Mikäli tässä pelasi suomen kaksi parasta joukkuetta on turha odotella MM mitallia.
Pelit olivat kuin Puola Itävalta maaottelusta.
Palataampa tähän otsikkoon MM kisojen jälkeen.
Pelit olivat kuin Puola Itävalta maaottelusta.
Palataampa tähän otsikkoon MM kisojen jälkeen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
mitähän sinäki tiedät jääkiekosta tai oletko koskaan seurannu ees ko. lajia, koska tämän vuoden sm-liiga playoffseineen on kaikkien aikojen
kovatasoisin NHL-vahvistuksineen (jos moniakaan voi vahvistuksiksi laskea) kun kuuntelee/kattelee
tämänkaltaista keskustelua niin tulee väistämättä mieleen pettynyt ja epätoivoinen kitinä jostain etelä-suomen 'ei niin menestyneeltä' kiekkopaikkakunnalta =D
Junior miehelle tiedoksi olen kohta eläkeijässä joten on tullut seurattua kiekkoa.
MM kisojen jälkeen nähdään tämä sinun DreamTeamisi sijoitus.
Palataan palstalle kisojen jälkeen.
en minäkään mikään juniori enää ole, mutta juniorina pelannu ite ja seurannu jääkiekkoa 80-luvulta saakka, joten aivan perillä siitä miten jääkiekko on muuttunu ja kuinka kova sarja sm-liiga tänä vuonna verrattuna aiempiin oli..
Joten ei vähätellä Kärppien eikä Jokerienkaan suoritusta, eikä poljeta suomea jäänrakoon..
Kyllä Suomella on ihan tarpeeksi mahollisuuksia ilman sähläri-pappa-selännettä ja muita..
Annetaan uusille mahollisuus näyttää...
Juuri näin annetaan uusille mahdollisuus ja pysykööt NHL miehet sivussa.
Edellisessä puhuit jotain etelänmiehestä tiedätkö missä on Karjasilta?
ainakin oulun kaupunginosa-karjasillan.. =D
Muista karjasilloista en niin sitte tiiäkkää =D
En minäkään.
niinku monet muutki Oulun kaupunginosat, kuten Rajakylä, Kastelli, Puokkari, Kuivasjärvi, Patela,
eli koko Oulu siis, on ihan kiva paikka =D
HAI! Elä sie Kyösti välitä nuista valakolaisista, ne puhhuu mitä sattuu. Van myö puhuttaan, mitä haluttaan. Kuule Kyöstiiiii, hai mie tunnistin siut heti, kun kirjotit, ettäää... oon kohta eläkeijässäää, kuule Kyöstiii... niihämmyö kaikkiii!
Taisto kerto, jotta lehessä ollu ilimotus, ettää myytävänä olis ollu lämminverivarsa, oli käyny kahtomassa ja ei siellä ole ollut mittään lämminverivarsaa, vaan helevetin vanaha lämminvesivaraaja! Hai, sano sinähii Taistolle, että opettellee lukemmaan! Tai elä sanokkaan, ei se vanaha koni ennää opi.
Terveisie Rositalleeee! HAIII sano Valte ja kohta Vermoon!
Nyt sinulla meni Valde kaksari ohi. Sinun kyöstisi hylättiin pitkän laukan takia. Voi voi
Veikkaan että suomen sijoitus tulee olemaan korkeintaa 5 juuri näiden NHL miesten takia.
Juuri he pilasivat koko kauden sekoittamalla jatkuvasti kokoonpanoja.
..mutta eihän mitään kokoonpanoa oo vielä lopullisesti lyöty lukkoon, vaan sitä tarkastellaan ja suunnitellaan kokoajan, ilmeisesti..Ellei jo etukäteen oo päätetty niinku joskus vähän tuntuu, että vaikka miten hyvin pelais runkosarjassa tai playoffseissa niin ei vaan pääse mukaan kisoihin ku sinne pitää muka ottaa 'kokeneita' jyriä, joilla ei välttämättä oo mitään annettavaa eikä tarvittavaa motivaatiota..
Noh, Erkka päättää niin kauan kunnes menestystä kautta tulosta tulee, tai lentää ulos =D
Mutta Kärpät olkoon vaikka aluksi Erkalle osotus että NHL-miehet ei oo mitään sateentekijöitä..
jaaa. joteknin tuntuu, että noi SM-liigan pistepörssin kärkinimet ei koskaan onnistu MM-kisoissa- Paskoja ne on
eipä noille oo koskaan oikeen laajalla rintamalla annettu mahollisuutta kun aina hehkutetaan joillai
NHL-sateentekijöillä, jollaisia ei suomessa oikeen
ole olemassa..Koivut ja Selänteet on parhaat päivät nähny, niin pitäs pikkuhiljaa alkaa antamaan uudelle sukupolvelle tilaa..
Muistellaanpas taas kerran World Cup turnausta, suomi sijoittui hienosti toiseksi. Semifinaaleissa kun suomi kukisti USA:n, ratkaisumaalin laukoi Saku Koivu syöttäjänään Ozzy Väänänen. Finaalissa suomea piti mukana Tuomo Ruutu ja kun ynnätään ko. pelaajien edustamat joukkueet, ovat ne kaikki NHL:stä.
Ja kun muistellaan surullisen kuuluisaa Suomi-Ruotsi ottelua jonka ruotsi lopulta vei 6-5, siinä Teemu Selänne vastasi kolmesta suomen maalista.
eli ei kannata mennä arvostelemaan suomen joukkueen selkärankaa, joka ehdottomasti muodostuu OSAKSI NHL -pelaajista. Suomi ei pelkillä Kuhdilla, J. Jokisilla tai J.Immosilla pärjää. Tarvitaan myös sitä kokemusta
Josef Boumedienne, Janne Niinimaa, Michael Nylander. Mistäs nämä kaiffarit alunperin tuli?
No miten se suomipoika pärjää MM kisoissa.Voi voi