täällä on ollu ajatustenpurkua. Ilman kirjoittamista mieli olisi saattanut mennä lopullisesti hajalle. Kun tuntee itsensä hyvin ja oma sisin ilmaisee eri tavoin sen kenen kanssa voisit olla samassa tilassa ja kenen kanssa et, niin sen mukaisesti eletään ja ollaan. Se mikä tarkoitettiin avuksi, ei ole ollut sitä koskaan. Kun iloisesta ja rauhallisesta ihmisestä tuli ahdistunut ja sosiaalisesti eristäytyvä ja tietyllä tavalla sosiaalisesti pelkäävä ihminen ja hyvin stressaantunut ja siitä aiheutunut monenlaista oireilua ja osa tulee kestämään loppuelämän ajan, niin on kai täysin selvää ettei projekti ole toiminut niin kuin sen olisi pitänyt! Sitä hätää ei koskaan otettu tosissaan. Kaikki alkoi mennä pieleen heti kun aloitettiin jotain niin käsittämättömän laaja-alaisena. Ensin vedettiin matto jalkojen alta, kun tärkein haave ei totetunut. Se kaikki oli siitä hetekestä lähtien lopin alkua. Ne kammottavat eri työpaikat "kertomisineen" rikkoivat melkein niin että elämänhalu katosi. Yhä niiden muisto saa syvästi ahdistumaan. "Te" jotka kaiken aikoinaan aloititte pitää vihdoinkin hyväksyä se, että kaiken aloittaminen ilman lupaa oli väärin! On välttämätöntä että projekti ei enää jatku. Kun on ilmoitettu että ihan itse osataan etsiä kumppania niin ymmärtäkää se. Monta hyvää vuotta menetetty jos mitään "auttamista" ei olisi koskaan aloitettu. Turvallisuudentunne on tärkeintä ja se tulee vakituisen työn kautta. Sen jälkeen kun se on kunnossa jaksaa muutakin elämässä. Ei ole mielekästä olla kenestäkään taloudellisesti riippuvainen.
Kirjoittaminen
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Muita ei saisi arvostella, mutta noi sun jatkuvat jutut kaikenmaailman projekteista ei ole ihan normaalia ajattelemista.
Sinuna kääntyisin ammattiosaajien juttusille.
Jos se helpottaa, niin anna toisen kirjoittaa. Ei ammattiapu kaikilla auta ja mikä olet neuvomaan jos et tiedä nykyisen mt-hoidon tasosta mitään. Itse en kyllä odotakaan saavani yhteiskunnalta siihen tukea, mutta voin kertoa, että ainoa mitä on tarjolla on kolmen viikon välein toteutuva 45 minuutin keskustelu psykologin kanssa.
Toinen juttu sitten on se jos on rahaa maksaa "kunnon" terapiasta. Eikä rahakaan ole tae siitä, että saa itselleen sopivan terapeutin. Eikä kaikille auta psykoterapia, voi jopa pahentaa oloa. Kirjoittaminen ja muu toiminta voi olla paljon terapeuttisempaa ja tuoda apua enemmän, kuin perinteiset keskustelutuokiot.
Psykiatria ja psykoterapiat ovat muutenkin auttamattoman vanhentunutta hoitotiedettä. Monet terapeutit ja psykiatrit ovat täysin sekopäisiä itse. Huvittaa, kun sellaiset ihmiset tekevät hetken keskusteltuaan asiakkaan kanssa diagnooseja. Perustuen siihen, mitä ovat jostain kirjasta lukeneet. Oikeastaan siinä ei ole edes mitään huvittavaa, kun ihminen alkaa nähdä oman minuutensa diagnoosiensa kautta.
Monen työterveyshuollon psykiatrin käynnit ovat 3 krt. Ei hetken diagnooseja... diagnoosit tekevät vain lääkärit, ei koskaan psykoterapeutti.
Potilaan diagnoosi määrittää hänen käyttäyttäytymistään.
Psykoterapiakoulutukseen kuuluu myös oma psykoterapia. Se tarkoittaa sitä, että hoitajana on valmis olemaan hoidettavana. Jokainen psykoterapeutti on käynyt oman terapiansa.
Silloin kun etsii itselleen oikeaa terapeuttia, kannattaa etsiä kunnolla.
Kyllä psykologi voi tehdä erilaisia testejä, jonka pohjalta lääkäri tekee sitten diagnoosin. Ei lääkäreillä ole aikaa paljon yhtä potilasta kohti. Omassa asuinkunnassani ovat vaihtuneet hyvin tiuhaan, erikoistumassa ovat olleet vaan psykiatrisella puolella. Kirjoitin siis aivan omasta kokemuksestani.
Kerrotko lisää pyrkimyksistäsi.