Jumittava liikennejärjestelmä alkaa olla jo ympäristörikos

Anonyymi

Helsingin keskusta-alue, pasila, yms.
Hiljainen aika vuorokaudesta ja punaiset valot pysäyttelevät jopa 1-3 auton liikennettä, vaikka muista suunnista ei tule ketään.

Pitkiä odotusaikoja ja vihreiden jälkeen seuraavat lyövät taas punaiselle.
Yhden auton liikenneruuhkia tyhjillä kaduilla.

Eikös tuo päästöjen lisääminen ole jo ympäristörikos, kun polttoainetta poltatetaan turhan takia?

Kaikissa tulevissa vaaleissa täytyy johdonmukaisesti tarttua tähän vihreyden ongelmaan, että suuntaus saadaan vähitellen käännettyä asiallisempaan suuntaan.
Virkamiehistö puhdistuu ja uudistuu sitten viiveellä.

Jopa itse vihreät ja niitä hännystelevät suuret puolueet joutuvat korjaamaan suuntaansa, kun vaaleissa tulee tappiota.

Ehdottaisin, että äänestätte vakiopuolueitanne vasta, kun oppivat käyttäytymään.

17

926

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Valo-ohjauksen tunnistimetkin on nykyään säädetty niin, että täytyy pysäyttää ajoneuvo ja lähteä vasta hetken päästä liikkeelle.

      • Anonyymi

        Älä aja ylinopeutta, niin valo ehtii vaihtua vihreälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä aja ylinopeutta, niin valo ehtii vaihtua vihreälle.

        Itse ajan aina maksimissaan suurinta sallittua nopeutta ja voin kertoa, että tuo ei toimi ainakaan Jyväskylässä.

    • Anonyymi

      Pitäähän niitä kaahaavia taksikuskeja jollakin konstilla rauhoittaa. Tunnistinvaloistakin pääsee pysähtymättä ellei kaahaa ylinopeudella.

      • Anonyymi

        Tuo argumentti ei nyt oikein toimi, kun en aja ylinopeutta.
        Taksejakin näkyy teillä, mutta ihan nätisti ajavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo argumentti ei nyt oikein toimi, kun en aja ylinopeutta.
        Taksejakin näkyy teillä, mutta ihan nätisti ajavat.

        Oman kokemukseni perusteella suurin osa taksikuskeista ajaa ylinopeutta.

    • Anonyymi

      Niinno, mikäpä siinä, kivahan se on kiihdytellä. Toki joo saastetta ja melua syntyy, bensaa palaa kuitenkin tyyliin 20 l/100km kiihdytellessä sen sijaan että polttelisi vaan 5l/100km tasaisessa ajossa.

      • Anonyymi

        Pitäisi tutkia, paljonko kaupunkiliikenteen päästöt kasvavat tarpeettomasta pysäyttelystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisi tutkia, paljonko kaupunkiliikenteen päästöt kasvavat tarpeettomasta pysäyttelystä.

        Helsingissä henkilöautoja pysätellään liikennevaloissa, jotta bussit pääsevät ajamaan pysähtymättä. Pasilassa liikennejärjestelyt ovat keskeneräisiä, joten liikennevaloissa on vakio-ohjelma päällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingissä henkilöautoja pysätellään liikennevaloissa, jotta bussit pääsevät ajamaan pysähtymättä. Pasilassa liikennejärjestelyt ovat keskeneräisiä, joten liikennevaloissa on vakio-ohjelma päällä.

        Henkilöautoja pysäytellään, vaikka busseja tai mitään muutakaan liikennettä ei olisi lähistöllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkilöautoja pysäytellään, vaikka busseja tai mitään muutakaan liikennettä ei olisi lähistöllä.

        Ei ne Helsingin liikennevalot ole sentään niin viisaita että ohjelmaa vaihdettaisi lennossa sen mukaan onko busseja lähistöllä tai ei. Ainoa toiminto mitä on annettu joissakin paikoissa busseille ja raitiovaunuille, on se että niille näytetään extravihreää kun lähestyvät valoja.

        "Ainoa toiminto mitä on annettu joissakin paikoissa busseille ja raitiovaunuille, on se että niille näytetään extravihreää kun lähestyvät valoja."

        Tuossahan kuvasit juuri ohjelmavaihdon. Normaalikierrosta poiketaan.
        Joskus bussin keulassa katolla olen huomannut lähettimen.

        Ohjelmaa ei muuteta, annetaan vaan vähän lisäaikaa bussin tai raitiovaunun tulosuunnasta. Ellei bussi ehdi risteykeen tuolla lisäajallakaan, tulee punainen ja valokierto jatkaa normaalisti.

    • Anonyymi

      Punavihreä valvonta komissio istuu persehomeessa studiossa ja sivaltaa ruoskalla!🤡🤡🤡

    • Anonyymi

      Tähän liittyy punaisia päin ajamisen muuttuminen virhemaksun arvoiseksi teoksi, eli kyseessä ei ole enää rikos nimeltään liikenteen vaarantaminen.

      Jos punaiset eivät selvästi liity varsinaisesti liikenteenohjaukseen, niin ei ole enää niin vakava juttu ajaa niistä läpi.

      • Anonyymi

        Niin, monissa maissa saa punaisia päin kääntyä oikealle, jos ei ketään vaaranna.

        Venäläistuttu sanoi minulle kauan aikaa sitten, että heillä on nuolivihreä oikealle, mutta vasemmalta tulevilla on samaan aikaan pyöreä vihreä. "Vähän" eri kuin Suomessa.

    • Anonyymi

      Puhutko vihreästä unelmasta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1620
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1091
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      960
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      325
      913
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      671
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      639
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe