Olen korkeasti koulutettu ja juuri parhaassa työiässä. Varsinaiseen peruseläkeikään on jäljellä aikaa reilut 25 vuotta. En ole kuitenkaan töissä, ja syyt tähän ratkaisuuni ovat äärimmäisen selvät: En saa mieleistäni – ja samalla myös riittävän hyväpalkkaista – työtä, sillä luottotietoni eivät ole kunnossa, mikä tekee minusta epäluotettavan lähes kaikkiin haluamiini työtehtäviin.
Ja vaikka saisin jotain – ehkä matalampipalkkaista ja vähemmän arvostettua – työtä, työnteko ei ole käytännössä kannattavaa, sillä ulosottomies veisi tällöin nettopalkastani kolmanneksen – ja jatkossa jopa puolet. Olen siis ollut 90-luvun alusta lukien yhteiskunnan elätti, ja sama linja jatkuu. Ainakin yhteiskunnalle tilanteeni on tullut äärimmäisen kalliiksi – eikä tähän ole tiedossa muutosta jatkossakaan. Laskennallisesti: 1000 euroa x 12 kk x 15 v. = ?
Kaikki alkoi 90-luvun alun lamasta – ei ollut töitä eikä rahaa maksaa laskuja. Mutta onneksi perintätoimistojen järjestelmät muistivat minua silloin ja muistavat minua edelleen. Muistamisesta ei ole kuitenkaan ollut ainakaan velkojille mitään käytännön hyötyä, sillä velat ovat edelleen maksamatta. Perintätoimistot ja ulosottoviranomainen ovat kyllä tienanneet minulla, mutta todellisina maksajina ovat olleet loppujen lopuksi velkojat itse.
Olen aikoinaan ottanut yhteyttä velkaneuvontaan tilanteeni selvittämiseksi, mutta tuolloin velkaneuvojan neuvo oli: odotellaan tilanteen vakiintumista. Ja sitten odoteltiin, mutta mitään muutosta ei tapahtunut. Olisin saanut velat maksetuksi myös Takuu-säätiön lainatakauksella lähes kokonaisuudessaan, mutta kaikki velkoja eivät siihen suostuneet. Se tie päättyi siihen.
Olen lisäksi yrittänyt sopia veloistani lukuisia kertoja 90-luvun alusta lukien niin velkojien kuin perintätoimistojen kanssa, mutta tuloksetta. Olen hakenut ennen 90-luvun puoliväliä velkajärjestelyä, mutta se hylättiin. Hakemukseni hylättiin myös noin kymmenen vuotta myöhemmin.
En yhtään ihmettele, että ainakin aiemmin Helsingin käräjäoikeudesta on ollut vaikeaa saada myönteinen vj-päätös, sillä ilmeisemmin oikeus uskoo melko sinisilmäisesti velkojien vastineissaan antamia tietoja. Minun kohdallani velkojat ovat vedonneet yleensä vain periaatteesta jopa kaikkiin estekohtiin, vaikkei todellisia perusteita ole ollut.
– Ja löytyy näistä asiakirjoista myös hupaisaa luettavaa: Eräskin velkojistani ilmoitti viimeisimpään hakemukseeni antamassaan vastineessa, että ”… velallisen alkuperäisestä velkaantumisesta on kulunut vasta muutama vuosi…”, kun aikaa oli käytännössä kulunut 10-15 vuotta.
Olen hakenut myös velkasovintoa, mutta osa perintätoimistoista ei hakemustani käsitellyt, osa hukkasi sen jatkuvasti, ja ainut joka sen käsitteli, antoi kielteisen vastauksen maksuvaran puuttumisen johdosta.
Valehtelen, jos väitän, ettei mikään ole muuttunut kuluneiden 15 vuoden aikana. Ainakin se, että velat ovat kasvaneet korkoja ja kuluja: Kun velkaa oli ensimmäistä velkajärjestelyä hakiessani vajaa 200.000 markkaa, niin nyt tuo summa on ylittänyt jo reilusti 200.000 euron rajan. Tätä se euroon siirtyminen sitten tarkoitti.
Lisäksi velkojat ovat vaihtuneet useampaan kertaan. Kun alun perin olin velkaa Yhtiö X:lle, niin nyt velkojana on jokin perintätoimisto. Eikä mikään ihme, että kauppa kannattaa, sillä kun perintäyhtiö ostaa muutamalla prosentilla saatavan velkojalta, perintätoimisto vaatii velalle yleensä kuitenkin sataprosenttista suoritusta. Ja vaikka velalliselle tarjottaisiin jopa 85 prosentin akordia (alennusta), tappioksi tämä perintätoimiston saatava ei muutu.
Kurjaa kurjuutta tuo aika on ollut, mutta minä olen yhtä periaatteellinen kuin velkojatkin: Kun he eivät anna yhtään periksi, en anna minäkään. Sen verran käytännön hyötyä tästä 15-vuoden prosessista on ollut, että tutuksi ovat tulleet kaikki mahdolliset keinot, kuinka välttyä perintätoimilta ja ulosmittaukselta, kuin myös perinnän eri muodot ja keinot, joilla velallista yritetään aktiivisuuteen. Tietysti myös lainsäädäntö ja eri perintään liittyvät menettelyt ovat tulleet tutuiksi.
Nämä velallisen näkökulmasta syntyneet kokemukset ovat ehdottoman kullanarvoisia – eikä niitä pysty edes millään koulutuksella hankkimaan. Toivottavasti nämä kokemukset päätyvät joskus johonkin hyödylliseen tarkoitukseen, kuten jonkun työnantajan käyttöön tai esim. (väitös)kirjan aiheeksi.
Olen ollut lähes 15 vuotta maksuhäiriörekisterissä eikä loppua vielä näy. Onneksi en ole kuitenkaan yksin. Luottotietorekisterissä oli lamavuonna 1995 vajaa 340.000 maksuhäiriöllistä henkilöä. Vuoden 2004 määrä ei paljon poikkea tuosta lamavuodesta, ja se saattaa olla jopa suurempi kuin vuoden 1995 summa, sillä ulosoton ongelmien johdosta varattomuus-merkintöjä kirjattiin luottotietorekisteriin huomattavasti normaalia vähemmän.
Työttömiä työnhakijoita Suomessa on noin 300.000 eli siis suunnilleen saman verran kuin maksuhäiriöllisiä. Näiden lukujen välillä on selvä korrelaatio, joka sinänsä ei ole mikään uusi tieto, mutta miksei asialle käytännössä tehdä mitään. Velkajärjestelylain muutokset, velkasovinnot ym. eivät ole muuttaneet tilannetta juuri mitenkään. Jo pelkästään lama-aikana velkaantuneita on edelleen vain muutama tuhat vähemmän tuosta alkuperäisarviosta 70.000:sta.
On puhuttu velkojen lopullisesta vanhentumisesta, konkurssista ym., mutta näitä ei ole kuitenkaan toteutettu. Itseni kohdalla ainut vaihtoehto selvitä tilanteesta on henkilökohtainen konkurssi, joka poistaisi velkavastuut lopullisesti.
Ihmettelen myös sitä, miksei ylivelkaantuneet ja luottohäiriölliset henkilöt ole järjestäytyneet millään tavoin – tällöin meille ei-kansalaisille saataisiin merkittävämpi äänitorvi, sillä viranomaisilta todellista apua on turha odottaa. Itse olisin jopa valmis maksamaan tuon organisaation jäsenyydestä, jos siellä todella hoidettaisiin velallisten asioita.
Ja lopuksi: Vaikka insolvenssiasioissa onkin kysymys myös maksumoraalin ylläpitämisestä, kärjistäen voin todeta, että yhteiskunta olisi alkanut jo tienaamaan minulla, vaikka velkani olisivat alun perin maksettu yhteiskunnan varoista kokonaan. Tuota maksua voisi verrata pankkitukeen, jota pankit eivät ole joutuneet maksamaan takaisin edes parantuneiden tulosten myötä. Mutta valitettavasti tilanne on edelleen päinvastainen: Yhteiskunta maksaa ja minä vikisen.
JÄLKILISÄYS:
Ennen toista velkajärjestelyhakemusprosessia edelsi velkasovinto. Tekstistäni ei ehkä käynyt selvästi ilmi prosessijärjestys. Lisäksi toisessa velkajärjestelyhakemuksen käsittelyssä sovellettiin jo v. 2003 voimaan tullutta velkajärjestelylain muutosta.
Ulosoton määräaikaisuuden osalta totean, että velan ulosmittaaminen on määräaikaista silloin, kun yksityisoikeudelliselle velalle on olemassa tuomio. Tuo 15-20 vuoden määräaikaisuus lasketaan tuomion/maksumääräyksen antopäivästä. Yleisesti ensimmäiset velat vanhentuvat ulosottoperusteeltaan 2008, mutta tällöin tuomio/maksumääräys on annettu v. 1993 tai aiemmin.
Ulosottoperusteen vanhentuminen ei tarkoita samaa kuin velan vanhentuminen, eli velkaa voidaan ulosottoperusteen vanhentumisesta huolimatta periä - mutta ei ulosoton kautta. Velka säilyy tämän hetkisen lainsäädännön mukaan kuolemaan saakka, jos velan vanhentuminen katkaistaan esim. muistuttamalla velasta.
Ongelman muodostaa se, että velkojat ja perintätoimistot ovat hakeneet osalle 90-luvun alussa syntyneille veloille tuomioita/maksumääräyksiä vasta huomattavasti myöhemmin eli esim. v. 1996-1998. Tällöin ulosotto päättyy näiden osalta vasta v. 2011-2013.
Lisäksi niin minulla kuin varmasti monella muullakin velallisella on merkittävä määrä sellaisia velkoja, joille ei ole haettu tuomiota/maksumääräystä ollenkaan. Tällöin tuo em. 15 vuoden ulosmittausaika ei ole edes vielä alkanut kulua. Eikä velallinen voi vaatia, että velalle pitäisi hakea nyt tuomio, jotta periminen ulosoton kautta joskus päättyisi.
Ilmeisesti tuomion hakeminen tilanteestani johtuen ei ole ollut kannattavaa vielä, mutta jos tilanteeni muuttuisi, perintätoimisto/velkoja voisi hakea saatavalleen tuomion, jonka antopäivästä alkaisi kulua tuo 15 vuoden aika. Ja vaikka joku velka ulosoton osalta vanhentuisi, kaikki velat eivät kuitenkaan vanhene samaan tahtiin - jos yleensä koskaan - joten käytännössä velan periminen on ikuista.
Ulla Anttola
Tampere
Ja vaikka saisin jotain – ehkä matalampipalkkaista ja vähemmän arvostettua – työtä, työnteko ei ole käytännössä kannattavaa, sillä ulosottomies veisi tällöin nettopalkastani kolmanneksen – ja jatkossa jopa puolet. Olen siis ollut 90-luvun alusta lukien yhteiskunnan elätti, ja sama linja jatkuu. Ainakin yhteiskunnalle tilanteeni on tullut äärimmäisen kalliiksi – eikä tähän ole tiedossa muutosta jatkossakaan. Laskennallisesti: 1000 euroa x 12 kk x 15 v. = ?
Kaikki alkoi 90-luvun alun lamasta – ei ollut töitä eikä rahaa maksaa laskuja. Mutta onneksi perintätoimistojen järjestelmät muistivat minua silloin ja muistavat minua edelleen. Muistamisesta ei ole kuitenkaan ollut ainakaan velkojille mitään käytännön hyötyä, sillä velat ovat edelleen maksamatta. Perintätoimistot ja ulosottoviranomainen ovat kyllä tienanneet minulla, mutta todellisina maksajina ovat olleet loppujen lopuksi velkojat itse.
Olen aikoinaan ottanut yhteyttä velkaneuvontaan tilanteeni selvittämiseksi, mutta tuolloin velkaneuvojan neuvo oli: odotellaan tilanteen vakiintumista. Ja sitten odoteltiin, mutta mitään muutosta ei tapahtunut. Olisin saanut velat maksetuksi myös Takuu-säätiön lainatakauksella lähes kokonaisuudessaan, mutta kaikki velkoja eivät siihen suostuneet. Se tie päättyi siihen.
Olen lisäksi yrittänyt sopia veloistani lukuisia kertoja 90-luvun alusta lukien niin velkojien kuin perintätoimistojen kanssa, mutta tuloksetta. Olen hakenut ennen 90-luvun puoliväliä velkajärjestelyä, mutta se hylättiin. Hakemukseni hylättiin myös noin kymmenen vuotta myöhemmin.
En yhtään ihmettele, että ainakin aiemmin Helsingin käräjäoikeudesta on ollut vaikeaa saada myönteinen vj-päätös, sillä ilmeisemmin oikeus uskoo melko sinisilmäisesti velkojien vastineissaan antamia tietoja. Minun kohdallani velkojat ovat vedonneet yleensä vain periaatteesta jopa kaikkiin estekohtiin, vaikkei todellisia perusteita ole ollut.
– Ja löytyy näistä asiakirjoista myös hupaisaa luettavaa: Eräskin velkojistani ilmoitti viimeisimpään hakemukseeni antamassaan vastineessa, että ”… velallisen alkuperäisestä velkaantumisesta on kulunut vasta muutama vuosi…”, kun aikaa oli käytännössä kulunut 10-15 vuotta.
Olen hakenut myös velkasovintoa, mutta osa perintätoimistoista ei hakemustani käsitellyt, osa hukkasi sen jatkuvasti, ja ainut joka sen käsitteli, antoi kielteisen vastauksen maksuvaran puuttumisen johdosta.
Valehtelen, jos väitän, ettei mikään ole muuttunut kuluneiden 15 vuoden aikana. Ainakin se, että velat ovat kasvaneet korkoja ja kuluja: Kun velkaa oli ensimmäistä velkajärjestelyä hakiessani vajaa 200.000 markkaa, niin nyt tuo summa on ylittänyt jo reilusti 200.000 euron rajan. Tätä se euroon siirtyminen sitten tarkoitti.
Lisäksi velkojat ovat vaihtuneet useampaan kertaan. Kun alun perin olin velkaa Yhtiö X:lle, niin nyt velkojana on jokin perintätoimisto. Eikä mikään ihme, että kauppa kannattaa, sillä kun perintäyhtiö ostaa muutamalla prosentilla saatavan velkojalta, perintätoimisto vaatii velalle yleensä kuitenkin sataprosenttista suoritusta. Ja vaikka velalliselle tarjottaisiin jopa 85 prosentin akordia (alennusta), tappioksi tämä perintätoimiston saatava ei muutu.
Kurjaa kurjuutta tuo aika on ollut, mutta minä olen yhtä periaatteellinen kuin velkojatkin: Kun he eivät anna yhtään periksi, en anna minäkään. Sen verran käytännön hyötyä tästä 15-vuoden prosessista on ollut, että tutuksi ovat tulleet kaikki mahdolliset keinot, kuinka välttyä perintätoimilta ja ulosmittaukselta, kuin myös perinnän eri muodot ja keinot, joilla velallista yritetään aktiivisuuteen. Tietysti myös lainsäädäntö ja eri perintään liittyvät menettelyt ovat tulleet tutuiksi.
Nämä velallisen näkökulmasta syntyneet kokemukset ovat ehdottoman kullanarvoisia – eikä niitä pysty edes millään koulutuksella hankkimaan. Toivottavasti nämä kokemukset päätyvät joskus johonkin hyödylliseen tarkoitukseen, kuten jonkun työnantajan käyttöön tai esim. (väitös)kirjan aiheeksi.
Olen ollut lähes 15 vuotta maksuhäiriörekisterissä eikä loppua vielä näy. Onneksi en ole kuitenkaan yksin. Luottotietorekisterissä oli lamavuonna 1995 vajaa 340.000 maksuhäiriöllistä henkilöä. Vuoden 2004 määrä ei paljon poikkea tuosta lamavuodesta, ja se saattaa olla jopa suurempi kuin vuoden 1995 summa, sillä ulosoton ongelmien johdosta varattomuus-merkintöjä kirjattiin luottotietorekisteriin huomattavasti normaalia vähemmän.
Työttömiä työnhakijoita Suomessa on noin 300.000 eli siis suunnilleen saman verran kuin maksuhäiriöllisiä. Näiden lukujen välillä on selvä korrelaatio, joka sinänsä ei ole mikään uusi tieto, mutta miksei asialle käytännössä tehdä mitään. Velkajärjestelylain muutokset, velkasovinnot ym. eivät ole muuttaneet tilannetta juuri mitenkään. Jo pelkästään lama-aikana velkaantuneita on edelleen vain muutama tuhat vähemmän tuosta alkuperäisarviosta 70.000:sta.
On puhuttu velkojen lopullisesta vanhentumisesta, konkurssista ym., mutta näitä ei ole kuitenkaan toteutettu. Itseni kohdalla ainut vaihtoehto selvitä tilanteesta on henkilökohtainen konkurssi, joka poistaisi velkavastuut lopullisesti.
Ihmettelen myös sitä, miksei ylivelkaantuneet ja luottohäiriölliset henkilöt ole järjestäytyneet millään tavoin – tällöin meille ei-kansalaisille saataisiin merkittävämpi äänitorvi, sillä viranomaisilta todellista apua on turha odottaa. Itse olisin jopa valmis maksamaan tuon organisaation jäsenyydestä, jos siellä todella hoidettaisiin velallisten asioita.
Ja lopuksi: Vaikka insolvenssiasioissa onkin kysymys myös maksumoraalin ylläpitämisestä, kärjistäen voin todeta, että yhteiskunta olisi alkanut jo tienaamaan minulla, vaikka velkani olisivat alun perin maksettu yhteiskunnan varoista kokonaan. Tuota maksua voisi verrata pankkitukeen, jota pankit eivät ole joutuneet maksamaan takaisin edes parantuneiden tulosten myötä. Mutta valitettavasti tilanne on edelleen päinvastainen: Yhteiskunta maksaa ja minä vikisen.
JÄLKILISÄYS:
Ennen toista velkajärjestelyhakemusprosessia edelsi velkasovinto. Tekstistäni ei ehkä käynyt selvästi ilmi prosessijärjestys. Lisäksi toisessa velkajärjestelyhakemuksen käsittelyssä sovellettiin jo v. 2003 voimaan tullutta velkajärjestelylain muutosta.
Ulosoton määräaikaisuuden osalta totean, että velan ulosmittaaminen on määräaikaista silloin, kun yksityisoikeudelliselle velalle on olemassa tuomio. Tuo 15-20 vuoden määräaikaisuus lasketaan tuomion/maksumääräyksen antopäivästä. Yleisesti ensimmäiset velat vanhentuvat ulosottoperusteeltaan 2008, mutta tällöin tuomio/maksumääräys on annettu v. 1993 tai aiemmin.
Ulosottoperusteen vanhentuminen ei tarkoita samaa kuin velan vanhentuminen, eli velkaa voidaan ulosottoperusteen vanhentumisesta huolimatta periä - mutta ei ulosoton kautta. Velka säilyy tämän hetkisen lainsäädännön mukaan kuolemaan saakka, jos velan vanhentuminen katkaistaan esim. muistuttamalla velasta.
Ongelman muodostaa se, että velkojat ja perintätoimistot ovat hakeneet osalle 90-luvun alussa syntyneille veloille tuomioita/maksumääräyksiä vasta huomattavasti myöhemmin eli esim. v. 1996-1998. Tällöin ulosotto päättyy näiden osalta vasta v. 2011-2013.
Lisäksi niin minulla kuin varmasti monella muullakin velallisella on merkittävä määrä sellaisia velkoja, joille ei ole haettu tuomiota/maksumääräystä ollenkaan. Tällöin tuo em. 15 vuoden ulosmittausaika ei ole edes vielä alkanut kulua. Eikä velallinen voi vaatia, että velalle pitäisi hakea nyt tuomio, jotta periminen ulosoton kautta joskus päättyisi.
Ilmeisesti tuomion hakeminen tilanteestani johtuen ei ole ollut kannattavaa vielä, mutta jos tilanteeni muuttuisi, perintätoimisto/velkoja voisi hakea saatavalleen tuomion, jonka antopäivästä alkaisi kulua tuo 15 vuoden aika. Ja vaikka joku velka ulosoton osalta vanhentuisi, kaikki velat eivät kuitenkaan vanhene samaan tahtiin - jos yleensä koskaan - joten käytännössä velan periminen on ikuista.
Ulla Anttola
Tampere
Vastaukset 12
Vanhimmat
ensinnakin - kun et ole tavoitettavissa niin sinua ei voida muistuttaa velasta joten perinta vanhenee
toiseksi - muuta sinakin ulkomaille toihin niin loppuu tuo laakista touhu
kolmanneksi - muistat olla ilmoittamatta viranomaisille uutta osoitettasi
Ulosoton määräaikaisuuden osalta totean, että velan ulosmittaaminen on määräaikaista silloin, kun yksityisoikeudelliselle velalle on olemassa tuomio. Tuo 15-20 vuoden määräaikaisuus lasketaan tuomion/maksumääräyksen antopäivästä.
Yleensä se on 4-5Vuotta ilmoittamis hetkestä kun on ilmoittanut itsensä varattomaksi,eli ei pysty lyhentään mitenkään velkoja niin velat annetaan anteeksi,eli niitä ei ulosmitata,eikä myös sen aikana kun olet ilmoittanut itses varattomaksi,toki velan perijä voi lähettää laskunsa takaisin ulos ottoon ja voit taas käydä ilmoittaan ittes varattomaksi.
Se on kyllä oikeasti todella syvältä kun ei voi mitenkään hillitä niitä velka summien kasvuja,kait se on sitten jotenkin suomen hyväksi kun siihen ei haluta puuttua mitenkään,toisaalta ei kukaan kansalaisista varmaan odotakaan että mainitulle asialle tehtäis jotain hallituksessa tai ministeriössä, on ne sen verran päässyt itsensä nolaamaan saamattomuudellaan ja tyhmyydellään et ei sieltä voi odottaakaan mitään.
Minulla oli useita velkojia 90-luvun alun laman jälkeen. Olin maksukyvytön yli 10 vuotta. Joka ainoa velkoja toimitti hakemuksensa losottovirastoon ja aina ulosottoviranomainen palautti ne velkojille maksukyvyttömyyden perusteella, joka taas vei ne ulosottoon jne, kymmenisen vuotta. Yksikään velka ei "unohtunut" saati tullut "anteeksiannetuksi".
Nyt ei kuitenkaan ole valittamista. Sain aikaan velkasovinnon velkojieni kanssa, jotka lopulta tulivat vaatimuksissaan melko reilusti vastaan.
Ei ole koulutuksestasi pahemmin hyötyä ollut,jos et älyä,että lainat on maksettava.Myös omavekaiset takausvelat.Sitä saa mitä tilaa.
Päästiin vaimon kanssa velkajärjestelyyn nollaohjelmalla. Ainoa tarkka paikka tuntui olevan että ennen hakemista piti tulot/korvaukset olla tasaiset kaksi vuotta. Hakemuksen meinasi estää vaimon koulutus jolloin ehkä joskus tulevaisuudessa hänellä olisi parempi palkkainen toimi jolloin nollaohjelma ei olisi ollut mahdollinen
Kun luin tuon kirjoituksesi, karvat nousi pystyyn!
Ehdottomasti kohdallasi VELKAJÄRJESTELY,, käyntiin pikimmiten..
Tälläisessä tilanteessa missä "sinua pompotellaan" vuodesta toiseen, olet maksanut vain korkoja, niin myös lyhennetty "velkajärjestely" (sisältää raskaita perusteita) tulisi ottaa huomioon!
Onnea ja Voimia!
Hyvää kesää!
Uskon,että tilanteeseen tarvitset hyvän asianajajan.
Olen suurinpiirtein samamanlaisessa tilanteessa kuin
sinä.Kaikki tuntuu ylipääsemättomän vaikealta.Ei voi muuta kun pelolla odottaa,mitä tulevaisuus tuo mukanaan.Lasten vuoksi kuitenkin on pakko yrittää eteenpäin.Jaksamista Ulla sinulle.
Sain sen käsityksen, että olet hakenut velkajärjestelyä. Onko hakemuksesi hylätty, ja jos on, millä perusteilla?
Auta itse itseäsi. Sain kuvan että saisit töitä, mutta et viitsi tehdä. En sääli sinua tippaakaan! Yhteiskunnan ei pitäisi elättää tuollaisia asennevammaisia. Velat on maksettava ajallansa eikös juu? Olet tuhlannut myös veromarkkojani koulutukseesi - etkö ymmärrä että paikallasi olisi voinut olla joku työtä vieroksumaton.
Matti Virtanen
Tampere
minusta tuo nyt on hiukan yliampuvaa.Olisi mukava jos ihmiset saisivat näillä sivuilla infoa,tietoa ja jaettuja ajatuksia,eikä tuollaisia lapsellisia omia mitäänsanomattomia mielipiteenilmaisuja.Ei kannata tuhlata energiaa tuollaiseen...
Kannattais varmaan hakia jotaki huojennusta jo näille jutuille. Ota yhteyttä oikeusaputoimistoon. Sieltä kautta mekin ollaan saatu apua koska olemme samassa jamassa suurinpiirtein. Oikeusaputoimiston lakimies oli tosi ystävällinen ja auttoi meitä. Meille nämä 90 luvun jutut tuli takauslainoista silloisesta Säästöpankista ja samaa rytinää käydään vieläki. 15 vuotta on menny jo eikä vielä tiiä koska helpottaa. Itse velallinen on ollut kuivilla jo monta vuotta ilman mitään maksuvelvollisuutta. Törkeää. Velkasaneerauslakiin pitäisi saada muutos kun sitä joku vain alkaisi ajamaan. Pankit kohtelee tosi törkeästi vieläkin vaikka asioista piti olla sovittu. Jatkuvasti ahdistelevat kirjeillä ja vaativat milloin mitäkin selvitystä. Ainakaan meillä ei 5 vuoden juttu pitäny paikkansa. Nyt on aikaa kulunu jo yli 15 vuotta.
Googlesta hakusanalla:VARATON.Mietippä tarkkaan
oletko toiminut velkojesi kanssa oikein.
Toimi ja mene sen jälkeen töihin.