Mihin tarvitaan huonoa käytöstä

Katsoin kokousta ja jäi miettimään, että miksi kaupungin valtuustossa tai virkamiehistössä tarvitaan kestää enemmän arvostelua, kun jossain muualla?

Ovatko valtuutetut jotenkin vähemmän kypsiä ja huonompia käyttäytymään että normisäännöt ei riitä?

Vai onko virkamiehillä ja kaupungin työntekijöillä joku erityisoikeus, jos menee valtuutettu kaupungin infopisteeseen, niin sieltä voidaan aukoa päätä, niinsanotusti, jos tunnistetaan valtuutetuksi? Koska pitää kestää arvostelua..
55998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Aiheellinen miete.
Miksi kiivetä vuorelle? Koska se on siellä.

Miksi käyttäytyä ärsyttävästi ja karkeasti virkamiehiä tai luottamushenkilöitä kohtaan? Koska rangaistus- ja syytekynnys julkisessa tehtävässä ja politiikassa on korkea.

Valtuusto on hyväksynyt eettiset ohjeet ja hallituksen pelisäännöt. Persut ja Uusi Suunta järjestelmällisesti haistattavat näille kohteliaan käytöksen ohjeille. Mul#ut siis levittelevät vääriäkin väitteitä, koska sananvapaus.

Sivistynyt ihminen ei kuitenkaan äänestä mul##ua.

Äänestä
  • Huonoa käytöstä sinulta tuommoinen haukkuminen. Häpeä!

    Äänestä

Niinpä. Kaikki peräänkuuluttaa yhteistyötä puheissaan, paitsi Perussuomalaiset jaksaa jatkuvasti lytätä "vihervasemmiston" ja nykyisen hallituksen. Miten tuollaisen pirukan kanssa voi rakentaa mitään yhteistyötä, joka jatkuvasti väheksyy ja tuo kaikin voimin esiin että te muuten olette sitten niin väärässä ettei teitä tarvita ollenkaan. Ihmeellistä jatkuvaa vastakkainasettelua! Kyllähän se on ihan normaalia ettå puolueet on eri mieltä asioista, siksihän ne puolueita onkin, mutta tuollainen geneerinen väheksyminen ja sen toitottaminen joka välissä hyvin alatyylisesti on jotenkin epätoivoisen oloista. Ei ole sivistystä eikä yleistä ihmisyyden arvostusta sillä joka aina laulaa tilaisuudesta huolimatta tuota samaa virttä.

Miettikääpä jos naapurisi joka jumalan kerta niin postilaatikolla, kylillä tai jossain kolmannen naapurin juhlissa jaksaisi ottaa puheeksi julkisesti että sinä se maalasit talosi väärän väriseksi, kyllä olisi pitänyt kaikkien olla saman värisiä tällä kadulla, ja ihan väärään paikkaan rakensit autotallisi. Niin voi kuvitella että jos tämä naapuri jotain apua tarvitsisi, niin ei ihan heti kyllä väärän värisen talon väki olisi niissä talkoissa mukana..
Olen joskus luullut että valtuutetuiksi hakeutuu ja pääsee ne joilla on tavallista parempi yhteistyökyky ja osaaminen muutenkin, ja jotka osaavat ajatella myös muiden näkökulmasta tasaisesti kaikkien hyväksi. En luule enää. Sinne hakeutuu nuo "Nesteen baarien" isoimmat öyhöttäjät jotka pääsee kerrankin pätemään eikä todellakaan ymmärrä kuin oman navan .

Äänestä
  • Jos vaaleissa olisi mahdollista antaa miinus-ääniä henkilölle, jonka valinnan haluaisi estää, olisi Riekkovaara vahvoilla miinustilaston voittajana.

    Poju on antanut harvinaisen vastenmielisen kuvan itsestään.
    Mies tulee räkänokastakin, muttei tällaisesta tyhjännaurajasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos vaaleissa olisi mahdollista antaa miinus-ääniä henkilölle, jonka valinnan haluaisi estää, olisi Riekkovaara vahvoilla miinustilaston voittajana.

    Veit sanat suustani. Näitä äänestää sellaiset henkisesti keskenkasvuisiksi jääneet. Taputtavat sitten olalle niitä jotka kehtaavat jotenkin rohkeasti muka sanoa asiat suoraan. Samalla paljastavat sen että eivät osaa edes
    kulloiseenkin aiheeseen keskittyä. Sama mamu-vihervassari-levy pyörii, vaikka aiheena olisi mikä tahansa. Veikkaan etteivät edes osaa budjettia lukea, kuuntelevat vain mitä demarit vasemmisto ja vihreät sanoo ja periaatteesta vastustavat niitä, sisällöstä viis... Nyt olisi oikeasti tärkeää käydä äänestämässä.

    Kyllä! Voiko pahempaa tyhjänjauhajaa enää olla!

    Riekkovaarassa+on+60%+öyhötystä+ja+40%+perseilyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos vaaleissa olisi mahdollista antaa miinus-ääniä henkilölle, jonka valinnan haluaisi estää, olisi Riekkovaara vahvoilla miinustilaston voittajana.

    Poju on antanut harvinaisen vastenmielisen kuvan itsestään.
    Mies tulee räkänokastakin, muttei tällaisesta tyhjännaurajasta.

    Vastenmielinen on se joka ei voi hyväksyä ihmistä ihmisenä. Riippumatta puolueesta tai omasta kannatuksesta, on kuitenkin pystyttävä kunnioittamaan toista erilaisista arvoista riippumatta. Se on politiikkaa. Ei haukkuminen. Monen lapsen sanoja lainaten "se joka haukkuu sen napa paukkuu".

    Oikein. Politiikka on yhteispeliä, parhaimmillaan.

    Äänestä

Tuli katseltua valtuustoa ja jäin kyllä sitäkin miettimään, minkälainen opportunisti pitää persupekankin, olla kun kehtaa kokouksessa käydä pitämään vaalipuhetta valtakunnan politiikasta aivan asian vierestä, Oikean asian käsittelyn lomassa.

Todella sietämätöntä ja kuuntelijaa ja valtuuston kollegoita aliarvioivaa käytöstä. Mitä jos kaikki tekisivät samoin? ...mikä sirkus se olisikaan. ..

Mutta meidän Katajalla on tällainen ikiaikainen erilupa, kuten muillakin toisella tavalla vain, vaikka ei olekaan, niin on. Siksi tuo homma ei toimi...

Äänestä
  • Eikös noi puheenvuorot ole heikon johtajuuden merkki? Miksi valtuuston puheenjohtaja ei mykistä mikkejä, jos puheet karkaa muihin aiheisiin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös noi puheenvuorot ole heikon johtajuuden merkki? Miksi valtuuston puheenjohtaja ei mykistä mikkejä, jos puheet karkaa muihin aiheisiin?

    Ja siitäkin tulee tälläkin palstalla sanomista jos mikin mykistää...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja siitäkin tulee tälläkin palstalla sanomista jos mikin mykistää...

    Totta kai tulee, mutta onpahan homma hoidettu niin kuin se kuuluu hoitaa.

    Äänestä

Ihmettelen keskustelua. Eikös nyt alkujaan ollut kyse hallituksen jäsenten huonosta käytöksestä? Minä olen ainakin sitä mieltä ettei persujen hallituksen jäsen ainakaan ole missään muotoa hoitanut tehtäviään huonosti, hän on ollut asioista monesti eri mieltä joidenkin hallituksen jäsenten kanssa, mutta aiheesta ja kuntalaisten edun mukaisesti. Ainakaan häntä en laittaisi huonoon laariin näiden äänekkäiden persujen kanssa. Itse olen ennen ollut demari äänestäjä, mutta tulevissa vaaleissa äänestän häntä ihmisenä en persuna.

Äänestä
  • Minusta se on ohi aiheen puhumista ja huonoa tilannetajua ja populismia jos kaupungin valtuustossa vedotaan toistuvasti omasta mielestä epämieluiseen valtakunnan politiikkaan ja samalla teilataan hallitusvastuussa olevat jotenkin absoluuttisesti väärin ajatteleviksi. Se on minusta ihan normaali toimintaympäristö politiikan saralla että vuoroin ollaan oppositiossa ja vuoroin vallan kahvassa. Ei se oppisitioasema oikeuta tuollai jollain toistuvalla vihervassari-termillä perusoletuksena dissaamaan että kaikki on huonosti kun nuo on vallassa. Siinä on asiaosaaminen näköjään sen verran heikkoa että kun asiaargumentointi ei onnistu niin aletaan lytätä kaikki yhdessä nipussa. Kyllä valtuustossa pitäisi ymmärtää mistä asioista siellä keskustellaan ja mihin voi vaikuttaa, on kaikkien ajan hukkaa vetää kaikki maahanmuuttajien kuntapaikat jokaisen puheenvuoron loppukaneetiksi.
    Kyllä Kataja periaatteessa osaa uskottavan kuuloista puhetta pitää, mutta kun se sisältö vaan on tyhjää ja vailla katetta eikä osu aiheeseen. Jostainhan niitten nyt täytyy repiä kannatusta kun Auvilan mörköä ei enää ole millä peloitella äänestäjät. Se että kohahduttaa toimimalla toisin kuin perinteiset puolueet ei ole aina kunniaksi ei yksilölle eikä puolueelle.

    Äänestä

Niin, kuvitteleeko PKa että kaikkialla toimitaan samalla tavalla? Ei varmasti toimita. Monella suunnalla persutkin ovat yksi ryhmä muiden joukossa, mutta se huono itsetunto ja ikuinen altavastaajan asetelma. Se on vaikea yhtälö. Pääset räksyttämällä läpi, mutta et siltikään (tietenkään!) Saa etkä ansaitse vaikutusvaltaa, varsinkaan jos et ole ... yhteistyökykyinen. (Sitä sitten kutsutaan kabinettipolitiikaksi sivustaseuraajien suunnalla)

Miksi jollekin 3. Ketjun politikolle pitäisi antaa valtaa, mitä ei ole saatu edes vaaleilla eikä käyttäytymisellä yritetäkään hankkia verkostoa yli puoluerajojen. Ja sitten kiukutellaan ja reuhataan joka suuntaan kun ei saada edes hallinto-oikeudesta sopivia päätöksiä, kun se asia on ollut jo lähdöstä väärä. Kaikki muut sen ovat ymmärtäneet, paitsi muutama.

Ajatellaan kulunutta valtuustokautta ilman tätä "väärin tehtyä" ja "rikollista" ja " kaupunkilaisten miljoonien tuhlausta", energia osakkuutta, joka oikeuden päätöksellä ei ole mitään näistä?

Olisi voinut olla paljon mukavampaa monella, jos tätä turhaa käsittelyä ei olisi lainkaan ollut, kuten ei ole missään muualla Suomessa ollutkaan.

Jatkossa aiheesta, mielipiteenä, voidaan sanoa mitään vain, mutta asia ei miksikään esitetyistä (turhista ja ilmapiiriä tarpeettomasti kuluttaneista) syytteistä virallisesti muutu.

Katsotaan 30 vuoden päästä sähkön hintaa. Sitten tiedetään.

Äänestä

Kummallista on tämä Länkipohjan videomiehen tekemä mustamaalaus, jotain Henkilökohtaista täytyy olla kun tuollaisia turhanpäiväisiä videoita julkaisee pitkin poikin somea. Taitaa kokouksia tallentaa, jos vaikka joku sanoisi jonkun asian vahingossa väärin että voisi sillä ilkkua. Ei edes varsinainen valtuutettu, vaikka persujen maineella ratsastaa. Osaisi tarttua oikeisiin asioihin, eikä yksittäisiin lauseisiin. Kiusaamista tämäkin näin ulkopuolisen silmissä. Räyhänhenki Riekkokukko voisi miettiä ennenkuin toimii. Miinusäänet myös täältä!

Äänestä
  • Videoilmaisu on valitettavasti helpompaa. Kirjallinen teksti vaatii enempi älliä ja harjoittelua. Videolla myös tavoittaa nämä joilla luetun ymmärtäminen ei ole kovin vahvaa .
    Jonkun lakitekstin lukeminen ja siihen viittaaminen on jo vaikeampaa. Lakien tulkinta oikein vaatii aitoa ohjattua opiskelua tai työssäoppimista, itsenäisesti se ei onnistu. Lakitekstin tulkintataito vaatii myös ylläpitoa ammatillisessa ympäristössä ja sellaista tiettyä nöyryyttä ja puolueettomuutta ja yhdenvertaisuuteen pyrkimistä. Muuten lain tulkinta vinoutuu.
    Ylipäätään julkisen vallan tulisi pyrkiä yhdenvertaisuuteen. Demokratiaan kuuluu että kansa valitsee päättäjät, ja ne valtasuhteet vaihtelee. Tämän mukaan asioista sitten päätetään.
    Edelleen korostaisin yhteistyötä ja mitä se tarkoittaa. Joillain puolueilla yhteistyökyky on sanahelinää jos sitä ei toteuteta. Silloin kun omalla agendalla on enemmän vasta pelureiden käsittelyä, se oma sisältö ja sanoma on tyhjää. Tuollaisten yhteistyöjulistusten taustalta pitää löytyä myös näyttöjä omasta yhteistyöhalusta. Sitä ei ole esimerkiksi toistuva vastapuolueiden asioiden ja henkilöiden käsittely negatiivisessa valossa näissä videoissa ja some julkaisuissa. Mutta ilmeisesti sitä aitoa sisältöä ja sanottavaa ei ole, on vain halu olla äänessä. Tyhjiä tynnyreitä.

    Äänestä

Miten se että tekee videon valtuuston tapahtumista on huonoa käytöstä? Onko kaupungin oman YouTube kanavan videot myös huonoa käytöstä? Kyseisellä videolla vaan näytettiin kohta kokouksesta ilman mitään muuta. Se jos keskustalainen ei tiedä mikä on yksimielinen kanta on keskustalaisen ongelma. Toivottavasti Riekkis pääsee valtuustoon koska sitten voidaan ehkä saada enemmänkin tietoa mitä hölmöyksiä siellä puhutaan. Ääni ainakin täältä yhteistyölle ja suoralle puheella eli Riekkovaaralle.

Äänestä
  • Yhteistyötä ei rakenneta telemällä ja jakamalla somessa videoita joissa närpitään kanssapäätäjien kaikkia mahdollisia teknisiä virheitä. Aika poteroa siinä itselleen Riekkovaara kaivaa, ei kannata ihmetellä jos ei häntä poliitikkona arvosteta. Toisekseen vois jakaa ne videonsa siellä poliitikkosivuillaankin jos ne kerran on niin asiallisia ja reilua yhteistyötä korostavia, eikö? Ei tuollai pikku paikallispoliitikkokaan voi siviilissä öyhöttää julkisesti ja virallisella kampanjasivullaan yrittää muotoilla puku päällä itsestään salonkikelpoista valtuutettua. Joko sitä on tai ei ole, ja nyt näytön perusteella ei tyylipisteitä kyllä tästä saa yhtään. Tyylipisteillä se yhteistyö tehdään, nyt siitä vaan puhutaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhteistyötä ei rakenneta telemällä ja jakamalla somessa videoita joissa närpitään kanssapäätäjien kaikkia mahdollisia teknisiä virheitä. Aika poteroa siinä itselleen Riekkovaara kaivaa, ei kannata ihmetellä jos ei häntä poliitikkona arvosteta. Toisekseen vois jakaa ne videonsa siellä poliitikkosivuillaankin jos ne kerran on niin asiallisia ja reilua yhteistyötä korostavia, eikö? Ei tuollai pikku paikallispoliitikkokaan voi siviilissä öyhöttää julkisesti ja virallisella kampanjasivullaan yrittää muotoilla puku päällä itsestään salonkikelpoista valtuutettua. Joko sitä on tai ei ole, ja nyt näytön perusteella ei tyylipisteitä kyllä tästä saa yhtään. Tyylipisteillä se yhteistyö tehdään, nyt siitä vaan puhutaan.

    Niin siis tuossakin videossa minkä viimeisimmäksi oli julkaissut oli selkeä syy ja siinäkin oli yhteistyötä eihän hän siinäkään itseään mainostanut vaan videolla seikkaili vain kaksi muuta poliitikkoa.

    Ehkä siksi ei jaa poliitikko sivuilleen kun ei siinä videossa ollut kyse hänestä ja hänen tekemisistään.

    Riekkovaara vaikuttaa kaverilta tosiaan joka ei ole politiikassa saadakseen toisten arvostusta vaan saadakseen hommat tehtyä ja suomalaisten parhaaksi.

    Äänestä

Onko Riekkis käyttänyt jossain yhteydessä sanaa yhteistyö?

Rehellisyyden vuoksi voidaan todeta, että kyllä ns. Valtapuolueillakin olisi upea hetki opetella 2000-luvun avoimia toimintatapoja ja voisivat yrittää ryömiä kukin omasta ideologisesta poterostaan, edes siihen reunalle.

Kun ne oman aatteen lasit saisi jokainen, ilman poikkeuksia, edes hieman hangattua haaleammiksi, niin asioiden kanssa voisi olla kaikille helpompaa ja mukavampaa.
Mutta jos joka tilanteessa ja jopa puheenvuorossa aina vedetään niin paljon kotiin, kun mahdollista niin vaikeaa se yhteistyö on.

Äänestä
  • "Mutta jos joka tilanteessa ja jopa puheenvuorossa aina vedetään niin paljon kotiin, kun mahdollista niin vaikeaa se yhteistyö on."

    Kerro ihmeessä jämsäläisesimerkkejä.

    Jos politiikan seuranta rajoittuu eduskunnan kyselytunteihin, niin ei niistä show esityksistä mitään käyttökelpoista oppia saa kunta arkeen.
    Pitääkö sellainen salaisuus kertoa, että valtuutetun arki ei ole alituista sotatilaa ja sanan säilällä toisten seivästämistä.
    Luultavasti kyllästyisit tylsään arkeen parissa kuukaudessa.

    Äänestä

  • Kauppa se joskus sitä sanaakin on käyttänyt mutta lähinnä kai näyttänyt esimerkkiä kuinka yhteistyötä tehdään. Esimerkkejä näkyy löytyvän vaikka kuinka.

    Äänestä

  • Somessa vetoaa Kylien yhteistyöhön, yrittää omia elävät kylät -hankkeen sädekehää itselleen. Henkilökohtaiset näytöt puuttuu..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Somessa vetoaa Kylien yhteistyöhön, yrittää omia elävät kylät -hankkeen sädekehää itselleen. Henkilökohtaiset näytöt puuttuu..

    Saman kylän Peltolan seivästi selästä päin pari vuotta sitten ja säännöllisesti palaa aiheeseen.
    Sitten pitäisi vielä yhteistyötä tehdä.

    Eikös se mukana kyläyhdistyksessä ollut ja myös hanketta puuhaamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saman kylän Peltolan seivästi selästä päin pari vuotta sitten ja säännöllisesti palaa aiheeseen.
    Sitten pitäisi vielä yhteistyötä tehdä.

    Miten onnistuu seivästämään selästä jos kertoo omalla naamallaan miten toinen on äänestänyt?

    Sinulla se taitaa tuo nimettömyys olla ehdoton edellytys kun iäuskallus puuttuu. Mene vaikka Riekkiksen kanssa juttelemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten onnistuu seivästämään selästä jos kertoo omalla naamallaan miten toinen on äänestänyt?

    Sinulla se taitaa tuo nimettömyys olla ehdoton edellytys kun iäuskallus puuttuu. Mene vaikka Riekkiksen kanssa juttelemaan.

    No kyllähän se on se täällä joidenkin haukkuma Riekkovaara tehnyt paljon hyvää näkyvää ja näkymätöntä työtä länkipohjan eteen ja ja mitä tuohon Peltolaan tulee niin asiastahan tässä on kyse. Kyläkoulu pitää säilyttää. On kyse lapsista ja nuorista ja siten myös heidän vanhemmistaan. Peltola ei kyllä heitä edusta. Tsempit täältä Niko Riekkovaara lle ja täällä nimettömänä kirjoittelevat voisi hieman katsoa peiliin että kukas sanoo mielipiteet ja ajatuksensa ihan livenä ja omalla naamalla(100 pistettä tästä) ja ketkä haukkuu ja jauhaa nimettömänä. Nikolle äänet niin saadaan rehellistä ja reilua meininkiä eikä tuppisuita jämsän tuhoajia asialle👍🏻

    Kun viimeksi katsoin Riekkis ohjelmaa, niin sehän rakentuu eri ihmisten, ihmisryhmien ja puolueiden haukkumiselle. Lause lauseelta irrotetaan asiat asiayhteyksistä ja päällenauretaan kuin vanhoissa britti komediasarjoissa. Rakennetaan pohjia yhteistyölle?

    Riekkiksen omat poliittiset ajatukset maahanmuuton lisäksi ovat tasolla: " ei tehdä kolloja päätöksiä ja ei tueta humpanpumppaa" siinä sitä konkretiaa.

    Suomen Suunta showssa Riekkis neljään kertaan yritti persukollegalleen selittää valtavaa valtuuston pj virhettä jota Riekkis on nyt sitten levittänyt ympäriinsä.
    Edes persukollega ei ymmärtänyt tätä casea. Mikä siinä oli hauskaa? Mikä siinä oli merkityksellistä? ja kun se ei asian käsittelyn kannalta vaikuttanut yhtään mihinkään, niin mikä se pointti tässä haloossa oli.

    Voiskohan se Haloo olla se että päätöstä yksimieliseksi väittänyt PJ valehteli yksimielisyydestä.

    Kyllä. Just se!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Just se!

    Huvinsa kullakin, jos muuta elämää ei ole.

    Eikö mielestäsi ole surku hupaisaa että valtuusto äänestää ensin itsensä ulos epäluottamuksesta, mutta kuitenkin kukin äänestää itsensä takaisin valtuustoon vaikka juuri on itse äänestänyt epäluottamuksesta koko valtuuston kohdalla. Tuolloin äänesti myös äänestäjä itsensä puolesta epäluottamuksen itseään kohtaan. T. Maalaisjärki

    Yhtä tai kahta hallituksen jäsentä ei voi äänestää ulos, vaikka vain yksi olisikin se rähjääjä. Siksi kaikkien on erottava-

    Eli luottamusta ei ole koko hallitukselle vaikka sitten onkin. Lisäksi tietysti se että vaaleihin on vajaa kuukausi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö mielestäsi ole surku hupaisaa että valtuusto äänestää ensin itsensä ulos epäluottamuksesta, mutta kuitenkin kukin äänestää itsensä takaisin valtuustoon vaikka juuri on itse äänestänyt epäluottamuksesta koko valtuuston kohdalla. Tuolloin äänesti myös äänestäjä itsensä puolesta epäluottamuksen itseään kohtaan. T. Maalaisjärki

    Kuntalaki määrää miten voi toimia, jotta mätämuna saadaan pois.

    Oletko koskaan huomannut kuinka hupaisia ylikulkualikulkusilmukkaristeykset ovat. Päästäksesi vasemmalle käännyt ensin oikealle. Tai päinvastoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kyllähän se on se täällä joidenkin haukkuma Riekkovaara tehnyt paljon hyvää näkyvää ja näkymätöntä työtä länkipohjan eteen ja ja mitä tuohon Peltolaan tulee niin asiastahan tässä on kyse. Kyläkoulu pitää säilyttää. On kyse lapsista ja nuorista ja siten myös heidän vanhemmistaan. Peltola ei kyllä heitä edusta. Tsempit täältä Niko Riekkovaara lle ja täällä nimettömänä kirjoittelevat voisi hieman katsoa peiliin että kukas sanoo mielipiteet ja ajatuksensa ihan livenä ja omalla naamalla(100 pistettä tästä) ja ketkä haukkuu ja jauhaa nimettömänä. Nikolle äänet niin saadaan rehellistä ja reilua meininkiä eikä tuppisuita jämsän tuhoajia asialle👍🏻

    Ei tämänsorttinen politiikan kanssapelureista videoiden teko henkilötasolla ole kyllä mitenkään miehekästä. Itsellä olisi paljonkin sanottavaa mutta en todellakaan aio osallistua politiikkaan niin kauan kuin siellä osaamattomat nostaa tikun nokkaan ennemmin henkilöt kuin asiat. Näitä sitten jaetaan ja naureskellaan. Samalla lailla perussuomalaiset ehdokkaat käy muiden puolueiden ja muiden kuntien ehdokkaiden sivuilla pilkkaamassa itselleen täysin tuntemattomien ihmisten kampanjointia!! Tämäkö on oikeasti reilua kivaa ja mukavaa yhteistyötä?? Aikuiset ihmiset? Missä menee oikeasti persujen mielestä hyvän käytöksen raja? Persu saa pilkata ja kehottaa vielä jakamaan pilkkavideota, se ei ole valtuutetun kiusaamista, mutta siitä keskusteleminenko on persun kiusaamista?

    On hauskaa että toista syytetään pilkkaamisesta vaikka tämä ei ole edes sanonut mitään vaan tehnyt videon jossa joku puhuu julkisessa tapahtumassa. Sitten videon tekijää haukutaan vaikka miksi. Tämä toisten syyttely siitä mitä itse tekee on kyllä suorastaan huvittavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö mielestäsi ole surku hupaisaa että valtuusto äänestää ensin itsensä ulos epäluottamuksesta, mutta kuitenkin kukin äänestää itsensä takaisin valtuustoon vaikka juuri on itse äänestänyt epäluottamuksesta koko valtuuston kohdalla. Tuolloin äänesti myös äänestäjä itsensä puolesta epäluottamuksen itseään kohtaan. T. Maalaisjärki

    Väärin. Valtuusto erotti kaupunginhallituksen, ei valtuustoa. Termit haltuun ennen kuin tulet tänne nokittelemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voiskohan se Haloo olla se että päätöstä yksimieliseksi väittänyt PJ valehteli yksimielisyydestä.

    Valehteli tahallaan, vai sanoi tahattomasti väärin? Näissä kahdessa on selvä ero. Ja ei sillä yhdellä väärin sanotulla lauseella ollut lopputuloksen kannalta väliä. Kuinkas paljon vastakeskustelija takelteli jutuissaan, moneen kertaan kirjoitetun esityksensä kanssa?

    Valehteli. Jos olisi sanonut vain väärin olisi varmasti korjannut sanomisesta kun siitä huomautettiin eikä alkanut kannata.

    Valtuuston pj omilla kotisivuillaan:
    "Olin lukenut pykälätekstit huolellisesti, mutta silti keskustelun aikana sanoin yhden lauseen huolimattomasti liittyen yksimieliseen päätökseen, kun en huomannut tilapäisen valiokunnan kahta eri kokousta ja kahta eri päätöstä. Tilapäinen valiokunta oli äänestänyt loppuraportista ja vasta seuraavassa kokouksessa se oli päättänyt loppuraportin pohjalta neljäkohtaisen päätösesityksen valtuustolle.

    Nostan käteni ylös virheen merkiksi. Sanoin eilen kokouksessa, että kun ei ole jätetty eriäviä mielipiteitä on kyseessä yksimielinen päätös. Se ei pidä paikkaansa. Yksimielinen päätös tarkoittaa sitä, että vastaesityksiä ei ole tehty lainkaan. Tilapäinen valiokunta oli äänestänyt 10.5.2021 kokouksessaan, mutta 18.5. kokouksessa päätös oli tehty yksimielisesti, ja tämä minun ajatukseni sekoitti siinä tilanteessa."

    Valehtelu tarkoittaa tahallisuutta, eli puhuja tietää antavansa väärää tietoa.

    Väärä väite ei vaikuttanut kokousasian käsittelyyn ja lopputulokseen millään tavoin. Virhettä voisi kuvailla epähuomiossa tapahtuneeksi huolimattomuusvirheeksi. Etäkokousta vetäessään puheenjohtajan pitää pitää melko monta palloa ilmassa yhtä aikaa.

    Riekkovaaran YouTube saarnat rakentuvat poliitikoiden tarkoitusten ja motiivien liioiteltuun arvailuun sepittämiseen. Marin tahtoo tuhota Suomen, jakaa rahat ulkomaille, kavereilleen ja itselleen, koska on nainen, demari ja tyhmä jne jne jne

    Niin valehteli tietoisesti. Sitten jäi kiinni tämän Riekkovaaran ansiokkaan työn ansiosta ja sitten selittelee. On hyvä että meillä on Riekkovaaran kaltaisia kansalaisaktiiveja, jotta tällaiset suhmuroinnin saadaan paljastettua.

    Suhmurointi on myös yksi sana jota Riekkis viljelee ja johon vanhat puolueet hänen mukaansa syyllistyvät kaiken aikaa.

    Suhmurointi on siis varsin harmitonta toimintaa.

    Riekkis kielellä: Riekkis teki humpanpumppa maalituksen naurettavan mitättömästä asiasta.

    Varsin hyvin tuntuu kaveri saavan aikaan hienoa että meillä Jämsässä on aikaan saavia ihmisiä.

    Vaalikuvan alle tittelin kohdalle "humpanpumppamaalittaja". Hienuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kyllähän se on se täällä joidenkin haukkuma Riekkovaara tehnyt paljon hyvää näkyvää ja näkymätöntä työtä länkipohjan eteen ja ja mitä tuohon Peltolaan tulee niin asiastahan tässä on kyse. Kyläkoulu pitää säilyttää. On kyse lapsista ja nuorista ja siten myös heidän vanhemmistaan. Peltola ei kyllä heitä edusta. Tsempit täältä Niko Riekkovaara lle ja täällä nimettömänä kirjoittelevat voisi hieman katsoa peiliin että kukas sanoo mielipiteet ja ajatuksensa ihan livenä ja omalla naamalla(100 pistettä tästä) ja ketkä haukkuu ja jauhaa nimettömänä. Nikolle äänet niin saadaan rehellistä ja reilua meininkiä eikä tuppisuita jämsän tuhoajia asialle👍🏻

    Ja sinun nimesi on?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sinun nimesi on?

    Hän ei tainnut haukkua kuten Riekkovaaraa nimettömänä täällä haukutaan.

    Äänestä

Huomioittehan näitä öykkäreitä, sillä huono käytös ei ole rikos.

Äänestä

Riekkovaara on aikaisemminkin julkaissut näitä kettuiluvideoitaan.
Ne on kuitenkin pientä niihin sinimustien kavereitten kanssa julkaistuihin lapuan liikevideoihin. hyvin on poika goebbelsinsä lukenut

Äänestä
  • Suomen Suunta YouTube kanava kokoaa viikoittain PS henkisiä henkilöitä naureskelemaan mm vähemmistöille, maahanmuuttajille ja islamille. Päivän politiikkaan tehdään katsaus jossa tiedetään tarkasti valtaapitävien todelliset tarkoitusperät ja motiivit. Nehän ovat maan tuhoaminen, haittamaahanmuuton rajaton kasvu ja ylipäätään kollot päätökset ja humpanpumppa, median korruptoituneisuutta unohtamatta.

    Sinimustan liikkeen perustajajäsen Terhi Kiemunki on ohjelman vakiojäsen ja yhteistä naureskeltavaa he kerta toisensa jälkeen löytävät.
    Toinen vakijäsen ylläpitää puolestaan naisvihaan keskittynyttä tube kanavaa.
    Riekkis siis hyvässä seurassa?

    Vaihtuvat vieraat ovat tyypillisesti PS liikkeen äärilaidan kulkijoita, joilla on oikeasti vaikeuksia sananvapauden kanssa. Sen verran tiukkaa tavaraa he esittävät.

    Erikoistäkynä Suomen Suunta tarjoaa vieraaksi uudelleen Seppo Lehtoa kunhan tietty tilaajamääräraja ylitetään.

    Seppo Olavi Lehto on tamperelainen äärioikeistolaiseksi luonnehdittu verkkokirjoittaja. Hän on saanut toiminnastaan useita tuomioita, joista ankarin on vuonna 2008 langetettu kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdoton vankeus ja vahingonkorvaustuomio törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.
    Käräjäoikeus luonnehti Lehdon internetissä esittämiä kunnianloukkauksia poikkeuksellisen vakaviksi.

    Kullakin olkoon omat poliittiset ja käytöstapa esikuvansa. Riekkovaara viihtyy aika äärimmäisessä seurassa.

    Tämä tieto voi toki vain yllyttää joitain äänestämään häntä. Mutta jos joku sai edes uutta tietoa, niin hyvä niin. Kohut on Riekkovaaran polttoaine eteenpäin ja mitä suuremman kohun hän synnyttää, sitä korkeammalle hän kuvittelee pääsevänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen Suunta YouTube kanava kokoaa viikoittain PS henkisiä henkilöitä naureskelemaan mm vähemmistöille, maahanmuuttajille ja islamille. Päivän politiikkaan tehdään katsaus jossa tiedetään tarkasti valtaapitävien todelliset tarkoitusperät ja motiivit. Nehän ovat maan tuhoaminen, haittamaahanmuuton rajaton kasvu ja ylipäätään kollot päätökset ja humpanpumppa, median korruptoituneisuutta unohtamatta.

    Sinimustan liikkeen perustajajäsen Terhi Kiemunki on ohjelman vakiojäsen ja yhteistä naureskeltavaa he kerta toisensa jälkeen löytävät.
    Toinen vakijäsen ylläpitää puolestaan naisvihaan keskittynyttä tube kanavaa.
    Riekkis siis hyvässä seurassa?

    Vaihtuvat vieraat ovat tyypillisesti PS liikkeen äärilaidan kulkijoita, joilla on oikeasti vaikeuksia sananvapauden kanssa. Sen verran tiukkaa tavaraa he esittävät.

    Erikoistäkynä Suomen Suunta tarjoaa vieraaksi uudelleen Seppo Lehtoa kunhan tietty tilaajamääräraja ylitetään.

    Seppo Olavi Lehto on tamperelainen äärioikeistolaiseksi luonnehdittu verkkokirjoittaja. Hän on saanut toiminnastaan useita tuomioita, joista ankarin on vuonna 2008 langetettu kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdoton vankeus ja vahingonkorvaustuomio törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.
    Käräjäoikeus luonnehti Lehdon internetissä esittämiä kunnianloukkauksia poikkeuksellisen vakaviksi.

    Kullakin olkoon omat poliittiset ja käytöstapa esikuvansa. Riekkovaara viihtyy aika äärimmäisessä seurassa.

    Tämä tieto voi toki vain yllyttää joitain äänestämään häntä. Mutta jos joku sai edes uutta tietoa, niin hyvä niin. Kohut on Riekkovaaran polttoaine eteenpäin ja mitä suuremman kohun hän synnyttää, sitä korkeammalle hän kuvittelee pääsevänsä.

    Kiitos tästä tiivistelmästä, itse en kykene katsomaan ko. videoita. Minusta on eri asia puhua asioista suoraan ja rohkeasti kuin revitellä jatkuvasti ja kaivaa kaikista vastapelureiksi asetetuista kaikki asiat mitkä juuri aiheuttaa kohua ja millä voidaan saada pilkkaavaa naureskelua. Asioista puhuttaessa voi ja pitää vastapuolta kohdella arvostavasti ja kunnioittavasti.
    Se on minusta itsestään selvyys. Mutta nämä maahanmuuttokriittisethän ei ajattelekkaan että kaikilla ihmisillä olisi saman arvoinen ihmisarvo. Sitähän se maahanmuuttajiin ja väärin ajatteleviin kohdistuva puhe kertoo, samoin kuin naisviha. Samaan aikaan tämä tubettaja korostaa yhteistyötään. Yhteistyötä ei ole vain se että ollaan yhdessä ja kutsutaan porukkaa koolle. Yhteistyötä on myös se miten puhuu kanssapäättäjistä ja tässä tilanteessa muista ehdokkaista tai puolueista, rakentaako sitä toisten arvostusta vai esittääkö muut väheksyvästi. Tätä ei minusta pyhitä edes vaalitilanne. En voi käsittää ketään jotka tekee kampanjaa väheksymällä avoimesti jotain henkilöitä tai puolueita, joiden kanssa kuitenkin pitäisi toimia jatkossa yhdessä? Eihän kukaan toimisi tuolla lailla esim. missään työpaikassa menestyksekkäällä tavalla, että vasiten asetutaan napit vastakkain? Ja tämä koskee juuri näitä ilkkuvia videoita, ja sitä missä valossa haluaa nämä yhteistyökumppanit esittää. Silloin kun tällä tavoin kampanjoidaan henkilöön tai puolueeseen kohdistuen, omat asiat ovat vähissä.

    Ilmeisesti tubettaja on omassa kuplassaan ja halua vaan raflaavampia somejulkaisuja, jotta saisi juurikin tältä sinimustalta väeltä lisää tykkäyksiä.
    Nuo edellä mainitut videoilla vierailevat henkilöt omassa viestinnässään mainostavat toimivansa esim. täysin yhteiskuntavastaisesti, mm. verojen suhteen, muista toimistaan ja tuomioistaan puhumattakaan. Tällaisia vaikuttajiako Länkipohjan tube-influensseri ihailee? Tämän tyylistäkö muutosta Jämsä tarvitsee?
    Itse en omalla nimellä näitä missään kirjoita, koska en halua sitä maalitusta omalle kohdalle mitä tuo porukka oikeasti pystyy aikaansaamaan. Sen sijaan tuen kaikkia vastavoimia sen minkä pystyn.

    Eli olette reppanoita verrattuna Riekkovaaran kun ette uskalla omalla nimellänne keskustella. Kohtuullista valehtelua taas kerran. Jotenkin kummasti unohdatte että showssa on ollut vieraana myös esimerkiksi KD puoluesihteeri ja SDP kuntavaaliehdokas Niko Eskelinen.

    Eli voitte ihan surutta jatkaa valehtelua mutta tosiasioiden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Katsoin kokousta ja jäi miettimään, että miksi kaupungin valtuustossa tai virkamiehistössä tarvitaan kestää enemmän arvostelua, kun jossain muualla?

Ovatko valtuutetut jotenkin vähemmän kypsiä ja huonompia käyttäytymään että normisäännöt ei riitä?

Vai onko virkamiehillä ja kaupungin työntekijöillä joku erityisoikeus, jos menee valtuutettu kaupungin infopisteeseen, niin sieltä voidaan aukoa päätä, niinsanotusti, jos tunnistetaan valtuutetuksi? Koska pitää kestää arvostelua..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu