Aivan järjetöntä hallitukselta jos tuollaista ovat kaavailemassa. Suomessa on olevinaan 1,2 miljoonaa sinkkua ja jos tuo lisä tulee mahdolliseksi hakea niin sinkkujen määrä tulee lisääntymään vielä entisestään. "Sinkkuus" on kannattavaa.
Ajatellaan esimerkiksi että Perheessä on kolme lasta ja asutaan vuokralla. Jos perheen mies muuttaakin kirjansa toiseen osoitteeseen, saa perhe asumistukena lähes koko vuokraa vastaavan summan. Edelleen kaikki asuvat samassa kodissa, mutta yhden posti menee muualle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.