Porvarimääministerit söivät kansanpiikkiin!

Niin siinä sitten kävi, että porvarimäänisterit ovat rillutelleet ateriaedulla ja kansa maksaa.
Mutta Marin jätti verotuksensa vielä auki ja kysyi asiaa verottajalta.
Näin toimii rehellinen ihminen. Hyvä Sanna!

Mutta Katainen ja Kiviniemi eivät toimineet näin. Vaan maksattivat ateriat kansalla.
Edes Persut eivät näihin puuttuneet, vaan antoivat hyväksynnän kaikelle.
Miksi näin?
Tarvittiin demokraatti pääministeriksi, että saatiin asialle verottajan lopullinen päätös.

Presidenttinä Marin saakin tulonsa verovapaasti kuten nykyinenkin presidentti Sauli Niinistö.
866
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Taisi käydä Kataiselle ja Kiviniemelle niin, että luottivat ylimmän virkamiehen tietoon asiassa.
Ihme ja kumma, että verottaja on luontaisedun silloin hyväksynyt?
Kuitenkin sama säädös ollut voimassa vuodesta 2010 lähtien.

Kiviniemi jopa asui Kesärannassa!

Äänestä

Väärin. Ei Marin ilmoittanut asiaa verottajalle. Hän kärähti aamiaisedun nauttimisesta verottomana, kun tiedotusvälineet julkaisivat asian ja verottaja ilmoitti, että aamiaisetu on verotettava etuus. Vasta sen jälkeen Marin ilmoitti, että asia tutkitaan ja ohjeistusta muutetaan. Marin olisi todennäköisesti käyttänyt etua koko pääministeri kauden, jos kukaan ei olisi asiasta tehnyt julkista.

Äänestä
  • Eihän Marinilla ollut mitään ilmoitettavaa koska se on ollut yli 10 v vallitseva käytäntö.

    Pääministerin virka-asunnosta ja siihen liittyvistä palveluista säädetään Valtioneuvoston jäsenille maksettavista palkkioista ja korvauksista annetussa laissa (jäljempänä palkkiolaki, 1096/2006). Lain 6 §:n mukaan pääministerillä on asunto valtion talossa, jonka kunnossapito, lämmitys sekä sisustus kustannetaan ja tarpeellinen henkilökunta maksetaan valtion varoista. Tuloverolain (1535/1992) 70 §:n 3 momentin mukaan pääministerin tehtävään liittyvä asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen ei ole veronalaista tulo

    Äänestä

Marin oli vain typerä, ansaitsee jokaisen arvostelevan lauseen ja lisäämista tulla.

Äänestä

Suurinsyyllinen on työnantaja. Sillä työnantajan tulee varmistaa verottajalta, ettei työntekijälle annettu luontaisetu, tuota jäkiveroa työntekijälle.

Siihen ovat luottaneet myös edelliset pääministerit.
Katainen ja Kiviniemi, eikä heitä ole niistä peritty lisäveroa.

Mutta ilmeisesti sosialidemokraattien pääministerin pitäisi olla yli-ihminen,
joka tietää asian paremmin, kuin ylin virkamies. Jonka työtehtävään asia kuuluu.

Äänestä
  • Valtioneuvoston kanslia syytelistalle, vähintään päällikkö on laitettava niska-perse otteella kilometritehtaalle!

    Äänestä

Yhteen asiaan tämähallitus on syyllinen, ei myötänyt varoja köyhien avustamiseen,
leipäjonot kasvoivat entisestään. Niin ja se paketti.

Äänestä

Leipäjonot ei kiinnosta poliitikkoja, heillä on muita kiireitä ja rahaa tarvitaan enemmän ulkomailla siksi suomalaisten miljardeja veronmaksajien rahoja jaellaan hövelisti.
Arvopohjaan ei kuulu suomalaiset köyhät, eikä hyvätuloisetkaan lisää veroja koska työnteolla ei missään tapauksesa saa rikastua.
Tuttavani joka on demari vastasi nokkavasti kun kysyin, miksi minimieläke on vain 800 euroa kuukaudessa, muissa pohjoismaissa se on 1250 euroa? Hänen mielestään jokaisen velvollisuus on kouluttaua hyväpalkkaiseen ammattiin, niin saa myös paremman eläkkeen. Kun kysyin miksi vasemmisto paheksuu hyväpalkkaisia ja haukkuu porvareiksi, hän kilahti ja tokaisi, sinähän natsi olet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Niin siinä sitten kävi, että porvarimäänisterit ovat rillutelleet ateriaedulla ja kansa maksaa.
Mutta Marin jätti verotuksensa vielä auki ja kysyi asiaa verottajalta.
Näin toimii rehellinen ihminen. Hyvä Sanna!

Mutta Katainen ja Kiviniemi eivät toimineet näin. Vaan maksattivat ateriat kansalla.
Edes Persut eivät näihin puuttuneet, vaan antoivat hyväksynnän kaikelle.
Miksi näin?
Tarvittiin demokraatti pääministeriksi, että saatiin asialle verottajan lopullinen päätös.

Presidenttinä Marin saakin tulonsa verovapaasti kuten nykyinenkin presidentti Sauli Niinistö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu