Kartelli?

Kyselen tässä mielipiteitänne poismuuttaneena Kokoomuksen kannattajana, olisiko meidän MEPeillä mahdollisuus kysellä siellä Brysselissä vähän nykyisen kotimaani Viron yhden valtiollisen ammattiryhmän hinnoittelupolitiikasta. Kyse on saksanmallin mukaisesta notaaripalveluiden myynnistä. Kaikki viralliset kaupat, nimikirjoitukset ym. täytyy vahvistaa notaarilla, joka hinnoittelee työn väittämän mukaan ministeriön vahvistamien hintojen mukaan. Pienemmissä kaupoissa se sopii minullekin, mutta kauppa jossa notaarin palvelumaksu on jo 100 000 kruunua (liki 6400€), alkaisi hintakilpailu kiinnostaa. Kuitenkin kahdestakymmenestä tarjouspyynnöstä ja muutamasta puhelinkyselystä tuli ilmi, että kaikki notaarit kysyvät sentilleen samaa palvelumaksua vedoten valtioneuvoston vahvistamiin hintoihin. Ylin hinta mielestäni voi olla, mutta nämä selitykset haiskahtavat kartellille. Notaareita on Virossa noin 160 ja heidän määräänsä säätelee heidän oma liittonsa joka kouluttaa uusia tulokkaita ja päättää montako kilpailijaa vuodessa otetaan rinkiin lisää. Tästä myös johtuu, että ammattikunta on erittäin hyväpalkkaista ja esim. lähettämääni hintakyselyyn e-postilla vaivautui 20:stä vastaamaan vain viisi. Tuntuu, että 100 000 kruunun palkkio ei ole niin suuri että viitsii vaivautua tai sitten piirin sisällä info liikkuu hyvin. Mielestäni asia kaipaa hieman tutkimista ja kuulisin mielelläni, miten muualla Euroopassa vastaavat organisaatiot työskentelevät/kilpailevat?
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tulnukas kirjoitti:

Kyselen tässä mielipiteitänne poismuuttaneena Kokoomuksen kannattajana, olisiko meidän MEPeillä mahdollisuus kysellä siellä Brysselissä vähän nykyisen kotimaani Viron yhden valtiollisen ammattiryhmän hinnoittelupolitiikasta. Kyse on saksanmallin mukaisesta notaaripalveluiden myynnistä. Kaikki viralliset kaupat, nimikirjoitukset ym. täytyy vahvistaa notaarilla, joka hinnoittelee työn väittämän mukaan ministeriön vahvistamien hintojen mukaan. Pienemmissä kaupoissa se sopii minullekin, mutta kauppa jossa notaarin palvelumaksu on jo 100 000 kruunua (liki 6400€), alkaisi hintakilpailu kiinnostaa. Kuitenkin kahdestakymmenestä tarjouspyynnöstä ja muutamasta puhelinkyselystä tuli ilmi, että kaikki notaarit kysyvät sentilleen samaa palvelumaksua vedoten valtioneuvoston vahvistamiin hintoihin. Ylin hinta mielestäni voi olla, mutta nämä selitykset haiskahtavat kartellille. Notaareita on Virossa noin 160 ja heidän määräänsä säätelee heidän oma liittonsa joka kouluttaa uusia tulokkaita ja päättää montako kilpailijaa vuodessa otetaan rinkiin lisää. Tästä myös johtuu, että ammattikunta on erittäin hyväpalkkaista ja esim. lähettämääni hintakyselyyn e-postilla vaivautui 20:stä vastaamaan vain viisi. Tuntuu, että 100 000 kruunun palkkio ei ole niin suuri että viitsii vaivautua tai sitten piirin sisällä info liikkuu hyvin. Mielestäni asia kaipaa hieman tutkimista ja kuulisin mielelläni, miten muualla Euroopassa vastaavat organisaatiot työskentelevät/kilpailevat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu