Ehdokaskohan

Olisiko jokin kunnallisvaaliehdokas jossakin Suomessa kykenevä kertomaan tähän probleemaan vastauksen.

Turve-enrgia halutaan pois kun se saastuttaa kovin, käsittäkseni josain määrin uusiutuvaa kuitenkin. Öljy taas on täyttä myrkkyä kun se maanpinnalle pumpataan, ja hävittäminen on jokseenkin työlästä, ellei polta.

Miten tämä turpeen enrgian käyttö on saastuttavampaa kuin öljyn? Se on sentään kotoperäistäkin ymmärtääkseni. EI kyllä mielestäni ole taas vunteerattu asioita lainkaan. Öljyä ei pitäisi ollenkaan roudata maan pinnalle.

Energian tuotanto muuttuu paljon tulevaisuudessa, ja ydinenergia on siihen asti ainut järkevä vaihtoehto.

Järki käteen ensinnäkin siihen enrgian käyttöön. Aina vaan sitä tuntuu olevan tarve käyttää lisempää, vaikka säästävämpiä tuotteita kehitetään. Esimerkiksi pidetään laitteita päällä, kun se käyttää niin vähän energiaa, että ei haittaa. Voi stana kele nii. . .
1199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oikeasta asiasta kirjoitat.
Kun kaiken lisäksi turpeen alasajo perustuu valheeseen siitä että se ei olisi uusiutuvaa.
Se kasvaa "vain" millimetrin vuodessa. Se tekee kuitenkin hehtaarin alalla 10 kuutiometriä. Keskinkertainen metsä kasvaa n 5 kuutiometriä eli PUOLET VÄHEMMÄN.
Miksi siis turve ei olisi uusiutuvaa ja vieläpä nopeasti uusiutuvaa verrattuna metsään. Öljyn lisäksi pitäisi kivihiilen käyttö ensin lopettaa koska se on tuontitavaraa ja jos otetaan kuljetus huomioon niin se on vähintään yhtä "saastuttavaa" kuin turve ja puu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olisiko jokin kunnallisvaaliehdokas jossakin Suomessa kykenevä kertomaan tähän probleemaan vastauksen.

Turve-enrgia halutaan pois kun se saastuttaa kovin, käsittäkseni josain määrin uusiutuvaa kuitenkin. Öljy taas on täyttä myrkkyä kun se maanpinnalle pumpataan, ja hävittäminen on jokseenkin työlästä, ellei polta.

Miten tämä turpeen enrgian käyttö on saastuttavampaa kuin öljyn? Se on sentään kotoperäistäkin ymmärtääkseni. EI kyllä mielestäni ole taas vunteerattu asioita lainkaan. Öljyä ei pitäisi ollenkaan roudata maan pinnalle.

Energian tuotanto muuttuu paljon tulevaisuudessa, ja ydinenergia on siihen asti ainut järkevä vaihtoehto.

Järki käteen ensinnäkin siihen enrgian käyttöön. Aina vaan sitä tuntuu olevan tarve käyttää lisempää, vaikka säästävämpiä tuotteita kehitetään. Esimerkiksi pidetään laitteita päällä, kun se käyttää niin vähän energiaa, että ei haittaa. Voi stana kele nii. . .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu