Pääministeri Marin haluaa keventää pieni- ja keskituloisten verotusta ja viittaa alle 4000 euroa kuussa tienaaviin.
”Meillä on käynnissä valtiovarainministeriössä laaja kuntien taloudellista tulevaisuutta pohtiva työ, ja osana tätä työtä katsotaan myös verotuksen kokonaisuutta. Kyllä, minun mielestäni on syytä pohtia myös tätä asiaa [progression lisäämistä], tätäkin on syytä pohtia, kun tätä kokonaistyötä kuntien taloudellisen tilanteen osalta tehdään”, Marin sanoi.
Meillä Suomessa, jos nyt verrataan vaikka Ruotsiin, nimenomaan jo 3 500 euron kuukausituloista meillä on selvästi korkeampi progressio. Siis hyvinkin kohtuullisilla tuloilla päätyy tilanteeseen, jossa puolet lisäansioista menee verotukseen, ja meillä on yksimielinen ekonomistikunta — hyvin harvoin se on yksimielinen — siitä, että tämä on yksi suurimpia haasteita Suomessa meidän tuottavuuskehitykselle siinä, että meillä kiinnostaisi hankkia osaamista, että meillä oltaisiin houkuttelevia kansainvälisesti osaajille.
Tämän jälkeen verotuksesta vastaava valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) linjasi selkeästi:
LUE MYÖS
Anna-Maja Henriksson väläyttää isoa muutosta verotukseen: ”Antaisimme vahvan viestin”
”Pöydälläni ei ole kuntaveron progressiota valmistelevaa esitystä. Pöydälläni ei myöskään ole esitystä, joka liittäisi pääomatuloverotuksen kiinteämmin kuntiin, ei siksi, että se olisi ennakoimaton ja suhdanneherkkä toimintamalli. Minä vastaan näistä veroista, ja tällaisia ei ole pöydälläni.”
Maksaakseen veroa yli 23.175 euroa on verotettavan palkkatulon oltava yli 64.000 euroa vuodessa, eli yli 5.300 euroa kuukaudessa. Yli 50.000 euroa vuodessa ansaitsevia on 15,4 % tulonsaajista (4,2 miljoonaa tulonsaajaa), eli n 647.000 henkilöä, jotka maksavat 54,6 % kaikista
suorista henkilöveroista. Nämä n.s. nettoveronmaksajat edustavat n. 11,77 % väestöstä. Eli yhteiskunnalle nettoverotuloja tuottavien tulisi ansaita yli 5.300 euroa kuukaudessa. Muut ovat saamapuolella.
Jos elinikä on n. 82 vuotta ihmisen pitäisi elämänsä aikana yhteiskunnan nykymenoilla ansaita julkisyhteisöille noin 82x23.175 = 1.900.350 euron verotuotot. Jos keskimääräinen työikä olisi
40 vuotta tulisi vuotuisen maksetun veron määrä olla n. 47.500 euroa, vajaa 4.000 per kuukausi.
Nämä laskelmat tasapainottuvat osittain kun huomioidaan työnantajien suorittamat eläke-,sosiaaliturva ymv maksut sekä kaikki välillisesti suoritetut verot (arvonlisä-, energia- ymv verot). Lopputulema on kuitenkin, että elämänsä aikana nettoveroja maksavien osuus väestöstä
on huolestuttavan alhainen. Mutta ei kai huolta, kun velaksi eletään.
Hämmästys Sanna Marinin sanoista 4000 e kk raja nousi esiin
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Marin puhuu ihan mitä sattuu ja muistaa ihan mitä sattuu.
Lisäksi ymmärtää ihan mitä sattuu. - Anonyymi
Marinin idea on hyvä, eli progression kasvattaminen niin että kokonaisveroaste pysyy ennallaan. Tämä auttaisi pieni- ja keskituloisia ja toisi lisää euroja kulutukseen.
Suurituloisen taskussa 50€ ei päädy niin usein taloutta piristävään kulutukseen kuin pieni- ja keskituloisella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,794323Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt182766Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242628Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod162455Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122414Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1102204Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992161Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6252003MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141955Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka321756
