On hyvä, että miehillä on paikkoja joissa voi imettää kulliansa, sillä varsinkin vanhemmilla miehillä on tarve sitä tehdä, koska kotona ei vaimo enään ime, myös nuoremmat miehet käyttää näitä paikkoja hyväkseen.
Itse vannoutuneena kalun imijänä tykkään ensinnäkin kullin tuoksusta (en puhu nyt mistään juusokalusta) perustuoksuna pidän lievää virtsan tuoksua joka kiihottaa aivan valtavasti itseäni, ja nuuhkin sitä ennen kuin otan kalun huulieni väliin ja tunnen ihanan hiukan makeahkon kyrvän maun suussani. Tämän jälkeen tulee mieto kiimaliman virtsainen maku ja lopulta työn palkka miehen sperma, se taivaallinen samettinen hapahko eliksiiri jota saadakseni teen mitä tahansa.
Lopuksi anon päälleni ns. kiimakuset jotka yleensä tulee miehiltä laukeamisen jälkeen melko helposti veltostuvasta kullista, maistelen ja nautin myös tästä. Päätteeksi nuolen kalun puhtaaksi ja nöyrästi pyydän tulemaan uudelleen.
Tänään on tiistai ja tiedän saavani muutaman lastin, ehkä useammankin, jos olen ahkera kiertämään paikkoja.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.