkohan kysymyksessä rikosilmitus vai tutkintapyyntö? Niillä on nimittäin eroa.
Rikosilmoituksesta asianomistajarikoksessa, rikoslain 24 luku 8 ja 9§.
rikosilmoituksen tekijää voidaan myös syyttää perättömästä ilmiannosta.
Näyttö on niin älyttömän kirkas ja vahva, ettei tarvitse onneksi spekuloida. (Nimeltä henkilön mainiten, useita loukkaavia sanoja ja viittauksia.) Teki vielä rikoksestaan törkeän eli jatketun (useita päiviä, useita viestejä) ja laaja levitys (internet, satoja lukijoita).
Henkilö, joka esiintyy internetissä omalla nimellään on julkisuuden henkilö, ja se on eri asia, kuin se, että oma-alotteisesti kirjoitetaan henkilön nimi ja sitten herjataan. M laittoi itsensä likoon ja se hänen on kestettävä.
PS. kannattaa tutustua miten tällaisissa asioissa on käynyt, kun kysymyksessä on julkisuuden henkilö.
Se, että onko näyttö älyttömän kirkas, voidaan olla montaakin mieltä.
Ei poliitikot ja julkisuuden henkilöt ole täysin vapaata riistaa.
Ensinnäkin: jos tieto on perätön, ei myöskään klausuulia julkisuuden henkilöstä sovelleta.
Toisekseen: sitä ei sovelleta myöskään silloin, kun on ei ole kyse henkilön julkisesta toiminnasta. Yksityisyys se on julkisuudenkin henkilöllä.
En ole väittänytkään, että julkisuuden henkilöt olisivat vapaata riistaa. Heidän osalta kuitenkin pätee käytännössä se, että heidän on myös kestettävä välillä aika ankaraakin kritiikkiä. Lue vaikka iltapäivälehtiä ja totea itse.
Saattoi olla, että ne viestit, joista on nyt kyse, jäivät minulta lukematta. Periaatteena kuitenkin on myös se, pitävätkö "herjaajan" esittämät väitteet paikkansa vai ovatko ne valhetta. Joku voisi vielä kerrata minulle millaisista viesteistä oli kyse ja tuotiinko siinä esille sellaisia asioita, jotka eivät pitäneet paikkaansa.
einari,
Tuskin kukaan niin tyhmä on että jää toistelemaan itseään koskevia loukkaavia väitteitä. En myöskään usko, että kukaan sivullinenkaan on niin tyhmä, että lähtee ajamaan samaan miinaan, että "einarin pyynnystä" toistelisi kolmatta henkilöä loukkaavia väitteitä. Tällöin henkilö itse syyllistyy samaan rikokseen, josta prosessi on nyt laitettu liikkeelle.
Palstalla kirjoittaminen ja/tai oman nimen käyttö ei tee henkilöstä "julkisuuden henkilöä". Suosittelen kaikille hovioikeuden päätöksien lukemista, joissa on vastaavissa kanteissa haettu lainkäytön linjaa.
Lisäksi vielä kommentti einarin erääseen ajatusvirheeseen perättömästä ilmiannosta. Nyt jätetyssä rikosilmoituksessa sillä retostelu ei ole mitenkään mahdollista. Rikoksen tunnusmerkistö täytyy selvästi ja rikos on tehty nimimerkin takaa. Asianomistaja ei ole nimennyt ketään - on poliisin asia selvittää asiattomuuksia ja loukkaavaa materiaalia julkisesti levittävän tahon henkilöllisyys.
Millä tavalla on nyt höpsäytetty?
Ja kuka on hyväuskoinen?
Millä tavalla ei ole uutta jos höynäytellään ketä?
Kuka kokeneempi kuin kuka?
Keneltä hämärtyy todellisuus?
Onko rikosilmoituksen jättäminen uhkailua oikeustoimilla?
Miten niin uhkailu ei ole mitään uutta?
Ja keneltä?
Nimimerkin takaa on helppoa kirjoitella mitä tahansa.
jatkuvilla kunnianloukkas käräjöinnillään. Lähes ainoa, mitä media kirjoitti, oli käräjäjöintikäsittelyt. Onko meillä nyt joukossa uusi Suhonen?
Väärinkäytöksiin puututaan. Nyt ja jatkossa.
Mitä väliä on sillä että joku Suhonen teki rikosilmoituksia joskus 30 vuotta sitten tai 15 vuotta sitten SMP on kuollut , kuopattu ja unohdettu.
Olisi aika SMP.n jyyrienkin ruveta katsomaan eteenpäin ja pyrkiä tekemään asioita tämänpäivän metodein.
Teidän tekemät rikokset tai kuprut on jo vanhentuneet,joten kävelkää rauhassa.
Jos taas perussuomalais piireissä, oli se mikä piiri tahansa on väärinkäytöksiä, niin ne kannattaa puhdistaa. Ja se voi olla paljon helpompaa kuin Helsingissä, jossa on korkeimman tason sympatiaa väärintekijöille.
Vai onko ymmärrettävä , että rötösherran jahtaajat hyväkyvät rötökset, kunhan ne tapahtuu omissa joukoissa? Eli niinkuin ex- pappikin sanoi, elkää tehkö niikuin minä teen,vaan niinkuin minä sanon.
HALOO!!!nÄETTEKÖ TAI KUULETTEKO ENÄÄ MITÄÄN MUUTA
KUIN TUON SOKEAN JA TYHJÄNPÄIVÄISEN TAISTELUN ?
tEILLE NAURAVAT JO aidanseipäätkin !
Hävetkää niitten oikeusprosessienne kanssa.
Mitäpä on sanottu ja kirjoiteltu VANHASESTA JA KARPELASTA,eikä ole vielä rikosilmoitusta tehty.
Näillä tempuilla ei eduskuntaan porskutella,valitettavasti.
Jos olet Tanja Karpela tai Matti Vanhanen niin laita rahatilaus vetämään. Otsikoksi merkitään "rikosilmoitus" ja toimitetaan poliisille. Muitten ei kannata vaivautua.
Näin paljon puhutun kirjoituksen täällä netissä. Se oli luettavissa kai alle puoli vuorokautta. Siinä käytettiin muistaakseni eräästä henkilöstä nimityksiä "fasisti", "sosiaalidarwinisti" ja "työtön". En muista muuta. Henkilön nimi mainittiin myös. Toisessa kirjoituksessa henkilöön viitattiin vain kirjaimella "M". Siinä viestissä oli samoja asioita ja lisäksi arvuuteltiin, onko "M:n" kiintymyssuhteessa hänen omaan äitiinsä ollut ongelmia.
Näin puolueen ulkopuolisin silmin ei voi muuta todeta kuin, että kyseisistä viesteistä voidaan olla montaa eri mieltä. Vaikea kuitenkaan uskoa, että rikoksen tunnusmerkistö täyttyy. Tässähän on nyt keskusteltu kai viestistä, jonka sisältöä kukaan ei ole tuonut esille. Sehän on se ratkaiseva. Jos "herjaaja" pystyy perustelemaan käyttämänsä nimitykset uskottavasti, ei ongelmaa ole. En tiedä, onko esim. nimitykset "fasisti" tai "työtön" sopivia asianosaisen kohdalla. Joidenkin mielestä voi hyvinkin olla. Suomi on vapaa maa. Myös se, että asianosainen itse tuli ulos kirjoituksella, altistaa hänet arvostelulle. Niin ikään ylläpidolla on vastuunsa. Jos viesti on loukkaava, tulee sen se poistaa. Kirjoittajan vastuu on osittainen.
Poliisi ei voi myöskään paljastaa nimimerkin henkilöllisyyttä, jos rikoksen tunnusmerkistö ei täyty. Jos täyttyy ja tuomio tulee, niin en tiedä, voiko nimimerkkiä paljastaa sittenkään. Käsittääkseni ei.
Miettisimpä kerran jos toisenkin,ennenkuin alkaisin nimimerkkien varaan tekemään rikosilmoitusta.
Oli tuossa juuri lehdessä juttu ,kun yks muija
väitti tulleensa raiskatuksi senjälkeen kun ei ollut saanut kauppiaalta olutta,humalaisena.
Saipahan muija tuomion perättömästä ilmiannosta niin että tärähti .