Se tuntui siltä, kuin joku läheiseni olisi kuollut, kun menetin hänet. Tämä silti vaikka mitään muuta kuin unelmia ei ehtinyt ollakkaan. Siitä ymmärsin, että rakastan häntä vaikka ei sen pitäisi olla mahdollista. Koskaan en ole tuntenut niin vahvasti ja siksi kaipaan häntä yhä. Kaipaus on muuttunut hiljaiseksi murheeksi ja alakuloisuudeksi. En ole päässyt menetyksestä normaalilla tavalla irti, koska jos unohtaisin hänet, merkitsisi se minulle yhtä kuin, että en rakasta, ja rakastan aina. N>M
Moni ei tätä ymmärrä, eikä tarvitsekaan
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.