Perunkirjoittajan toimisto ja pesänjakaja yhdessä ovat haastaneet yhden kuolinpesän osakkaista käräjille, kun haluavat pakkomyydä perintökesämökin, - jonka se yksi kuolinpesän osakkaista haluaisi rahalla lunastaa.
Sokkona olisi sen kuolinpesän osakkaan pitänyt vain hyväksyä myyntivaltakirja.
Kun se kuolinpesän osakas, joka halusi ostaa mökin, ei sitten allekirjoittanutkaan valtakirjaa (ostajan nimeä ei aluksi edes kerrottu ja ei luottanut, kun mitään muutakaan ei kerrottu), niin käräjille vedettiin asia.
Ostaja-kuolinpesän osakas halusi ensin nähdä mökin sisältä, ennenkuin tekee ostotarjouksen. Mutta eipä saanut mökin avainta (että pääsisi sisälle katsomaan) kuin vasta sen jälkeen kun ulkopuolinen asianajaja kertoi että kaikilla pesän osakkailla on oikeus saada nähdä mökki sisältä ennen ostopäätöstä.
No, kun se avain sitten lopulta saatiin monen mutkan kautta, niin kävikin ilmi, että muut osakkaat olivat alkaneet purkaa jo kesämökkiä, - tarkoituksenaan kunnostaa se jollekin muulle.
Ei siis oltu odotettu, että olisi tehty pesänjako valmiiksi ja eikä myöskään käräjien päätöstä, että saako sen mökin pakkomyydä (kun yksi osakkaista ei suostunut, oli pätevä syy). Kauppakirjaa ei ole vielä kirjoitettu, mutta purkuhommat ovat täydessä käynnissä.
Pesänjakajan motiivi on että on "kauhea kiire", vaikka pesänjaolla ei pitäisi olla aikarajoitusta.
Saavatko pesänjakaja ja perunkirjoittaja (joka perunkirjan tehtyään rupesi asianajajaksi toiselle osakkaalle) häärätä yhdessä yhtä kuolinpesänosakasta vastaan?
Nyt ollaan sitten käräjille menossa...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Selvästi väärin!
Polta se mökki.