Toiviainen Valtakunnansyyttäjjäjänä on väärässä maassa

2

111

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7abc2c01-7bdd-4610-92ce-b30501594d63

      https://yle.fi/uutiset/3-11448825

      Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on aiheuttamassa syyttäjälaitokselle tilanteen, jossa kansan luottamus sitä kohtaan vähenee. Kansanedustaja Päivi Räsäsen tapauksessa ollaan sanan- sekä uskonnonvapauden ytimessä. Valtakunnansyyttäjä on määrännyt poliisin tutkimaan vuonna 2004 julkaistun Päivi Räsäsen kirjoittaman pamfletin ”Mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi”. Poliisi päätti omassa tutkimuksessaan pamfletin osalta, ettei se täytä rikoksen tunnusmerkkejä eikä aloita tutkimusta.

      Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Markku Silen toteaa omassa päätelmässään: ”Mikäli esimerkiksi joidenkin Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, olisi myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena rangaistava”.

      Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on käynnistänyt myös tutkinnan Päivi Räsäsen avoimesta kirjeestä, jossa hän kysyi arkkipiispa Luomalta, miten kirkon oppiperusta Raamattu sopii yhteen sen kanssa, että häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi. Avoimen kirjeen hän kirjoitti sen jälkeen, kun kirkko ilmoitti olevansa Setan Pride 2019:n virallinen partneri.

      Lisäksi maaliskuun alussa 2020 Toiviainen määräsi kaksi uutta esitutkintaa Päivi Räsäsen puheista Ruben Stillerin ja Maria Veitolan ohjelmissa.

      Mistä tässä on sitten kysymys? Kun tutustuu syyttäjälaitoksen eettisiin ohjeisiin, niin voi todeta, ettei kansanedustaja Päivi Räsänen saa yhdenvertaista kohtelua lain edessä, kun esitutkintoja on käynnissä jo neljä. Lainsäädännössä valtakunnansyyttäjän laitoksen tehtäväksi on lainsäätäjä asettanut, ohjata ja kehittää Syyttäjälaitosta ja syyttäjätoimintaa, vastata Syyttäjälaitoksen toiminnan tuloksellisuudesta, valvoa syyttäjien toiminnan laillisuutta ja yhdenmukaisuutta sekä Syytäjälaitoksen yleinen hallinto, viestintä ja koulutus.

      Suomen lainsäädäntö ja oikeusjärjestelmä perustuu länsimaiselle kristilliselle pohjalle. Meidän päättäjämme valitsivat ristin lippuumme Suomen itsenäistyttyä, kuten muissakin Pohjoismaissa on. Suomen virallisessa vaakunassa leijona seisoo miekan päällä. Vaakuna periytyy Smoolannista ja Länsi-Götanmaalta. Leijona kuvaa Juudan leijonaa eli Jeesusta. Tätä ei voi Toiviainenkaan muuttaa.

    • Anonyymi

      Syyttäjä on kuin Orwellin dystopiasta 1984.

      On vaikeaa ajatella, että Suomen syyttäjälaitos on kääntynyt valtiota, yleistä etua ja tervettä järkeä vastaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      483
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    16. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      88
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe