Olkaa ylpeitä suomenkielestänne!

Olkaa ylpeitä suomenkielestänne ja käyttäkää sitä arkailematta. Opetettakaa sitä lapsillenne ja tutuillenne! Suomenkieli on rikkaus!
12921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ruotsi pyrkii siihen,että suomenkieliset häpeäisivät äidinkieltään.
Pohjois-Ruotsin meänkieliset ovat kirjoittaneet paljon siitä kuinka heitä rangaistiin suomen puhumisesta koulussa,jonka avulla heidät saatiin uskomaan olevansa alempiarvoisia ruotsin puhujiin nähden. Gunnar Kieri on kirjoittanut paljon siitä,ruotsiksi;) (Hänkään ei osaa kirjoittaa eikä lukea äidinkieltään)

Ruotsin pyrkii siihen,että suomenkielisistä tulisi luku- ja kirjoitustaidottomia omassa äidinkielessään. Ja Ruotsin valtio onkin onnistunut siinä tavoitteessa loistavasti.

Pohjois-Ruotsissa n. 100 %:sti. (Olen ollut siellä useasti).

Muualla Ruotsissa sama prosessi on meneillään ja se näkyy selvästi myöskin ruotsinsuomalaisten kommenteista. Ylistetään Ruotsia siitä,että se ei huolehdi suomenkielisten luku- ja kirjoitustaidosta retoriikalla joka on suoraan lainattu valtion edustajien puheista ja ruotsinkielisestä mediasta.

Äänestä
  • Minkä ihmeen takia yritetään suomessa tehdä maahanmuuttajista ja pakolaisista suomalaisia. Miksi he eivät saa opiskella omalla äidinkielellään ja miksi heitä pakoitetaan soveltumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Minkä ihmeen takia he eivät saa äidinkielistä palvelua joka puolella suomea ja miksi heitä ylipäänsä syrjitään suomalaisessa yhteiskunnassa. Miksi heillä ei vielä ole omia TV- ja radiolähetyksiä. Missä ihmeessä on heille tarkoitetut vanhainkodit.
    Niin tätä voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkään.
    Mitä suomi tekee pakolaisille - joo, halveksii aivan kuin halveksii meitä ruotsinsuomalisia.

    Onneksi kaikki suomalaiset eivät ole samanlaisia kuin tällä palstalla olevat rasistit. Suomi on täynnä hyväsydämmisiä ihmisiä ja olen ikionnellinen, että tunnen heistä muutamia.

    Äänestä

  • Jos muuttaa vieraaseen maahan asumaan,kuten monet suomalaiset tekivät 60-ja 70-luvuilla,niin
    kyllä heidän olisi integroiduttava ruotsalaiseen yhteiskuntaan täydellisesti.

    Äänestä

  • Ukkeli 86 v. kirjoitti:

    Minkä ihmeen takia yritetään suomessa tehdä maahanmuuttajista ja pakolaisista suomalaisia. Miksi he eivät saa opiskella omalla äidinkielellään ja miksi heitä pakoitetaan soveltumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Minkä ihmeen takia he eivät saa äidinkielistä palvelua joka puolella suomea ja miksi heitä ylipäänsä syrjitään suomalaisessa yhteiskunnassa. Miksi heillä ei vielä ole omia TV- ja radiolähetyksiä. Missä ihmeessä on heille tarkoitetut vanhainkodit.
    Niin tätä voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkään.
    Mitä suomi tekee pakolaisille - joo, halveksii aivan kuin halveksii meitä ruotsinsuomalisia.

    Onneksi kaikki suomalaiset eivät ole samanlaisia kuin tällä palstalla olevat rasistit. Suomi on täynnä hyväsydämmisiä ihmisiä ja olen ikionnellinen, että tunnen heistä muutamia.

    "Minkä ihmeen takia yritetään suomessa tehdä maahanmuuttajista ja pakolaisista suomalaisia."

    > Ei yritetä. Tuo on pelkkää panettelua. Suomi ei todellakaan pyri siihen. Tietenkin suomenkieltä opetetaan, jotta he tulevat toimeen täällä Suomessa. Näin tehdään kaikkialla. Mutta Suomessa ei todellakaan yritetä suomalaistaa ketään ulkomaalaista, toisin kuin Ruotsissa yritetään ruotsalaistaa kaikki maahanmuurttajat. Ruotsiin kyllä saa jokainen tulla joka haluaa, mutta he eivät saa olla ulkomaalaisia, vaan heidän täytyy olla ruotsalaisia. Ruotsissa on mahdotonta ajatella, että maahan mahtuu useampikin kieli. Ruotsihan ei esim laske asukkaitaan äidinkielen perusteella.

    " Miksi he eivät saa opiskella omalla äidinkielellään ja miksi heitä pakoitetaan soveltumaan suomalaiseen yhteiskuntaan."

    > Useimmat voivat opiskella. Olettaen, että kielenopettaja löytyy! Tietysti jokainen maahanmuuttaja halutaan sopeuttaa yhteiskuntaan! Näin tehdään joka ikisessä maassa. Ei tietenkään voida sallia, että ulkomaalainen tulee johonkin maahan, tässä tapauksessa Suomeen, vetämään lonkkaa ja nauttimaan erilaisia tukiaisia!
    Eikä heitä varsinaisesti pakoteta soveltumaan, vaan pyritään tekemään sopeutuminen mahdollisimman helpoksi.

    "Minkä ihmeen takia he eivät saa äidinkielistä palvelua joka puolella suomea"

    > Tämä on aivan käsittämätön vaatimus. Tajuatko, miten idioottimaista tekstiä kirjoitat??!! Suomessakin asuu satoja vähemmistöjä, ja suomalaisten pitäisi siis osata heidän kaikkien äidinkieltä! Eikä sinulle tule mieleenkään, että HEIDÄN pitää opetella suomi, monestakin syystä: Heitä on paaaaljon vähemmän, he tulevat maahanmuuttajina, ja pieniä vähemmistöjä on todella paljon!
    Suomessa on noin tuhat kiinalaista maahanmuuttajaa. Mielestäsi näiden tuhannen takia suomalaisten pitää opetella kiina???? Tiadat olla todellinen ääliö, tai ehkä se johtuu iästäsi. Noin vanhana kääkkänä aivotkin on jo tohjona. Ehkä sinun ei pitäisi kirjoitella tänne mitään.

    "miksi heitä ylipäänsä syrjitään suomalaisessa yhteiskunnassa."

    > Tähänkin on monta syytä. Ensinnäkin se, että heillä ei ole takana kunnon koulutusta. Ja vaikka olsikin, suomalaista koulutusta arvostetaan eniten, eikä ihme, suomalainen opetus on maailman parasta. Toiseksi on luottamuksen puute. Maahanmuuttajat tekevät suhteellisesti paljon rikoksia valtaväestöön nähden. Jos työnantajalla on valittavana suomalainen ja somalialainen työnhakija, miksi ihmeessä työnantaja EI valitsisi suomalaista??

    "Miksi heillä ei vielä ole omia TV- ja radiolähetyksiä."

    > Lyhyt ja ytimekäs vastaus:
    HEITÄ ON LIIAN VÄHÄN. Jos jokaiselle vähemmistölle aletaan antamaan TV ja radio ohjelmia, ei siinä valtaväestölle jäisi mitään. Ja kuinka monta katsojaa näillä ohjelmilla olisi??? Ehkä 4 tai 8. Jos jotakin maahanmuuttajaryhmää olisi vaikkapa 100 000 henkeä, yksi TV ohjemla viikossa voisi tulla kysymykseen.

    "Missä ihmeessä on heille tarkoitetut vanhainkodit. "

    > Taas sama vastaus: Heitä on liian vähän.
    Ja toiseksi: Koska he ovat Suomeen tulleet, heidän on osattava suomea. Ei voida olettaa, että suomalaisten pitäisi osata heidän kieltään. Maahanmuuttajat menevät samoihin vanhainkoteihin kuin suomalaisetkin.

    "Niin tätä voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkään."

    > Jatka vain, mikäli haluat tehdä itsesi (vielä pahemmin) naurunalaiseksi...

    "Mitä suomi tekee pakolaisille - joo, halveksii aivan kuin halveksii meitä ruotsinsuomalisia. "

    > Kuka halveksii ja ketä??? Katso sinä siellä peiliin vain, te ruosut meitä suomalaisia haukutte. Sitä vittuillaan meille koska haluamme asua Suomessa.

    "Onneksi kaikki suomalaiset eivät ole samanlaisia kuin tällä palstalla olevat rasistit."

    > Onneksi kaikki ruotsinsuomalaiset eivät ole rasisteja. Eivätkä niin tyhmiä kuin sinä.

    Äänestä

  • Ukkeli 86 v. kirjoitti:

    Minkä ihmeen takia yritetään suomessa tehdä maahanmuuttajista ja pakolaisista suomalaisia. Miksi he eivät saa opiskella omalla äidinkielellään ja miksi heitä pakoitetaan soveltumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Minkä ihmeen takia he eivät saa äidinkielistä palvelua joka puolella suomea ja miksi heitä ylipäänsä syrjitään suomalaisessa yhteiskunnassa. Miksi heillä ei vielä ole omia TV- ja radiolähetyksiä. Missä ihmeessä on heille tarkoitetut vanhainkodit.
    Niin tätä voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkään.
    Mitä suomi tekee pakolaisille - joo, halveksii aivan kuin halveksii meitä ruotsinsuomalisia.

    Onneksi kaikki suomalaiset eivät ole samanlaisia kuin tällä palstalla olevat rasistit. Suomi on täynnä hyväsydämmisiä ihmisiä ja olen ikionnellinen, että tunnen heistä muutamia.

    No kyllä sitä täällä Ruotsissakin yritetään tehdä maahanmuutajista ja pakolaisista ruotsalaisia, että ihan turhaan vain Suomea haukut siitä. Asun itse täällä, että tiedän kyllä mistä puhun!

    Äänestä

  • marlena kirjoitti:

    No kyllä sitä täällä Ruotsissakin yritetään tehdä maahanmuutajista ja pakolaisista ruotsalaisia, että ihan turhaan vain Suomea haukut siitä. Asun itse täällä, että tiedän kyllä mistä puhun!

    No sitähän minä juuri meinaan. Tottakai pakolaisista yritetään tehdä ruotsalaisia. Tällä palstalla muutamat koko ajan haukkuvat kuinka ruotsin yhteiskunta yrittää ruotsalaistaa kaikkia. Tarkoitin kirjoituksella, että kyllä näin tekee suomikin.Maassa maan tavalla.

    Äänestä

  • Ukkeli 86 kirjoitti:

    Se on selvä juttu että maahanmuuttajan on mukauduttava uuteen asuinmaahansa, muuten ei selviä.Silloin viihtyy paremmin, mutta ei se estä pitämästä ja vaalimasta omia elintapojaan ja arvojaan.Moni meistä ruostsinsuomalaisita varmasti yhtyy väittämään että se mukautuminen on rikastuttanut meidän elämää.

    Äänestä

  • Tukholmalainen kirjoitti:

    Pitää paikkansa.

    Äänestä

  • exakt kirjoitti:

    Pitää paikkansa.

    Integroitukaa vaan, mutta liittäkää siihen integroitumiseen suomen kieli, jolloin vähitellen suomenkieli kuuluu osana myös ruotsalaista kulttuuria. Olkaa siis ruotsalaisia, mutta suomenkielisiä! Ja opettakaa ruotsia lapsillenne!

    Äänestä

  • Nimiverkki kirjoitti:

    Integroitukaa vaan, mutta liittäkää siihen integroitumiseen suomen kieli, jolloin vähitellen suomenkieli kuuluu osana myös ruotsalaista kulttuuria. Olkaa siis ruotsalaisia, mutta suomenkielisiä! Ja opettakaa ruotsia lapsillenne!

    ole sokea... mehän kirjoitetaan suomea! Puhumme suomea silloin kun siihen on mahdollisuus, muuten puhumme muita kieliä, milloin mitäkin riippuen tilanteesta.
    Totta kai integroitumiseen kuuluu oman persoonallisuuden ja identtiteetin säilyttäminen ( eihän se muuten olisikaan mikään integratio) ja siksi jatkossakin puhumme suomea aina silloin kuin vaan siihen on mahdollisuus.
    Älä kanna huolta meistä!

    Tarkoitin siis että opettakaa suomea lapsillenne, jotta suomenkielisyys kestäisi osana ruotsalaisuutta! Anteeksi virheellinen lause.

    Äänestä

Globalisaatio tulee Suomeenkin.

Kohta kouluissa on eri luokat suomea äidinkielenään puhuville, ja muita kieliä puhuville ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

innostaja kirjoitti:

Olkaa ylpeitä suomenkielestänne ja käyttäkää sitä arkailematta. Opetettakaa sitä lapsillenne ja tutuillenne! Suomenkieli on rikkaus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu