IFK, SUOMEN SELKÄRANKA

Mekkomestaruus sitten ratkesi ja suomi sai jälleen kerran tsiigata lappalaisten voitonriemua televisioista. Pukki voi myöntää erehtyneensä taannoin sanoessaan mestaruuden menevän suoraan
kolmessa ottelussa kärpille, mutta ei se kaukana ollut. Pukki tuomittiin ennustuksesta ja sanottiin, että neitojokerit kyllä laittaa kärpät ahtaalle, mutta miten kävikään? Pukki oli taas oikeassa…

Toiseksi sanoin jo kauden päätyttyä, että suurin osa maajoukkueemme rungosta muodostetaan isänmaallisten Ifk:n pelaajien ympärille. Taas pukille naurettiin. Ei voitu ymmärtää, että miten niin surkeasta jengistä joku voisi edes kelkkaan päästä?? Tässä kukaan ei todellakaan hiffannut ainoastaan ifk:n maalivahtipelin epäonnistumista puolivälierissä, joka myös vaikutti ratkaisevasti kundien peli-iloon myös hyökkäyspäässä.
Pukki kuitenkin luotti omaan intuitioonsa kuin vuoreen ja ensimmäisten valintojen jälkeen pukki jälleen ilmoitti, ettei yhtäkään Ifk:n kundia tiputeta pois missään vaiheessa.. Taas sama skeidan heittäminen jatkui…..

Missä tilanteessa ollaan nyt?? Lopulliset päätöksethän tulevat myöhemmin, mutta yleisesti ottaen kaikki, mitä pukki on skrubannut on toteutunut… Suoraselkäinen Ifk:n kannattaminen perustuu toisaalta tunteeseen, mutta myös realiteetteihin. On turha spekuloida ja skrubata skeidaa pukille, ivata sekä vittuilla jos kuitenkin pukin ennustukset toteutuvat… Odotan aika monelta anteeksipyyntöjä….

Pukki analyysi mm-kisoista on hyvin selkeä. Vaikka monilla mailla on nimekäs joukkue, on monella muulla maalla myös huonompi maalivahti kuin tulikuumat veskarimme tällä hetkellä ovat.
Jos suomi pelaa fyysisesti ja järkevästi joukkueena, mahdollisuudet mestaruuteen ovat jopa kovemmat kuin ikinä. Pukki luottaa siihen, että vanhojen kundien poissaolo vain vahvistaa
uusien kykyjen näyttöhaluja mm-kehissä. Kun vielä Oj näyttää esimerkillään mallia koko joukkueelle, saavat kaikki suomalaiset juhlia toista maailmanmestaruutta toukokuussa kauppatorilla.

Se että rungon suomen joukkueessa muodostavat seitsemän ifk:n pelaajaa, ovat pukille se valttikortti, minkä takia pukki alunperin kaikenmaailman turkulaisille ja muille hörhöille sanoi, että Ifk:n kausi jatkuu maajoukkueessa. Kyllä sitä tippumisen jälkeen skeidaa heitettiin kundien niskaan lapiokaupalla.
Tietenkin kundit pelaavat suomelle, mutta stadilaisena ja ifk:n karjuna voin olla todella ylpeä tuosta Ifk:n saavutuksesta ja kundien asenteesta isänmaatamme kohtaan. Se että kaikki Ifk:n huiput jatkavat kautta, lämmittää pukin mieltä enemmän kuin pullollinen kossua ja kuuma latinofriidu yhteensä.. Olen ylpeä siitä, että suomessa arvostetaan vielä kunnon stadin karjuja, kun todelliset maailman huiput kohtaavat..

Aleksis kiven sanoin……
Voimalla seitsemän miehen…
-näin siis tälläkin kertaa..
431475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

...kirjoituksistasi ja alan hahmottaa profiiliasi, "Stadinpukki".

Kirjoitustyylisi on "ihanhauskaa" ja jutut perusteltuja. Luulen tietäväni, kuka nimimerkin takana on, tai luulen. Varmaan moni tietää. Jatka vaan juttua, näitä kyllä lukee...

Äänestä
  • ..mutta pukki ei MISSÄÄN ososuhteissa halua nostaa itseänsä jalustalle, vaan skrubaa ainoastaan ihanteensa ja kunniansa puolesta kuin mies miehelle..

    On aivan liian helppoa piipittää täällä teinihelvetissä kaiken maailman ping pong tai tse tse-nimimerkkien takaa. Pukki arvostaa ainoastaan suoraselkäisiä ihmisiä ja he voivat olla jopa landelta. Parempi fiksu lohjalainenkin kuin idiootti stadilainen vellibyysa..

    Äänestä

Siis...jos käykin huonosti,pitääkö ajatella,että oli kardinaalimunaus ottaa noin monta katkeran pettymyksen kokenutta Hifk-jyrää mukaan?Ilman kieltäytymisiä ei Hifkin kundeja tietenkään noin paljon olisikaan,Erkkahan on selvästi vähän pakkoraossa.Valinnan perusteena turhan monella on vanhat meriitit,kun mennyt kevät selvästikään ei ole ollut ihan uran huippua.Siis:onkon tappion hetkellä syy Hifk-pelureissa,etenkin,jos saldot näyttää miinusta eikä verkot heilu?Miten on...syytätkö silloinkin peluutusta,tuomareita vai muita pelaajia?

Äänestä
  • Jos tolla asenteella lähtee kehään, tulee tyrmäys ennen ekan erän päättymistä...

    Ifk:n rungon ympärille muodostettu mm-ryhmämme tulee olemaan timantinkova yhdistelmä taitoa ja fyysisyyttä. Tästä syystä pukki vankkumattomasti uskoo isänmaamme poikiin, tahtotasoon sekä tuleviin mestaruusjuhliin.

    Jos Ifk:ta haluat syyttää jos kaikki ei mene putkeen, niin anna palaa. Turha on sitten toisaalta tulla skrubaamaan ja pyytelemään anteeksi kun kundit juhlii mestaruutta stagella kauppatorilla.

    Tänä vuonna annetaan todella uusille kyvyille mahdollisuus näyttää taitonsa todellisia maailman huippuja vastaan. Kundit, jotka eivät olisi päässeet ikinä laatikkoon jos nhl lampaat eivät olisi jääneet himaan skidien varjolla.
    On täysin suomen etu, että vastustajat lähtevät joka matsiin voittajasuosikkeina ja suuri paine niskassaan. Taitoa ja kovuutta suomelta ei puutu, joten mahdollisuudet ovat todella loistavat pukin mielestä vetää tänävuonna puskista mestaruuteen...

    Äänestä

Hifk Suomen selkäranka?Ehkä...notkoselkä!

Mekkomestaruus oikeutetusti Kärpille ja jokaisen pelin tilastot kertoivat äärimmäisestä tasaisuudesta,laukauksineen ja torjuntoineen.Yksikään peli ei "revennyt"vaan maalivahtien huippuvire piti erot maalissa.Jokainen voittajajoukkueen pelaaja tunnusti marginaalit niin pieniksi,että kumpi tahansa olisi voinut voittaa.Asia,jonka tv:stäkin jokainen itse näki.Spedehän ei nähnyt,kun oli muuta hommaa,joten älähän väitä,etteikö Jokerit kyennyt Kärppiä haastamaan.Hifk olisi noiden joukkueiden käsittelyssä ottanut pataan kummalta tahansa 3-0 ja ERITTÄIN SUURINUMEROISESTI.

Suomen kapea taso kieltäytymisineen ja loukkaantumisineen on pakottanut Erkan valitsemaan näin,valitettavasti.Karalahtikin kommentoi,että kylmää kyytiä on luvassa ja Suomen ainoa toivo on maalivahtien huippuonnistuminen.Siis nollanollaa mahdollisimman pitkään ja sitten yks kaks maalia...näyttävää?No ei,mutta tällä porukalla ei ehkä maailmanluokan kiekolliseen peliin pystytä?Toki,jos tuolla voitetaan,niin kelpaahan mitali,mutta en usko Suomen neljän sakissa olevan.Toivon olevani väärässä.. ja toivon,että Ahl:stä tulee kesken kisojen joko Kari Lehtonen tai Mikko Koivu.Koivu oli menneenä talvena AHL:län tehokkain suomalainen.

Pukki on useasti puhunut Hifk:n ylivertaisesta juniorityöstä.Suomen B-juniorit joutuvat karsimaan sarjapaikastaa,vaikka joukkueesta löytyy 7 petotainta?Miten tämä on mahdollista?Tsekeiltä tuli päihin 6-1!Pitäisikö panostaa harjoittelussa myös taitoon?Siihen,ettei kiekkoa luovuteta pois heittämällä pitkä päätyyn,vaan yritettäisi saada aikaan kontrolloituja hyökkäyksiä toivotaan-toivotaan sijaan.Tämä kysymys on koko Suomen junnuvlmennukselle...hukataanko tulevia huippuja ja mihin ja miksi?

Nyt pukkikin kirjoitti jo,että pitää pelata "fyysisesti ja järkevästi"...hyvä,että neiti kevään teesi menee perille.Jos pää ei kestä,muut pokkaa pokaalit.Jäähyilemällä ei pelejä voiteta,MM-kisoissakaan.

Ps.Pukki on muuttanut mieltään myös Hifk:n katastrofin syistä?Aluksi syy oli Ara ja Aran peluutus,joka esti "joukkueen pelaamisen vahvuuksillaan"(vaikka runkosarja meni nousujohteisesti ja pukillakin oli jo sampanjat jäissä).Nyt syy(oikeutetusti) on maalivahtipeli ja jopa Rudi on saanut Pukilta kritiikkiä(tosin muilla palstoilla kuin täällä petoluolassa).Mielenkiintoista...ja ihan tervettä.

Äänestä
  • Niin, tasaisuudesta toki tilastot kertoivat, mutta missä oli tunne ja asenne??
    Jos tuollaisia finaaleja haluaa tsiigata, niin ihan ok mekkotyttö ja varmaan turussa se riittääkin....

    En hiffaa, miksi kukaan muu kuin pukki ei usko isänmaamme poikiin mm-taistossa? Ovatko nimet paperilla todella kovempi meriitti kuin asenne? Kyllä teemuselänteet ja koivut olisivat olleet ennemmän rasitteita tänä keväänä kuin nyt flaboilla nyt esiintyvät kundit. Ei kukaan uskonut suomeen aikoinaan, mutta silti suomesta tuli maailmanluokan jääkiekkomaa. Jos kaikki ajattelisivat, niinkuin turkulaiset, ei menestystä tai kehitystä ilmeisesti missään lajissa tulisi milloinkaan. Kyllä nyt on sopiva aika vuosikymmenen tauon jälkeen astua laatikkoon uudet koivut ja lehtiset mainetta niittämään.

    Ifk:n valmennus on huippuluokkaa ja sitä ei neiti keväänkään käy kieltäminen. Joskus menee kisat penkin alle, mutta eihän noilla skideillä vielä ammattilaisten rutiiniakaan ole. Kyllä muutama lisävuosi jalostaa poikien suoritusvarmuutta riittävästi kansainvälisiinkin peleihin. älä siis skagaa turhasta.

    Rudi on kova kundi mm-areenoillakin ja oman kupolin psyykkaaminen on helpompaa, kun oma pää pitää ja kundit ympärillä ovat valioluokkaa. Olen satavarma, että jokainen kundi roolinsa ymmärtää mm-kehissäkin.

    Ja lopuksi... En ole edelleenkään muuttanut kantaani neitiarasta. Maalivahtipeli oli toinen puolisko asiasta, mutta peluuttaminen oli toinen. Kaikki liitty kaikkeen ja tässä oli ikäväkyllä lopputulos tänä keväänä. Onneksi pukki pääsee kuitenkin juhlimaan kauppatorille suomen kaikkien aikojen toista kultaa ensi kuussa. Se lievittää tämän kevään pettymystäni ja antaa voimia myös tulevan kesän koitoksiin... Turkuun ei tässä tapauksessa taideta juhlia bykatakaan.. sori vaan

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    Niin, tasaisuudesta toki tilastot kertoivat, mutta missä oli tunne ja asenne??

    Miten niin ei ollut tunnetta ja asennetta?Taklauksia annettiin ja otettiin vastaan,muutama töötti ihanasti kyynärpää kohollakin,kuten Pukki tietysti diggaa?Katsomot pullisteli ja mediakin rakasti,molemmat iltapäivälehdet kirjoittivat värittömästä finaalista 7 sivua lööpit ja etusivu.Kärppien kultajuhlastakin oli eilen Iltasanomissa 6 sivua.Kansaa bileet keräsi jopa yli 30.000,pienessä Oulussa.Paljonko Hifk:n bileissä pitäisi olla,jos suhteutetaan väkilukuun?Ei mitään jakoa...

    Neiti kevät on realisti eikä käytä noin kovia aineita tajunnan laajennukseen kuin spede.Suomen joukkue ei todellakaan ole mikään Dream Team ja tämän kokoisessa maassa,tällä valikoimalla pelaajia,annamme hiukan liikaa tasoitusta muille.Maalinteko on aina ollut suomalaisille hankalaa ja ilman maaleja on paha voittaa.Ainahan voi tähdätä jatkoajalle ja rangaistuslaukauksiin,mutta yhtä vaikeaa on sekin.

    Eiköhän Turusta ole tullut aika läjä pelaajia ja valmentajia,jotka ovat tehneet töitä sen eteen,että Suomi on kiekkomaa.Unohtamatta Tamperetta,Raumaa,Poria,Oulua...vai Hifk:n ansiota tuokin on?Missasit pointin mitä sanoin junioreista.18-vuotiaiden ikäluokka karsii,kolmannen kerran peräkkäin!20-vuotiaiden maajoukkue putosi mitalipeleistä.18-vuotiaiden päävalmentaja Juha Pajuoja sanoo Iltasanomissa:"B-junnujen SM-sarja on ihan löppöinen.Pelejä on vähän ja ne ovat heikkotasoisia.Tiukat pelit puuttuvat.Jäädään junasta,ehkä ratkaisevasti."(IS 20.4.)Kaipa b-junnujen maajoukkuevalmentaja titää,mistä puhuu?B-ikäisten "voittajahan" oli juuri Hifk...

    Miesten maajoukkueen runko on yli 25-vuotiaista pelaajista.Kauan ei mene kun ylläkuvattu tilanne heijastuu maajoukkueeseen.Ei se Hifk:n vika ole,mutta mitä pitäisi pukin mielestä tehdä,jotta kiekollinen taito kasvaisi?Annanpa vinkin:pelkkä penkkituloksen parantaminen,nekkailu ja asenne ei riitä...

    Äläkä edelleenkään turhaa sorittele tai pyytele anteeksi asioita,joita ei ole vielä tapahtunut.Yhtään MM-matsia ei ole pelattu...toivossa voit elää,jopa suoranaisessa valheessa,mutta tyylikeinona sorittelusi jutun lopussa ei toimi,jos ei ole sisältöä.SORI.

    Äänestä

  • neiti kevät kirjoitti:

    totuus !!!

    Vauhtia kyllä oli, sitä pukki ei kiellä, mutta kyllä tuo tahtopuoli oli ala-arvoista tsiigattavaa. Jos yritetään voittaa ottelu, pitäisi se myös pelaajien käytöksestäkin huomata. Nythän kävi niin, että vaikka esim jokerineidit olivat maalin tappiolla, he eivät edes yrittäneet nostaa karvausta, luoda painetta tms. Ainoastaan todelliset mekkosuussa pelaavat jengit toimivat tolla tavoin ja alistuvat kohtaloonsa..
    Lehdet kyllä kertoivat sivukaupalla mestaruusjuhlista, mutta pelistä vain parin palstan verran. Tämä toki oli ymmärrettävää, koska ei virkamieskiekosta otsikoita revitä tekemälläkään.

    En edelleenkään ymmärrä miksi sun mielestä suomi ei voisi pärjätä mm-jäillä nimenomaan joukkueena? Ovatko ne nimet siellä vastustajan selässä niin kova meriitti turkulaisille, että pitää heittää pyyhe kehään jo valmiiksi??
    Karahan sanoi myös tänään is:ssa, että jääkiekko menee jopa avioliiton edelle.. TODELLISTA miehen ja isänmaan ystävyyttä tuollainen suoraselkäinen käytös. Siellä turussahan ilmeisesti lapsen elokuvakerhokin menee tepsin pelaajalla jääkiekon edelle. Siinä sulle asenne-eroa!!!
    Maalintekijöitäkin löytyy kyllä aivan tarpeeksi myös tästä joukkueesta, joten ei meillä sen puolesta todellakaan hätää tule olemaan.

    Edelleen olen nuorista sitä mieltä, että ei pidä liikaa tuijottaa kansainväliseen menestykseen, vaan antaa skidien kehittyä rauhassa ja kun viimein liigaseuran ovet avautuvat, voi jokainen alkaa todellisen valmentautumisen huippu-urheilijaksi. Jos skidinä ladataan liikaa paineita niskaan jää elämä elämättä ja nuoruuden nautinnot kokematta. Kyllä sitä parikymppisenä sitten kerkeää kovemminkin treenaamaan ja kehittymään isojen karjujen keskuudessa.
    -Tässä kohtaa tarkoitan nimenomaan sitä normaali pelaajaa. Huiput pitäisi saada heti parempaan valmennukseen esim. aikoinaan esittämälleni sisäoppilaitokselle, jossa koulu ja urheilu eivät häitsisi toisiaan. Ylä-aste aloitettaisiin
    koko suomen parhaimmiston kera samassa koulutuslaitoksessa, niin joukkue hitsautuisi vuosien saatossa kovaksi timantiksi joka vuolisi kultaa satavarmasti.

    Anteeksi voit toki pukilta pyytää jos haluat, mutta älä silti nuolemaan ala.. pyydän..

    ...MIEHIÄ NUOLLA,KUTEN TEILLÄPÄIN...EHKÄ.
    NYT DUUNIIN JA VASTAAN "SYVÄLLISEMMIN"
    PALATTUANI.

    Äänestä

  • neiti kevät kirjoitti:

    ...MIEHIÄ NUOLLA,KUTEN TEILLÄPÄIN...EHKÄ.
    NYT DUUNIIN JA VASTAAN "SYVÄLLISEMMIN"
    PALATTUANI.

    no se ainakin huojensi pukkia. Pukin mielestä homot ovat ihan ok, kunhan eivät tule pukin eteen piipittämään naisäänellään.

    Taidat olla muuten taksikuski, vai mitä?

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    no se ainakin huojensi pukkia. Pukin mielestä homot ovat ihan ok, kunhan eivät tule pukin eteen piipittämään naisäänellään.

    Taidat olla muuten taksikuski, vai mitä?

    Taksikuski?Noup,en ole.Ei taitaisi pinna kestää humalaisia,mukavitsikkäitä kirjailijoita...vihjaanpa vaan,että monien hommien ohella olen seurannut esim.Tps:n touhuja erittäin läheltä jo noin 5 vuotta ja siksi annan kyllä kritiikkiä myös kotipesään.En ole siinä mielessä fanaatikko,vaan yritän kehua,jos on aihetta.Olen kehunut mm.Kekäläistä oivasta joukkueen kokoamisesta,Ramia monistakin syistä(vaikka Aran meriitit toistaiseksi ovatkin kovemmat)jne.

    Virkamieskiekko oli kyllä kaukana finaalisarjasta.Joukkueet olivat aika samantyyliset,molemmat pyrkivät pelaamaan,liikkuivat hyvin,loistava ja hyvä maalivahti vastakkain...valmentajat frendejä siviilissä,paljon yhteistä historiaa,ei suukopua tai psyykkausta.Joku Hifk olisi varmasti tappion häämöttäessä järjestänyt hässäköitä ja torikokouksia,roolittanut Ruudun kaatuilemaan Bäckströmin päälle,koventanut otteitaan ja Pena olisi itkenyt lehdissä jäähyistä ja yrittänyt vaikuttaa tuomaritoimintaan.Ehkä oltais saatu peräti verta jäälle ja joku sairastuvalle?Entä sitten?Kärpät olisi myllyttänyt ylivoimalla ja lopputulos olisi ollut 3-0.Kärppien ja Jokerien sarja oli tyylikäs,hieno finaalisarja.Ihan kuin viimevuotinen sarja Tepsiä vastaan.Hifk pelatkoon "tyylillään",ilmankos on harvoin finaalissa.

    Aina on yllätyksen mahdollisuus,jopa ylivoimaista vastustajaa vastaan ,kuten jenkkicollegepojat näyttivät neukkujen kanssa.Ei sitä turhaan kutsuta "Miracle on ice"...ihmeitä ei vaan tapahdu kovin usein(muutenhan ne eivät olisi ihmeitä?) ja ensin pitäisi selvittää tie finaaliin.Pahoin pelkään,ettei Suomen paljon kapeampi taso kestä tätä määrää kieltäytymisiä ja loukkaantumisia.Maalivahtien pitää onnistua täydellisesti,koska ei ole mitään syytä uskoa,että maalinteko olisi näissä kisoissa Suomelle tavallista helpompaa(Tsekki ei valitettavasti kutsunut Vokounia,heh).Pyyhettä ei ole heitetty kehään,mutta ihan vielä en varaa finaalinjälkeistä päivää vapaaksi saati pistä tonnia Suomen mestaruudelle.

    Sami Salo pelasi kauden Ruotsissa,näki perhettään vain pari kertaa kauden aikana ja nyt olisi tullut vielä kuukauden poissaolo.Kaipa se aiheuttaa paitsi hellasäröä myös ikävää?Kyllä perhe tulee loppupeleissä ennen jääkiekkoa,ei ole sivullisten asia sitä kritisoida.Pukkikin lienee poikamies ja tyytyväinen "vakihoitoihinsa" tajuamatta edes mistä puhuu?Karalahti on asustanut kotonaan koko kauden ja tuo liitto on kestänyt muutakin:tuomion huumeista,alkoholismin,katoamiset viihteelle...ei ihme ettei vaimoa harmita pieni vapaa Jeren kaitsemisesta.

    Et juuri kommentoinut 18-vuotiaiden päävalmentajan mielipidettä B-junnujen sarjan tasosta?Sisäoppilaitoksen kaltainen järjestelmä on sikäli hankala,että lahjakkuuksia on niin Kuopiossa,Oulussa kuin etelässäkin.Pikkupoikien repiminen kodeistaan on hiukan venäläinen malli eikä ihan tätä päivää.Tuskin niitä kouluja ihan joka kuntaan kannattaisi perustaa?Pelitaitojen kypsyminen on toki yksilöllistä,mutta miten onnistuu perustaitojen opettelu vanhemmalla iällä,jos selkäytimessä on väärin opittua tekniikkaa?Nyrkkeilyn voi kai aloittaa aika myöhäänkin,kunhan joku katsoo alusta pitäen miten ne iskut lähtee,mutta jääkiekon perustaitoja pitänee treenata jo pienestä pitäen?Itse olen huolissani kiekollisen taidon hupenemisesta.Jo junnuikäiset luovuttaa kiekon pois ja lyövät sen vastustajan päätyyn ja sitten mennään kaikki nurkkaan painimaan.Aikuiset pelatkoon organisoitua kilpikonnapuolustusta,mutta junnupeleissä se tappaa taitojen kehittymisen.Ja ei,tämä ei ole Hifk:n vika(kaikki ei ole),vaan yleinen dilemma,joka heijastuu kohta A-maajoukkueeseen.

    Uusia nälkäisiä maita on syntynyt kuten Slovakia,Latvia,Valko-Venäjä...euroopan kovenevat sarjat kehittävät esim.Sveitsiä ja Saksaa.Suomella on jatkossa hikiset paikat säilyttää asemansa,jos asiaan ei reagoida.Ei yhden MM-mestaruuden synnyttämä buumi ikuisuuksiin kanna,mutta onneksi Pukki on luvannut bileet torilla.

    Ihmeelliset duuniajat sulla jokatapauksessa on.
    Itse onneksi saa nyt loppukeväisin ottaa rennommin ja nauttia tulevan kesän haasteista kovan talven jäljiltä..Ajattelin muuten ens syksynä ottaa taas matsia muutaman vuoden tauon jälkeen. Ottelutuntuma on tosin hakusessa, mutta tahto sitäkin kovempi. Saa nyt nähdä..

    Kyllä Tps teki oikein ottaessaan midaksen takaisin. Olisi todellakin hienoa tsiigata, miten kundi pärjäisi mm-ympyröissä. Aikanaanhan ekan triplan aikoihin hänellä oli sen ajan mittapuun mukaan staroja jakokeneita pelimiehiä kelkassa. Ainakin kokemusta siis tähdistäkin jonkin verran ilmeisesti on. Kyllä tosin king myös osaltaan antaa odottaa vaikka mitä ifk:n leirissä..

    Olet oikeassa analysoidessasi millainen peli olisi kärpillä ollut luultavasti ifk:ta vastaan. Ainakin tunnetta ja tahtoa olisi ollut enemmän ja tilanteitakin kuin noissa peleissä yhteensä. Maaleja olisi tullut myös enemmän ja peli olisi ollut varmasti viihdyttävämpää..

    Suomen taso ei todellakaan ole kapea.. Mistä olet edes tuollaisen saanut päähäsi? Neljä kenttää pystyy ratkaisuihin ja muutenkin suomalainen liikkuva peli on purrut hyvin viimevuosina muiden maiden jengeihin. Kun vielä fyysiset ifk:n kundit ottavat luulot pois kanukeilta, niin voimme todella odottaa mm-kultaa ja sitä ihmettä, josta sinäkin skrubaat.

    Mikä on se mittari, jolla pelaajat arvioittavat isänmaatamme ja perhettään? Jos pelaaja ei kestä kuukautta erossa perheestään, ei liitto ole edes tarkoitettu kestämään. Kyllä jere oikeassa oli ja jäähän perheile koko kesä yhdessäololle myös täällä suomessa jokatapauksessa. On turha yrittää jauhaa skeidaa peheestä jos asenteen puutteellisuus paistaa kristallinkirkkaasti rivien välistä. Ifk:n esimerkilliset isänmaanystävät ovat tässäkin asiassa täysin omalla levelillään.

    Itsekin olit sitä mieltä, että jotain pitäisi tehdä junioreiden suhteen. Pukki kertoi kuitenkin oman ehdotuksensa, joka oli avaus tähän keskusteluun. On aina helppoa päivitellä tilannetta, mutta pukki ainakin esittää ratkaisuja, eikä ainoastaa voivottele, niinkuin sinä. Mitä siis sun mielestä pitäisi muuttua?

    Bileet järjestän toki torilla ja tarjoan bissetkin, kun suomen leijonat tuovat voiton himaan..

    Ei 30-kymppinen ainakaan liian vanha ole.Kun entistäkin pohjaa kaiketi on olemassa ja kroppa kestää sekä ottaa vastaan harjoitusta,niin menoksi vaan ja säkille kyytiä.Eikös se hampurilaisia syövä amerikanihmekin(oisko Foreman,en ole varma nimestä) suunnittele jo 4-5:ttä paluuta ja ikää on reippaat 50vuotta?

    Jortsu on aika jännä tyyppi.Sillä ei ole suosikkeja eikä se paapo nimimiehiä.Vaatimustaso säilyy ja yritystä on oltava,asia minkä Ramikin omassa valmennusfilosofiassaan varmasti allekirjoittaa.Jortsun vanhat puheet vuorineuvoksen palkoista ja huonosta hinta/laatu-suhteesta on raakaa totuutta.Suomessakin 3-ja 4-kenttien äijät saa monessa seurassa liksaa,mikä ei ole missään suhteessa siihen,millaisiin ratkaisuihin pystytään.Palkat ovat nousseet ja nousevat yhä,syynä kasvava pelaajien tarve Ruotsissa,Venäjällä ja muualla Euroopassa.Ramia ja Jortsua Kummola kai mietiskeli,Ramiin sitten päätyen.Saa nähdä saako Jortsu mahdollisuutta maajoukkueessa,kun on Kummolan kanssa useasti ottanut yhteen ja koska Jortsu ei tunnetusti aina anna ihan "salonkikelpoisia",joviaaleja lausuntoja.Saattaisi meinaan hienohelmaisimmille NHL-pakeille tulla koti-ikävä niistäkin kisoista?

    Suomen harrastajapohja on laaja,mutta kärki huipun osalta paljon muita "kiekon isoja maita" kapeampi.Jos jokainen maa saisi koota vaikka 3 joukkuetta,mikä olisi Suomen sijoitus?Mietipäs sitä...alkaisi mennä Suomelta varsin vaikeaksi.Jääkiekon MM-mestaruuden saa "helpolla",jos vertaa vaikka minkä tien joukkue kahlaa voittaakseen MM-futiksen.Kyllä kaikkien seurojen pomot,urheilumediat,vaikuttajat ja valmentajat ovat tänä keväänä surreet pelaajavirtaa ulkomaille,kasvavia palkkakustannuksia ja sitä,että LAADUKKAAT pelaajat ovat vähissä.Sarjajyriä löytyy,mutta ne eivät tuo väkeä katsomoon.Hifk:n brändi toimii tuoden jengiä katsomoon,mutta menestystä se tuo harvoin.Faneille sillä ei tunnu olevan merkitystä,kunhan sattuu ja tapahtuu.

    Ei ollut kummemmin tarkoitus voivotella.Sen suurimman epäkohdanhan sanoin.LUOVUTETAAN KIEKKO VAPAAEHTOISESTI POIS-pitkä päätyyn ja painimaan.Kiekollinen taito kehittyy,kun annetaan vapaus pitää kiekkoa,jopa sen menettämisen ja häviämisen uhallakin.Maalintekoakin on paha harjoitella ilman kiekkoa tai painimalla kulmissa.Treenataan taktiikkaa ja viisikkopuolustusta myöhemmin,ei sitä skideille tarvitse opettaa.Ei ole hyvä,jos kaikki luistelevat edestakaisin päättömästi kuin rautatiekiskoilla.Pakottamalla samaan muottiin hukataan lahjakkuuksia...monet lopettaa,kun homma on turhan totista liian aikaisin.

    Ps.Olli Jokinen kommentoi muuten poisjääntejä,että jokaisella on siihen omat,pätevät syyt.Vaikeat alkuvuodet NHL:ssä ovat kasvattaneet Ollista miehen.Karalahden "katupojan" vastoinkäymiset kypsyttivät maitojunaan...näillä herroilla on iso ero.

    Äänestä

  • neiti kevät kirjoitti:

    Taksikuski?Noup,en ole.Ei taitaisi pinna kestää humalaisia,mukavitsikkäitä kirjailijoita...vihjaanpa vaan,että monien hommien ohella olen seurannut esim.Tps:n touhuja erittäin läheltä jo noin 5 vuotta ja siksi annan kyllä kritiikkiä myös kotipesään.En ole siinä mielessä fanaatikko,vaan yritän kehua,jos on aihetta.Olen kehunut mm.Kekäläistä oivasta joukkueen kokoamisesta,Ramia monistakin syistä(vaikka Aran meriitit toistaiseksi ovatkin kovemmat)jne.

    Virkamieskiekko oli kyllä kaukana finaalisarjasta.Joukkueet olivat aika samantyyliset,molemmat pyrkivät pelaamaan,liikkuivat hyvin,loistava ja hyvä maalivahti vastakkain...valmentajat frendejä siviilissä,paljon yhteistä historiaa,ei suukopua tai psyykkausta.Joku Hifk olisi varmasti tappion häämöttäessä järjestänyt hässäköitä ja torikokouksia,roolittanut Ruudun kaatuilemaan Bäckströmin päälle,koventanut otteitaan ja Pena olisi itkenyt lehdissä jäähyistä ja yrittänyt vaikuttaa tuomaritoimintaan.Ehkä oltais saatu peräti verta jäälle ja joku sairastuvalle?Entä sitten?Kärpät olisi myllyttänyt ylivoimalla ja lopputulos olisi ollut 3-0.Kärppien ja Jokerien sarja oli tyylikäs,hieno finaalisarja.Ihan kuin viimevuotinen sarja Tepsiä vastaan.Hifk pelatkoon "tyylillään",ilmankos on harvoin finaalissa.

    Aina on yllätyksen mahdollisuus,jopa ylivoimaista vastustajaa vastaan ,kuten jenkkicollegepojat näyttivät neukkujen kanssa.Ei sitä turhaan kutsuta "Miracle on ice"...ihmeitä ei vaan tapahdu kovin usein(muutenhan ne eivät olisi ihmeitä?) ja ensin pitäisi selvittää tie finaaliin.Pahoin pelkään,ettei Suomen paljon kapeampi taso kestä tätä määrää kieltäytymisiä ja loukkaantumisia.Maalivahtien pitää onnistua täydellisesti,koska ei ole mitään syytä uskoa,että maalinteko olisi näissä kisoissa Suomelle tavallista helpompaa(Tsekki ei valitettavasti kutsunut Vokounia,heh).Pyyhettä ei ole heitetty kehään,mutta ihan vielä en varaa finaalinjälkeistä päivää vapaaksi saati pistä tonnia Suomen mestaruudelle.

    Sami Salo pelasi kauden Ruotsissa,näki perhettään vain pari kertaa kauden aikana ja nyt olisi tullut vielä kuukauden poissaolo.Kaipa se aiheuttaa paitsi hellasäröä myös ikävää?Kyllä perhe tulee loppupeleissä ennen jääkiekkoa,ei ole sivullisten asia sitä kritisoida.Pukkikin lienee poikamies ja tyytyväinen "vakihoitoihinsa" tajuamatta edes mistä puhuu?Karalahti on asustanut kotonaan koko kauden ja tuo liitto on kestänyt muutakin:tuomion huumeista,alkoholismin,katoamiset viihteelle...ei ihme ettei vaimoa harmita pieni vapaa Jeren kaitsemisesta.

    Et juuri kommentoinut 18-vuotiaiden päävalmentajan mielipidettä B-junnujen sarjan tasosta?Sisäoppilaitoksen kaltainen järjestelmä on sikäli hankala,että lahjakkuuksia on niin Kuopiossa,Oulussa kuin etelässäkin.Pikkupoikien repiminen kodeistaan on hiukan venäläinen malli eikä ihan tätä päivää.Tuskin niitä kouluja ihan joka kuntaan kannattaisi perustaa?Pelitaitojen kypsyminen on toki yksilöllistä,mutta miten onnistuu perustaitojen opettelu vanhemmalla iällä,jos selkäytimessä on väärin opittua tekniikkaa?Nyrkkeilyn voi kai aloittaa aika myöhäänkin,kunhan joku katsoo alusta pitäen miten ne iskut lähtee,mutta jääkiekon perustaitoja pitänee treenata jo pienestä pitäen?Itse olen huolissani kiekollisen taidon hupenemisesta.Jo junnuikäiset luovuttaa kiekon pois ja lyövät sen vastustajan päätyyn ja sitten mennään kaikki nurkkaan painimaan.Aikuiset pelatkoon organisoitua kilpikonnapuolustusta,mutta junnupeleissä se tappaa taitojen kehittymisen.Ja ei,tämä ei ole Hifk:n vika(kaikki ei ole),vaan yleinen dilemma,joka heijastuu kohta A-maajoukkueeseen.

    Uusia nälkäisiä maita on syntynyt kuten Slovakia,Latvia,Valko-Venäjä...euroopan kovenevat sarjat kehittävät esim.Sveitsiä ja Saksaa.Suomella on jatkossa hikiset paikat säilyttää asemansa,jos asiaan ei reagoida.Ei yhden MM-mestaruuden synnyttämä buumi ikuisuuksiin kanna,mutta onneksi Pukki on luvannut bileet torilla.

    Tsekki näköjään päästi Vokounin maalinsuulle ensimmäisessä osaottelussa ja mies kiitti luottamuksesta jatkamalla,mihin Hifk:ssa jäi.Kolmeen minuuttiin äijä hörppäsi 3 maalia ja 16 min pelin jälkeen Suomi johti 3-1.Kumma kyllä,penkki ei kutsunut eikä lisämaalejakaan tullut.Torjuntaprosentti jäi alle 90 eli alle keskitason.Jos Vokoun torjuu vielä seuraavankin pelin,se kielii maalivahtipulasta.Vokoun ei todellakaan vakuuta...

    Joo oikeessa olet tässä asiassa. Kundi ei todellakaan ole vireessä ja maalit tulevat liian helposti. Tosin kyllä petrasi matsin edetessä, mutta kuitenkin.. Tuskin kuitenkaan tolppien väliin tosipeleissä luistelee.

    Rudi taas toisaalta pelasi juuri niinkuin parhaimmillaan osaa, vai mitä? Kun kundilla on kupoli kunnossa, vauhtia, taitoa ja fyysisyyttä löytyy yllinkyllin.

    Äänestä

  • neiti kevät kirjoitti:

    Ei 30-kymppinen ainakaan liian vanha ole.Kun entistäkin pohjaa kaiketi on olemassa ja kroppa kestää sekä ottaa vastaan harjoitusta,niin menoksi vaan ja säkille kyytiä.Eikös se hampurilaisia syövä amerikanihmekin(oisko Foreman,en ole varma nimestä) suunnittele jo 4-5:ttä paluuta ja ikää on reippaat 50vuotta?

    Jortsu on aika jännä tyyppi.Sillä ei ole suosikkeja eikä se paapo nimimiehiä.Vaatimustaso säilyy ja yritystä on oltava,asia minkä Ramikin omassa valmennusfilosofiassaan varmasti allekirjoittaa.Jortsun vanhat puheet vuorineuvoksen palkoista ja huonosta hinta/laatu-suhteesta on raakaa totuutta.Suomessakin 3-ja 4-kenttien äijät saa monessa seurassa liksaa,mikä ei ole missään suhteessa siihen,millaisiin ratkaisuihin pystytään.Palkat ovat nousseet ja nousevat yhä,syynä kasvava pelaajien tarve Ruotsissa,Venäjällä ja muualla Euroopassa.Ramia ja Jortsua Kummola kai mietiskeli,Ramiin sitten päätyen.Saa nähdä saako Jortsu mahdollisuutta maajoukkueessa,kun on Kummolan kanssa useasti ottanut yhteen ja koska Jortsu ei tunnetusti aina anna ihan "salonkikelpoisia",joviaaleja lausuntoja.Saattaisi meinaan hienohelmaisimmille NHL-pakeille tulla koti-ikävä niistäkin kisoista?

    Suomen harrastajapohja on laaja,mutta kärki huipun osalta paljon muita "kiekon isoja maita" kapeampi.Jos jokainen maa saisi koota vaikka 3 joukkuetta,mikä olisi Suomen sijoitus?Mietipäs sitä...alkaisi mennä Suomelta varsin vaikeaksi.Jääkiekon MM-mestaruuden saa "helpolla",jos vertaa vaikka minkä tien joukkue kahlaa voittaakseen MM-futiksen.Kyllä kaikkien seurojen pomot,urheilumediat,vaikuttajat ja valmentajat ovat tänä keväänä surreet pelaajavirtaa ulkomaille,kasvavia palkkakustannuksia ja sitä,että LAADUKKAAT pelaajat ovat vähissä.Sarjajyriä löytyy,mutta ne eivät tuo väkeä katsomoon.Hifk:n brändi toimii tuoden jengiä katsomoon,mutta menestystä se tuo harvoin.Faneille sillä ei tunnu olevan merkitystä,kunhan sattuu ja tapahtuu.

    Ei ollut kummemmin tarkoitus voivotella.Sen suurimman epäkohdanhan sanoin.LUOVUTETAAN KIEKKO VAPAAEHTOISESTI POIS-pitkä päätyyn ja painimaan.Kiekollinen taito kehittyy,kun annetaan vapaus pitää kiekkoa,jopa sen menettämisen ja häviämisen uhallakin.Maalintekoakin on paha harjoitella ilman kiekkoa tai painimalla kulmissa.Treenataan taktiikkaa ja viisikkopuolustusta myöhemmin,ei sitä skideille tarvitse opettaa.Ei ole hyvä,jos kaikki luistelevat edestakaisin päättömästi kuin rautatiekiskoilla.Pakottamalla samaan muottiin hukataan lahjakkuuksia...monet lopettaa,kun homma on turhan totista liian aikaisin.

    Ps.Olli Jokinen kommentoi muuten poisjääntejä,että jokaisella on siihen omat,pätevät syyt.Vaikeat alkuvuodet NHL:ssä ovat kasvattaneet Ollista miehen.Karalahden "katupojan" vastoinkäymiset kypsyttivät maitojunaan...näillä herroilla on iso ero.

    Huh,tulipa taas dokattua pilkkuun asti ja krunikan friidusta selvittyäni (6x)pääsin taas koneenkin ääreen.

    Joo kyllä treeniä on luvassa koko kesän ja alkusuksyn, jotta kunto olis kohdillaan syystalvella. Duunit vaan vievät rytmin säännöllisestä treenauksesta,mutta kaikkeen on vaan sopeuduttava.

    Luin sen jortsun artikkelin ja asiaahan kundi puhui. Kerrotko muuten mulle, mikä sitten silloin meni pieleen, kun jortsu viime kerran jälkeen lähti? Hänhän skrubasi, että joukkueen taso oli täysin hiipunut hänen poissaollessaan.
    Onko sitten niin, että tps:nkin juniorimylly alkaa hiipua? Neitojokereita jortsu kyllä kyllä kiitteli, mutta olisi voinut ottaa kantaa myös kokonaistilanteeseen.

    On selvä, että sm-liigan laajentuessa taas yhdelle landemestalle lisää, tulee seuroilla olemaan hankaluuksia löytää päteviä pelimiehiä.
    Keskieuroopan imuroidessa parhaat, jää seuroille ainoastaan pari kovaa pelaajaa ja loput ovat statistikkoja. No tosin blues pystyy jussin rahoilla ostamaan vaikka kenet, mutta se onkin poikkeus. Pukki olisi toivonut ennemminkin liigan pienentämistä kuin laajentamista. Ifk ja 7-8 muuta seuraa olisivat kyllä riittäneet aivan mainiosti. Nyt seuroja on liikaa ja tasoerot vain korostuvat heittopussien määrän lisääntyessä.

    Ifk:n pohjoisamerikkaainen pelitapa on legendaarinen ja sitä ei ole syytä muuttaa. On se kumma, miten kanukitkin aina fyysisellä pelillä pärjäävät mm-kisoissa mekkojoukkueiden seassa. Kyllä Ifk:n pelitavallakin pärjää, kunhan oikeat miehet ovat kentällä ja penkin takana.Usko ensikauteen on pukilla kova..

    Onko siis juniorivalmentajien vika mielestäsi tämänhetkinen tilanne? Kyllä pukin ehdotus parhaiden pelaajien sisäoppilaitoksesta toimisi siinäkin suhteessa hyvin, että se jalostaisi todellisia kykyjä ja antaisi paremmat eväät valmentautumiseen ja muuhun aktiviteettiin. Kyllä nuoret alppinistitkin treenaavat useita viikkoja ulkomailla vuosittain, joten ei tuo sisäoppilaitos varmaankaan perheille ylivoimainen este olisi.

    Ja edelleenkään kara ei maitojunalla amerikasta tullut vaan omasta tahdosta. Hänellähän olisi mesta ollut pedattuna siellä, mutta aivan oikean päätöksen teki, kun tuli takaisin kasvattajaseuraansa ja haistatti pitkät amerikkalaiselle idioottipyrokratialle.

    Tsiigasitko muuten, millaista peliä rudi pelasi viimeksi? Kundi, jota on haukuttu vaikka miten paljon, näytti kaikille osaamisensa ja pelasi jälleen kerran upean matsin. Edelleen pukin mielestä loisto valinta joukkueeseen...

    Tepsissähän on kaksi koulukuntaa,Jortikan miehet ja Jursinovin perinne(Koivu).Jortsu ja Koivu eivät todellakaan ole ystäviä ja vielä pari vuotta sitten kohtaaminen toimistolla irroitti kummaltakin joko pelkän murahduksen tai vain jäätävän ohimarssin.Nykyään välit ovat kai lähinnä asiallisen viileät.

    Jortsulla oli viimeksi 3 vuoden soppari ja sen päättyessä jatkamaan valittiin Virta ja Jalonen,Jortikan luottomiehet,vaikka Koivullakin kai oli halukkuutta hommaan.Mestaruusjoukkue hajosi,yli kentällisen verran miehiä lähti muualle ja hyviä ostettiin tilalle,esim.Pärssinen,Hagman jne.Kesällä NHL-llän takaraja tyhjensi pajatson,miehet lähtivätkin maailmalle eikä samantasoisia korvaajia löytynyt enää siinä vaiheessa kesää(liekö edes haettiin?).Koivu nimittäin supatteli omiaan Tps-johdolle eikä valmennuskaksikko saanut kahden vuoden aikana oikeastaan mitään vaatimuksiaan läpi.Tps "taapersi",menestykseen tottunut yleisö kaikkosi ja johto kaatoi syyn Jalosen ja Virran niskaan,vaikka kaksikolla ei ollut palikoita parempaan.Jortsu katseli voimattomana sivusta kehitysjohtajan paikalta.Kaksi vuotta riitti ja nyt Koivu sai mahdollisuutensa.Tps-ikoni Virta "savustettiin" Bluesiin ja Hantan tietäen varmasti harmitti.Koivu valitsi omat miehet,Suoraniemen ja Sokan.

    Tps:hän oli A-junioreiden finaalissa,mutta hyppäys miehiin on liian raju.Ei ole vielä oikein massaakaan ja poikaset on helppo taklata irti kiekosta.Äijien ringissä pääsee tietysti parhaat harjoittelemaan,mutta pelaamaan vain niukalla jääajalla.Riskittömällä roolituksella,kun tehtävänä on ensisijaisesti purkaa,heittää "pitkä" ja painia,ei kehity.Onneksi Tuto tarjoaa enemmän peliaikaa vapaammassa roolissa ja sitä kautta toivottavasti tapahtuu...muutama nuorempi pelaaja on lupaavan alun jälkeen juuttunut paikalleen ja sitähän Jortikkakin kritisoi.Hinta/laatu suhde on huono jos joka kauden jälkeen pitää antaa automaattinen palkankorotus,vaikka peliesitykset eivät samassa suhteessa parane.Nyt sitten siivotaan ns.löysät pois.Lauri Korpikoskesta ja Arttu Virtasesta on lupaa odottaa vaikka mitä.

    Aika erikoista,että Karan pitää kommentoida joukkuetoveriensa tekemisiä.Yleensä pelaajat puhaltavat siviilissä yhteen hiileen,no matter what!Edes Niinimaan ratkaisua Maailmancupissa ei kukaan suostunut kommentoimaan negatiiviseen sävyyn.Sitäpaitsi,Kummolallehan asia ei kuulu v-xx-kaan,vaan Erkka hoitaa valinnat,Kurri keskustelut pelaajan kanssa.Ehkä Iltapäivälehdet olivat onnistuneet "lypsämään" Karasta pari irtonaista sanaa ja synnyttivät sitten negatiiviset otsikot?Paremminhan se myy...

    Tsekeillä näyttää ainakin näin kisojen alla olevan maalivahtiongelma,Suomella ei.Kenties olisikin parempi,jos Kari Lehtonen torjuisi AHL:ssä joukkueensa jatkoon ja joukkueeseemme liittyisi sarjan paras suomalainen,Mikko Koivu.Yhden ketjun varassa oli tänään teho,mutta tuttuja nimiä:Jokinen,Nummelin(1 2),Kallio(2 1),Peltonen(1 1) ja Bäckströmin kunto on rautaa.Ihan kivasti Ex-tepsiläisiltäkin?Tais Kalliokin varmistaa paikkansa?

    Kyllä jokainen joukkue "rottapelaajan" tarvitsee,mutta pää täytyy pitää kylmänä.Itse en koskaan anna Rudille anteeksi raukkamaista molari-Kiprun päälleajoa noin sata vuotta sitten.Siitä olis lähtenyt Nhl:ssä vähintäin hampaat ja heittäytymisiä jäähynkalastusmielessä en hyväksy keneltäkään.Turkkamaiset "kuolevat joutsenet" kuuluu tsekkivahvistuksille.Oletko ikinä nähnyt heittäytylevää jenkkiä tai kanukkia?En minäkään...

    Luulisin Jortsun tarkoittavan raunioilla osin Tepsin ikärakennetta.Tps:hän on pahasti "ukkoutumassa" ja siihen pitää saada aikaan muutosta.Muuten ollaan parin vuoden sisällä aika erikoisessa tilanteessa,missä joukkueen keski-ikä on lähes 30v!Dilemma on siinä,että joukkuetta pitäisi nuorentaa,mutta samalla leikata 3-ja 4-kenttien palkkakuluja.

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    Niin, tasaisuudesta toki tilastot kertoivat, mutta missä oli tunne ja asenne??
    Jos tuollaisia finaaleja haluaa tsiigata, niin ihan ok mekkotyttö ja varmaan turussa se riittääkin....

    En hiffaa, miksi kukaan muu kuin pukki ei usko isänmaamme poikiin mm-taistossa? Ovatko nimet paperilla todella kovempi meriitti kuin asenne? Kyllä teemuselänteet ja koivut olisivat olleet ennemmän rasitteita tänä keväänä kuin nyt flaboilla nyt esiintyvät kundit. Ei kukaan uskonut suomeen aikoinaan, mutta silti suomesta tuli maailmanluokan jääkiekkomaa. Jos kaikki ajattelisivat, niinkuin turkulaiset, ei menestystä tai kehitystä ilmeisesti missään lajissa tulisi milloinkaan. Kyllä nyt on sopiva aika vuosikymmenen tauon jälkeen astua laatikkoon uudet koivut ja lehtiset mainetta niittämään.

    Ifk:n valmennus on huippuluokkaa ja sitä ei neiti keväänkään käy kieltäminen. Joskus menee kisat penkin alle, mutta eihän noilla skideillä vielä ammattilaisten rutiiniakaan ole. Kyllä muutama lisävuosi jalostaa poikien suoritusvarmuutta riittävästi kansainvälisiinkin peleihin. älä siis skagaa turhasta.

    Rudi on kova kundi mm-areenoillakin ja oman kupolin psyykkaaminen on helpompaa, kun oma pää pitää ja kundit ympärillä ovat valioluokkaa. Olen satavarma, että jokainen kundi roolinsa ymmärtää mm-kehissäkin.

    Ja lopuksi... En ole edelleenkään muuttanut kantaani neitiarasta. Maalivahtipeli oli toinen puolisko asiasta, mutta peluuttaminen oli toinen. Kaikki liitty kaikkeen ja tässä oli ikäväkyllä lopputulos tänä keväänä. Onneksi pukki pääsee kuitenkin juhlimaan kauppatorille suomen kaikkien aikojen toista kultaa ensi kuussa. Se lievittää tämän kevään pettymystäni ja antaa voimia myös tulevan kesän koitoksiin... Turkuun ei tässä tapauksessa taideta juhlia bykatakaan.. sori vaan

    Pukin mielestä kyseisillä junnuilla pari vuotta aikaa kypsyä kansainväliset mitat täyttäviksi kiekkoilijoiksi. Kovin on optimistinen käsitys asiasta. Ei niistä enää mitään tuu. Pari jätkää kasvaa kohtuullisen hyviksi liigajyriksi, ehkä yks pääse jopa Nhl:ää koittamaan. Jos juniorimaajoukkue menestyy, yleensä kyseisestä porukasta myös tulee useampia tähtiä. Tämä nähdään useassakin ikäluokassa. Jos junioreissa ei tule menestystä, sitä on samoilta jätkiltä turha odottaa myöhemminkään. Tosin joitakin poikkeuksia aina sattuu. 5-10 vuotta tätä menoa ja meillä ei enää ole materiaalia, millä mm-tasolla pärjää.

    Äänestä

  • neiti kevät kirjoitti:

    Tepsissähän on kaksi koulukuntaa,Jortikan miehet ja Jursinovin perinne(Koivu).Jortsu ja Koivu eivät todellakaan ole ystäviä ja vielä pari vuotta sitten kohtaaminen toimistolla irroitti kummaltakin joko pelkän murahduksen tai vain jäätävän ohimarssin.Nykyään välit ovat kai lähinnä asiallisen viileät.

    Jortsulla oli viimeksi 3 vuoden soppari ja sen päättyessä jatkamaan valittiin Virta ja Jalonen,Jortikan luottomiehet,vaikka Koivullakin kai oli halukkuutta hommaan.Mestaruusjoukkue hajosi,yli kentällisen verran miehiä lähti muualle ja hyviä ostettiin tilalle,esim.Pärssinen,Hagman jne.Kesällä NHL-llän takaraja tyhjensi pajatson,miehet lähtivätkin maailmalle eikä samantasoisia korvaajia löytynyt enää siinä vaiheessa kesää(liekö edes haettiin?).Koivu nimittäin supatteli omiaan Tps-johdolle eikä valmennuskaksikko saanut kahden vuoden aikana oikeastaan mitään vaatimuksiaan läpi.Tps "taapersi",menestykseen tottunut yleisö kaikkosi ja johto kaatoi syyn Jalosen ja Virran niskaan,vaikka kaksikolla ei ollut palikoita parempaan.Jortsu katseli voimattomana sivusta kehitysjohtajan paikalta.Kaksi vuotta riitti ja nyt Koivu sai mahdollisuutensa.Tps-ikoni Virta "savustettiin" Bluesiin ja Hantan tietäen varmasti harmitti.Koivu valitsi omat miehet,Suoraniemen ja Sokan.

    Tps:hän oli A-junioreiden finaalissa,mutta hyppäys miehiin on liian raju.Ei ole vielä oikein massaakaan ja poikaset on helppo taklata irti kiekosta.Äijien ringissä pääsee tietysti parhaat harjoittelemaan,mutta pelaamaan vain niukalla jääajalla.Riskittömällä roolituksella,kun tehtävänä on ensisijaisesti purkaa,heittää "pitkä" ja painia,ei kehity.Onneksi Tuto tarjoaa enemmän peliaikaa vapaammassa roolissa ja sitä kautta toivottavasti tapahtuu...muutama nuorempi pelaaja on lupaavan alun jälkeen juuttunut paikalleen ja sitähän Jortikkakin kritisoi.Hinta/laatu suhde on huono jos joka kauden jälkeen pitää antaa automaattinen palkankorotus,vaikka peliesitykset eivät samassa suhteessa parane.Nyt sitten siivotaan ns.löysät pois.Lauri Korpikoskesta ja Arttu Virtasesta on lupaa odottaa vaikka mitä.

    Aika erikoista,että Karan pitää kommentoida joukkuetoveriensa tekemisiä.Yleensä pelaajat puhaltavat siviilissä yhteen hiileen,no matter what!Edes Niinimaan ratkaisua Maailmancupissa ei kukaan suostunut kommentoimaan negatiiviseen sävyyn.Sitäpaitsi,Kummolallehan asia ei kuulu v-xx-kaan,vaan Erkka hoitaa valinnat,Kurri keskustelut pelaajan kanssa.Ehkä Iltapäivälehdet olivat onnistuneet "lypsämään" Karasta pari irtonaista sanaa ja synnyttivät sitten negatiiviset otsikot?Paremminhan se myy...

    Tsekeillä näyttää ainakin näin kisojen alla olevan maalivahtiongelma,Suomella ei.Kenties olisikin parempi,jos Kari Lehtonen torjuisi AHL:ssä joukkueensa jatkoon ja joukkueeseemme liittyisi sarjan paras suomalainen,Mikko Koivu.Yhden ketjun varassa oli tänään teho,mutta tuttuja nimiä:Jokinen,Nummelin(1 2),Kallio(2 1),Peltonen(1 1) ja Bäckströmin kunto on rautaa.Ihan kivasti Ex-tepsiläisiltäkin?Tais Kalliokin varmistaa paikkansa?

    Kyllä jokainen joukkue "rottapelaajan" tarvitsee,mutta pää täytyy pitää kylmänä.Itse en koskaan anna Rudille anteeksi raukkamaista molari-Kiprun päälleajoa noin sata vuotta sitten.Siitä olis lähtenyt Nhl:ssä vähintäin hampaat ja heittäytymisiä jäähynkalastusmielessä en hyväksy keneltäkään.Turkkamaiset "kuolevat joutsenet" kuuluu tsekkivahvistuksille.Oletko ikinä nähnyt heittäytylevää jenkkiä tai kanukkia?En minäkään...

    Ketkä sitten todellisuudessa tepsin määräysvaltaa pitää handussaan? Jos Jortsu ei toisaalta halua menestystä tulevan silloin kun hän ei valmenna, on tuo aika pikkusieluista. Miksi valita miehet ruoriin, jos heille ei anneta avaimia toimia menestyksekkäästi..? Tosin taitaa olla aika yleistäkin tuollainen ja koutsinhan ura siitä vain kärsii. Muistanko muuten oikein, että tps imuroi myös lähiseutujen ja kauempaakin olleet lupaukset riveihinsä jursin aikaan? Eikö siis näin voisi nytkin toimia sielläpäin, jos omasta seurasta ei tarpeeksi kimaltavia hippuja löydy?

    Tuossa hinta/laatusuhteesta pukkikin on samoilla linjoilla. On turha maksaa automaattisia korotuksia jos ura polkee paikallaan. On todella pelaajan edun mukaista päästä pelaamaan enemmän vaikkakin sitten pikkuseurassa, kuin kuluttaa penkkiä emoseuran neloskentässä. Miksi siis tähän on tultu? Mikä on muuttunut juniorivalmennuksessa ja mihin ovat entiset ihanteet kadonneet? Jos todella on näin, että skidejä nykyään alusta asti käskytetään vain nakkaamaan kiekkoa päähän, on se täysin hanurista koko touhu. Pukki tulee ensimmäisenä vaatimaan muutosta vaikka sitten HS yleisöosastolla, vaikkakaan se tuskin mitään auttaisi. Pitäisi ehkä mennä tsiigaamaan pikkuskidien treenejä ja kovistelemaan koutseja. Pitäisi pystyä tarttumaan tuohon seikkaan jollakin tavalla ajoissa, ennen kuin vetelät lirahtavat byysiin suomalaisessa jääkiekossa.
    Kyllä tosin joka vuosi muutamia lupauksia tulee sm-liigaankin, mutta ei varmaankaan laadukasta valmennusta riitä 14 seuralle. Kyllä suurseurat ovat tässäkin asiassa avainasemassa..

    Olen täysin varma, että Karan lausunto oli irroitettu kokonaisuudesta. Kyllähän kundi tosin sanoo aina suoraan sanottavansa, joten kara on sikäli helppo maalitaulu sopuleille. Kuitenkin pukki arvostaa enemmän kaveria, jolla on mielipiteit,ä kuin jotain ihme yleisiä fraaseja toistavaa robottineitipelaajaa.

    Bäkkäri jos pelaa omalla tasollaan suomi on pitkällä, usko pois. En usko, että kipperkään olisi tänä keväänä ollut parempi suomen tolppien väliin. Millä prosentilla muuten tuo kipperi menneen kauden pelasi?

    Ja rudi parantaa.. Kun kundilla on kupoli kunnossa taklaukset tulevat puhtaasti ja näyttävästi, niinkuin näimme. Miehen otteita on upea seurata ja pisteitäkin mm-kehissä varmasti kertyy..

    Inhimillistä on kai Koivun ja Jortsun kilpailuasetelma,vaikka tilanne välillä kävi liiankin viileenä.Saman kilpailuhenkisyyden vääristymä pilaa junnukiekon.Yhdelle ketjulle annetaan (ehkä) vapauksia ja enemmän peliaikaa,kun muut pyrkivät riskittömyyteen ja antamaan vain hengähdyshetken ykköskentälle.Joillain porukoilla kaikki kentät pelaavat samaa "aikuisten nollanollaa" ja se on hanurista.Kiekollisessa pelissä jäädään jälkeen ja kun hyppäys liigajäille on muutenkin iso,hyydytään sitten pelaamaan emoseurassa vajaata kymmentä minuuttia uskaltamatta tehdä kiekolla yhtään mitään.Juniorivalmentajien menestymisenhalu sumentaa näkemästä sitä (Summasenkin) "isoa kuvaa".Virheitä pelkäävällä pelaajalla kun ei tee juuri mitään...se ei pysty ratkaisuihin ja jos niitä on joukkueessa liikaa,turpiin tulee vuorenvarmasti.

    Sm-liiga ei kestä 14 joukkueen sarjana.Pelien taso laskee liikaa enkä näe mitään syytä,miksei Pelicans olisi yhtä surkeassa rahallisessa tilanteessa ensi kaudellakin.Pelkään pahoin,että Nurmisen Pasin fyrkat menevät kankkulan kaivoon.Hatunnosto Pasille,että yrittää kasvattajaseuraansa auttaa.Seurauskollisuus on harvinaista nykyään...!10 seuraa maksimissaan ja putoamispeikko takaisin.Kierroksia niin monta ettei pelimäärä tipu,sillä sitähän kasvavilla palkkakuluilla painiskelevat seurat eivät kestä.

    Jursin tultua tunku Turkuun oli valtava.Jursi toi mukanaan venäläisen harjoittelukulttuurin ja eri puolilta Suomea monet ottivat itse yhteyttä,Tps:n ei kai kauheasti tarvinnut houkutella.Jursi käytti paljon omaa vapaa-aikaansakin pelaajien yksilöllisten taitojen hiomiseen ja onnistui jopa monen iäkkäämmän pelaajan motivoimisessa ja kehittämisessä.Monelta tosin meni eka Jursin kausi totutellessa treeniin ja jalat kevenivät sitten toisella kaudella.Pullikointiin ja nurinointiin oli ns.nollatoleranssi ja epäsuosioon jouduttuaan löysi äkkiä itsensä Tutosta.Melkoinen määrä Jursin aikaisista pelaajista on pelannut kunnioitettavan uran,monet Nhl:ssä.Materiaalikin oli kovaa luokkaa.

    Kipperin prosenttiä en tiedä,mutta jossain vaiheessa kautta se oli 92 paikkeilla.Kyllä Bäckström on ykkösmolarinpaikkansa ansainnut enkä antaisi sitä edes Kari Lehtoselle(jos KL putoaisi?).Tottuminen isoon kaukaloon saattaisi viedä Kariltakin pari kolme peliä eikä yhteenkään helppoon maaliin "väärässä pelissä" ole varaa.Norrena on tasokas paikkaaja.Mikko Koivu on päässyt Ahl:ssä pelaamaan paljon ja ratkaisikin juuri yhden pelin jatkoaikapelin.Mikko olisi mukava nähdä MM-kisoissa,kyllä porukasta joku joutaisi.Ykkösketju on valmis ,ehkä kakkonenkin(vaikka tehoja ei ole näkynyt),kolmoseen ja neloseen kyllä mahtuu...

    Joo ei oo helppoa sielläkään. Jos emoseuran rivit on noin pahasti rakoilleet, olisi aika jo tuulettaa sielläkin organisaatiossa.

    En tiedä sitten olisiko parempi siirtyä kokonaan suuriin organisaatioihin. Hallit omiksi jokereiden malliin ja miljonääri puikkoihin. Kyllähän muutamia ex-kiekkoilijoita löytyy, joilla muutamia miljoonia olisi sijoittaa. Tämähän malli toki tappaisi luultavasti junioritoiminnan, mutta jollakin tavallahan tuo Espoossakin nykypäivänä duunataan.

    Jursin akatemiahan välillisesti toimi samalla periaatteella kuin pukin ideoima sisäoppilaitoskin. Miksi siis ei voisi sijoittaa nuoriin ja haalia hyvillä sopimuksilla potentiaalisia nuoria paikkakunnalle. Tällähän tavoin ( esim. 35000€/ vuosi ) voitaisiin myös potentiaalisille nuorelle tarjota 5-6 vuoden sopimuksia vaikka kundista ei mitään tulisikaan. Tämä tietysti olisi riskisijoitusta, mutta pykälä olisi myös nhl:n suuntaan. Jos kundi kesken sopimuskauden lähtisi, hänen loppuaikansa maksut maksaisi nhl- tai muu uusiseura.

    Liiketoimintaa tehostamalla ja pitkiä sopimuksia tekemällä saataisiin vaihtuvuus pienemmäksi ja kassavirtaa myös emoseuraan päin. Hieman samoinhan toimitaan myös jalkapallossa. Kyllä nyt olisi rakenteellisten muutoksien aika, ennenkuin maastamuuton aiheuttamat välilliset vaikutukset pelaajatasoon, tyhjentävät hallit.

    Sarja todella paisuu liian suureksi. Ei ole mitään järkeä että vain muutamalla seuralla on laadukas materiaali ja muut pyörivät laatikossa vain statistikkoina. Onhan se toki hienoa sm-liigan silmissä,muttei meidän kannattajien. Pienten seurojen talous ei voi millään myöskään kestää hyvien pelaajien hankintaa, joten luultavaa on että konkurssi tulee monelle seuralle ajankohtaiseksi seuraavien kolmen vuoden aikana.

    Ifk:n onneksi seuralla on laaja kannattajakunta ja pelin näyttävyys sulkee monen pienemmän murheen tieltään automaattisesti. Se että jengiä tulee jokavuosi lisää, kertoo vain siitä, että asiat on hoidettu hyvin ja että brändi on kunnossa. Kyllä näyttävällä draamalla aina kannatusta on ja siitä kertoo myös yleisömäärät niin himassa kuin vieraissakin. En usko, että Ifk:lla tulee olemaan minkäänlaista ongelmaa tulevaisuudessakaan. Kyllä pukki jaksaa odottaa mestaruutta.
    Kun se sitten tulee, on hienoa, että tietää pojan tulleen kunnon yrityksen, fyysisyyden ja tahdon avulla. Silloin saattaa kerrankin pukiltakin liikutuksen kyynel valahtaa paidalle.

    Äänestä

kommenttiin, eli on todella poikkeuksellista, että tällä palstalla on kaltaisesi henkilö, joka ei sorru näihin tyypillisiin homottelu yms. viesteihin. Nostat omalta osaltasi merkittävästi palstan tasoa...siitä sinulle pisteet. Kaikesta en ole kanssasi samaa mieltä, mutta mitäpä tuosta, koska sitähän tässä ei haeta. Jatka samaan tyyliin!

Ettei tämä nyt ihan mene kehuskeluksi, niin muutama kommentti tähän viestiisi;

"Toiseksi sanoin jo kauden päätyttyä, että suurin osa maajoukkueemme rungosta muodostetaan isänmaallisten Ifk:n pelaajien ympärille. Taas pukille naurettiin. Ei voitu ymmärtää, että miten niin surkeasta jengistä joku voisi edes kelkkaan päästä??"

Nythän on edelleen niin, että ketään ei ole valittu mistään joukkueesta, vaan eikös sinne valita yksilöitä ja huippu sellaisia. Huonosti menestyneessä JOUKKUEESSA voi (ja on!) hyviä yksilöitä, jotka eivät yksinään pysty maailmaa pelastamaan. En ota kantaa tuohon kommenttiin joukkueen rungosta, joka sinun mukaasi tullaan kasaamaan pitkälti IFK pelaajien ympärille, koska lopullinen joukkue ei ole vielä kassassa. Katsotaan sitten kun lopullinen paketti on kasassa.

Mitä mieltä olet muuten Hyvösen tippumisesta...

Äänestä
  • Neiti kevätkin kommentoi Hannesta,jos sopii?

    Hannes on maalintekijä ja niitä ei Suomella ole liikaa.Tps-johdon pahimpia nukahduksia oli niputtaa Hannes vanhojen meriittiensä pohjalta kuumakalleksi ja ilmoittaa,ettei tälle ole käyttöä ja äijä livahti Tampereelle.Hanneksen laukaus kuitenkin tuli parin kauden aikana tutuksi Elitserienin maalivahdeille.Toki Ilveksen ykkösketju kokonaisuudessaan oli Sm-liigan eliittiä.Erkan aivoituksia en tiedä...joko Ilveksen peleistä oli liikaa aikaa,Hannes peluutettu ns.puhki tai ei vain löytynyt sopivia paloja vierelle?Mielestäni aivan selvää maajoukkuetasoa,mutta kuten Jortsu on joskus maajoukkuevalintoja kommentoinut:"Valmentaja valitsee mielestään SOPIVIMMAT PELAAJAT ja minä en henkilökohtaisesti tunne yhtään valmentajaa,joka huvikseen valitsisi HUONON JOUKKUEEN."On siinä totuuden siemen...

    Äänestä

  • Onko isokokin ero haukkua puolta Suomea lappalaisiksi,kaikkia kehäkolmosen ulkopuolelta tulevia landeiksi ja tytötellä kaikkia eri mieltä olevia,kuin homotella ihmisiä?En nyt tuotakaan kovin korrektina pidä,joten "tason nostamisesta" on helppo olla toistakin mieltä.

    Hannes olis kevyesti korvannut vaikka Ruudun,eikä olis ikävä tullut.

    Äänestä

  • kysynpä vaan kirjoitti:

    Onko isokokin ero haukkua puolta Suomea lappalaisiksi,kaikkia kehäkolmosen ulkopuolelta tulevia landeiksi ja tytötellä kaikkia eri mieltä olevia,kuin homotella ihmisiä?En nyt tuotakaan kovin korrektina pidä,joten "tason nostamisesta" on helppo olla toistakin mieltä.

    Olet tavallaan ihan oikeassa, mutta minä olen karsinut pois nuo alla mainitsemasi "tyylirikot" ja keskittynyt olennaiseen. Olet sinäkin ihan varmasti huomannut, että toisaalla tällä palstalla keskustelun taso on Jokerit/HIFK/kuka tahansa ovat homoja ja vastaus on ite olet jne.jne. Vertasin tähän tasoon.

    Äänestä

  • Ipa kirjoitti:

    oot. tää pukki on ihan jees tyyppi vaikka hesalainen onkin. oliskohan peräti halme ite?

    Äänestä

  • kärpät71 kirjoitti:

    oot. tää pukki on ihan jees tyyppi vaikka hesalainen onkin. oliskohan peräti halme ite?

    Sillä Halmeen Toni oli psyykkaamassa Tepsiä mestaruuteen 2000-luvun vaihteessa ja Tps:n äijät vastavuoroisesti kannustamassa Halmetta nyrkkeilymatsissa.Ei siis Halme...sitäpaitsi,tällä pukilla lienee oma yrityskin ja insinöörimies?Huhuilta siivet katki.

    Äänestä

  • neiti kevät kirjoitti:

    Neiti kevätkin kommentoi Hannesta,jos sopii?

    Hannes on maalintekijä ja niitä ei Suomella ole liikaa.Tps-johdon pahimpia nukahduksia oli niputtaa Hannes vanhojen meriittiensä pohjalta kuumakalleksi ja ilmoittaa,ettei tälle ole käyttöä ja äijä livahti Tampereelle.Hanneksen laukaus kuitenkin tuli parin kauden aikana tutuksi Elitserienin maalivahdeille.Toki Ilveksen ykkösketju kokonaisuudessaan oli Sm-liigan eliittiä.Erkan aivoituksia en tiedä...joko Ilveksen peleistä oli liikaa aikaa,Hannes peluutettu ns.puhki tai ei vain löytynyt sopivia paloja vierelle?Mielestäni aivan selvää maajoukkuetasoa,mutta kuten Jortsu on joskus maajoukkuevalintoja kommentoinut:"Valmentaja valitsee mielestään SOPIVIMMAT PELAAJAT ja minä en henkilökohtaisesti tunne yhtään valmentajaa,joka huvikseen valitsisi HUONON JOUKKUEEN."On siinä totuuden siemen...

    maalintekijä sanan varsinaisessa merkityksessä ja aina ajoittain (tosin vähän liiankin usein) maalintekijöitä on maajoukkueessa kaivattu.
    Totta on, että Ipan viime pelistä on "tovi" vierähtänyt ja näistä harjoituspeleistä, joissa Hannes oli mukana, ei ole mitään parempaa tietoa äijän nykykunnosta...yhden maalin tosin värkkäsi. Ipassa Hannekselle kertyi minuutteja, niin kuin "kuumille" pelaajille tuntuu kertyvän.
    Näinhän se on, että valmentaja valitsee ja valitut pelaa...muut spekuloi Suomi24.fi:ssä...:)

    Äänestä

  • kiitos ipalainen, mutta edelleenkään kunnia ei kuulu minulle vaan asialle, jota ajan...

    Tuo ifk:n ryhmittymän esille nostaminen oli minulta veto siihen, kun ifk:ta ja sen pelaajia haukuttiin maanrakoon tippumisen johdosta ( joka johtui maalivahdista ). Tässä yhteydessä voin tapparastakin sanoa, että kyllä ville olisi loistavan asenteensa puolesta pukillekin kelvannut maajoukkueeseen, vaikka muu jengi pelasikin ala-arvoisesti mekkokiekkoa. Samoinhan ipallekin kävi. ei yksi kenttä pystynyt mahdottomia tekemään ja tippuminen oli vain ajan kysymys.

    Tästä syystä pukki sanoi, että ifk taistelee sitten mailmanmestaruuden suomeen, jos landeille ei muuten mene perille, että stadin ykköset olivat todellakin aivan huippumiehiä... Ja näinhän siinä tulee käymään ja pukki voi ainakin välillisesti juhlia ifk:n karjujen rinnalla mestaruutta toukokuussa.

    Hyvönen on todellinen pelimies, mutta luulen ettei hän vain sopinut erkan roolitukseen.
    Luotan erkkaan kuin vuoreen ja hänen taktinen osaamisensa on pukin mielestä jopa ehkä paras noista mm-kisoihin lähtevistä koutseista. Hän osaa kyllä koota joukkueen, joka menestyy.. usko pois...

    Äänestä

  • kysynpä vaan kirjoitti:

    Onko isokokin ero haukkua puolta Suomea lappalaisiksi,kaikkia kehäkolmosen ulkopuolelta tulevia landeiksi ja tytötellä kaikkia eri mieltä olevia,kuin homotella ihmisiä?En nyt tuotakaan kovin korrektina pidä,joten "tason nostamisesta" on helppo olla toistakin mieltä.

    Hannes olis kevyesti korvannut vaikka Ruudun,eikä olis ikävä tullut.

    puhuttelen ainoastaan täällä teinihelvetissä niitä ihmisiä tytöiksi, jotka heittelevät skeidaa pukille esim. ping pong tai tse tse nimimerkkien takaa vetelät byysissa.
    Arvostan suoraselkäisyyttä itsessäni ja odotan sitä myös muilta. Elämä on helppoa jos osaa olla rehellinen ja suoraelkäinen. Toki pukkikin voi väärässä olla, mutta sen tunnustaminen ei tuota mulle minkäänlaista tuskaa tai muutakaan.
    Ainoa,jota tytöttelen muuten vain on neiti kevät, jonka tosin luulen syntyperäisenä turkulaisena ymmärtävän stadilaisen epäilevän asenteen häntä kohtaan.. Muutoin kyllä ihan lähes pukin veroinen verbaalikko, myönnetään..

    Rudi on todellinen pelimies, sano mitä sanot. Kun pelit kovenevat ja kupoli pysyy koossa, pukki ennustaa hänen olevan suomen 5:n parhaan pistemiehen joukossa. tämä on fakta.

    Äänestä

  • neiti kevät kirjoitti:

    Sillä Halmeen Toni oli psyykkaamassa Tepsiä mestaruuteen 2000-luvun vaihteessa ja Tps:n äijät vastavuoroisesti kannustamassa Halmetta nyrkkeilymatsissa.Ei siis Halme...sitäpaitsi,tällä pukilla lienee oma yrityskin ja insinöörimies?Huhuilta siivet katki.

    pukin vertaaminen halmeeseen on sama kuin asettaisi yön ja päivän vastakkain.

    -Halme edustaa ensinnäkin perussuomalaisia ja minulle taas kokoomuksen aatteet ovat läheisempiä.

    -Halme ei osaa nekkailla, mutta pukki todellakin osaa.tästähän ei tarvitse nekkailupiireissä edes keskustella.

    -Halme painaa 140 ja rasvaprosentti on ainakin kolmin-viisinkertainen pukkiin verrattuna. Pukin paino vaihtelee 102-106 kilon välillä.

    -halmeen koulutustaustaa en tiedä, mutta pukki ei usko hänen pärjäävän tässäkään vertailussa.

    Asiaa halme puhuu aika-ajoin ja muutenkin olen kuullut hänen olevan nykypäivänä mukavampi kuin koskaan aineaikoina. Jokatapauksessa turhempiakin skeidanjauhajia löytyy, joten ihan ok kundi.

    Äänestä

  • Ipa kirjoitti:

    maalintekijä sanan varsinaisessa merkityksessä ja aina ajoittain (tosin vähän liiankin usein) maalintekijöitä on maajoukkueessa kaivattu.
    Totta on, että Ipan viime pelistä on "tovi" vierähtänyt ja näistä harjoituspeleistä, joissa Hannes oli mukana, ei ole mitään parempaa tietoa äijän nykykunnosta...yhden maalin tosin värkkäsi. Ipassa Hannekselle kertyi minuutteja, niin kuin "kuumille" pelaajille tuntuu kertyvän.
    Näinhän se on, että valmentaja valitsee ja valitut pelaa...muut spekuloi Suomi24.fi:ssä...:)

    ketä lähtee ja minne?tuleeko vahvistuksii?

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    kiitos ipalainen, mutta edelleenkään kunnia ei kuulu minulle vaan asialle, jota ajan...

    Tuo ifk:n ryhmittymän esille nostaminen oli minulta veto siihen, kun ifk:ta ja sen pelaajia haukuttiin maanrakoon tippumisen johdosta ( joka johtui maalivahdista ). Tässä yhteydessä voin tapparastakin sanoa, että kyllä ville olisi loistavan asenteensa puolesta pukillekin kelvannut maajoukkueeseen, vaikka muu jengi pelasikin ala-arvoisesti mekkokiekkoa. Samoinhan ipallekin kävi. ei yksi kenttä pystynyt mahdottomia tekemään ja tippuminen oli vain ajan kysymys.

    Tästä syystä pukki sanoi, että ifk taistelee sitten mailmanmestaruuden suomeen, jos landeille ei muuten mene perille, että stadin ykköset olivat todellakin aivan huippumiehiä... Ja näinhän siinä tulee käymään ja pukki voi ainakin välillisesti juhlia ifk:n karjujen rinnalla mestaruutta toukokuussa.

    Hyvönen on todellinen pelimies, mutta luulen ettei hän vain sopinut erkan roolitukseen.
    Luotan erkkaan kuin vuoreen ja hänen taktinen osaamisensa on pukin mielestä jopa ehkä paras noista mm-kisoihin lähtevistä koutseista. Hän osaa kyllä koota joukkueen, joka menestyy.. usko pois...

    Jaahas...taas viiltävää analyysiä snadista!

    Ai hifkin putoaminen johtui maalivahdista? Kenestä niistä? Jan Lundell, Jani Nieminen vai Tomas Vokoun?

    Katotaan nyt mitä hifki taistelee, tai mitä se mokaa! Oma veikkaus on että mokaamisen puolelle taipuu!

    On toi snadinpukki tosi fanaatikko! Ja piipittäjä väittää olevansa yli 30v. Finnit sitä taitaa vaivata herkkää pojua! Likkakaverikin teki bänät, voi itku!!! Ei hätiä mitiä, menee se puberteetti ohi snadiltakin.

    Pistä vähän paremmaks, miks tyytyä olemaan snadin ykkönen. Voi olla vaikka NOLLA! Tosin et taida tyytyä siihenkään sijoitukseen, menee pakkaselle!

    Äänestä

  • Förin äijä kirjoitti:

    sun pitäis ottaa mallia vähän tästä neiti kevään asialinjasta, joka muuten on saman kaupungin poikia, kuin sinäkin.

    Vaikka turussa olis sun mielestä ankeeta, älä siitä kuitenkaan pukille ala skrubaamaan. Jos tytöllä ei ole kuin säälittävää uhoa tutti suussa, on parempi olla hiljaa pukin seurassa, ettei tule pipi.

    Ja jos haluat maalivahdista lausunnon, ei tarvii varmaan perustella jos puolivälierässä ifk:n maalivahti pelaa 85% keskiarvolla. Tiedät kyllä ketä tarkoitan..

    Äänestä

  • Förin äijä kirjoitti:

    Jaahas...taas viiltävää analyysiä snadista!

    Ai hifkin putoaminen johtui maalivahdista? Kenestä niistä? Jan Lundell, Jani Nieminen vai Tomas Vokoun?

    Katotaan nyt mitä hifki taistelee, tai mitä se mokaa! Oma veikkaus on että mokaamisen puolelle taipuu!

    On toi snadinpukki tosi fanaatikko! Ja piipittäjä väittää olevansa yli 30v. Finnit sitä taitaa vaivata herkkää pojua! Likkakaverikin teki bänät, voi itku!!! Ei hätiä mitiä, menee se puberteetti ohi snadiltakin.

    Pistä vähän paremmaks, miks tyytyä olemaan snadin ykkönen. Voi olla vaikka NOLLA! Tosin et taida tyytyä siihenkään sijoitukseen, menee pakkaselle!

    vörin tytöltä loppumaan aiheet/ ns. asiantuntemus. He he.. aikas pelleltä vaikuttaa koko olemus!

    Äänestä

EI IFKOOSTAKAAN OLLUT PELAAJIA MAAJOUKKUEESSA 1979-1996. ESA PELTONEN OLI KOLME KAUTTA 70-L < 1977-1980.

Äänestä
  • En hiffaa pointtiasi?? Ifk:lla on tietääkseni paljonkin tekemistä maajoukkueen ja suomen kanssa.. Nytkin 7 Ifk:n kundia pelaa isänmaamme puolesta.

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    En hiffaa pointtiasi?? Ifk:lla on tietääkseni paljonkin tekemistä maajoukkueen ja suomen kanssa.. Nytkin 7 Ifk:n kundia pelaa isänmaamme puolesta.

    MUTTA VIITASIN MOSKOVAN KISOIHIN 1979 JOLLOIN EI PELANNUT YHTÄÄN HIFKIN MIESTÄ SIELLÄ.

    Äänestä

  • man-legally kirjoitti:

    MUTTA VIITASIN MOSKOVAN KISOIHIN 1979 JOLLOIN EI PELANNUT YHTÄÄN HIFKIN MIESTÄ SIELLÄ.

    ok. Yleensä kuitenkin ifk:n isänmaallisia pelaajia on ollut paljonkin kehissä..

    Äänestä

Mitäs mieltä pukki on siitä,että naapurisakin fanit äänestivät Otakar Janeckyn kolmanneksi Hockey Nightin Legenda-äänestyksessä?Ei löytynyt porukasta suomalaista legendaa...äänestyksissä toki aina painottuu lähivuodet.Helminen nyt on kai aika hyvä ykkönen,vaikka omaakin vain yhden(?) mestaruuden.Tps:n Saku Koivu on ilmeinen valinta nuorille turkulaisille äänestäjille ja eiköhän Saku saanut hajaääniä muualtakin?Vaihtoehtoja olisi Tepsistäkin vaikka kuinka Juhani Tamminen,Reijo Leppänen,Timo Nummelin(!),Hannu Virta,Upi Ylönen jne.Hifk:n näkökulmastakin noita nimiä lienee helppo tiputella:Partinen,Hagman,Riihiranta,Pepe Lehtonen...
Kun on historiaa,löytyy myös suomalaisia ikoneita...vai oliko "vika" tosiaan Jokeri-faneissa?13 vuotias SportFreek(tsekkasin profiilin) veti Jokeri-palstalla heti herneen nenään,kun asiallisesti kyselin.Ajatuksia ja oma suosikki?Jos ihan pakko on yksi valita,niin Tepsistä se on Timo Nummelin.Ällistyttävä kipukynnys,kuntoihme,legendaarinen perstaklaus,ennätys peräkkäisissä liigapeleissä ilman lepovuoroa tai loukkaantumista,kunnioitettava ura maajoukkueessa ja aina edustanut samaa seuraa.Mustavalkoisempaa ei ole!Kielitaidottomana ulkomaat jäi kokematta ja muiden Sm-liigaseurojen kosiskeluihin ei tarttunut,vaikka olisi saanut enemmän markkoja muualta.Ensimmäisessä kesäduunissani 16-vuotiaana olin Turun Kaupungin Puhtaanapitolaitoksella,missä myös Numppa ansaitsi leipäänsä.Silloin oltiin vielä jonkinlaisia "puoliammattilaisia",jos sitäkään?

Äänestä
  • Nuo äänestykset ovat yleensä skidien temmellyskenttä enimmäkseen ja niinkuin sanoit uudemmat "mestarit" yleensä korostuvat.

    Otto oli 90 luvun neitojokerien pelijohtajana kyllä ihan varmasti mies paikallaan, vaikkakin mekkokiekkoa pelasikin ja filmaukset ovat hyvin muistissa. En yleisesti ottaen kovinkaan paljoa kundista tiedä, mutta en häntä kyllä kymmenen joukkoon olisi missään nimessä rankannut. Paljon parempia ja legedaarisempiakin pelaajia on ollut.

    Oliko kurria muuten huomioitu? Mies kuitenkin oli ehdoton esikuva, miten jääkiekossa voi menestyä myös mun nuoruudessa. Amerikka tuntui silloin kaukaiselta ihmeeltä ja oli hienoa, että täältä euroopastakin joku pääsi sinne. Hänen esimerkkinsä suomalaisille pelaajille oli vähintään yhtä iso kuin ketjukaverinsakin kanadalle. Kyllä hän kolmen parhaan joukkoon mulla menisi kirkkaasti.

    Raipe taas on pitkän linjan kulkija. Seurauskollinen (plussaa) ja ei turhaa skeidaa suustaan päästele. Hänen meriittinsä sekä seuralleen että meille kaikille suomalaisille mm-tasollakin ovat osoittaneet hänen kuuluvan myös pukin listalla kolmen sakkiin.

    Pepe on mulla ehkä sitten kolmantena, kolmen kärjessä. Ruoska viuhui ja asenne oli kohdallaan. Pitkä, huikea ura ja mun suurimpia esikuvia skidinä.

    Eikä nuo sunkaan esimerkit kaukana ole. Hyviä kundeja on kaukaloissa pyörinyt paljon. Viulunsoittajaakin pukki muistelee mielellään. Ennen kaikki oli jotenkin niin rehellisempää ja näyttävämpää ja intohimoisempaa...

    Äänestä

  • old_profile_22714 kirjoitti:

    Nuo äänestykset ovat yleensä skidien temmellyskenttä enimmäkseen ja niinkuin sanoit uudemmat "mestarit" yleensä korostuvat.

    Otto oli 90 luvun neitojokerien pelijohtajana kyllä ihan varmasti mies paikallaan, vaikkakin mekkokiekkoa pelasikin ja filmaukset ovat hyvin muistissa. En yleisesti ottaen kovinkaan paljoa kundista tiedä, mutta en häntä kyllä kymmenen joukkoon olisi missään nimessä rankannut. Paljon parempia ja legedaarisempiakin pelaajia on ollut.

    Oliko kurria muuten huomioitu? Mies kuitenkin oli ehdoton esikuva, miten jääkiekossa voi menestyä myös mun nuoruudessa. Amerikka tuntui silloin kaukaiselta ihmeeltä ja oli hienoa, että täältä euroopastakin joku pääsi sinne. Hänen esimerkkinsä suomalaisille pelaajille oli vähintään yhtä iso kuin ketjukaverinsakin kanadalle. Kyllä hän kolmen parhaan joukkoon mulla menisi kirkkaasti.

    Raipe taas on pitkän linjan kulkija. Seurauskollinen (plussaa) ja ei turhaa skeidaa suustaan päästele. Hänen meriittinsä sekä seuralleen että meille kaikille suomalaisille mm-tasollakin ovat osoittaneet hänen kuuluvan myös pukin listalla kolmen sakkiin.

    Pepe on mulla ehkä sitten kolmantena, kolmen kärjessä. Ruoska viuhui ja asenne oli kohdallaan. Pitkä, huikea ura ja mun suurimpia esikuvia skidinä.

    Eikä nuo sunkaan esimerkit kaukana ole. Hyviä kundeja on kaukaloissa pyörinyt paljon. Viulunsoittajaakin pukki muistelee mielellään. Ennen kaikki oli jotenkin niin rehellisempää ja näyttävämpää ja intohimoisempaa...

    TUTO JA TEPSI LEGENDAKSI. PÄRRE ON JOSTAIN KUMMAN SYYSTÄ OLLU MUN YKS IDOLEISTANI KUN OLIKIN NIIN TAITAVA AIKOINAAN SAMOIN TAPPARASSA JA TEPSISSÄ PELANNUT MARTTI JARKKO< 1972-1985 SAA MYÖS SYMPATIAA. HARVA MUISTAA EDES SELLAISTA NIMEÄ KUIN HANNU PALMU JOKA OLISI ANSAINNUT PUOLUSTAJISTA PAIKAN LEGENDOISSA TAIKKA HEIKKI LEIMEÄ JOKA KIEKKOILI MYÖS TEPSISSÄ. ESA KESKINEN < 1983-2000 OLI MYÖS YKSI TAITOKIEKKOILUN TÄHDISTÄ < FOPS.TPS.LUKKO.TPS.HV-71.TPS < JA TOINEN TÄHTI OLI MATTI HAKKI HAGMAN 1972-1992 < HIFK.H-REIPAS.MYÖS LUKON JARMO MAUKKA KUUSISTO OLTAISIIN VOITU VALITA LISTALLE TAI PASI SAARELA.,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Stadinpukki kirjoitti:

Mekkomestaruus sitten ratkesi ja suomi sai jälleen kerran tsiigata lappalaisten voitonriemua televisioista. Pukki voi myöntää erehtyneensä taannoin sanoessaan mestaruuden menevän suoraan
kolmessa ottelussa kärpille, mutta ei se kaukana ollut. Pukki tuomittiin ennustuksesta ja sanottiin, että neitojokerit kyllä laittaa kärpät ahtaalle, mutta miten kävikään? Pukki oli taas oikeassa…

Toiseksi sanoin jo kauden päätyttyä, että suurin osa maajoukkueemme rungosta muodostetaan isänmaallisten Ifk:n pelaajien ympärille. Taas pukille naurettiin. Ei voitu ymmärtää, että miten niin surkeasta jengistä joku voisi edes kelkkaan päästä?? Tässä kukaan ei todellakaan hiffannut ainoastaan ifk:n maalivahtipelin epäonnistumista puolivälierissä, joka myös vaikutti ratkaisevasti kundien peli-iloon myös hyökkäyspäässä.
Pukki kuitenkin luotti omaan intuitioonsa kuin vuoreen ja ensimmäisten valintojen jälkeen pukki jälleen ilmoitti, ettei yhtäkään Ifk:n kundia tiputeta pois missään vaiheessa.. Taas sama skeidan heittäminen jatkui…..

Missä tilanteessa ollaan nyt?? Lopulliset päätöksethän tulevat myöhemmin, mutta yleisesti ottaen kaikki, mitä pukki on skrubannut on toteutunut… Suoraselkäinen Ifk:n kannattaminen perustuu toisaalta tunteeseen, mutta myös realiteetteihin. On turha spekuloida ja skrubata skeidaa pukille, ivata sekä vittuilla jos kuitenkin pukin ennustukset toteutuvat… Odotan aika monelta anteeksipyyntöjä….

Pukki analyysi mm-kisoista on hyvin selkeä. Vaikka monilla mailla on nimekäs joukkue, on monella muulla maalla myös huonompi maalivahti kuin tulikuumat veskarimme tällä hetkellä ovat.
Jos suomi pelaa fyysisesti ja järkevästi joukkueena, mahdollisuudet mestaruuteen ovat jopa kovemmat kuin ikinä. Pukki luottaa siihen, että vanhojen kundien poissaolo vain vahvistaa
uusien kykyjen näyttöhaluja mm-kehissä. Kun vielä Oj näyttää esimerkillään mallia koko joukkueelle, saavat kaikki suomalaiset juhlia toista maailmanmestaruutta toukokuussa kauppatorilla.

Se että rungon suomen joukkueessa muodostavat seitsemän ifk:n pelaajaa, ovat pukille se valttikortti, minkä takia pukki alunperin kaikenmaailman turkulaisille ja muille hörhöille sanoi, että Ifk:n kausi jatkuu maajoukkueessa. Kyllä sitä tippumisen jälkeen skeidaa heitettiin kundien niskaan lapiokaupalla.
Tietenkin kundit pelaavat suomelle, mutta stadilaisena ja ifk:n karjuna voin olla todella ylpeä tuosta Ifk:n saavutuksesta ja kundien asenteesta isänmaatamme kohtaan. Se että kaikki Ifk:n huiput jatkavat kautta, lämmittää pukin mieltä enemmän kuin pullollinen kossua ja kuuma latinofriidu yhteensä.. Olen ylpeä siitä, että suomessa arvostetaan vielä kunnon stadin karjuja, kun todelliset maailman huiput kohtaavat..

Aleksis kiven sanoin……
Voimalla seitsemän miehen…
-näin siis tälläkin kertaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu