Tällaisella rahalla avustamme pääministeriä aamupalan hankkimisessa. Tuolla rahalla söisi tavallinen ihminen koko vuoden.
300 euroa/kk = 3 600 euroa/vuosi
Anonyymi
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos ei muuta arvosteltavaa löydetä Marinin toimista, niin sitten oikeistopopulistiset mediat keskittyvät "lillukanvarsiin". Ihan naurettavaa uutisointia jostain pikkiriikkisestä kauppalaskusta, persujen jarrustuskeskustelukin maksoi n 80000 € ja ihan tyhjästä.
Oli syytä käydä muutaman tunnin verran keskustelua siitä että laitetaanko menemään 6000000000 € ja ihan turhasta. Se miksi keskustelut käytiin milloin käytiin johtuu toki puhemiehistön ohjauksesta. He jakavat puhevuorot, ehkä heiltä kuulemme miksi puhevuorot jaettiin noin?
Tulee hirvee nälkä kun ajattelen Sannan aamupalaa
Hillotolpalle marmeladia aamusta..
Saisivat jakaa meille työeläkeläisillekin nuo aamiaissetelit! Mehän niitä olemme koko ikämme makselleet!
Sipilähän vei aamiaisille puoli sukuaan ja ison liudan maahamuuttajia. Sinä et nyt kuitenkaan ole mitään maksellut.
Voisit hieman aivpierujasi todistella faktoin!
No eikö pääministerin porukalle aamiaiset makseta, ja Sipilän kutusi puolimaailmaa vieraakseen?
Vai kutusi Sipilä? Todellisuudessahan taisi olla niin, että hän sanoi talonsa joka oli silloin tyhjänä olevan vapaa käytettäväksi majoitukseen. Merkityksetön juttu sinänsä kun se olisi mahdollistanut ehkä 10 hengen majoituksen optimistisesti arvioiden niille tuhansille joita matkallaan tänne asti pääsivät.
Jos miettii SS:n touhua niin vaikka pidän tuota aamiais ja ties mitä rahoitusta minun tasakuistani kyseenalaisena niin saakoon vaikka tuplasti, jos hoitaa tärkeät asiat kuten työllisyyden ehtojen muuntamisen tavalla jolla nuo sadat tuhannet työttömät saadaan töihin ja suhtautumisen yritylsiin ja niiden perustamiseen sellaiseksi jotta niitä läöhtee syntymään kuin sieniä sateella. Lisäksi voisi nuijia, noin virtuaalisesti ainakin, suohon ne kateuden agentit jotka koko ajan marisevat siitä kun joku on heitä fiksumpi!
Höpö höpö.
Sanna Marin aamiaiskohusta: ”Käytäntö ollut sama kuin aikaisemmilla pääministereillä”
Pääministeri Sanna Marin korostaa, ettei ole ollut päätösprosesseissa mukana.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/080ab54d-b92b-4405-bfee-5dd567b8f38d
Marin ei ole mukana aamupala asiassa, ihan on taas toisten syytä, eikai pääministeri voi itse päättää maksaaka ruokansa itse vaiko veronmaksajat.
Marinin perheen kuuluu saada aamupalat ilmaiseksi, saahan vähävaraisetkin ilmaista ruokaa leipäjonoista, eikö teitä hävetä Marin?
Vihapuhetta! Misogyniaa! Typerää!
Uutisten mukaan Marin kyseli että miten toimitaan. Ilmeisesti esimerkiksi Katainen ja Sipilä saavat syytteet veropetoksesta.
Pääministerin tuloilla tuon edun arvo on n. 9000 € bruttopalkkaa vastaava summa vuodessa.
Kunta-Kintte kokeilu
Olen suuren tem hallinnon alamainen, siis suomi kunta-kinttenä tässä. Ja kai se kuntakokeilukin ja aktiivi malli, jne työllisyyspolitiikka toimet ovat juuri nyt kiivaimmillaan. Kliimaxissa?
Niinpä olisi kiva kun munaani kuntouttaisi toimelias nainen vaikka kuntasekoilu puuhissa. Siinä mies vetreytyisi. myös 60v. mies tarvitsee kuntoutusta kun oman ikäiset naiset ei sitä juuri tarjoa noin luomuna. ovat kai jo lemmen työkyvyttömyyseläkkeellä?
No kumminkin kuntakokeilussa voisi näin saada kohtaanto-ongelmaan tyydytystä?
Lisäksi minäkin, pääministerin tavoin, tartteisin aamupalarahaa sen 350e/kk. kun olen työttömänä ja työmarkkinatuella saan vain noin 500e /kk. Niin lisätuki olisi tarpeen.. Voisi olla vaikka työttömän aamiais investointi, hehtaari ek mtk tuki nimellä se tuki? tai kallis kela loma, kotoutus loma ilmais tuki ?