Olen siis ollut kumppanini kanssa yhdessä yli 6 vuotta. Rakastan häntä ja hän on suuri osa elämääni, mutta kaikki läheisyys on hävinnyt suhteestamme. Hän ei osallistu kotitöihin edes pyydettäessä eikä kysele kuulumisiani edes viikottain. Tuntuu välillä että olisimme enemmänkin kämppiksia kuin avopari.
No mutta sitten asiaan. Tapasin viime syksynä yhden kumppanini ystävän joka kiinnitti samantien huomioni. Hän on hieman vanhempi kuin minä, elämässä kokenut ja aivan ihana ihminen muutenkin. Tajusin tunteeni vasta tänä keväänä kun olimme ottamassa kuppia porukalla. Hänkin on suhteessa taholtaan.
Viikko sitten hän tunnusti minulle humalassa pitävänsä minusta. Mitään fyysistä välillämme ei ole tapahtunut, enkä haluakkaan että tapahtuu ennenkuin tilanteeseen saadaan selvyyttä. Olemme viikon varrella jutelleet niitä näitä ja selväksi on tullut että hän oikeasti ajattelee näin myös selvinpäin.
Pää on ihan sekaisin siitä mitä tulisi tehdä. Rakastan miestäni mutta tämä "uusi tuttavuus" tuntuu olevan juuri niitä asioita joissa nykyisen kanssa olisi parannettavaa. Ja jopa enemmän.
Eli näin lyhyesti sanottuna: menin ihastumaan mieheni ystävään jolla on tunteita myös minua kohtaan...
Olen suhteessa ja menin ihastumaan kumppanini ystävään
Anonyymi
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Mikä kaupunki?
- Anonyymi
Helsinki
- Anonyymi
Ok boomer
- Anonyymi
Onko joku muu tunnustanu kanssa?
- Anonyymi
Suosittelen miettimään erittäin tarkkaan. Miehestäsi ei varmasti ole kiva menettää naistaan ja kaveriaan. Mikä kaveri se itseasiassa muutenkaan on joka toisen omaa hamuaa.
- Anonyymi
Onko samaa sukupuolta ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264048Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2993524TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.292411Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372309- 1382061
- 551906
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201791Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81505Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21393Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi191290