Tutkintapyyntö yksityisasioiden levittämisestä ja

Anonyymi

Velallisen elämän hankaloittamisesta sekä julkisesta nöyryytyksestä. Epäillyt henkilöt tulevat saamaan syytteen tai ainakin näennäisesti minä syytän heitä valheellisen tiedon levittämisestä sekä yksityiselämää loukkaavan tiedon tms. levittämisestä.
En olisi tähän halunnut ryhtyä, mutta kieltämättä on surullista, että jos sinulla on velkaa jossain asiassa toiselle (Nyt ei puhuta huumeveloista tai rikollisista veloista) niin toisen elämää vaikeuttamalla ja mielenterveyttä rikkomalla voidaan viedä vain velallisen mielenterveys, kyky työhön ja sitten ei tipu edes ulosoton kautta rahaa!
Kiitos koittakaa miettiä ennen kuin aloitatte toisten mustamaalaamisen ja julkisen nöyryytyksen.

Ette voi välttämättä koskaan tietää mitä maksukyvyttömyys merkitsee tai taloudelliset vaikeudet ja mistä ne ovat tulleet tai mitä niiden takana on.

Nyt on kuitenkin ollut covid19 epidemia jonka aikana tilanne lähti käsistä.

Ihan kuin meillä kaikilla ei olisi muutenkin vaikeaa.

Vain psykopaatti jättäisi kiusalla tärkeät maksut rästiin..

Ei tässä olla sellaisia. Mutta tuota menoa tullaan olemaan. Viha, katkeruus ja ilkeys aiheuttaa lopulta rumaa jälkeä ja sitähän tuskin kukaan osapuoli haluaa!

Koittakaa kaivaa sieltä mustista mielistänne empatia jos olette edes kuulleet koskaan mitä se tarkoittaa.

1

165

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      *Pandemia

      No joka tapauksessa. Ihan oikeasti nyt on viimeinen mahdollisuus kaivaa järki käteen.

      Tässä elämässä on nyt kaikki kohdallaan ja asiat hyvin. Ei viedä enää asioita taaksepäin eli pahempaan suuntaan, jos kerran jotenkin ne voivat tästä eteenpäin hoitua.

      Älkää hakatko jo hakattuja julkisessa jalkapuussa. Kyllä tässä kaikki ollaan ihmisiä ja meillä kaikilla on mahdollisuus ja oikeus hyvään elämään!

      T. Ap

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      116
      719
    2. Mitä kysyisit

      Mihin haluaisit vastauksen häneltä eli mitä kysyisit?
      Ikävä
      77
      673
    3. Tunnustuksia

      Haluatko tunnustaa jotain, mitä on sydämelläsi?
      Ikävä
      48
      648
    4. Sä et vaan töllö tajua että rakastuin

      Mikä stana siinä on niin vaikea ymmärtää?! Täh
      Ikävä
      46
      573
    5. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      39
      556
    6. Kerro jokin

      👻 tarina
      Ikävä
      60
      542
    7. Vielä hyvinvointitalosta

      Suurin osa pyhäjärvisistä on sivistynyttä fiksua porukkaa ja on täysin hankkeen kannalla. Nyt vain pieni äänekäs joukko
      Pyhäjärvi
      71
      516
    8. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      507
    9. 26
      471
    10. Vaikea luottaa täysin

      Kun et oikeasti kerro mitään. Kaikki niin ympäripyöreää ja epämääräistä.
      Ikävä
      52
      444
    Aihe