Aivan uskomatonta, että Blind Channel saapuu Suomeen !
Vastaukset 14
- Anonyymi
Mikä saapuu suomeen, uusi erä elintasosurfareitako?
- Anonyymi
Jippii! Onneksi Yleisradio järjestää voitokkaan rock-yhtyeemme paluusta oikein valtiollisen tiedotustilaisuuden.
https://yle.fi/uutiset/3-11944778
Tää bändi tosiaan taisteli täpöllä koko pienen pohjoisen Suomen puolesta. Nollille jätettiin Brexit-Britannia, ja sakemannit sai vaivaiset 3 pistettä.Kyllä minäkin ottaisin FIXIT-Suomen, jos ainoana ehtona pitäisi "kärsiä" 0-tulos viisuissa! :D
- Anonyymi
Oululaisjöätkät ovat umpikännissä. Koko paluulentomatka kallisteltu kuppia.
Tiedostustilaisuudessa joka toinen sana on vit-tu ja sen päälle kakaramainen porukkanauru.
Menkää jo rovaniemen koneelle siitä oululaiset, Teijät on nyt täällä etelässä nyt nähty, eikä tee mieli kattella enää uuvelleen. - Anonyymi
Yleisradio yritti kolme vuotta putkeen hoitaa Suomen karsinnat kustukilpailuna. Yleisradion musiikki-ammattilaiset valitsee kavereitansa, joita kutsutaan laulamaan studiolle, ja siitä sitten valitaan yksi Euroviisukisaan.
Kaikki meni penkin alle, mitä YLE itse yritti. Yleensä ei päästy edes loppukilpailuun saakka, kun pudottiin heti.
Nyt YLE:n nuorisotoimitus ja musiikkitoimitus yrittää täysillä paistatella tän hömelön Blind Channelin siivellä. Että tämä karmee menestys on meidän, YLE:n aikaansaannosta.- Anonyymi
Kyllä tuo kustukilpailu sopiikin paremmin kuin kutsu-,,,,
- Anonyymi
Yleisradio sasisi käydä kuvaamassa senkin jutun, kun Teuvo Hakkarainen pikkupöhnässä palaa Eurooppaan. Teukka on oleskellut maailmalla, Hondurasissa viime syksystä saakka.
Hänellä on varmasti paljon kerrottavaa voittoisalta matkaltaan, kun lopulta astuu taas vanhan mantereen maaperälle. - Anonyymi
Median mukaan koko maailman tuntema, vaikka en ole kuullut nuottiakaan. Oikein hyvä, että Suomellakin on joku megatähti.
- Anonyymi
Selvä juttu, ettei Oulun poijiilla pää kestä, näin siinä yleensä käy. Sen kyllä ymmärrän, että pohjoinen miescharmi iski Euroopassa, sitä kannattaa hyödyntää.
- Anonyymi
hyvä suoritus oululaisporukalta. Oma musiikkimakuni on rajoittunutta enkä fanita heidän tuotantoansa.
- Anonyymi
Siis ei ole totta. Uskomatonta, että saapuvat Suomeen.
- Anonyymi
Oikein tiedotustilaisuuden, minkä takia???
- Anonyymi
Bllind Channelin "musiikki" on täyttä passkkaaa melusaastetta zaadaana... :-))
- Anonyymi
Viiitun nolo bändi ja tekee ihan sysipaskaa musiikkia...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran75756Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?143743- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47644Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25643Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46624- 43581
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20493Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27486- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee401448Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420- 30406
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384
- 36382
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan59382