Hauskat vaalit

Anonyymi

On se vaan hauskaa seurata vaaleja. Kauko kertoo sivuillansa merkittävimmiksi vaalikauden teoiksi kerrostalon tekemisen jne. " Merkittävimpiä saavutuksiani valtuustokaudellani ovat olleet kerrostalon rakentaminen Kirkkojärven rannalle ja kiinteistösijoitukset Parkanossa." Öö... hieno juttu, että sijoittaa, mutta mites tuo liittyy hänen poliittisiin saavutuksiin. 4 vuoden aikana ri ainuttakaan aloitetta häneltä ole tullut. Arvostan, että sijoittaa Parkanoon ja sen hän on kyllä essolla kertonut tarkasti ja monta kertaa. Myös sen, paljonko hän maksaa yhteisöveroa ja paljonko työntekijöitä hänellä on jne. Kertoi myös markeyin edessä, että maksaa kaikkien Parkanon puolesta-ryhmän ehdokkaiden vaalikamppanjan, joten Reijon ja kumppaneiden on hyvä olla toisen kukkarolla. Kauko, ihmisten ääni ei ole ostettavissa. Parkanolaiset eivät ole tyhmiä.

Juha the mustavyö hyvin hoitanut itselleen kaupungin konserniyhtiöiden hommat, joten jäävi aika useasti kokouksissa.

Antti L. vaikutti sivistyslautakunnassa itselleen viran. Nyt kaikki vapaa-ajan palveluiden some-päivitykset tykittää Anttia. Istuu "vain" valtuustossa, vaikka sai ison äänimäärän. Missä poliittinen vastuu ja meneekö puurot ja vellit sekaisin?? Äänestin viimeksi Anttia ja petyin poliittiseen vastuunkantoon.

Reijo L. lähti vielä Saaran kanssa kerämään ääniä, mutta väsähdys näkyy jo.

Leipuri ei malta olla pois... äänestäjät taitaa olla hautuumaalla...leipurista tuli maalarin juoksupoika.

Keskusta tulee kokemaan tappion, vaikka oli viimeksi suurin puolue. Tuntemattomia nimiä kaikki. Aki voi saada eniten ääniä tai Susanne T.

Vasemmistosta tönterö-Antero voi olla hilkulla päästä, mutta ryhmän äänet jäänee niin pieneksi, ettei kukaan pääse.

Persuihin on otettu kaikki, jotka vaan halusi... eniten ääniä saanee maksuhäiriömies, joka ei tosipaikan tullen ja selvinpäin sitten pukahda mitään. Herra S. voi toki saada ääniä, vaikka poliittinen älykkyys ei ole hänen vahvin lajinsa. Ryhmän yhteinen nimittäjä voipi olla runsas alkoholi. Ei vahva lista tällä kertaa.

Demarit...Tapio se asuu pääsääntöisesti Pirkkalassa, Jyrki Vimpelissä jne. Nämä vaalit näyttäisi siltä, että Sanna Marin-hypetys ei tartu parkanolaisiin. Kuntalaisille pitää olla rehellinen ja kertoa missä oikeesti asuu... demarit tunnetaan enemmän valittajina kuin innovatiivisina päättäjinä.

Siispä äänestän Pasia, jolla on aikaa hoitaa kunnan asioita. Hänestä on toki sanottu, että hän on liian tosikko, mutta se ei saa antaa häiritä kuntapolitiikkaa. Pasi laittaa pori-raideasiat kuntoon...

9

1131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin ja minähän en äänestä mitään kerrostalon rakentajia en persuporukkaa enkä ketään muutakaan pelleheikkiä. Minä en tee työtä ja nostelen avustuksia ja ajelen hyvällä autolla. minä vietän laatuaikaa ei tarvi hännystellä mitään pallopäätä.

      • Anonyymi

        Parkanossa isännöitsijä ehdokkaana, vaikka ei kykene hoitamaan omiakaan asioita.


    • Anonyymi

      Aika hyvä kirjoitus totuuksia. Mutta jos kokkari Pasia tarkoitat niin lopussa pilalle meni.

    • Anonyymi

      Unohdit klasun. Vaihtaa puoluetta useammin ku sukkia.

      • Anonyymi

        Totesin Keskustan kohdalla, että tuntemattomia kaikki. Kokevat vaalitappion. Puoluetaustan vaihtajina Klasun lisäksi leipuri, Antti L. , Köpi ja Kalevi N. nyt ainakin. Kauko K. nyt on käynyt monet puolueet läpi. Kansa saattaa rankaista jos puolue vaihtuu.


    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus aloittajalta, mielenkiintoista analysointia. Jatka samaan malliin. 13.6. sitten nähdään, kuinka osuu kohdalleen.

    • Anonyymi

      Kokoomuksella on valovoimaisin lista, siitä ei pääse mihinkään, vaikken itsekään kokkareita haluaisi äänestää. Keskustan lista ei yllä lähellekään ja persujen lista sais jäädä ihan kaikilta osin äänestämättä.

    • Anonyymi

      Entäs entinen pankkimies? Äänestäkää vaan, kun ei osaa edes osakeyhtiöiden lainsäädäntöä.

    • Anonyymi

      valtuutetun tulee huolehtia kun ryypätään että ei kakkaa housuihinsa se aiheuttaa pahaa hajua ja epäluotettavuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4211
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2350
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1871
    4. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      76
      1484
    5. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      158
      1456
    6. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      9
      1244
    7. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      737
    8. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      724
    9. Mies miten tämä

      Tilanne ratkaistaan?
      Ikävä
      27
      711
    10. Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?

      Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?
      Ikävä
      25
      691
    Aihe