Voiko nämä kaikki olla masennuksen oireita? Ja voiko olla masennusta ILMAN sen kummallisempia itsetuhoisia ajatuksia?
-Jatkuva väsymys
-Epätodellinen olo koko ajan
-tuntuu ettei saa mitään tehtyä eikä kykene tehdä mitään
-muisti välillä katkoilee
-ei pysty nauttia asioista niinkun ennen
Masennus oireita?
50
657
Vastaukset
- Anonyymi
Ja myös ettei ympäristö näytä samalta, ns kun katsois sitä jonkun harson läpi et vaikeempi nähdä yksityiskohtia jne
- Anonyymi
Voivathan nuo olla masennuksen oireita.
Masennuksessa ei aina ole itsetuhoisia ajatuksia, eli siitä ei voi päätellä onko masennusta vai ei.- Anonyymi
Itse olen saanut masennus daignoosin aikoinaan ja mulla ei ikinä ole ollut itsetuhoisia ajatuksia.Eli masennusdiagnoosi ei tarvitse itsetuhoisia ajatuksia.
- Anonyymi
Oletko käynyt kilpirauhaskokeissa?Häiriö kilpirauhasessa voi aiheuttaa samanlaisia oireita kuin masennus.
- Anonyymi
Nuo ovat juuri sellaisia oireita, kuin monille on tullut, kun vuosien 2020 ja 2021 alkupuolilla lisättiin voimakkaasti tehokkaita matkapuhelinMAKROtukiasemia keskelle asutusta, suunanttuna taloihin, niissä asunnoissa, joihin antennien keila osuu läheltä.
Toisaalta tällä palstalla on tuon kaltaisia oireita yhdistetty kilpirauhashormonin alenemaan.
Matkapuhelintukiasemien mikroaaltosäteilyn on todettu alentavan melatoniinin ja kilpirauhashormonin pitoisuuksia veressä ja kohottavan adrenaliinin ja noradrenaliinin tasoja, mikä voisi olla eräs mahdollinen vaikutusmekanismi havaitsemillesi oireille.
Kurkkaapa nyt kuitenkin ensin, näkyykö asuntosi ympäristössä tai työpaikallasi mikroaaltoantenneja suunnattuna ikkunoita tai jotain seinää kohden, ja tarkasta vielä cellmapper.net-palvelusta, onko lähellä sellaisia.
Kannattaa myös käydä mittauttamassa ne kilpirauhashormonitasot.- Anonyymi
ja sama, jos on älypuhelin korvalla koko ajan, ja wi-fi ja bluetooth vielä päällä siinä läppärissä sylissä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja sama, jos on älypuhelin korvalla koko ajan, ja wi-fi ja bluetooth vielä päällä siinä läppärissä sylissä...
Joo tai monelle tuli tuollaisia oireita kun tuli koronaepidemia ja se aiheutti ihmisissä huolta ja stressiä. Hiukan todennäköisempi skenaario.
- Anonyymi
googlaapa sellainen kuin microwave syndrome
- Anonyymi
näköjään myös serotoniinin pitoisuus laskee...
matkapuhelinten säteilyn vaikutuksesta
no ei ihme jos sua masentaa
ja dopamiinin, histamiinin, noradrenaaliinin ja adrenaliinin nousu selittää oudon, "hätätilaolosi"
mutta samat tosiaan on Saksassa mitattu myös ihmisistä matkapuhelintukiaseman käynnistämisen jälkeen (mitattiin myös ennen)
"Results and Conclusions: No significant (p ≥ 0.05) changes in the level of monoamine neurotransmitters were shown for the control rats at different ages. Histamine, dopamine, adrenaline, and noradrenaline contents for the exposed animals were significantly (P ≤ 0.05) increased with increasing exposure time. However, exposure to electromagnetic field EMF caused significant decreases in the serotonin and melatonin content of rat brains.The results concluded that the exposure of new born rats to EMF may be sufficient to induce significant changes in the content of monoamine neurotransmitters of the exposed rats."
https://www.omicsonline.org/open-access/effect-of-exposure-to-electromagnetic-fields-emfs-on-monoamine-neurotransmitters-of-newborn-rats-2168-9652-1000156.php?aid=54578 - Anonyymi
Anemialta tuo kuulostaa...
- Anonyymi
miehillä anemia on tosi harvinainen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miehillä anemia on tosi harvinainen
en ole mies :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
en ole mies :)
okei no sit sun pitää tsekata ainakin seuraavat, ehkä käydä lääkärissä:
-matkapuhelin- ja matkapuhelintukiasema-altistus
-kilpirauhanen
-rauta-arvot (joillekin ei rautapillerit tai rautajuomatkaan auta, pitää käydä jopa tiputuksessa, jossa rautaa laitetaan suoneen) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miehillä anemia on tosi harvinainen
En ole aloittaja, mutta olen mies ja minulla on anemia. Ei se mikään mahdottomuus ole miehillekään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
okei no sit sun pitää tsekata ainakin seuraavat, ehkä käydä lääkärissä:
-matkapuhelin- ja matkapuhelintukiasema-altistus
-kilpirauhanen
-rauta-arvot (joillekin ei rautapillerit tai rautajuomatkaan auta, pitää käydä jopa tiputuksessa, jossa rautaa laitetaan suoneen)Ei kai lääkärit pysty tutkimaan mitään puhelinaltistus-juttuja ?
Itse en usko moiseen altistukseen lainkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai lääkärit pysty tutkimaan mitään puhelinaltistus-juttuja ?
Itse en usko moiseen altistukseen lainkaan.Eivät lääkärit osaa, halua tai etenkään voi, mahdollista olisi, mutta kunakin aikana on asiat, jotka ovat "haitattomia", olihan juuri noita että hyvin voitte Kiinaan matkustaa ja maskit ja hengityssuojaimet ei kuulemma auttaneet mitään ja ihan asiantutnijat ministereiden toimeksiannosta kertoivat koko kansalle ja DDT ja Talidomid oli tosi hyviä ja hammasröntgeneitäkin sai ottaa turvallisesti vaikka joka päivä ja tupakan vaaroista ei ollut tieteelisiä todisteita... ja matkapuhelintutkija irtisanottiin STUKista päättele itse
nyt sama juttu, älä puhu asiasta lääkärille, ajattele sen sijaan itse.
kannattaa kurkata USAlaisten tekemiä kokelmia neuvostoliittolaisten suorittamista tutkimuksista, siellä on tasokkain tutkimus tällä hetkellä (asiaa ei siis nykyään haluta tutkia) eli siis tutkimuksen huippu oli 1970-luvulla!
https://www.stralskyddsstiftelsen.se/wp-content/uploads/2014/08/Influence_of_Microwave_Radiation_on_the_Organism_of_Man_and_Animals.pdf
https://www.magdahavas.com/wp-content/uploads/2010/10/Russian-HYGIENIC_PROBLEMS_OF_THE_EFFECT_OF_MICROWAVE_ELECTROMAGNETIC_FIELDS_ON_THE_BODY.pdf
tuolloin ei ollut intressiristiriitoja, nuo ovat rehellistä tekstiä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai lääkärit pysty tutkimaan mitään puhelinaltistus-juttuja ?
Itse en usko moiseen altistukseen lainkaan.puhelimet toimivat mikroaalloilla, jotka ovat sähkömagneettista säteilyä.
soluissasi on liuoksessa ioneja, esim. solukalvoillasi on kalisumia kaikissa hermosoluissa välittämässä signaaleja. Äärimmäisen pienikin EM-kenttä riittää liikuttelemaan niitä (pois soluista yms.). Matkapuhelimien toiminta taas vaatii tuohon nähden suuremmat voimat ja kentät. Jos vaikutuksia ihmiseen ei ole, silloin matkapuhelimetkaan eivät voi toimia.
Sähköopin perussäännön mukaan EM-kenttä liikuttaa elektroneja ja samoin elektronit liikkuessaan aiheuttavat EM-kentän. Jos et siihen usko, et voi käyttää oikeastaan mitään sähkölaitteita, koska ne eivät oletuksesi mukaan voi toimia.
Matkapuhelin ei toimi taikasäteillä, vaan mikroaalloilla!
Kodin sähkölaitteetkin toimivat näkymättömien EM-kenttien avulla! Oletko koskaan kuullut siitä?
Venäläisten mukaan mikroaaltojen biologiset vaikutukset ovat kiistaton tosiasia. Eli Neuvostoliiton tutkijat, ja oikeat nykyiset länsimaiset tutkijat, ovat asiasta ihan samaa mieltä.
Vaikutus on erityiseti hypotalamuksen kautta hermostoon ja hormonieritysrauhasiin ja kiistatta toteen näytetty, eikä suinkaan ainoa vaikutus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
puhelimet toimivat mikroaalloilla, jotka ovat sähkömagneettista säteilyä.
soluissasi on liuoksessa ioneja, esim. solukalvoillasi on kalisumia kaikissa hermosoluissa välittämässä signaaleja. Äärimmäisen pienikin EM-kenttä riittää liikuttelemaan niitä (pois soluista yms.). Matkapuhelimien toiminta taas vaatii tuohon nähden suuremmat voimat ja kentät. Jos vaikutuksia ihmiseen ei ole, silloin matkapuhelimetkaan eivät voi toimia.
Sähköopin perussäännön mukaan EM-kenttä liikuttaa elektroneja ja samoin elektronit liikkuessaan aiheuttavat EM-kentän. Jos et siihen usko, et voi käyttää oikeastaan mitään sähkölaitteita, koska ne eivät oletuksesi mukaan voi toimia.
Matkapuhelin ei toimi taikasäteillä, vaan mikroaalloilla!
Kodin sähkölaitteetkin toimivat näkymättömien EM-kenttien avulla! Oletko koskaan kuullut siitä?
Venäläisten mukaan mikroaaltojen biologiset vaikutukset ovat kiistaton tosiasia. Eli Neuvostoliiton tutkijat, ja oikeat nykyiset länsimaiset tutkijat, ovat asiasta ihan samaa mieltä.
Vaikutus on erityiseti hypotalamuksen kautta hermostoon ja hormonieritysrauhasiin ja kiistatta toteen näytetty, eikä suinkaan ainoa vaikutus.Ymmärrän vauhkoamisesi, tuo ei ole ihan puutaheinää, vaikka salaliittoteoriat jo viuhuukin ilmassa.
Mutta onko se satunnaisen ihmisen TODENNÄKÖISIN syy väsymykselle?
Ei ole. Ensin on noin 159 muuta asiaa selvitettävänä ja sitten voi miettiä tuollaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän vauhkoamisesi, tuo ei ole ihan puutaheinää, vaikka salaliittoteoriat jo viuhuukin ilmassa.
Mutta onko se satunnaisen ihmisen TODENNÄKÖISIN syy väsymykselle?
Ei ole. Ensin on noin 159 muuta asiaa selvitettävänä ja sitten voi miettiä tuollaisia.joo sen takia kannattaakin tehdä seuraavat:
-käydä lääkärissä ja mittauttaa rauta-arvot ja kilpirauhashormoniarvot, ja antaa lääkärin selvittää muut mahdolliset asiat samalla
-jos olet saanut päänsärkyä matkapuhelimista, niin kokeilla vähentää altistumista matkapuhelintukiasemista, wi-feistä, Bluetootheista ja matkapuhelimista mahdollisuuksien mukaan 1-2 viikkoa, ja kokeilla, josko sillä on vaikutusta, ei tarvitse ryhtyä alan tutkijaksi, eikä kertoa kenellekään julkisesti, jos havaitset, että sillä on vaikutusta, kannattaa sitten jatkossakin vähentää
lääkärit ei tuohon voi sanoa mitään, niille ei kannata puhua eikä kavereillekaan, koska tuo on vähän niinkuin shiia- ja sunnimuslimit tai kristityt ja muslimit vastakkain -aihe - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo sen takia kannattaakin tehdä seuraavat:
-käydä lääkärissä ja mittauttaa rauta-arvot ja kilpirauhashormoniarvot, ja antaa lääkärin selvittää muut mahdolliset asiat samalla
-jos olet saanut päänsärkyä matkapuhelimista, niin kokeilla vähentää altistumista matkapuhelintukiasemista, wi-feistä, Bluetootheista ja matkapuhelimista mahdollisuuksien mukaan 1-2 viikkoa, ja kokeilla, josko sillä on vaikutusta, ei tarvitse ryhtyä alan tutkijaksi, eikä kertoa kenellekään julkisesti, jos havaitset, että sillä on vaikutusta, kannattaa sitten jatkossakin vähentää
lääkärit ei tuohon voi sanoa mitään, niille ei kannata puhua eikä kavereillekaan, koska tuo on vähän niinkuin shiia- ja sunnimuslimit tai kristityt ja muslimit vastakkain -aiheEn usko tohon puhelinjuttuun.Ite olen sairastanut masennuksen 20 vuotta sitten ja nokian peruskännykällä ei ollut masennukseen syynä,koska mä mä parannuin masennuksesta vaikka mulla oli edelleen kännykkä käytössä.Mä en edes tiedä myytiinkö 20 vuotta sitten enää pöytäpuhelimia ja paljon ne maksaa edes.Masennus ei ole uusiutunut vaikka mulla on kännykkä käytössä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko tohon puhelinjuttuun.Ite olen sairastanut masennuksen 20 vuotta sitten ja nokian peruskännykällä ei ollut masennukseen syynä,koska mä mä parannuin masennuksesta vaikka mulla oli edelleen kännykkä käytössä.Mä en edes tiedä myytiinkö 20 vuotta sitten enää pöytäpuhelimia ja paljon ne maksaa edes.Masennus ei ole uusiutunut vaikka mulla on kännykkä käytössä.
Voi se joillekin jotain tehdä se mikroaaltosäteily. Ehkä yksi henkilö 100 miljoonasta saa oireita näillä kentänvoimakkuuksilla mitä on tarjolla.

eivät ole nykyään vielä kovin yleisiä syitä 20 vuotta sitten tilanne oli aivan eri, silloin mobiilijuttuja ei käytännössä ollut
odota 10 vuotta, sitten on yleistä nuo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko tohon puhelinjuttuun.Ite olen sairastanut masennuksen 20 vuotta sitten ja nokian peruskännykällä ei ollut masennukseen syynä,koska mä mä parannuin masennuksesta vaikka mulla oli edelleen kännykkä käytössä.Mä en edes tiedä myytiinkö 20 vuotta sitten enää pöytäpuhelimia ja paljon ne maksaa edes.Masennus ei ole uusiutunut vaikka mulla on kännykkä käytössä.
ei masennus noista mobiilijutuista tyypillinen haitta ole päänsärky ävsymys ym. ovat
esiintyy nykyään jo vaikkapa 10% väestöllä
20 vuotta sitten varmaan 0,1
%:lla
10 vuoden päästä varmaan 50%:lla
eikä niissä tarvi itse selvitellä asiaa tai hankkia asian selvittämiseen tarvittavaa asiantuntemusta
kyseessä on kunkin oma elämä
kukin voi itse kokeilla, vaikuttaako
voi itse kokeilla (altistuksen rajoittamisen vaikutusta), ei tarvi teoretisoida - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi se joillekin jotain tehdä se mikroaaltosäteily. Ehkä yksi henkilö 100 miljoonasta saa oireita näillä kentänvoimakkuuksilla mitä on tarjolla.
joka toinen varmaankin saa päänsärkyä, jos käyttää älykännykkää tunnin pari korvaa vasten varmaan 50%
matkapuhelintuki(makro)=tehokas) asemia ei vielä ole kovinkaan monen makuuhuonetta kohti vieressä, mutta osalla jo on, olisko prosentti vasta 2% mutta nousee pian tulee useammalle ne ovat nykyään 1000X tehokkaampia kuin aikaisemmin, koska nykyään siirretään videoita ja dataa eikä puhetta ja tekstareita
tosiaan vielä pariu vuotta sitten nuo tukiasemat oli mikrotukiasemia, ja tehot pieniä vaan nyt ovat tulleet makrotukiasemat ja ne suunnataan urposti jopa 5 m päästä makuuhuonetta päin Ranskassa pitää oll 500 m etäisyys (1/10000 voimakkauus silloin) mut me Suomessa ollaan karaistuneita :)! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei masennus noista mobiilijutuista tyypillinen haitta ole päänsärky ävsymys ym. ovat
esiintyy nykyään jo vaikkapa 10% väestöllä
20 vuotta sitten varmaan 0,1
%:lla
10 vuoden päästä varmaan 50%:lla
eikä niissä tarvi itse selvitellä asiaa tai hankkia asian selvittämiseen tarvittavaa asiantuntemusta
kyseessä on kunkin oma elämä
kukin voi itse kokeilla, vaikuttaako
voi itse kokeilla (altistuksen rajoittamisen vaikutusta), ei tarvi teoretisoidaMutta mulla ei ole ikinä ollut älypuhelinta eikä tuu olee.Nii tuleeko mulle masennus uudelleen 10 vuoden kuluttua kun mulla on peruskännykkä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joka toinen varmaankin saa päänsärkyä, jos käyttää älykännykkää tunnin pari korvaa vasten varmaan 50%
matkapuhelintuki(makro)=tehokas) asemia ei vielä ole kovinkaan monen makuuhuonetta kohti vieressä, mutta osalla jo on, olisko prosentti vasta 2% mutta nousee pian tulee useammalle ne ovat nykyään 1000X tehokkaampia kuin aikaisemmin, koska nykyään siirretään videoita ja dataa eikä puhetta ja tekstareita
tosiaan vielä pariu vuotta sitten nuo tukiasemat oli mikrotukiasemia, ja tehot pieniä vaan nyt ovat tulleet makrotukiasemat ja ne suunnataan urposti jopa 5 m päästä makuuhuonetta päin Ranskassa pitää oll 500 m etäisyys (1/10000 voimakkauus silloin) mut me Suomessa ollaan karaistuneita :)!Luin näistä asioista vielä varmuuden vuoksi uusimmat uutisoinnit, mitä netistä löytyy ja olen aika pitkälti eri mieltä kanssasi riskeistä tuon sähkömagneettisen säteilyn osalta.
Mutta jos pelkäät aivojesi saavan ongelmia mikroaaltosäteilystä niin alumiinifolio on hyvä suoja niitä vastaan.
Muotoilemalla alumiinifoliosta hatun itselleen, pystyy estämään noiden mikroaaltojen pääsyn aivoihin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Foliohattu
- Anonyymi
Nukutko riittävästi?
- Anonyymi
Jos aletaan syvällisesti miettiä kaiken maailman vaivoja, ja syitä mistä ne saattavat johtua, niin voisi ajatella, että mikä tahansa voisi aiheuttaa mitä tahansa.
Ja monet jutut ovat tosiaan salaliittoteorioita, kuten joku noista teorioista tuolla aiemmin mainitsi.
Jos ihminen miettii jatkuvasti, että jokin systeemi aiheuttaa jotain vikaa omaan terveyteen tms., niin tietysti voi koko ajan huonosti.
Helpommalla pääsee, kun ei funtsaile liikoja ja elelee rennosti sen minkä pystyy.
Itsellänikin on kaikenlaista " kremppaa ", mutta en jaksa miettiä mikä mistäkin johtuu, enkä keskity koko ajan omaan olotilaan.
On paljon parempi fiilis, kun ei mieti liikaa syntyjä syviä.
Tää nyt oli kaukana aloituksesta, joka käsitteli masennusta, mutta silti elämää tämäkin.- Anonyymi
voi tietty olla kkoknaan ajattelematta ja pistää pään pensaaseen
ei kuitenkaan varmaan olis iso vaiva kokeilla jos 1-2 viikkoa edes noita käyttää vähempi, vaikuttaako
ei tarvi miettiä tai teoretisoida, voi toimia ja kokeilla
on mahdoklista tehdäkin jotakin eikä selitellä
,ut tietty jos haluu valittaa kaikkee eikä ettii syytä ni sitte ei kannat akokeilla eri juttujen viakutusta
ja noita turhan olotilan ruikuttajia riittää
tehkää jotakin - Anonyymi
voi myös opetella ajattelemaan hermostumatta
epätietoisuus voi kuitenkin todellisuudessa olla suurempi haitta, koska jos tietoa ei ole, ei ole perusteita päätöksentekoonkaan
siksi kannattaa itse ottaa selvää - ja neutraalisti ajatellen
valehtelua ja huuhaata riittää noissa asioissa, ja oma asiantuntemus asioiden arvioimiseen on suurimmalla osalla liian vähäistä, joten kannattaa itse kokeilla ja silloin ei tarvi kertoa muille joten ei joudu väittelyihin toisten kanssa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
voi tietty olla kkoknaan ajattelematta ja pistää pään pensaaseen
ei kuitenkaan varmaan olis iso vaiva kokeilla jos 1-2 viikkoa edes noita käyttää vähempi, vaikuttaako
ei tarvi miettiä tai teoretisoida, voi toimia ja kokeilla
on mahdoklista tehdäkin jotakin eikä selitellä
,ut tietty jos haluu valittaa kaikkee eikä ettii syytä ni sitte ei kannat akokeilla eri juttujen viakutusta
ja noita turhan olotilan ruikuttajia riittää
tehkää jotakinVaikka ei ajattelekaan kaiken maailman sähkö- ja elektroniikka vaikutuksia omaan itseen, niin ei silti tarvitse pistää päätä mihinkään pensaaseen.
Ei tule turhia olotiloja, eikä tarvetta valittaa, kun ei joka asiasta kanna murheita.
Itse en ole koukussa minkäänlaisiin laitteisiin, ja puhelimenikin on vanhanaikainen, ei älylaite. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka ei ajattelekaan kaiken maailman sähkö- ja elektroniikka vaikutuksia omaan itseen, niin ei silti tarvitse pistää päätä mihinkään pensaaseen.
Ei tule turhia olotiloja, eikä tarvetta valittaa, kun ei joka asiasta kanna murheita.
Itse en ole koukussa minkäänlaisiin laitteisiin, ja puhelimenikin on vanhanaikainen, ei älylaite.tuossa kannattaa ajatella hyöty-kustannussuhdetta:
todennäköisyys oireiden aiheuttajana sekä selvittämiseen kuluva aika ja raha:
-kilpirauhasen vajaatoiminta 10%, 3 tuntia, 150 euroa, verikoe
-rauta-arvot 10%, samalla, 50 euroa, verikoe
-matkapuhelinmakrotukiaseman sijainti 0-30 m päässä asunnon seinästä ja suuntaus kohti 2%, 1 minuutti katselua asunnon ympärillä ulkona muun asian yhteydessä
-älykännykän liikakäyttö 10%, kännykänkäyttötavan tarkastelu (käyttääkö hevisti korvaa vasten vai ei) 1 sekunti ajattelua
Loput 100-10-10-2-10=68 % selvittäköön lääkäri.
kun nyt kerran aloittaja kantaa tosi paljon murhetta oireistaan, niin eikö siinä ole jo tosi paljon murhetta? Eikö sen poistamiseen kannattaisi nähdä esimerkiksi 1 sekunti tai 1 minuutti vaivaa? Ei taida sekunnin ajattelusta tai minuutin silmien pyörittelystä ja kävelystä paljoa tulla murhetta? Aika outoa, jos sellaisesta joku stressaantuu. Moni ihminen on sellainen, että ei halua ratkaista ongelmiaan, valittaminen on niiiin tärkeeää. Mitä sitä sitten osaisa tehdä ja mitä ihmisille puhuisi, jos ei olisi valitettavaa? Miten se hymy ja tyytyväisyys ilmaistiinkaan? Olisi liian vaikeaa opetella uudelleen... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tuossa kannattaa ajatella hyöty-kustannussuhdetta:
todennäköisyys oireiden aiheuttajana sekä selvittämiseen kuluva aika ja raha:
-kilpirauhasen vajaatoiminta 10%, 3 tuntia, 150 euroa, verikoe
-rauta-arvot 10%, samalla, 50 euroa, verikoe
-matkapuhelinmakrotukiaseman sijainti 0-30 m päässä asunnon seinästä ja suuntaus kohti 2%, 1 minuutti katselua asunnon ympärillä ulkona muun asian yhteydessä
-älykännykän liikakäyttö 10%, kännykänkäyttötavan tarkastelu (käyttääkö hevisti korvaa vasten vai ei) 1 sekunti ajattelua
Loput 100-10-10-2-10=68 % selvittäköön lääkäri.
kun nyt kerran aloittaja kantaa tosi paljon murhetta oireistaan, niin eikö siinä ole jo tosi paljon murhetta? Eikö sen poistamiseen kannattaisi nähdä esimerkiksi 1 sekunti tai 1 minuutti vaivaa? Ei taida sekunnin ajattelusta tai minuutin silmien pyörittelystä ja kävelystä paljoa tulla murhetta? Aika outoa, jos sellaisesta joku stressaantuu. Moni ihminen on sellainen, että ei halua ratkaista ongelmiaan, valittaminen on niiiin tärkeeää. Mitä sitä sitten osaisa tehdä ja mitä ihmisille puhuisi, jos ei olisi valitettavaa? Miten se hymy ja tyytyväisyys ilmaistiinkaan? Olisi liian vaikeaa opetella uudelleen...Tuohon voitaisiin lisätä wi-fi, se aiheuttaa joillekin päänsärkyä ja unettomuutta.
-wi-fi makuuhuoneessa tai lähellä, 2%, kokeilu laittaa yöksi pois, kävely laitteen luo ja napin painallus 10 sekuntia. Joillekin voi jopa seinän takana oleva naapurin voimakas uusi wi-fi-tukiasema aiheuttaa päänsärkyä ja unettomuutta.
taas hyöty-kustannussuhde aivan lyömätön
mahdollisia syitä siis riittää, suurin osa vielä löytämättä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tuossa kannattaa ajatella hyöty-kustannussuhdetta:
todennäköisyys oireiden aiheuttajana sekä selvittämiseen kuluva aika ja raha:
-kilpirauhasen vajaatoiminta 10%, 3 tuntia, 150 euroa, verikoe
-rauta-arvot 10%, samalla, 50 euroa, verikoe
-matkapuhelinmakrotukiaseman sijainti 0-30 m päässä asunnon seinästä ja suuntaus kohti 2%, 1 minuutti katselua asunnon ympärillä ulkona muun asian yhteydessä
-älykännykän liikakäyttö 10%, kännykänkäyttötavan tarkastelu (käyttääkö hevisti korvaa vasten vai ei) 1 sekunti ajattelua
Loput 100-10-10-2-10=68 % selvittäköön lääkäri.
kun nyt kerran aloittaja kantaa tosi paljon murhetta oireistaan, niin eikö siinä ole jo tosi paljon murhetta? Eikö sen poistamiseen kannattaisi nähdä esimerkiksi 1 sekunti tai 1 minuutti vaivaa? Ei taida sekunnin ajattelusta tai minuutin silmien pyörittelystä ja kävelystä paljoa tulla murhetta? Aika outoa, jos sellaisesta joku stressaantuu. Moni ihminen on sellainen, että ei halua ratkaista ongelmiaan, valittaminen on niiiin tärkeeää. Mitä sitä sitten osaisa tehdä ja mitä ihmisille puhuisi, jos ei olisi valitettavaa? Miten se hymy ja tyytyväisyys ilmaistiinkaan? Olisi liian vaikeaa opetella uudelleen...Minusta kirjoituksesi kuvastaa sitä, että olet päättänyt jo valmiiksi syyn, vailla mitään perusteita tai todennäköisyysiä. Sen jälkeen onkin enää se ongelma, miten saadaan esitettyä se uskottavana muille ihmisille. Kun joku sanoo jotakin esittämääsä asiaa vastaan, olet valmis keksimään, siis esittämään, jonkun uuden ja jännittävän väitteen asiasi puolesta.
Nyt uskottavuutesi horjuu sen vuoksi, että tulee väkisin mieleen foliohattuhörhö jolla on salaliittoteorioita ym metkaa mielessään.
Tuo laskelmasi oli hieno esimerkki. Esim koirankakkoja voi kerätä ihan ilmaiseksi kävelylenkillä. Yhden poimimiseen menee ehkä 5 sekuntia. Sehän tekee koirankakasta suorastaan todennäköisen syyn, koska sen selvittäminen ei maksa mitään eikä siihen kulu aikaakaan oikeastaan laisinkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta kirjoituksesi kuvastaa sitä, että olet päättänyt jo valmiiksi syyn, vailla mitään perusteita tai todennäköisyysiä. Sen jälkeen onkin enää se ongelma, miten saadaan esitettyä se uskottavana muille ihmisille. Kun joku sanoo jotakin esittämääsä asiaa vastaan, olet valmis keksimään, siis esittämään, jonkun uuden ja jännittävän väitteen asiasi puolesta.
Nyt uskottavuutesi horjuu sen vuoksi, että tulee väkisin mieleen foliohattuhörhö jolla on salaliittoteorioita ym metkaa mielessään.
Tuo laskelmasi oli hieno esimerkki. Esim koirankakkoja voi kerätä ihan ilmaiseksi kävelylenkillä. Yhden poimimiseen menee ehkä 5 sekuntia. Sehän tekee koirankakasta suorastaan todennäköisen syyn, koska sen selvittäminen ei maksa mitään eikä siihen kulu aikaakaan oikeastaan laisinkaan.alusta asti olen kertonut, että tuo on YKSI mahdollisista syistä, ja esim. todennäköisyys 2% ei taida olla kovin suurta todennäköisyyttä osoittava.
olen myös pyytänyt menemään lääkäriin ja olettanut, että te palstalla olijat keksitte muita mahdollisia syitä. Älä mollaa muita, vaan auta asian selvittämisessä ja keksi itse syy.
Kova vinkuna sinulla on kieltää tuo MAHDOLLINEN, SELVITETTÄVÄ, syy kokonaan, joku outo fobia tuntuu sinulla olevan asiaa kohtaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta kirjoituksesi kuvastaa sitä, että olet päättänyt jo valmiiksi syyn, vailla mitään perusteita tai todennäköisyysiä. Sen jälkeen onkin enää se ongelma, miten saadaan esitettyä se uskottavana muille ihmisille. Kun joku sanoo jotakin esittämääsä asiaa vastaan, olet valmis keksimään, siis esittämään, jonkun uuden ja jännittävän väitteen asiasi puolesta.
Nyt uskottavuutesi horjuu sen vuoksi, että tulee väkisin mieleen foliohattuhörhö jolla on salaliittoteorioita ym metkaa mielessään.
Tuo laskelmasi oli hieno esimerkki. Esim koirankakkoja voi kerätä ihan ilmaiseksi kävelylenkillä. Yhden poimimiseen menee ehkä 5 sekuntia. Sehän tekee koirankakasta suorastaan todennäköisen syyn, koska sen selvittäminen ei maksa mitään eikä siihen kulu aikaakaan oikeastaan laisinkaan.paitsi että koirankakan ja noiden oireiden välille ei tutkimuksissa ole esitetty mitään yhteyttä.
kannattaa hieman tutustua tutkimuskirjallisuuteen ennen kuin aukoo tyhmyyksiä.
ja ois hyvä olla myös tutkijan peruskoulutus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
paitsi että koirankakan ja noiden oireiden välille ei tutkimuksissa ole esitetty mitään yhteyttä.
kannattaa hieman tutustua tutkimuskirjallisuuteen ennen kuin aukoo tyhmyyksiä.
ja ois hyvä olla myös tutkijan peruskoulutus.Läpä läpä.
Jos esittelet foliohattuteorioita niin kestä saamasi palaute moisen huuhaan esittämiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Läpä läpä.
Jos esittelet foliohattuteorioita niin kestä saamasi palaute moisen huuhaan esittämiseen.omat väitteesi ovat täyttä huuhaata. kerropa, millä koulutuksella ja osaamisella arviosi esität?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
omat väitteesi ovat täyttä huuhaata. kerropa, millä koulutuksella ja osaamisella arviosi esität?
Jos kerron olevani lääkäri, väität ettei minulla voi olla kokemusta mikroaalloista
Jos kerron olevani diplomi-insinööri, väität ettei minulla voi olla kokemusta ihmiskehosta
Minkälaiseen vastaukseen olisit tyytyväinen?
- Anonyymi
Uskottavuudesta tuli mieleen juuri se, että miten ihmiset oikein uskovatkin jos vaikka mihin.
Olisi hyvä käyttää järkeä, ja ainakin miettiä, mitä kannattaa ajatella, ettei ala mieltä vaivata muka " ongelmat ja niiden aiheuttajat ".
Ei ihme, että väestöllä ahdistuneisuus ja masentuneisuus lisääntyvät koko ajan kovalla vauhdilla.- Anonyymi
näin se on, usein ihmiset uskovat kaiken maailman huuhaaseen ja pelkäävät kaikkea, esim. ydinvoimaloita, mitä ei tarvitse pelätä, mutta sitten, jos on joku asia, joka oikeasti vaikuttaa niin kuin ilmansaasteet tai mikroaallot, niin ei sitten aivot toimi lainkaan.
kännykkääkin käyttävät ikään kuin se ei toimisi mikroaalloilla vaan taikasäteillä ja sähkölaitteita käyttävät, vaikka eivät usko näkymättömiin sähkö- ja magneettikenttiin, joilla ne kaikki ihan oikeasti toimivat.
logiikkaa ei ole, ei järkeä, ei koulutusta, ei sivistystä, luuloja sen sijaan on ja luullaan, että tiedetään kaikki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
näin se on, usein ihmiset uskovat kaiken maailman huuhaaseen ja pelkäävät kaikkea, esim. ydinvoimaloita, mitä ei tarvitse pelätä, mutta sitten, jos on joku asia, joka oikeasti vaikuttaa niin kuin ilmansaasteet tai mikroaallot, niin ei sitten aivot toimi lainkaan.
kännykkääkin käyttävät ikään kuin se ei toimisi mikroaalloilla vaan taikasäteillä ja sähkölaitteita käyttävät, vaikka eivät usko näkymättömiin sähkö- ja magneettikenttiin, joilla ne kaikki ihan oikeasti toimivat.
logiikkaa ei ole, ei järkeä, ei koulutusta, ei sivistystä, luuloja sen sijaan on ja luullaan, että tiedetään kaikki.Minkälaisella koulutuksella näitä mutu juttuja tänne viskelet?
- Anonyymi
Minulla ei ole mitään diagnosoitua sairautta, mutta koen ihan samankaltaisia oireita. Sillä erolla, että minusta ei vain tunnu, ettei mitään saa tehtyä, vaan kirjaimellisesti en jaksa, enkä viitsi tehdä mitään. Kotini on kuin pommin jäljiltä ja itsekin olekin ihan samaa. Joskus satunnaisesti tulee sellaisia motivaatiopurkauksia ja tuntuu, että vois tehdä mitä vain. Silloin pistän siivoten, että sais vähän piristystä, tai saan inspiksen vaikka tehdä lempipuuhaani, eli kuvamanipulaatioita ja grafiikkaa Photoshopilla, niin se on usein minuutti tai vartti, kun mieli alkaa lamaantua ja olosta tulee synkkä ja haluton, eikä kiinnosta enää mikään. Eikä se jää vain mielentilaksi, vaan myös ruumiilliset voimat häviää. Tämän lisäksi on tullut univaikeuksia ja rajusti univelkaa, nukun milloin sattuu ja usein 1-4 tuntia kerrallaan. Se lamaannuttaa entistä enemmän. Elämänhalu on minullakin kohdillaan kaikesta huolimatta, eikä koskaan ole tullut mieleen, että voisin edes harkita itseni "vapauttamista" tästä synkkyydestä. Enkä edelleenkään ole vuosien jälkeen kyennyt hakeutumaan terveyskeskukseen. Tässä vain toistetaan eilistä päivä kerrallaan.
- Anonyymi
Ootko varma ettei sulla ole anemia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ootko varma ettei sulla ole anemia?
selvitä asiat äläkä selitä, sinulle on jo tehty lista. toimi, älä valita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
selvitä asiat äläkä selitä, sinulle on jo tehty lista. toimi, älä valita
Sulla on foliohatun kumppari löysällä, on päässyt säteilyä lorahtamaan pääkoppaan.
Vedä kumppari tiukemmalle niin ajatus kirkastuu.
- Anonyymi
Masennus ei aina oireile itsetuhoisena käyttäytymisenä, tai itsetuhoisina ajatuksina.
Monella on jatkuvaa väsymystä, mikään ei kiinnosta eikä innosta oikein, muisti voi välillä katkeilla esimerkiksi väsymyksen ja hoitamattoman masentuneisuuden johdosta.
Suosittelen varaamaan lääkärille ajan, ja aikaa jotta pääset juttelemaan asiasta ja tekemään siellä masennustestin, koska netin testit eivät aina ole 100% luotettavia. Jos hän toteaa masennuksen, ja jos tarjoaa lisää muuta apua niin ota se vastaan.
Ei sulla tarvii olla isoja huolia, mutta on tärkeää että saat apua jo ajoissa.- Anonyymi
"ja jos tarjoaa lisää muuta apua niin ota se vastaan."
Hehhehhe, mehän tiedämme mitä se muu "apu" on.
SSRI poskeen ja ihminen on kunnossa huiskis vaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"ja jos tarjoaa lisää muuta apua niin ota se vastaan."
Hehhehhe, mehän tiedämme mitä se muu "apu" on.
SSRI poskeen ja ihminen on kunnossa huiskis vaan.Kukaan ei pakota sua vetämään lääkkeitä, ja jokaisen oikeus Suomessa on saada keskusteluapua.
- Anonyymi
Tosi tärkeä saada vitamiini tasot kuntoon. Vitamiinit ohjaa hormonit ja hormonit vaikuttaa mielialaan.
Ennen kun käyttää masennuslääkkeitä kannatta kokeilla kunnon vitamiini kuuri ensin. Tietenkin ruokavalio on tärkein mutta masentuneena voi olla raskasta keskittyä siihen.
Minulla oli masennus 10 vuotta sitten. Sain yhden erikoislääkärillä ohjeita syödä tiettyä vitamiinia meni kolme kuukautta ja ihan eri olo.
Vitamiinit ei tietenkään ratkaise se syy tai ongelma mistä masennus alkoi mutta antaa mahdollisuuden käsitellä niitä asioita helpommin. Näistä kannattaa aloittaa
Omega 3 (tupla annos) ei ole vaarallista
Probiootika (auttaa kroppa imeytymään muut vitamiinit ja ruoka)
2 capsules a day (monivitamiini)
Extra B vitamiini (esim b vitamin complex )
D vitamiini
Q-10 vapauttaa energiaa kehossa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384659Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2722376Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532247- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131642M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289