Joskus jo aikaisemmin on kerrottu, että ohjeet eivät ole mustavalkoisia tai jyrkästi kyllä ja ei. Vaikka siis ulkoilmassa ei korona tartu niin helposti kuin vastakkaisessa tilanteessa, ahtaissa sisätiloissa, voi ulkonakin tartuttaa tai saada tartunnan, jos on huono tuuri ja ollaan hyvin lähekkäin ilman maskia sairastuneen kanssa ja etenkin jos puhutaan tai lauletaan voimaperäisesti, eli hengitysilmaa voi päästä suoraan lähellä olevan hengitysilmaan. Avoimessa ulkotilassa ei virukset tartu kuitenkaan enää kaukana olevilta samassa rajallisessa tilassa olevilta, kuten sisähalleissa. Uudet muuntovirukset antavat kuitenkin uusia lisähaasteita. Kun rajoituksia lievennetään, jää yksilölle itselleen suurempi vastaa pohtia miten tulee menetellä.
Rajoituksia lievennetty, voiko ulkotiloissa olla lähekkäin ilman maskia?
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2444288Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202744Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412502Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?851529Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161476- 481199
- 781117
- 45986
- 59983
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En173965