Inssi rikkoi opetuspolkimen

Anonyymi

Tytär oli tänään ajokokeessa. Hän on käynyt autokoulun kotiopetuksessa ja olemme puolison kanssa molemmat opettaneet. Omaan autoomme on siis asennettu opetuspoljin tätä varten. Ensimmäisessä ajokokeessa tytär reputti, ihan aiheellisesti kaiketi, joskin jotkut asiat jäivät vähän arveluttamaan.
Puoliso vei tytön sitten tänään inssiajon uusintaan. Tyttö jäi kuljettajan paikalle ja inssi oli tullut autoon, puoliso jäi konttorille odottamaan. Ennen kuin auto käynnistettiin, inssi oli polkenut kovalla voimalla opetuspoljinta niin että mutterit vaan lensivät. Sitten inssi oli käskenyt käynnistää auton. Ja kun auto lähti liikkeelle, inssi oli painanut opetuspoljinta ja todennut ettei jarru toimi ja keskeyttänyt ajokokeen. Aikaisemmin opetuspoljin on toiminut moitteettomasti ja on ilmiselvää että inssi rikkoi sen.
Osaisiko joku auttaa miten kannattaisi toimia? Teemmekö rikosilmoituksen omaisuuden vahingoittamisesta? Ajovarman kautta ei suoraan esim. soittamaan paikalliseen konttoriin (olen itse työreissussa). Toisaalta vähän tuntuu siltä että jos alkaa tässä (oikeutetusti) oikeuksiaan ajamaan niin inssit voivat jatkossakin tehdä vastaavia mielivaltaisuuksia ja hankaloittaa ajokortin saamista. Paikkakunnan tulen kyllä vielä paljastamaan myöhemmin kun kortti on hankittu

Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? Mikä olisi järkevin tapa edetä asiassa

9

2833

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Takavuosina poljin piti katsastaa. Silloin polkimen piti kestää kunnon polkaisu ja jos se petti,niin katsastus piti toistaa korjattuna. Valittaminen vaikuttaa tyhjän nillittämiseltä.
      Polkimen tulee kestää hätäjarrutus.

      • Anonyymi

        Poljin on hyväksytty katsastuksessa. Katsastajan mukaan poljin toimi hyvin. Eikä sitä ole jouduttu juuri käyttämään. Mielestäni ei ole mikään hätäjarrutus jos poljinta painetaan kymmenkunta kertaa täydellä voimalla kun auto ei ole edes käynnissä. Ekassa inssiajossa inssi painoi polkimen pohjaan parkkipaikalla ja hänenkin mukaansa hyvin toimi.

        ap


    • Anonyymi

      Pitäähän polkimen kestää normaalia käyttöä, eli laita kunnollinen poljin joka kestää käyttöä.

      • Anonyymi

        Tuo ei ollut normaalikäyttöä.

        ap


    • Anonyymi

      Mitä, jos liikenteessä olisi tullut erikoistilanne? Jälleen vika katsastajassa?
      Onko tullut ajatusta omista velvollisuuksista kestävään rakenteeseen?

      • Anonyymi

        Lueppa aloitusviesti uudelleen. Erikoistilanteessa tuskin runnotaan poljinta kymmentä kertaa.


    • Anonyymi

      Miksi vihoittelet siitä täällä , vihoittele sille inssille. Et taida uskaltaa, tyttös ei saa korttia ikinä.

    • Anonyymi

      Pystytkö kertomaan sen paikkakunnan tai edes missä päin suomea?

    • Anonyymi

      Jarrupoljin ei saa vaurioitua jalalla käytettäessä, riippumatta siitä onko voimanostajan ratapölkkyreidet vai mitkä. Se, että joku ei muista ajoon lähtiessä tehdä koeponnistusta polkimelle, ei tarkoita sitä ettei seuraavalla kerralla saisi tehdä.

      Jos poljin on tukevasti kiinnitetty ajoneuvoon, poljin on rakenteeltaan tarpeeksi tukeva JA VOIMAT VÄLITTYY OIKEIN, ei opettajan poljintakaan saa kahdellakaan jalalla painamalla rikki. Jos vaijeri on asennettu väärin (voimat ei kulje kohtisuoraan polkimiin nähden), vaijerin kuori on liian tiukalla tms. tyypillisiä ongelmia, löytyy opetuspoljinrakennelmasta se heikoin lenkki varsin pian.

      Ei osaa kaikki autonasentajatkaan polkimia asentaa, ainakaan niin että ne toimivat oikein. Tyypillisesti jäädään jarrutehossa kolmasosaan auton omaan polkimeen verrattuna. Paljon helpompi olisi asentaa kerralla oikein, kuin korjata toisen jälkiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      56
      1134
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1061
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1022
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      930
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      93
      884
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      745
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      681
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      191
      652
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      70
      641
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    Aihe