Olisiko maailma parempi?

Anonyymi

Jos IPU olisi osannut toimia järkevästi puolueena? Virhe 1:Puoluetta ympättiin Keskustan korvaajaksi ja puhuttiin Kekkosesta ikäänkuin siten saataisiin ääniä vaaleissa. Jopa yritettiin nostaa Kekkonen puolueen nimeksi. Virhe 2: Vedettiin puolueen ohjemaan uskonto. Näin saatiin puolet äänestäjistä äänestäjistä pois. Virhe3:Puolue liitettiin mukaan vaseemmistoon sosialisoimaan omaisuuksia. Virhe 4: Puolueen vaaliehdokkaiksi päästettiin kaikki halukkaat.Lopuksi jo ulkomaiset henkilöt joista ei tiedetty mitään. Näin saatiin häpeään koko puolue joka todellisuudessa pyrki Suomen itsenäisyyteen toisinkuin muut puolueet jotka olivat valmiit myymään maamme ja omaisuutemme kuten nyt hyvin nähdään.Näin vahvistui keinottelijoiden valta koko maailmassa.Piittaamattomuus maapallon asioista johtikin pian täystuhoon jonka koronaepidemia aiheutti. Vieläkään ei mikään järjestö vaadi muutosta globaaliin hävitykseen jossa pääosissa ovat maatalous,teollisuus,kauppa ja turismi.IPUsta muutamat kyllä ymmärsivät ongelman mutta ne lakaistiin IPUn mukana maton alle rutonahneiden toimesta

11

895

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä ne ehdokkaat on valittu vaaleihin ihan suomalaisuuden mukaan ja tarkan harkinnan jälkeen. Tämä loputon höpinä sosialisteista on väsyttävää kun ihmiset ovat aivan tavallisia palkansaajia ja suomalaisia työtätekeviä ihmisiä, eikä mitään kommunisteja. IPU on suomalaisuutta, ja suomalainen on reilu. Täällä asuu suomalaisia, ei mustia ja valkoisia. Jos ei toiminta ole kelvannut, sitähän pitää itse mennä parantamaan paikanpäälle eli siitä vaan puolueen toimintaa mukaan ja pois komerosta!

      • Anonyymi

        Totuus nähdään menestyksestä. Persut ja IPU aloittivat samasta aikoinaan mutta IPUn ajatuksilla ei ole saatu mitään aikaiseksi.Oikein hävettää tunnustaa ipulaisuutta kun siihen on ympätty kaikkea sopimatonta. Mitä teemme Suomessa kun kaikki on rosvottu ja lahjoitettu muille. Maaseutu on näivetetty täysin ja kalliit rakennukset tyhjillään.IPU ei edes ota kantaa asiaan ikäänkuin hyväksyen EUn ja sen pelin suomalaisia vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhminkin tajuaa viestin: "Rajat kiinni" ja äänestää sitten sen mukaan tajuamatta mitä oikeistolainen talouspolitiikka omalle kohdalle merkitsee tai paljon muutakaan.

    • Anonyymi

      Kirjoituksessa on paljon ideaa yllä
      Ongelmat ovat pienpuolueella aivan kauheat
      Samoin henkilö, joka on pienestä kunnasta, on vaikeuksissa päästä eduskuntaan
      Vastaesimerkki on Riikka Purra joka nousi pienestä vielä kaksikielisisestä kunnasta Kirkkonummi väkirikkaalla Uudellamaalla eduskuntaan isolla äänimäärällä eli yli kuntarajojen keräsi kannatusta

      No nyt. Ryhdistymme. Emme päivittele. Emme valita. Organisoidumme
      KYLMÄN RAUHALLISESTI VOITTOON https://vaalit.perussuomalaiset.fi/kuntavaalit
      Suomi takaisin, oma kansa ensin, tee valityötä, gallupit eivät äänestä mutta sossuhallitus matutuksineen on kauhea ongelma

      • Anonyymi

        Purra ei edes tiedä että kaikki isoimmat sosiaalilaitoksemme pyörivät nimenomaan sen ulkomaisen pienipalkkaisen työvoiman avulla, kun siivoojia, keittäjiä ja sairaala-apulaisia ei saa kotimaasta mistään töihin. Purra heittäisi kaikki pienipalkkaiset ulkomaalaiset ulos täältä ja suomi pysähtyisi kun kukaan ei tee niitä raskaita ja likaisia töitä. Ulkkarit ovat laitostöissä vähiten poissa, vähiten sairaina ja tekevät pienimmällä palkalla kaiken. Purra ei tiedä työmarkkinoista eikä sote-palveluista mitään, joten pitäisi suunsa kiinni.

    • Anonyymi

      Suomen OIKEAT ongelmat jotka ovat suuria , eivät ratkea jollakin marginaalisen asian vastustamisella kuten 4 prosentin ulkomaalaisväestön vastustamisella. Suomen ongelmat ovat aiheutuneet sen 96 prosentin suomalaisten välinpitämättömyyden ja ahneuden takia, meidän pitäisi tehdä kansana parannus eikä yrittää vierittää maan ongelmien syytä muutaman prosentin haja-ryhmien harteille. Suomi takaisin? Se ei ole koskaan mihinkään hävinnytkään. Suomi noudattaa kansainvälisiä Sopimuksia siirtolaisista ja pakolaisista, jos joku kusettaa se laitetaan vastuuseen, ei siihen mitään erillistä rotuoppi-jaottelua ja ohjelmaa tarvita. Suomi tarvitsee oikeita isoja ratkaisuja ei näpräämistä jollakin talouden isossa kuvassa pikkujutuilla, kuten muutamalla prosentilla ulkomaalaisia. Näpertely ei auta suomea, vaan pontevat uudistukset verotuksessa, työmarkkinoilla ja sote-palvelujen kehittämisessä, mitä kukaan ei vakavissaan pohdi ja sekin joka pohtii ja tulee olemaan iso pelastus edistyksen nimissä, on vasta tulossa yhdistykseksi. Onneksi.

      • Anonyymi

        Suomen ja maailman ongelmat keskittyvät pörssipeliin ja siihen osallistujiin jotka viis veisaat mihin johtaa kansan kyykytys tolkuttoman halpuutyksen seurauksena. Kansa ei ymmärrä tyytyä vähään vaikka sen talous on romutettu täysin Kiinan kommunismin avulla.Kiinan rihkaman kaupustelijat vaurastuvat tekemättä mitään hyödyllistä. Seurauksena on ollut länsimaitten tuotannon loppuminen ja työttömyys. Myös ilmastonmuutos on seurausta samasta asiasta ja myös koronaepidemia joka johtunee niistä myrkyistä ja kaasuista jotka syntyvät tuon halpuutuksen vuoksi hengitysilmaan.Kun on valtio ja ihmiset joka ei välitä mitään seurauksista niin asiat ovat pahasti pielessä. Rikastuvat vaativat lisää liksaa ja etuja lahjomalla puolueita vaalirahoilla ja suojatyöpaikoilla joista käsin pyöritetään rikastuttavaa korruptiota .Eletään pirullisessa utopiassa jossa halveksitaan ruumiillista työtä ja säästämistä joiden varaan pitäisi kaiken perustua jotta elämä jatkuisi.
        Puolueet näpertelevät pikkuasioiden parissa luoden lisää saalista ahneille ja rikkaille työntämällä kansalle lisää velkaa.EU suunnittelee rahan hävittämistä jolla se pääsisi eroon valtavasta rahakriisistä.Jostain syystä kansa ei vieläkään käsitä mitä EU tekee. Kuitenkin EU on jo 10 vuotta jakanut ahneille biljoona vuosittain rahaa jota muut eivät näe. Tilanne on kuin luotu jotain kumousta varten josta ei piitata.Vapaa liikuminen on tärkeämpää kuin elämä. Nyt korona-aikana tämän huomaa hyvin kun turismi levittää tautia vapaasti ja yrityksett huseeraavat yhteiskunnan tuilla.EU luo terroristeille kuvan valtiosta joka ei välitä asukkaistaan.Me ipulaiset olimme tietoisia tämän kehityksen seurauksista ja yritimme estää onnettoman kehityksen. Seurauksena oli tietysti rahanahneiden viha ja puolueen toiminnan estäminen.Puolueväki ei jotenkin käsittänytr asioita vaan keskittyi epäolennaisuuksiin joita kansalla syötettiin joka luukusta.

        Virhe 5: IPUn johto lähti mukaan elvytyshuutoon jolla EKP on joka vuosi varastanut säästäjiltä ja työstä saaduista ansioista pari prosenttia. Näin on kansaa köyhdytetty ja saatu lukematon määrä ongelmia. Kuuntelin vahingossa radiota jossa käsiteltiin Italian mafiaa. Asiantuntija Mond selitti miten elvytysrahat päätyvät mafian taskuihin yritysten kauttaja lopuksi huumekauppaan jolla ne käänetään mafialle. Tämän tiedon perusteella ei enää ihmetytä miksi nyt niin hingutaan koronarajoitusten poistamista koska juuri turismi on elintärkeä kauppiaille samoinkuin kaikille yrityksille. Ja ihmisten henkihän ei mitään paina rahaa tehdessä. Kuten myös ilmastonmuutoksesta piittaamattomuus räikeästi osoittaa. Mond myös toi esiin sen että Italiassa on pääministerinä entinen EKPn johtaja joka ei ole kansanedustaja. Muistaakseni hän tuli EKPn johtoon Berluskonin toimesta ja ryhtyi heti jakamaan biljoonia ystävilleen muka elvytyksellä yhteisistä rahoista. Jokainen voi nyt miettiä omassa päässään mitä tästä on seurannut. Jokaisen suomalaisen pitää jo tajuta ettei mikään rosvoporukka aja heidän etuaan vaikka mitä sanoisivat .Tämähän koettiin jo sata vuotta sitten kun New Deal lanseerattiin pelastamaan USAn taloutta jonka myös sikäläinen mafia turmeli 20 -luvulla. Ei onnistunut vaan kansantalouden pelasti sota jonka johdosta jouduttiin tekemään oikeaa työtä jolla vahingot korvattiin rankalla ruumiillisella työllä ympäri maapalloa.

    • Anonyymi

      Kerro esimerkki ulkomaalaista ehdokkaasta.

      • Anonyymi

        Etkö muka tiedä`?

    • Anonyymi

      Joku EKPn väestä häiritsee kirjoittamista taas kerran.Tästä näemme miten rikollisuus on pesiytynyt jokapäiväiseen elämäämme jota emme voi enää mitenkään muuttaa.Kaikenlaiset nilkit pystyvät vapaasti varastamaan rahamme eikä meillä ole oikeutta edes niitä itse käyttää. EKPn yritysten ja rikollisten käsiin on joka vuosi käännetty biljoonia verotonta rahaa joka tulee ihmisten säästötileiltä suoraan lupaa kysymättä. Ja tämähän alkoi ennen koronaa.Eikö kansa käsitä mitään rahapolitiikasta eikä rikoksista kun kukaan ei tee mitään?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3475
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1188
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe