Ihastunut vain, vai peräti hiukan rakastunut

Anonyymi

Jaska mietiskeli helteisen päivän iltana miten kesä puhkesi täyteen lehteen kuin varkain lämpöaallon kantamana. Samalla tavalla oli hänkin aikanaan ihastunut siihen punatukkaiseen tyttöön. Ensi näkemältä tuli jo kevät, mutta eräänä talvena se puhkesi täyteen lehteen vieden Jaskan omaan pinkkien kukkien maailmaansa. Jaska oli hetken suorastaan rakastunut, eikä vain hiukan ihastunut.

Se oli helppoa tajuta jälkeenpäin, kun pahin pinkki pilvi oli ympäriltä jo haihtunut. Se haihtui, koska vain viileä tuuli puhalsi sen tytön suunnasta. Viileä kuin pohjolan kevättuuli meren päältä. Ei se räntää viskonut naamalle, mutta viileästi puhaltaen jätti Jaskan yksin suojelemaan yksinäistä hehkuaan.
Silti se kesäkin lopulta tuli takaisin Jaskan sydämeen. Koska Jaska halusi sen tulevan, sillä niin oli hyvä. Kumpa hän saisi sen tytönkin tajuamaan sen: Jaskan kesä olisi pitkä ja lämmin myös hänelle. Vain jos hän haluaisi siitä edes pienen palan. Pienen maistiaisen vaikka?

-Jaska Jokunen, vieläkin ainakin ihastunut-

54

698

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olipa hieno kirjoitus jossa sopivasti tulkinnanvaraa.

      • Anonyymi

        Kiitos. Tulkinnanvaraisuus on sisäänrakennettu kysymys, jota lukija jää miettimään. Samankaltainen kysymysten virta pyörii päässäni näitä kirjoittaessani. Niihin kaipaan häneltä joskus edes vastauksien puolikkaita.

        -Jaska Jokunen-


    • Anonyymi

      Hurmaava tarina. Kirjoita jatkoa.

    • Anonyymi

      Tuolloistahan se kesä saa aikaan. Mutta on tää oikeesti ihanaa aikaa tää kesä. Auringon valo piristää mieltä ja luonto on niin hehkuva, etenkin näin alkukesästä. Vielä kun ei tulis liian kuuma, siinä parissa kymmenessä asteessa jaksaa vielä liikkua. Tietty jos kelit lämpenee lisää ja vedet sen myötä niin voi alkaa tehdä taaa kunnon uintilenkkejä.

    • Anonyymi

      Illan kääntyessä kohti alkuyötä mietti Jaska miten saisi Sen Punatukkaisen Tytön lähtemään hänen kanssaan sinne missä maa, meri taivas ja tuli yhtyvät. Siellä tuntee olevansa yhtä maailman kanssa, ja siellä uskaltaa avata sydämen ajatuksia pelkäämättä jonkun käyttämättä niitä väärin. Koska siellä ihminen on aidoimmillaan, lähellä ikiaikaisia juuriaan.
      Ja siellä Jaska toivoi saavansa tutustua tuohon tyttöön, josta hän oli haaveillut jo vuosien ajan. Ihan vain oppiakseen hänestä lisää, oli se uusi tieto kaunista tai ei. Silti se oli osa hänen monipuolista persoonaansa. Osa sitä käsittämättömän vetovoimaista pakettia, josta hän ei saanut sydäntään irti, vaikka reaaliteetit huusivat kylmiä totuuksiaan. Jaska ei niistä välittänyt, koska hän oli sydämensä vanki.

      -Jaska Jokunen, ehkä eksynyt omaan sydämeensä-

      • Anonyymi

        Tiefätkö, mun sydäntä ihan raastaa ja kurkkua kuristaa ..,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiefätkö, mun sydäntä ihan raastaa ja kurkkua kuristaa ..,

        Mä niin haluan ja toivon tähän onnellisen lopun.


    • Anonyymi

      Sen pinkkien kukkien pinkinhuuruisen valtameren syvyyksineen taisi kokea itse kukin...

      Ja se on paljon. Viilentyminen on tarpeellista, jotta aivot toimisi selkeämmin. Selkeämmässä toimintamoodissa ne näkee taas koko elämien tarkoituksia. Yhteys on todellinen, mutta sillä ei ole normaalia tilaa, vaan sillä on erikoinen tehtävä.

      On helpompaa hyväksyä se kun antaa sen viiletä vähän. Ei tunnu niin tuskaisalta.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko tällä ettei yhteys aina ole tarkoitettu viemään toisen syliin, kuin magneettien navat tekevät?
        Että yhteys vain on, koska se sattui syntymään? Ei, sellaista Jaska ei ollut vielä valmis hyväksymään. Jaska tunsi vieläkin liikaa. Mutta aika tekee toki ihmeitä, kuten myös avoin keskustelu.

        -Jaska Jokunen, eli JJ-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko tällä ettei yhteys aina ole tarkoitettu viemään toisen syliin, kuin magneettien navat tekevät?
        Että yhteys vain on, koska se sattui syntymään? Ei, sellaista Jaska ei ollut vielä valmis hyväksymään. Jaska tunsi vieläkin liikaa. Mutta aika tekee toki ihmeitä, kuten myös avoin keskustelu.

        -Jaska Jokunen, eli JJ-

        Yhteys on erittäinerittäinerittäin tärkeä palanen. Ei sattumaa.

        Se on ensinäkin antanut henkistä massaa, joka avaa fyysisen tuolla puolen olevia alueita. Se on avain niihin. Opettanut tuntemaan ne. Tieto, joka on käännettävä voitoksi, koska se on annettu ja avattu syystä.
        Tietoa kaikesta kulkee vapaasti välillä. Voi tuntea synkkiä syvyyksiä käymättä itse niissä. Se tieto auttaa selviämään kaikesta mitä eteen vielä tulee. Tieto on voimaa.

        Vie se vielä syliin, mutta ei varmaan ennen tehtävänsä täyttämistä. Koska sillä on tarkoitus, näen sen. En voi olla näkemättä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko tällä ettei yhteys aina ole tarkoitettu viemään toisen syliin, kuin magneettien navat tekevät?
        Että yhteys vain on, koska se sattui syntymään? Ei, sellaista Jaska ei ollut vielä valmis hyväksymään. Jaska tunsi vieläkin liikaa. Mutta aika tekee toki ihmeitä, kuten myös avoin keskustelu.

        -Jaska Jokunen, eli JJ-

        Niinpä, keskustelu on aika paljon parempi juttu kuin luulot. Onnea rakkauteen. Rakkaus on hieno juttu.


    • Tämäkin Jansson kokee jotakin vastaavaa, punatukkaista tyttöä kohtaan tunteita, isoja tunteita vaikka ei saa. Vaikka kielletään.

      Tyttö on vaan jäänyt mieleen ja sydämeen kaihertamaan, siellä iloa ja ikävää vuoronperään pintaan nostaen.

      Eikä auta vaikka kuinka käsken unohtamaan hänet, jos en valveilla niin unessa palaan häneen ja kuljen luokseen. Ikään kuin tarina joka pitäisi kirjoittaa ja lukea loppuun..

      • Anonyymi

        Saanko kysyä, että missä päin vaikutat? Kuulostat häneltä, jolle voisin olla se punatukkainen tyttö. Ja jos olet, niin voin sanoa, että tunne on molemminpuoleinen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Saanko kysyä, että missä päin vaikutat? Kuulostat häneltä, jolle voisin olla se punatukkainen tyttö. Ja jos olet, niin voin sanoa, että tunne on molemminpuoleinen.

        Lahdessa. 03 area.


      • Anonyymi
        MCMLXXVI kirjoitti:

        Lahdessa. 03 area.

        Harmi, sitten en ole sama. Muutaman tunnin päästä olen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Harmi, sitten en ole sama. Muutaman tunnin päästä olen.

        Jep. Hän tuskin näitä lukeekaan. Joten ihan vain puran kuormaani, etten hajoa.


    • Anonyymi

      Joku salainen mansikkapaikka kruunaa kesän, se voi olla jossain tuolla ulkona tai ihan mielessäkin. Tietenkin jaettuna parempi, jos jonkun löytää yhteiseen leikkiin.

    • Anonyymi

      Nyt yx punatukkainen Tellu loksautti leukansa. Onko Tove Jansson sekaantunut juttuun maksamalla viispennisen ? Nimi kuulostaa niin tutulta lapsuudesta, mutta ei mitenkään voi muistaa täysin sataprossasesti. Miten maapallo 🌎 on ihmeellinen ja pesäpallo 🏏lentänyt kauas.

    • Anonyymi

      🥰👀🥺💯👀💕💕👀💑👀😘

      olet kaikkein hyvän näköisin mitä olen ikinä nähnyt, =)

      ei sinun tarvitse miettiä ulkonäköäsi, olet täydellinen, =)

      minä itse välillä mietin sitä ja koitan huolehtia siitä, kuten muistakin asioista,

      kiitos, kiitos, olkoon tuhannesti sinun,

      sillä olet antanut elämälleni merkityksen, ja, jaksan elämää,

      yhä uudestaan ja uudestaan,

      niin, pitkään kuin on tarve,

      kaipaan sinua,

      ja, olet tajuttoman hyvän näköinen, ;)

      en tiedä miten tämän sanoisi, kaipaan sinua,

      ja, toivon kaikesta sydämestäni että sinulla on kaikki hyvin, sitä toivon,

      todellakin,

      kun, monet eivät ehkä sitä toivoisi lähimmäiselle,

      minä toivon sitä sinulle,

      kaipaan sinua,

      ja, joskus, toivoisin vaikka rikas en ole millään muodolla erityisesti,

      niin, saisin vain jonain päivänä paijata sinua, paijata ja paijata, vain,

      kunnes, aika vain tiimalasista, loppuu,

      ja, sitäkään en todellakaan toivoisi, vaan, toivoisin että tiimalasin hiekka,

      kestää ikuisuudesta ikuisuuteen,

      voit hyvin esittää unelmaisi, aivan kaikkea mitä ikinä suinkin haluat,

      ja, katson jos voin unelmoida niistä kanssasi :)

      olet todella söpö ja sinussa ei ole yhtään mitään vikaa,

      ei millään muotoa,

      ja, toivoisin että jonain päivänä olisin samanlainen kuin sinä,

      kaikkein paras versio itsestäni,

      sillä, sinä olet minusta, todellakin unelma,

      unelma,

      kaikkein parhaimmas versiosta mitä ikinä voi, ikinä olla,

      ja, kaipaan sinua,

      vaikka välillä, no, heh, kaipaan vain sinua,

      =)

    • Anonyymi

      Tiistai on toivoa täynnä, vai torstaiko se oli? Ainakin Jaska oli täynnä tarmoa ja toivoa paremmasta ajasta. Sellaista kesä teki kesämiehelle. Parempaan aikaan toivoi Jaska myös sitä Parasta Mahdollista Seuraa, eli häntä. Yhdessä voisi mennä vaikka ongelle laiturin nokkaan istumaan, lasilliselle viihtyisään paikkaan tai jotain muuta vielä intiimimpää... Kaikkea sitä miehen mieleen voikin tulla, ajatteli Jaska ilta- aurinkoa katsellessaan.

      -Jaska J.-

      • Anonyymi

        PMS - Parasta Mahdollista Seuraa 🤣


    • Anonyymi

      Jos olisit minun tuntemani Jaska, niin antaisin heti 😁

      • Anonyymi

        Tässähän on jo pientä toivoa pelissä.😁
        Mitäs jos me tunnetaankin?

        -Jaska J-


    • Anonyymi

      Olisitpa tässä nyt, mietti Jaska. Vieressä, kainalossa, lämpimänä ihollani. Tuoksuisit nenääni itseltäsi, naiselta. Se sytyttäisi minut, sen kauniin katseesi lisäksi. Perskule, nainen! Tule luokseni jo. En jaksaisi odottaa enää sekuntiakaan.

      -Jaska Jokunen-

      • Anonyymi

        Voi Jaska, Jaska ❤️


    • Anonyymi

      Jaska istui auringonpaisteessa ritilän päällä kuin pihvi grillissä. Aurinko porotti silmiin, mutta silti Jaska näki miten Se Punatukkainen Tyttö lähestyi häntä. Hymyillen.
      Tästä voisi tulla hyvä ja mielenkiintoinen päivä, Jaska ajatteli.

      - JJ, eli Jaska J.

    • Anonyymi

      Kesäisen kaupungin ihmeet hämmästyttivåt Jaskaa aina. Miten ihmeessä talvella niin usein kolkko ja tuulinen kaupunki muuttui kesän ja ensi helteiden myötä lämpimän kesäiseksi? Kuin jokin aivan toinen paikka. Myös ihmiset muuttuivat kesän myötä, niin hänkin. Jaska oli levoton, menojalka vipatti, sydän sykki ja naiset veivät huomion luonnon kauneudelta. Mutta eniten se vaikutti Jaskan kaipuuseen juuri häntä kohtaan. Se syttyi tuleen, muuttui kuumaksi vahaksi joka vyöryi Jaskan ajatuksiin hyökynä.
      Jaskalla oli mahdoton halu tunnustaa tunteensa hänelle, kertoa kaikki vuosien kaipuusta ja suudella hänen kauniita huuliaan. Mutta saahan sitä toivoa.. .. Sulaisit nainen hiukan, en voisi satuttaa sinua, edes olemalla oma välillä hölmö itseni, Jaska mietti. Jos teen niin ajattelematta, saat kumauttaa mailalla päähäni. Tai heittää pallolla otsaan, niin että putoan siitä syöttökummulta. Ihan miten haluat, kunhan sen jälkeen tulet ja suutelet minut hereille.

      -Jaska Jokunen-

      • Anonyymi

        Sulaa vahaa olen Jaska Jokunen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulaa vahaa olen Jaska Jokunen

        Sellaista vahamaista pehmenemistä toivoi Jaska siltä punatukkaiselta. Lämmintä ja pehmeää vastaanottoa Jaskan lähestymiselle. Nyt se vastaanotto vaikutti vain varovaisen viileältä, kuin hän pelkäisi Jaskan sanovan jotain, joka suistaa maailman raiteiltaan ja kääntää magneettiset navat ylösalaisin. Mitä sellaista Jaska voisi sanoa? Voiko pelkkä ihastuksen tai lievän rakastumisen tunnustaminen järisyttää maailmankuvaa? Ainahan voisi kohteliaasti torjua, ellei itse tunne samoin.

        Aika paljon Se Punatukkainen Tyttö jo tiesikin Jaskan mielenliikkeistä, mutta ei todellakaan kaikkea. Melkoinen intiaanien sadetanssi siellä pyöri päivittäin, ja usein erään naisen vuoksi...

        -Jaska J.-


    • Anonyymi

      Hyvin sä JJ vedät! Osaat valita oikeat kirjaimet oikeille kohdille . Niistä muodostuu kauniita sanoja ja vielä kauniimpia lauseita.

    • Anonyymi

      Miksi tämä Jaska, kuka lie esittää miestä, sillä tekstistä voi olla melko varma, että on naisen tekstiä. Kaunista tekstiä kyllä.

      • Anonyymi

        Kyllä Jaska ihan mies on. Ei ole tarvetta esittää muuta kuin mitä olen.

        -Jaska Jokunen-


    • Anonyymi

      Kiitos suloisen kauniista lukukokemuksesta.
      Lahdessako tämä punatukkainen tyttö asuu?

      • Anonyymi

        Lahdesta nelostietä pohjoiseen reilut 400km.

        -JJ-


      • Anonyymi

        ...tai eipä sillä minulle ole suurempaa merkitystä, missä punatukkainen tyttö asuu, ellei kysymys minusta. Lukiessani vain maisemoin mielessäni tämän tarinan mukana. Siksi kysyin : )


    • Anonyymi

      Perjantaina Jaskan olo tyhjä. Hän oli touhunnut tehtäviään, mutta onttona kuin tyhjä ruukku. Jaskalla oli huolia, sellaisia arkisia asioita joita ei voi aina välttää. Jaska tiesi myös, että punatukkaisen näkeminen ja pienikin jutustelu kanssaan olisi auttanut hänen oloonsa. Mutta hän ei ollut tänään siellä...
      Onneksi Jaska sai muualta pari hymiöllä höystettyä viestiä, jotka piristivät häntä. Kiva kun joku ajatteli positiivisella tavalla, ja vielä hän, jolla oli aina takaportti Jaskan päähän. Hiukan kuin palolaitos, joka estää Jaskaa polttamasta kaikkea vain hetken synkkyyden vuoksi. Hänelle sen vuoksi 😊😊

      -Jaska Jokunen-

      • Anonyymi

        Miksi hän olla ontto?
        Taitaa olla monta rautaa tulessa.
        Varajärjestelmä?
        H ehe


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi hän olla ontto?
        Taitaa olla monta rautaa tulessa.
        Varajärjestelmä?
        H ehe

        Ontto olo syntyy tyhjyyden tunteesta sisällä, eli tiedät ettei sinulla ole hyvä, tasapainoinen ja onnellinen olotila. Onttouden vastakohtana on sellainen perushyvä fiilis, jossa kaikki tuntuu kivalta eikä edes ne arkiset huolet juuri kuormita. Sitä pysyvämpää fiilistä Jaska oli hakenut jo kauan.
        Onneksi Jaskalla oli elämäänsä linkittyviä ihmisiä, joista hän sai tuota hyvää fiilistä pieninä paloina. Sitä enemmän mitä enemmän sai olla tekemisissä heidän kanssaan. Silti vain yksi voisi poistaa onttouden hänen sisältään...

        -Jaska Jokunen, Ressua rapsutellen-


    • Anonyymi

      Olipa söpö kirjoitus 😍🥰🥰

      • Anonyymi

        Kaipuu, josta ei aina osaa sanoa suuntaa. Se vasta söpöä onkin. Sellaista puhdasta ai-hitto-kun-se-teki-taas-musta-hetkeksi-paremman-ihmisen- flow tilaa. Joskus voisin olla joku selkeämpi tyyppi, enkä aina tämä hämmentävä Jaska.

        -Jaska Jokunen -


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaipuu, josta ei aina osaa sanoa suuntaa. Se vasta söpöä onkin. Sellaista puhdasta ai-hitto-kun-se-teki-taas-musta-hetkeksi-paremman-ihmisen- flow tilaa. Joskus voisin olla joku selkeämpi tyyppi, enkä aina tämä hämmentävä Jaska.

        -Jaska Jokunen -

        Jaska jatkoi pohdiskeluaan, miten ihmeessä aina ihastunkin juuri niihin epäviehättäviin naisiin? No, kai se on oltava jokin kohtalo, Jaska totesi omasta oivalluksestaan huvittuneena. Olenhan kyllä sentään paikoin hieman vaatimattomuuteenkin taipuva, enkä aina ymmärrä toivoa parempaa, pohti Jaska vielä itsekseen ennen yöpuulle menoa.

        -JJ- the original since beginning of time


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaska jatkoi pohdiskeluaan, miten ihmeessä aina ihastunkin juuri niihin epäviehättäviin naisiin? No, kai se on oltava jokin kohtalo, Jaska totesi omasta oivalluksestaan huvittuneena. Olenhan kyllä sentään paikoin hieman vaatimattomuuteenkin taipuva, enkä aina ymmärrä toivoa parempaa, pohti Jaska vielä itsekseen ennen yöpuulle menoa.

        -JJ- the original since beginning of time

        Jaskan pohdinnalle;
        Et kestä kosketuksen ajatusta jota olet kaivannut, mutta tuskin haluat tietää syytäkään. Näen otsaryppysi. Et ole muistanut syödä haavemaailman lieveilmiöltä, jota nimitetään taustapohdinnaksi. Kaipauksesi on yllättäen aiheuttanut viikonlopputrauman. Onko se kohtalon tuottamaa vai kaivatun lähettämä suunnitelma, joka loksahtaa paikoilleen.
        On aika vetää lärvit puolitankoon. Huomenna on uusi kaipauksen päivä, tiedä vielä kaikesta muusta uhmakkaasta suunnitelman tärkeydestä...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaskan pohdinnalle;
        Et kestä kosketuksen ajatusta jota olet kaivannut, mutta tuskin haluat tietää syytäkään. Näen otsaryppysi. Et ole muistanut syödä haavemaailman lieveilmiöltä, jota nimitetään taustapohdinnaksi. Kaipauksesi on yllättäen aiheuttanut viikonlopputrauman. Onko se kohtalon tuottamaa vai kaivatun lähettämä suunnitelma, joka loksahtaa paikoilleen.
        On aika vetää lärvit puolitankoon. Huomenna on uusi kaipauksen päivä, tiedä vielä kaikesta muusta uhmakkaasta suunnitelman tärkeydestä...

        Yllättäen Jaska heräsi säpsähtäen unestaan kuin taikaiskusta. Mikä oli tuo kappale, joka kantautui kuumana kesäyönä avoimesta ikkunasta jostain kaukaisuudesta? Jaska pohti pohtimistaan. Ei mutta, sehän oli Siltsun mennävuosien hitti ja vieläpä mestari Jaren ansioikkain sanoituksin. Jaska hieraisi vielä kerran silmiään ja hymähti itsekseen, käydessään takaisin yöpuulle.

        -JJ-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaska jatkoi pohdiskeluaan, miten ihmeessä aina ihastunkin juuri niihin epäviehättäviin naisiin? No, kai se on oltava jokin kohtalo, Jaska totesi omasta oivalluksestaan huvittuneena. Olenhan kyllä sentään paikoin hieman vaatimattomuuteenkin taipuva, enkä aina ymmärrä toivoa parempaa, pohti Jaska vielä itsekseen ennen yöpuulle menoa.

        -JJ- the original since beginning of time

        Viehättävyys on monitasoista, ei vain ulkoista kuorta.
        Jaskalla oli silti mielessä varsin vetävän näköinen nainen, eikä se ollut kiinni välillä vaihtuvasta hiusväristä.

        -Jaska Jokunen, aito-


    • Anonyymi

      Jaska Jokunen murunen
      Ei murheita eilisestä,
      räppää eilisessä,
      on tää päivä koittanut,
      eikä räppää eilisessä.
      Räppää ehkä tulevassa.
      Se tulevassa vastaani räppää
      Mut Jaska räppää tässä hetki,
      On nyt tää retki,
      päiväni toiveen piristykseksi.

      • Anonyymi

        Tässä räppipätkässä lyhyessä,
        paljon totuutta kuoressa,
        ehkä liikaa tähän nyt,
        tulevaa Jaska miettinyt.
        Kiva olla murunen,
        jollekin kivinen,
        toiselle kultainen.
        Oon Jaska Jokunen,
        hiukan kaksijakoinen.

        -Jaska Räppääjä, tai ihan vaan Jokunen-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä räppipätkässä lyhyessä,
        paljon totuutta kuoressa,
        ehkä liikaa tähän nyt,
        tulevaa Jaska miettinyt.
        Kiva olla murunen,
        jollekin kivinen,
        toiselle kultainen.
        Oon Jaska Jokunen,
        hiukan kaksijakoinen.

        -Jaska Räppääjä, tai ihan vaan Jokunen-

        Ennemmin kauniita runoilen,
        kuin räppiä tuskalla vääntelen.
        Oon kaunosielu piilotettu,
        tekniseen paitaan puettu.
        Tiedät kyllä sen suloinen,
        Jaska ei oo ruotsalainen.

        -Jaska Jokunen-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennemmin kauniita runoilen,
        kuin räppiä tuskalla vääntelen.
        Oon kaunosielu piilotettu,
        tekniseen paitaan puettu.
        Tiedät kyllä sen suloinen,
        Jaska ei oo ruotsalainen.

        -Jaska Jokunen-

        Älypaita?
        Olisikin pelottavaa plla treffeillä jos älypaitasi kuvaa ja äänittää...raidoissa pieni silmä.
        Runoile mielummin,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älypaita?
        Olisikin pelottavaa plla treffeillä jos älypaitasi kuvaa ja äänittää...raidoissa pieni silmä.
        Runoile mielummin,

        Paita usein tekninen,
        hikeä pois siirtäen.
        Viittaus ehkä työhön,
        Jaskan alaan metalliseen.

        Kameroilla kuvaa en salaa,
        Alexit sellaista vain touhuaa.
        Jaska kuvaa jos sovitaan,
        tai kahden salassa touhutaan.

        Osaan olla herrasmies,
        tarvittaessa eri mies.
        Naista aina hyvänä pidän,
        sydämellä aattelen,
        ja suuria meille haaveilen.

        Koska olen Jaska täällä,
        peitenimellä joka säällä.
        Oikeasti mies tavallinen,
        tuttu ehkä turvallinen.
        Silti sisällä aaltoilen,
        häntä kun aattelen.

        -Jaska Jokunen, raitapaita tavallinen-


    • Anonyymi

      Lauantain lähestyessä loppuaan ajatteli Jaska omaa vaikutustaan tiettyihin ihmisiin. Heihin, joilla oli salainen paikka Jaskan päässä, ja hiukan myös sydämessä. Miksi yksi ihminen täyttää koko tilan, ja toiselle jää vain kaista reunalle? Ja mitenpäin se näkyy heille Jaskan toiminnassa? Luuleeko se isommalla paikalla oleva olevansa reunapaikan seinäruusu?

      Jaska Jokunen

      • Anonyymi

        Juuri noin vaikeasti luettava taidat olla.
        Kun toissä näet, panosta nyt vähän pohjoisen mies.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin vaikeasti luettava taidat olla.
        Kun toissä näet, panosta nyt vähän pohjoisen mies.

        Taidan olla, myönnetään. Pitää panostaa hieman, ettei jää epäselväksi kuka on Se Punatukkainen Tyttö, siellä Jaskan mielen ykköspaikalla. Sillä toisella, pään takaportin vartijalla, on ihan oma tehtävänsä. Ja hän taitaa tietää sen jo😊. Tärkeitä molemmat, eri tavoin.

        Jaska


    • Anonyymi

      Kiitos sinulle Jokunen,
      piristit iltani räppäillen.
      Heittäydyit räpin mielelle,
      aaltoillen kuuluvalle kielelle. : )
      Kiitos.

    • Anonyymi

      Kulunut viikko oli perinteistä jaskamaista pohdintaa. Jaska piti asioiden miettimisestä, mutta loputon pyörittely oli osaksi turhauttavaa. Kaikki tämä tänne kirjoitettu jäsentynyt tunne ja ajatus pitää saada sanottua hänelle pian. Jaskalla oli konstit saada hänet kaksin juttusille, mutta ehdottomasti avoimesti ja vapaaehtoisesti molempien mielenkiinnosta toisen ajatuksia kohtaan. Ei muuten. Koska vain se on oikea tapa sydämen asialla ollessa ❤.

      -Jaska Jokunen-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oho! Martina Aitolehti tuo Anne-äitinsä tv:seen: "Ei ole varmasti aina ollut helppoa olla mun äiti"

      Martina Aitolehden lapsuuden perhe on osittain tuttu julkisuudesta, mutta ehkä äiti vähiten. Nyt Anne-äiti nähdään tv:ssä yhdessä Martinan kanssa. Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      7054
    2. Eriksenin hypetys mennyt yli

      Jos huuhkajien pelaaja olisi saanut samanlaisen sairauskohtauksen häntä ei olisi kohdeltu yhtä hyvin. Kun kyse oli jumaloitujen pallosankarien pel
      Maailman menoa
      186
      6102
    3. Sofia haukkuu Martinaa

      Jaaha.. Nyt Sofia haukkuu Martinaa, että M on hänelle niin kamala. Ja jutun mukaan S aloitti kuvauksien aikana myös terapian, johon tietenkin myös kam
      Kotimaiset julkkisjuorut
      360
      3443
    4. Kauhea kuva Stefun instassa

      Onko itse piru sarvineen? Saa aikaan kylmiä väreitä.....
      Kotimaiset julkkisjuorut
      185
      3085
    5. Äänestysaktiivisuus oli vaalien suurin häviäjä - demokratia kärsii

      Äänestys­aktiivisuus oli vaalien suurin häviäjä: ”Alkaa olla demokratian kannalta kriisitasolla”, sanoo tutkija. https://www.hs.fi/politiikka/art-200
      Maailman menoa
      195
      2205
    Aihe