Intian variantti

Pitääkö huolestua?

Juuri kun valoa alkoi näkyä tunnelin päässä, se onkin juna, jossa lukee "Intian variantti", joka uhkaa pilata kesän, jo toisen peräkkäin.
468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei korona mitään kesiä ole pilannut. Ihmiset vaan on vieraantuneet luonnosta ja normaalista kotielämästä. Aina pitää päästä vaikka koronatartunnan (intian variantinkin) riskillä reissaamaan ,festareille ,suurille areenoille kuin laumaeläinten. Oma järki käteen ja pitää asennoitua siihen että näin mennään nyt ja turha hötkyily pois.Itse ainakin olen ihan tyytyväinen mitä sellaisia asioita olen pitkästä aikaa voinut tehdä ja harrastaa joita ei älynnyt ennen korona kriisiä olevan. Vesilahden kaltaisessa pikkukunnassa sitä ei ole edes huomannut koska aina yhtä rauhallista. Kyllä on vaikeaa joillain vaan sitä maltilla odottaa että nyt olemme vapaita taas palaamaan entiseen kerkakulutuskseen ja mälläämiseen. Tosin ei kaikki enään haluakkaan palata siihen elämäntyyliin.

Äänestä
  • Ja yleensä kännissä on se sakki joka ei välitä vaaroista.

    Äänestä

"Intian variantti suisti Kanta-Hämeen pahaan ahdinkoon"
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/959145af-9d1b-448c-9e1c-660672536397
"Kolmisenkymmentä terveydenhuollon työntekijää on sairastunut."
"11 ihmistä on kuollut"
"Virusmuunnoksesta on sairaanhoitopiirissä huomattu, että sen tartuttavuus on hyvin korkea. Tautia on levinnyt suojavarusteista ja korostetusta hygieniasta huolimatta. "

Äänestä

Kannattaisi siellä kantahämessäkin olla varovainen mitä valetta levittää viranomaisten välityksellä.

Intian hallitus
https://www.meity.gov.in/writereaddata/files/Advisory_to_social_media_platforms_Corona variant_21May2021.pdf
Elektroniikka- ja tietotekniikkaministeriö Elektroniikka Niketan, 6, CGO Complex, New Delhi - 110003 Verkkosivusto: www.meity.gov.in
Nro 16 (1) / 2020 – CLES - 3 21.05.2021

Vastaanottaja

Kaikki sosiaalisen median alustat:

Tämä kutsuu viittaamaan Intian hallituksen elektroniikka- ja tietotekniikkaministeriön päivättyihin 20.03.2020 ja 07.05.2021 päivättyihin neuvoihin, jotka koskevat koronavirusta koskevien väärien uutisten / väärintietojen hillitsemistä sosiaalisen median alustoilla.

2. Tietämyksemme mukaan verkossa levitetään lausuntoa, joka viittaa siihen, että koronaviruksen ”intialainen variantti” leviää eri maissa. Tämä on täysin FALSE. Maailman terveysjärjestö (WHO) ei ole tieteellisesti maininnut sellaista Covid-19-muunnosta. WHO ei ole yhdistänyt termiä ”Indian Variant” koronaviruksen B.1.617-muunnokseen missään raportissaan.

3. Terveys- ja perhesuojeluministeriö on jo selventänyt tätä 12. toukokuuta 2021 lehdistötiedotteella osoitteessa https://pib.gov.in/PressReleasePage.aspx?PRID=1717876

4. Siksi sinua pyydetään poistamaan käyttöympäristöstäsi välittömästi kaikki sisältö, jolla koronaviruksen nimitys, viittaus tai viittaus koronaviruksen intialaiseen muunnokseen.
(Rakesh Maheshwari) Ryhmäkoordinaattori (kyberlait ja sähköinen turvallisuus) sähköposti: [email protected] / [email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pitääkö huolestua?

Juuri kun valoa alkoi näkyä tunnelin päässä, se onkin juna, jossa lukee "Intian variantti", joka uhkaa pilata kesän, jo toisen peräkkäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu