KRISTINUSKO ALKOI, KUN TEMPPELIN VÄLIVERHO REPESI

"Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.
Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat."

Se liittyi tähän Jeesukselle annettuun tehtävään:

"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan."

Temppelin väliverhon takana oli se paikka, jossa Jumala puhui papeille. Koska Jeesuskaan ei saanut valittua kansaa pois pappien valheista, Jumala hylkäsi lopullisesti papit, ja ihmisten rakentamat jumalanhuoneet, kun Hesekielin ja Malakian ennustukset toteutuivat:

"Minun laumani on hajonnut, kun se on jäänyt paimenetta, ja minun lampaani ovat joutuneet petojen suihin, kun ne ovat joutuneet erilleen laumastaan
Minun lampaani harhailevat pitkin vuoria, pitkin korkeita kukkuloita, ne ovat hajaantuneet joka puolelle maata, eikä kukaan kaipaa eikä etsi niitä.

"Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.
Näin sanoo Herra Jumala: Minun lampaani ovat joutuneet petojen saaliiksi. Minun lampaani ovat joutuneet kaikenlaisten petojen suihin, koska kukaan ei ole niitä kainnut, koska paimeneni eivät ole tunteneet murhetta niistä. Paimenet ovat pitäneet huolta vain itsestään, minun laumastani he eivät ole huolehtineet.

Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.
Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät tilille lampaistani. Enää he eivät saa olla laumani paimenia, enää he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä omasta hyvinvoinnistaan. Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää ne eivät joudu heidän ruoakseen.

"Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen.
Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet."

"Te papit, teitä koskee tämä sana: .
-- Minä teen teidän sukunne kelvottomaksi papin tehtävään. Minä paiskaan uhrieläintenne suolet sontineen teidän silmillenne, viskaan juhlienne jätteet kasvoillenne, ja teidät itsennekin heitetään tuohon samaan tunkioon."

"Huomatkaa nyt: tuon sanan minä olen lähettänyt teille siksi, että liitto, jonka tein Leevin kanssa, pysyisi voimassa, sanoo Herra Sebaot.
Minun liittoni oli tällainen: Elämän, rauhan ja menestyksen minä annoin hänelle, ja hän kunnioitti ja palveli minua, lähestyi minua vavisten.
Luotettava opetus oli hänen sanoissaan, eikä vääryyttä ollut hänen huulillaan. Vakaasti ja vilpittömästi hän vaelsi minun tietäni, ja monet hän palautti takaisin synnistä. Papin suun tulee jakaa tietoa, hänen huuliltaan odotetaan opetusta. Hän on Herran Sebaotin sanansaattaja.

Mutta te olette poikenneet tieltä, teidän opetuksenne on saanut monet lankeamaan. Te olette rikkoneet liittoni, jonka tein Leevin kanssa, sanoo Herra Sebaot.
Niin minäkin teen teidät halveksituiksi ja saatan teidät häpeään kaiken kansan silmissä. Te ette pysyneet minun teilläni, vaan opettaessanne katsoitte, keitä kuulijat olivat."

Tästä alkoi koko maailmassa Jumalan lähettämä raju eksytys. Kun Jumala hylkäsi kelvottomat papit, ja siirsi heidät parempaa palkkaa maksaan Saatanan ammattiliittoon, koska:

"Palkkapaimen ei ole oikea paimen."

Jumala oli armollisempi pappeja kohtaan kuin mitä oli Suomen posti pakettilajittelijoita kohtaan.
Ilmeisesti siksi, koska tiesi heidän hyvin hoitavan ihmiskunnan pitämisen hänen lähettämässä RAJUSSA EKSYTYKSESSÄ.
- - -
Kun Saatana Golgatalla näki Jeesuksen kuolleen, Hän hyppäsi kiireesti Golgatalta Jerusalemin temppelin harjalle ja sieltä alas temppeliin, repi väliverhon, koska hän oli nyt sen uusi omistaja, kirjoitusten mukaan:

"Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala."

Enää ei hänen pappien tarvitse kuunnella Jumalan ÄLKÄÄ-puheita:
Älkää tehkö, Älkää luulko, Älkää hokeko, Älkää ruvetko, Älkää olko, Älkää tuomitko, Älkää pelätkö, Älkää menkö, Älkää varatko jne.

Nyt he saavat toimia omien halujensa mukaan, saadakseen ympärilleen mahdollisimman paljon niitä, joilla on sama halu, koska palkkapaimenen pitää palkallaan elää.

Tästä alkoi myös maailmassa valtava rakennusprosessi, kun Saatanan piti saada joka ainoalle papille oma palveluspaikka, jotka Jeesus jo ennalta nimitti ROSVOJEN LUOLIKSI.

9

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KRISTITTYJEN PERUSTUSLAKI JA ASETUS

      SEN laati Saatanan kurittama Paavali ja Jeesuksen kieltänyt Pietari.

      "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
      Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.
      Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.

      Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."

      Tällä Pyhän Hengen herjauksella laki saatettiin voimaan:

      "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
      Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
      Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.
      Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.
      Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.
      Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

      Ja niin alkoi Kristinusko.  Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä,  ristiretket.
      Siksi Johannes tiesi tämän jo vuonna 90.

      "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."

    • Anonyymi

      Eräs pastori on sanonut, että hän kuuntelee aina julistajista sitä, kuinka armollisia ja rakkaudellisia he ovat sanomisissaan. Sillä siitä tietää, ovatko he Jumalan aitoja lähettejä.

      Sillä raamatunmukaan sanoman synnistäkin pitää aina sisältää myös sanoman evankeliumista, eli armon julistuksen, jotta sanoma on raamatullista ja Jumalan mielen mukaista julistamista.

      • Hyvin Saatanan tuonkin paimenensa kouluttanut.

        Kristuksen evankeliumi Pyhästä Hengestä ja Totuudesta.

        Saatanan evankeliumi on verestä ja valheen armosta.

        Jos Jumala oli tuollaisen armon tuonut, eikö hän millään olisi voinut sitä maailmalle antaa ilman hänen Rakkaan Poikansa tappamista?


    • Anonyymi

      "Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat."

      Pieni maanjäristys, ei sen enempää.

      • Saatanalla monta on ihmeellistä tarinaa.

        Kun sillä on tuollainenkin maanjääristys, jossa vain verho revitään alas.

        Onneksi ei naisia ollut paikalla - olisi saatana saattanut repiä niiltäkin verhonsa.

        Jumala antoi roomalaisille käskyn hajottaa koko temppeli vuonna 70, kun papit olivat tehneet siitä rosvojen luolan.


    • Kristinusko ei alkanut silloin, kun temppelin väliverho repesi (mikään verho ei ole edes koskaan revennyt: tuohan on pelkkää diipadaapaa huuhaa jumaltarua).

      Opetuslapset eivät uskoneet vielä tuolloin, että Jumala on herättävä Jeesuksen ylös kuolleista. He eivät uskoneet sittenkään, kun naiset tulivat haudalta kertomaan siitä, että hauta oli tyhjä, ja olipa joku Maria Jeesuksen jopa nähnyt kuolleista heräämisen jälkeen - ja ne muut näkivät enkelin tai jopa kaksi. Mutta apostolit eivät vielä tuolloin uskoneet (eivätkä itse asiassa koskaan, sillä heidän piti nähdä omin silmin ylösnoussut Herra, ennen kuin pitivät totena todistuksen kuolleista heräämisestä: usko ei ole näkemistä, joten he eivät koskaan uskoneet "evankeliumia").

      • Saatana on jokaiselle omalleen antanut juuri sellaisen uskon, jolla on hänet onnelliseksi tehnyt.

        Kuten sinullekin. Ja myöskin oman nimensä, kuten Saulillekin, kun teki hänestä Paavalin.


    • Anonyymi

      Aloittaja on eksynyt ja harhassa oleva oamtekoinen profeetta.

      • Anonyymi

        Niitä löytyy suljetuilta osastoilta ympäri maan ja maapallon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6756
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4401
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3709
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3110
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      628
      1718
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1128
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1103
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      1089
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      199
      1084
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      48
      1060
    Aihe