Pliis auttakaa arvostan tosi paljon:(

Anonyymi

Siis mistä tälläinen voi johtua? Olen 16v. Minulla on jatkuvasti epätodellinen olo. Tuntuu ettei ole läsnä missään ihan kuin eläisi kaiken jonkun harson läpi. Vaikea ajatella ja keskittyä mihinkään. Koko ajan ahdistaa. Ei jaksa mitään tehdä ja perus asioiden tekeminen tuntuu aivan mahdottomalta. Välillä aina havahtuu siihen että missä on ja mitä tekee. Mikään ei tunnu samalta ja asioista ei pysty nauttia normaalisti. Muistiongelmia on myös nyt alkanut tulemaan. Tänään olin kaverin kanssa ulkona ja hetkeksi unohdin jopa että onko vuosi 2020 vai 2021. Ahistaa tää olo tosi paljon ja haluisin jotain vastauksia enkä mitään hölynpölyä jaksaisi kuunnella. Voiko johtua masennuksesta nää? Joskus on terkkari todennut masennuksen oireita pari vuotta sitten.

9

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja vielä lisään, että kun esimerkiksi menee ulos kävelemään, niin ympäristöä on jotenkin vaikea hahmottaa kunnolla.

    • Heippa! Itse olen 15v ja sairastan masennusta. Tuo ei onneksi kuulosta masennuksen oireilta. Mutta toisaalta onhan tossa jotain sen piirteitä. Itselläkin saattaa muisti katkoksia tulla ja se on ihan normaalia. Ahdistus ei koskaan oo ok eikä sen kanssa tarvitse millään lailla jäädä yksin. Keskittyminen ja itsealoitteisuus itselläkin saatta välillä olla hukassa joka on tosi kuormittavaa. Kuulostaa kuitenkin siltä, että sulla on jotain muutakin taustalla. Kannattaa puhua jonkun kanssa mielen painuvista ongelmista sillä kenenkään ei joutuisi jäädä yksin oman mielen kanssa. Tsemppiä

    • Anonyymi

      Lääkäri voisi tutkia veriarvosi ja muutenkin että kaikki on kunnossa. Itsellä joskus tuollaista ja sitten huomaan, että se on itsellä nestehukkaa. Juon vettä 3 lasillista niin se menee ohi enkä enää muistakaan asiaa, kunnes taas tulee samaa ja taas ihmettelen ja lopuksi juon vettä. Kokeile vettä. Kylmää raikasta vettä. Liikaa ei kannata juoda mutta 2-3 lasillista silloin kun alkaa "vippaamaan".

    • Anonyymi

      Mitä syöt ja saatko tarpeelliset vitamiinit jne? Voi liittyä kasvuun jne mutta nuorten ruokavalio on huolestuttava nykyään.

      Myös jatkuva itsensä ja kehonsa tarkkailu voi tuoda epätodellisen olon. Itsellä oli samaa vikaa tossa iässä mutta se meni ohi kyllä.

      • Anonyymi

        Mutta tää olo on todella paha ja häiritsee todella paljon elämää. Voiko tälläinen muka jostai ruuasta johtua?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta tää olo on todella paha ja häiritsee todella paljon elämää. Voiko tälläinen muka jostai ruuasta johtua?

        Ruoasta saadaan kaikki hiven- ja kivennäisaineet, aminohapot ja proteiinit, niistä meidät on tehty.

        Esim. raudanpuutos saa ihmiset tekemään jopa itsemurhia kun olo on niin huono.


    • Anonyymi

      Hae apua. Soita esimerkiksi kriisipuhelimeen, tai ole yhteydessä terveyskeskukseen. Auttavat eteenpäin.

    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne ja olet jo saanutkin hyviä kommentteja! Omista tuntemuksista voisi keskustella kouluterveydenhoitajan ja /tai lääkärin kanssa. Tai jonkun muun auttavan tahon kanssa, joka voi tarvittaessa ohjata sinua myös eteenpäin.

      https://sekasin247.fi/

      Sekasin-chat on auki vuoden jokaisena päivänä, maanantaista perjantaihin klo 9-24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin 15-24. Chatissa päivystävät mielenterveyden ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset.

      Myös Tukinetissä on monenlaisia palveluita, joita voit halutessasi käyttää. Tukinet -tukipisteesi netissä, https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa itseään mietityttävästä aiheesta. Tukinetissä on monia tukisuhdepalveluia, joista esim. Mieli Tukisuhde https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/ tai Etsivan nettityön tukisuhde voisivat sopia sinulle https://tukinet.net/teemat/etsivan-nettityon-tukisuhde/tukisuhteet/.

      Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja ryhmächattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Tässä vielä linkki Nuorten foorumille: https://tukinet.net/teemat/nuorten-foorumi/forum/

      Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä. Tukinetin kaikki palvelut saa maksutta käyttöönsä, kun on anonyymisti rekisteröitynyt ja kirjautunut sivuille.

      Ystävällisin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    • Anonyymi

      Minulla oli sinun ikäisenä samantapaisia tuntemuksia. Ikäänkuin tarkkailin itseäni ja tekemisiäni itseni ulkopuolelta. Se oli erittäin epämiellyttävää. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että se johtui muutamalla kerralla siitä, etten ollut nukkunut edellisenä yönä juuri yhtään. Toisella kerralla se johtui siitä, että silmiini oli laitettu pupillit laajentavaa ja silmälihakset lamauttavaa ainetta tutkimusta varten. Ainetta oli ehkä pantu liikaa.

      En osaa sanoa, mistä tuo kohdallasi johtuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1955
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1878
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      139
      1430
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe