Siis aidosti kiitos. Olen jo vuosia odottanut tämän päiväistä kohtaamistamme. Kuten jo sen kasvotustenkin sanoin.
Kiitos siksi, että nyt olen sovittanut "syntini" anteeksipyynnöllä ja sieluni sai viimein rauhan.
Ja minä en ole nykyisistä harmeistasi tietoinen sen enempää kuin minulle niistä tänään kerroit. Minulla ei ole osaa eikä arpaa niiden suhteen, sen vakuutan kunniani ja omatuntoni kautta.
Painiskelin pitkään tunteitteni kanssa sinua kohtaan, syynkin jo kerroin tänään. Mutta se mitä tunsin sinua kohtaan on jo esihistoriaa..
Selittää myös miksi aiempina vuosina olen käyttäytynyt sinua kohtaan kuin olen käyttäytynyt.. nihkeästi ja kylmäkiskoisesti.
Nyt luulisin että sinulla on parempi näkemys asiasta ja ehkäpä jopa hieman ymmärrystä.
Vaikka tiedostan että menneet asiat eivät olleet ihan todellisia, ne olivat minulle täyttä totta - elin ne läpi kuitenkin. Joten viimeisen kerran.. olen pahoillani.
Tämä siis on osa minun synnintunnustustani. Puran sen tänne, mistä kaikki alkoikin.
Menee S-miehelle.
Kiitos, kun kohtasit minut..
0
132
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802177- 103876
- 63771
- 45757
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???20676Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha504663Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76610Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23550- 57541
- 47535
