Lauantaiyön haastavin nuoriin liittyvä tehtävä oli Naantalissa Nunnanlahden uimarannalla. Paikalla oli satapäinen nuorisojoukko, jossa alkoi joukkotappelu ja osa nuorista vastusti myös poliisia.
Poliisi oli paikalla vahvalla resurssilla ja lopulta otettiin kiinni seitsemän henkilöä.
Tapahtumasta kirjattiin kolme rikosilmoitusta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja joitain sakkoja lievemmistä teoista.
Lähteenä: Poliisi.
Naantalin joukkotappelu
12
858
Vastaukset
- Anonyymi
Ei perkele. Meidän kaupungin nuorisosta kysymyskö tässä nyt todellakin on. Naantali ei todellakaan tarvitse tälläisiä tapahtumia yhtään.
- Anonyymi
Niinpä, kyllä Naantalissakin osataan turhaan työllistää poliisia, syytteet niskaan vaan riehujille.
- Anonyymi
Mytomaanin houreita.
- Anonyymi
Lopeta nyt jo oikeasti noi sun mytomaani juttusi.
- Anonyymi
kyllä nyt jumalauta joku kuri ja järjestys on pakko saada Naantalin kakaroille.
- Anonyymi
Poliisi lupasi tiedottaa asiasta enemmän sunnuntain aikana mutta eipä tainnut tiedottaa. Siksikin jäi kieltämättä vaivaamaan että mistä siinä oli kysymys. Olivatko tosiaan kaikki naantalilaisia vai muualta. Ja tappelun syy. Panssariautokin. Ei vaan kuullosta naantalilta nyt. Tuntuu että mitään ei kerrota. Herää kysymys miksi ja mistä oli kysymys. Mitä tässä halutaan salata.
- Anonyymi
No 10 poliisiautoa ja poliisin panssariauto. Jokainen tajuaa että jostain muusta isommasta kyse.
Kuulemma olleet 12v nuorimmat vahvassa humalas. Latensuojelukin vois ehkä oikeesti hoitaa hommiaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No 10 poliisiautoa ja poliisin panssariauto. Jokainen tajuaa että jostain muusta isommasta kyse.
Kuulemma olleet 12v nuorimmat vahvassa humalas. Latensuojelukin vois ehkä oikeesti hoitaa hommiaanVanhemmatkin voisi osallistua kasvatukseen!
- Anonyymi
Naantali on Varsinais-suomen Kontula pikkuhiljaa........
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No 10 poliisiautoa ja poliisin panssariauto. Jokainen tajuaa että jostain muusta isommasta kyse.
Kuulemma olleet 12v nuorimmat vahvassa humalas. Latensuojelukin vois ehkä oikeesti hoitaa hommiaanEi ollut panssarivaunua, koska siitä ei puhuttu uutisissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ollut panssarivaunua, koska siitä ei puhuttu uutisissa.
Oli panssariauto
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c0042eb0-9561-4366-81f2-bb2721abd7c9 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli panssariauto
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c0042eb0-9561-4366-81f2-bb2721abd7c9Aa, no sori, mutta itse en löytänyt siitä jutusta tuosta mitään kun aikaisemmin joskus katsoin. Mutta kiitos korjauksesta kuitenkin 😃
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3845749Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151722- 106991
Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko95904Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?132862- 51860
- 78851
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss45850Haikeaa miten kaikki meni
Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.56827- 41823