Äänestäjien pitää jo viimein ryhdistäytyä valvomaan omia etujaan eikä sallia järjetöntä rahastusta toimistaan ihmisten edustajina yhteiskunnan rattaissa.Edustustehtävä pitää muuttaa palkattomaksi jotta köyhätkin ymmärtävät tehtävän luonteen. Pääministeri tuhlaa aamiaisiin häpeämättä tonnin verottomana kuukaudessa . Minulla kuluu tonni vuodessa ruokaan vaikka olen puolta isompi ja teen ruumiillista työtä. Mepeiille työnnetään eläkettä parista vuodesta 6500 euroa jonka keräykseen tarvitaan ainakin kaksinkertainen työpanos plus verot veronmaksajilta.Ei ole mitään järjellistä syytä maksaa puolueporukoille eläkettä kovapalkkaisen edustustehtävän jälkeen. Voisivat säästää kuten muutkin pienituloiset eläkepäiviään varten siitä kohtuuttomasta ja turhasta palkasta koska nyt nähdäännsen porukan kyvyt hoitaa asioita. Yhteiskunta on täynnä luusereita jotka pilaavat rehellisen kansan elämän ja työnteon mahdollidsuudet näiden nousukkaiden käytöksen takia. Juuri näistä kumpuaa nykyinen inflaatio ja kansan köyhtyminen.
Edustuksesta tullut työ
6
92
Vastaukset
- Anonyymi
Niin ja on nimenomaan "edustuksellinen parlamentarismi".Siinäpä nyt ollaan sitten muka saman aamiaislautasen äärellä kaikki ja samassa valokuvassa.
- Anonyymi
Löytyisiköhän noita edustajia enää, jos homma muuttuisi palkattomaksi? Voisi Suomi taantua siihen "vanhaan hyvään" aikaan ennen euroa, jopa ennen markkaa...
- Anonyymi
Tuskin se taantuminen kovin hyvästä on.Taantumisella voidaan tarkoittaa montaa eri asiaa näkökulmasta riippuen.Suomi ei ole yksin valtioiden joukossa siksi "tasokorotukset" mutta aika paljon ovat aamiaislautasella kulut ja syökö koko perhe samasta ??????????????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin se taantuminen kovin hyvästä on.Taantumisella voidaan tarkoittaa montaa eri asiaa näkökulmasta riippuen.Suomi ei ole yksin valtioiden joukossa siksi "tasokorotukset" mutta aika paljon ovat aamiaislautasella kulut ja syökö koko perhe samasta ??????????????
Entä jos Joensuuhun perustettaisiin "rehellisten ihmisten komitea" joka ajaisi näitä asioita?
Huom, huom! Osanottajat eivät saa edustaa mitään puoluetta! = tärkeää!
Ainut ehto on OLLA REHELLINEN ja ajaa yhdessä kansalaisten etua!
Helppoa: olla vain rehellinen, mutta ei saa edustaa mitään puoluetta.
Joensuusta löytyy sitä ainesta! - Anonyymi
Äänestäjä joutuu etsimään ehdokkaansa jonkun yrittäjäporukan rahoittamasta ehdokkaasta kun muita ei ole.Olisi syytä muuttaa palkitsemista niin että äänestäjät joutuisivat korvaamaan valitun menetykset.Tuskimpa yritysten ehdokkailla olisi mitään mahdollisuuksia pärjätä kuten nyt.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit327091Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e694068Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3114051TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.433399- 1742631
Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne552452- 552126
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1262020Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111700Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281669