Ei niistä ihastumisista koskaan mitään tule

Ei kaikille löydy omaa puoliskoa. Ja toisaalta hyvä kun tiedät ettet kelpaa, niin voit keskittyä muihin juttuihin.

Elämä on vaikea laji. Ymmärrän hyvin ja tunnen tuskasi, ikäväsi toisen ihmisen luo. Itse olin samassa tilanteessa 18 vuotta sitten, lähes kolmikymppisenä en ollut onnistunut solmimaan kunnollisia seurustelusuhteita eikä kukaan ollut koskaan kiinnostunut minusta. Se sattui ja satutti, kaikkeni yritin. Sitten kohtasin netissä miehen jolla suht sama tilanne ja särkynyt sydän. Ajauduimme yhteen kuin hukkuvat pelastusrenkaaseen. Ei se suurta rakkautta ollut, vaan lähinnä molemminpuolista yksinäisen epätoivoa. Vuodet ovat vierineet, perhe ei ole kasvanut, vihittäväksi ei olla onnistuttu. Elämä soljuu, arki sujuu, mutta en tätä onnelliseksi elämäksi sanoisi. Olemme kasvaneet yhteen mutta ilman suuria tunteen paloja. Tiedän miten yksinäisyys raastaa ja meinaa musertaa, mutta älä tee samaa virhettä kuin minä. Henkinen yksinäisyys on yhtä julmaa. Toivon hartaasti että tulet löytämään vielä sen suuren rakkauden, usko ja luota siihen, pidä silmät ja mieli avoinna ♡

Riittää kun kelpaat itsellesi!
Ei kaikkiin rakastuta. 🤷

Samaistun tähän aloitukseen. Jos joku ihastuukin se lopahtaa jossain vaiheessa hyvin nopeasti. Ehkä olen jollain lailla viallinen. Mutta kuten tässäkin ketjussa on todettu, elämässä on muutakin. Pitää keskittyä siihen.

mulle kelpaa vain Jeesus

Ihastuminen on ihanaa, eikä Joosef palannut koskaan.

Olet, kuten monet muutkin, muodostanut pakkomielteen parisuhteesta itsellesi. Lehdissä hehkutetaan suhteita, ihmiset hymyilevät kuvissa ja kadulla kun saavat esitellä upeita puolisoitaan. Tämä parisuhteiden jumaloiminen on luonteeltaan epätervettä ja sekin, kuten kaikki muukin ihmisten touhuilut, on saanut uskonnollisia piirteitä. On parisuhdepappeja ketkä antavat eriäviä neuvoja parisuhteisiin. On palvontamenoja, joissa asioita tehdään vain sitä puolisoa miellyttääkseen.

Totuudella on väliä. Jos Jeesus on totuus, kaikki ketkä ovat suhteessa joka ei ole yhden miehen ja naisen välinen avioliitto ja kaikki jotka antavat tukensa jollekin muulle, elävät turhuudessa ja heidän kohtalonsa, jos eivät tee parannusta, on iankaikkinen kadotus. Yksinäisyys on pieni murhe varsinkin kun otetaan huomioon mitä Jeesus on kärsinyt ristillä (koko maailman tuomion synneistä).

Ei tule ei, parempi kun ei vaan ihastu. 😐

Mulla on samat ajatukset. Mä en vaan kelvannut kellekään, ei siinä kummempaa syytä yksinoloon. Joskus ajatellut, kun on kohdeltu jossain seurassa kuin ilmaa, ett olenkohan mä edes olemassa, mikään ei niin inhottavaa, kun yrität sanoa itsekin jotain, niin porukka jatkaa keskenään puhumista, kukaan ei noteeraa mitenkään sun sanomiseen ja lopulta vaan kuuntelet ja joskus lähdet pois, eikä kukaan reagoi mitenkään.