Turvapaikkasopimus on syytä uusia.

Suomen on neuvoteltava uusiin uomiin jo vanhentuneeksi käynyt sopimus, vastaamaan nykyaikaa.
Tanskan esimerkkiä kannattaa meillä seurata, kun pyrimme olemaan yhteistä pohjoismaista perhettä monissa asioissa.
Ruotsin viitoittama tie on osoittaunut erittäin turmeliaaksi, suunnattava asiassa katseet Tanskaan.
Erikoista on, heillä on ennakkoluuloton demari pääministerinä, joka rohkeasti jättänyt humanistihumpan sivuun
41322
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Jos maa on turvallinen hakija lähtöisin ei ole oikeutta saada turvapaikkaa tähänkään asti.
Suomi on osallisena kansainvälisessä ihmisoikeussopimuksessa, jäädä Suomeen tapauskohtainen., tapaus 175 orpoa Suomi otti pakolaisleiriltä jotka sisältyy sovittuun kiintiön.

Äänestä
  • Tanska myös on sopimuksissa mukana.

    Äänestä

  • "orpoa"? perheenyhdistämistä odotellessa.
    Yhdelläkään orvolla ei ole varaa maksaa tuhansia dollareita salakuljettajille.

    Äänestä

Tervetuloa ulkomaalaiset junttikyliin, että ihmiset, jotka junttikylistä huutavat kammoaan ulkomaalaisia kohtaan, pääsisivät kammoistaan.

H u o m i o:

Mitenköhän muuten suurin osa maailman maista on pärjännyt ihan hyvin
ja menestynyt paremminkin kuin Suomi.
Niissähän kaikki ihmiset ovat ulkomaalaisia - juntin näkökulmasta katsoen.

Äänestä
  • Eihän menneiden aikojen kansainvaelluksilla ole mitään tekemistä sossuun tulevien kehitysmaalaisten kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän menneiden aikojen kansainvaelluksilla ole mitään tekemistä sossuun tulevien kehitysmaalaisten kanssa

    Siellä on persut samassa jonossa ja välillä trollaavat mestarin propagandaa.

    Äänestä

  • Oho. Olipa erikoinen ajatuskytkelmä! Vaan totta on, etteivät esim. musulit missään muuallakaan ole "kotoutuneet" vaan pikemminkin eriytyneet omaksi populakseen,
    säännööt elämiseen ottavat siitä "kirjastaan" jonka mukaan kaikki tehdään.

    Ei minkään maan lakien mukaan.

    Äänestä

Tanska kieltäytyi noudattamasta Eu-politiikkaa ja sai
vapautuksen siitä että EU-tuomioistuin ei pääse muuttamaan tanskalaisten
maata

Suomessa veronimijät Marin ja Harakka ja Ihosalo eivät pysty mihinkään
Ne on vain potkaistava pellolle ja sitten muutokseen tie on vapaa

Äänestä

"Mitenköhän muuten suurin osa maailman maista on pärjännyt ihan hyvin
ja menestynyt paremminkin kuin Suomi.
Niissähän kaikki ihmiset ovat ulkomaalaisia "


Juntti luulee että ulkomaille menneet A-ihmiset parasta luovinta rohkeinta
porukkaa olisivat jotain kehitysmaalaisia sossuun tulevia etuja kinuavia juntteja

Juntilla on juntin käsitykset

Äänestä
  • "Ulkomaille m e n n e e t A-ihmiset" ? ??
    Luuleeko juntti,
    että ulkomaitten menestystarinat johtuvat suomalaisista
    ulkomaille lähteneistä
    A-ihmisistä ?
    Ei meitä riitä.
    Kyllä "ulkomaalaisten" valtioitten menestys on ihan niitten omaa ansiota.
    Suomi on käpykylä vain, mutta kyllä se tästä paranee, kun sukupolvet vaihtuvat
    ja ulkomaalaiskammoiset vähenevät.

    Äänestä

Ei tanskalaiset voi rikkoa ihmisoikeuksia, jos eroavat kansainvälisestä ihmisoikeussopimuksesta ja EUa, tekevät liittosopimuksen Putinin kanssa ehkä sitten.

Äänestä
  • Eräät eläkeläis-expertit, ns. sohvaperunat jakavat mielellään kaikentietäviä määräyksiään
    kotisohvan ja jääkaapin väliltä pullamössöä tai lenkinpätkää hakiessaan.

    Jos heillä olisi jotain järkeviä ehdotuksia, miksiköhän heitä ei ole kutsuttu remmiin
    Arkadianmäelle ?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eräät eläkeläis-expertit, ns. sohvaperunat jakavat mielellään kaikentietäviä määräyksiään
    kotisohvan ja jääkaapin väliltä pullamössöä tai lenkinpätkää hakiessaan.

    Jos heillä olisi jotain järkeviä ehdotuksia, miksiköhän heitä ei ole kutsuttu remmiin
    Arkadianmäelle ?

    Hallitus saa joka päivä ohjetta ja määräystä suomi24:stä
    Suomen viisaimpina itseään pitäviltä persujen eläkeläisäänestäjiltä.
    Ei voi kuin nauraa.
    Olen itsekin vanha, mutta olen sen verran realisti, etten kuvittelekaan itselläni olevan mitään sellaista tietoa,
    että voisin "määräillä" ja "käskeä" hallitusta miten asioita tulee hoitaa ja jolla valtion asioita hoidettaisiin paremmin.

    Mielipiteitä voi aina esittää, mutta hallituksen ja viranomaisten käskeminen ja määräily
    (esim:"Ulkomalaiset on potkaistava pois Suomesta !) on hupaisaa,
    kun asioista, sopimuksista, laeista ja menettelytavoista ei ole höykäsen pöläyksen tietoa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eräät eläkeläis-expertit, ns. sohvaperunat jakavat mielellään kaikentietäviä määräyksiään
    kotisohvan ja jääkaapin väliltä pullamössöä tai lenkinpätkää hakiessaan.

    Jos heillä olisi jotain järkeviä ehdotuksia, miksiköhän heitä ei ole kutsuttu remmiin
    Arkadianmäelle ?

    Sen takia että en halua sinne erilaisten jsaramojen
    kouluja käymättömien koulupudokkaiden kanssa

    ei arkkadian mäki ole mikään saavutus kuin juntin mielestä
    juntit tulevat hyvin toimeen toisten jsaramojen kanssa ja
    heillä on hauskaa arkadian mäellä

    Äänestä

Halla-ahon turha yrittää mitään lakia lävitse, kukaan muu taho ei lähde heidän kelkkaan.

Äänestä

"Oikeus turvapaikan hakemiseen perustuu kansainvälisiin sopimuksiin, jotka velvoittavat Suomea ja muita EU-maita antamaan kansainvälistä suojelua sitä tarvitseville"

suomi24:ssä rasisti-matamit jämijärveltä luulevat, että h e sen pistävät uusiksi !!!

1Äänestä

Juntti luulee että muihin menneet maahanmuuttajat ovat suomalasia

Juntilla on juntin puheet viitatessaan kansojen vaellukseen ja verratessaan sitä suomeen tuleviin kehitysmaalaisiin jotka menevät sossuun

Juntit tulevat erinomaisesti toimeen sekoillessaan keskenään


",
että ulkomaitten menestystarinat johtuvat suomalaisista
ulkomaille lähteneistä
A-ihmisistä ? 2

Äänestä

Tanska ottaisi jatkossakin kiintiöpakolaisia, Suomeen ei oikeesti ole vuosiin tullut muuta kuin kiintiöitä.
Natsi Saksa aikoi siirtää juutalaiset Madagaskaeille, minne persut siirtäisi pakolaisia, Unkariin !

Äänestä
  • Kumma kun persut ei halua siirtyä Unkariin ? Siellä heidän "kykynsä" pääsisivät oikeuksiinsa,
    kun sen maan johtaja-diktaattori-oloigarkki-päämininisteri kannattaa samaa aatetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumma kun persut ei halua siirtyä Unkariin ? Siellä heidän "kykynsä" pääsisivät oikeuksiinsa,
    kun sen maan johtaja-diktaattori-oloigarkki-päämininisteri kannattaa samaa aatetta.

    Mitkä ovat persujen kyvyt ? He eivät ole tähän mennessäkään tehneet yhtäkään hyvää tekoa
    Suomen ja suomalaisten hyväksi eivätkä aiokaan. Tarkoitus on "puolueen" avulla kerätä
    varoja aatteen levittämiseen Suomessa.
    Lukekaa esim. Simon Elon kirja. Jos ette mistään tiedä entuudestaan, lennätte p*rseellenne.
    Suomut putoavat silmiltänne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitkä ovat persujen kyvyt ? He eivät ole tähän mennessäkään tehneet yhtäkään hyvää tekoa
    Suomen ja suomalaisten hyväksi eivätkä aiokaan. Tarkoitus on "puolueen" avulla kerätä
    varoja aatteen levittämiseen Suomessa.
    Lukekaa esim. Simon Elon kirja. Jos ette mistään tiedä entuudestaan, lennätte p*rseellenne.
    Suomut putoavat silmiltänne.

    "Anonyymi"

    Tänään äänestin ennakkoon Perus-Suomalaista.
    En tuntenut tarvetta haukkua.
    Enkä hävennyt yhtään.
    Olin ylpeä itsestäni ja äänestyksestäni.
    Minusta on aina tuntunut hyvältä.
    Kun tiedän osaavani ja ymmärtäväni mikä on tärkeintä.
    Etenkin Suomelle ja Suomalaisille.
    Lieneekö syynä se, että olen aikuinen.
    Kaiken lisäksi vielä Hetero mies.
    -
    Jotta ei synny väärin-käsityksiä.
    Eikä haistatella Viha-Vasten-Mielisyyksiä.
    Osaisin myös laadukkaasti äänestää naista.
    Riittävän aikuista naista.
    Tarvittaessa.

    H.

    1Äänestä

Joko matameilla jämijärvellä on uusi sopimusluonnos tehtynä ja kutsu YK-yleiskokoukseen, jossa sitä käsiteltäisiin ?

1Äänestä
  • Mitä tämä Jämijärvi tarkoittaa tässä

    Eki Rudenberg on meillä harava nro viisi saa ainakin 200 ääntä Jämin tilasto-osaston arvioissa ja Stadista haettiin vahvistukseksi nuori Jonna Paattakainen nro 4 yli 400 ääntä tulee yhteensä kaikki ehdokkaat pääsevät läpi

    https://www.kankaanpaanseutu.fi/puheenvuoro/art-2000006733211.html

    Äänestä

Matut ulos tietenkin
Tomaatinpoimijoita ei tarvita
Galliumarsenidi- puolijohdeosaajia kyllä

Tomaattien annetaan aluksi mädäntyä Närpesissä ellei vetelä kunnanjohtaja poimi itse tai revi ukkoja työkkäristä töihin Stadista, täällä ei velttoilla

Sinä aikana ostetaan Espanjasta halpoja tomaatteja ja myydään Espanjaan kallista elektroniikkaa

Väliaikana sijoitetaan itse niin että saadaan rahat elbytyspaketista takaisin. Viime viikko oli jännittävä kun meme-kaupat pyöri pörssissä ja Nokia nousi vahvasti ilman syytä ja ...
Tuleva voi olla vämpi vielä

Äänestä

Ulkoministeriö, Supo, sisäministeri, ehkä ulkoministerikin on perillä enemmän mitä rivikansanedustaja tietää.
Turvallisuus uhkaa ei ole, turvapaikka kiintöt, kansainväliset sopimukset onko persu kysyneet Ohisalolta sisäisestä uhasta onko mikään muuttunut.

Äänestä

Matut ja mädäntyvät tomaatit ja työkkärilorvijat ulos
Matut maasta
Tomaatit Närpesistä
Lorvijat työkkäristä

Työt sujuu, tomaatit halpenee, sossukulut pienenee, rikokset vähenee

Myös verot sitten alenee
Elintaso nousee
Elämisen taso eniten
Kyllä lähtee

Äänestä
  • Opettaako ajatushautumo erillaisia sanallisia ilmaisutapoja keskustellessa, kun normaali puhe tapa ei tehoa, mustamaalaaminen maalittaminen, kun sanat loppuu käydään käsiksi, HS julkaisi suomen rikollisin puolue on PS
    Puolue ei kunnioita edes vaalirauhaa.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Opettaako ajatushautumo erillaisia sanallisia ilmaisutapoja keskustellessa, kun normaali puhe tapa ei tehoa, mustamaalaaminen maalittaminen, kun sanat loppuu käydään käsiksi, HS julkaisi suomen rikollisin puolue on PS
    Puolue ei kunnioita edes vaalirauhaa.

    Hae jo jostakin apua.
    Ei tuo jatkuva persuhysteria ole mitään normaalia aikuisella ihmisellä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hae jo jostakin apua.
    Ei tuo jatkuva persuhysteria ole mitään normaalia aikuisella ihmisellä.

    Nainen persu perässä kulkija,

    Kuka tässä solvannu, esitin mielipiteeni aloitukseeen niin persu otti kaikki solvaus sanavaraston käytöön.

    Ohisalolla ja Supolla hyvä tietämys missä mennään, esittäkää heille ei palstallaa tietämystä.

    Mitä mieltä " nainen persu perässäkulkija " haluatko muutoksia.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Nainen persu perässä kulkija,

    Kuka tässä solvannu, esitin mielipiteeni aloitukseeen niin persu otti kaikki solvaus sanavaraston käytöön.

    Ohisalolla ja Supolla hyvä tietämys missä mennään, esittäkää heille ei palstallaa tietämystä.

    Mitä mieltä " nainen persu perässäkulkija " haluatko muutoksia.

    Mikä ihmeen nainen???
    Onkohan sinut vieroitettu tissistä turhan aikaisennin.
    Kommenttiin vastaaminen ei tee kenestäkään perässäkulkijaa.

    Ja tuo naisvihasi voittaa melkein persuja kohtaan tuntemasi pelkotilat.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä ihmeen nainen???
    Onkohan sinut vieroitettu tissistä turhan aikaisennin.
    Kommenttiin vastaaminen ei tee kenestäkään perässäkulkijaa.

    Ja tuo naisvihasi voittaa melkein persuja kohtaan tuntemasi pelkotilat.

    En vihaa persuja, iljettää inhottaa persuilu se ei ole vihaa tai pitäisikö sanoa säälittäviä uusnatseja Suomen turhamaisin puolue joka pitää paikkansa, jos tunnette itsenne loukatuksi nii ei sille voi mitään.

    Turvapaikkasopimus. senkun viette Supon ja Ohisalon arvioitavaksi sitten teette lakialoitteen eduskuntaan.
    Eihän meillä ole mitään ongelmaa Migrin tilastot kertoo tilanteen ettei vuosikausiin ole tullut haitta maahanmuuttoa, kiintiöt on valikoitu tarkkaan.

    Pertikki

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä ihmeen nainen???
    Onkohan sinut vieroitettu tissistä turhan aikaisennin.
    Kommenttiin vastaaminen ei tee kenestäkään perässäkulkijaa.

    Ja tuo naisvihasi voittaa melkein persuja kohtaan tuntemasi pelkotilat.

    Naisviha ? Jos joku vainoaa jotakuta, tässä tapauksessa Pertikkiä,
    ja jos se on nainen, ei se kenestäkään (tässä tapauksessa Pertikistä)
    tee nimenomaan n a i s vihaajaa eikä vihaajaa ensinkään.
    Jos joku raatokärpänen roikkuisi jatkuvasti persuksissa vainoamassa älyttömine kommentteineen kannattaa tehdä ylläpitoon ilmoitus.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En vihaa persuja, iljettää inhottaa persuilu se ei ole vihaa tai pitäisikö sanoa säälittäviä uusnatseja Suomen turhamaisin puolue joka pitää paikkansa, jos tunnette itsenne loukatuksi nii ei sille voi mitään.

    Turvapaikkasopimus. senkun viette Supon ja Ohisalon arvioitavaksi sitten teette lakialoitteen eduskuntaan.
    Eihän meillä ole mitään ongelmaa Migrin tilastot kertoo tilanteen ettei vuosikausiin ole tullut haitta maahanmuuttoa, kiintiöt on valikoitu tarkkaan.

    Pertikki

    Pertikki satuilee omiaan. Supon Antti Pelttari sanoi haastattelussa pari kuukautta sitten , että useista (Suomessa loisivista) islamisteista on tarpeeksi
    raskauttavaa tietoa syytteen nostamista varten, mutta valtakunnansyyttäjä (kommunisti) ja Sisäministeriön johto ei tähän suostu. Että se siitä sisäisen turvallisuuden vaalimisesta. Suomessa on tälläkin hetkellä useampi kymmenen tuhatta ihmistä jotka ovat valehdelleet paitsi henkilötietonsa ikäänsä myöten, myös sepittäneet valheita saadakseen turvapaikan.

    Äänestä

Ei tarvita mitään uusia sopimuksia vaan sopimusten alkuperäisen tarkoituksen mukaista tulkintaa!

Äänestä
  • Alkuperäistä sopimusta ja tarkoitusta noudatetaan. Jos ei täytä pakolaisstatusta,
    ei saa turvapaikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alkuperäistä sopimusta ja tarkoitusta noudatetaan. Jos ei täytä pakolaisstatusta,
    ei saa turvapaikkaa.

    Vuosien mittainen käytäntö kielii muuta!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vuosien mittainen käytäntö kielii muuta!

    Sinäkö joku expertti olet ?

    Äänestä

Mihin suuntaan maahanmuutto politiikkaa vietävä kun se on kohdallaan, näkymät ns. Pakolaisista ei muutu, Tanskan mallissa ei Suomen kohdalla muuttaisi mitään, kiintiöpakolaiset on kansainvälinensopimus johon Tanskakin sitoutunut.

Siis mikään ei muutu Ano 05.06.2021 18:55 oikeassa.

Vastaisuuden varalle suunnitelmia, kyllä sisäministeriö, sisäministeri ja Supo suomella on suunnitelmat kriisitilanteisiin

Pertikki

Äänestä
  • Supo on ajan tasalla suomalaisten äärioikeistojärjestöjen harmiksi.
    Supo tiedotti julkisuuteen joku aika sitten, että turvallisuustasoa on nostettu
    yhtenä syynä "kotitekoinen" uhka, äärioikeistolaiset Suomessa.
    Niitä joutuu pelkäämään, ne on kahjoja.

    1Äänestä

Persut luovat turvaa.

Äänestä
  • Ohisalo pitää silmällä persuja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomen on neuvoteltava uusiin uomiin jo vanhentuneeksi käynyt sopimus, vastaamaan nykyaikaa.
Tanskan esimerkkiä kannattaa meillä seurata, kun pyrimme olemaan yhteistä pohjoismaista perhettä monissa asioissa.
Ruotsin viitoittama tie on osoittaunut erittäin turmeliaaksi, suunnattava asiassa katseet Tanskaan.
Erikoista on, heillä on ennakkoluuloton demari pääministerinä, joka rohkeasti jättänyt humanistihumpan sivuun

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu