Nurmikkoiden leikkuut

Mikä ihmeen touhu on menossa Sastamalassa, kun yli 20 vuotta leikatut nurmikot jätetään ajamatta joka puolella. Uusi puutarhuri päättää, kerran kesässä niittomurskaimella riittää. Järkyttävän näköisiä alueita voikukkahahtuvineen. Onko tosiaan niin, että kaupungin rahat on niin loppu, ettei voi nurmikoita leikata???!! Ei olisi tapahtunut Saaren aikana!
201179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Muista äänestää sunnuntaina perussuomalaisia Sastamalan valtuustoon.

Kun saadaan tarpeeksi persuedustajia päättämään, niin silloin saadaan kaupungin nurmikotkin ajettua taas kuntoon.

Äänestä

Olis ees sit oikeet bioleikkaavat koneet:(. Aika säätöö on koko kunnossapito nykyään. Yks Toukohousu viä säätää ni peli on menetetty. Ei voi kun kaivata aikoja menneitä.

Äänestä

Kirjallisuuspäivät ja taas on leikattu... ja paljon muuta

Äänestä
  • Ei kai mitään Sylvään kirjatelttoja ja pöytiä ollut viime vuonna, eikä ole tänäkään vuonna, tämän kauheen tautitilanteen takia.

    Mutta etänä voi katsella kirjakauppojen kirjaluetteloita.

    Äänestä

Aivan sama joku nurmikko kun kasvaa kumminkin heti takaisin, saisivat sen sairaalan vieressä olevan kevyenliikenteenväylän jo asvaltoida

Äänestä
  • Se on f kirjaimella eikä v kirjaimella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on f kirjaimella eikä v kirjaimella.

    Juuri näin on asia.

    Yksinkertainen sääntö on että se päällysteen nimi kirjoitetaan samalla tavalla f-kirjaimellakin esimerkiksi pesufati. Kaikki tietää mikä on pesufati, ja siitä voi katsoa suoraan mallia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin on asia.

    Yksinkertainen sääntö on että se päällysteen nimi kirjoitetaan samalla tavalla f-kirjaimellakin esimerkiksi pesufati. Kaikki tietää mikä on pesufati, ja siitä voi katsoa suoraan mallia.

    Olipa asiaton kommentti. No tiedätkö, asFaltoidaanko sitä jo?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on f kirjaimella eikä v kirjaimella.

    Ei kannata ottaa oikeinkirjoitusta niin vakavasti. Kirjoittaja varmaan tahallaan kirjoittaa niin kuin puhutaan. Asvaltoinnista varmaan puhut, et asfaltoinnista.

    Äänestä

Paikallislehdessäkin jo moititaan nurmikoiden hoitoa. Jos on tottunut siihen, että viikatteella leikataan ruohot, se on vähän erilaista täällä kaupungissa.

Äänestä
  • Kohta ne kaikki ulkoistetaan Työteekille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kohta ne kaikki ulkoistetaan Työteekille.

    Joo ja sitten onkin tehty kaikki päin vittua sekakäyttäjien toimesta

    Äänestä

Eliitti vihaa nurmikoita ja haluaa kylpeä poreammeessa veronmaksajien laskuun.

Äänestä

Kyllä torikeskuksen takaisen puiston nurmikko olisi hyvä leikata välillä. Nyt siellä rehottaa parkkipaikkojen vieressä noin 15cm hoitamaton niitty, joka ei todellakaan ole kaunistus. Nyt kuitenkin puhutaan kaupungin ykköspuistosta. Miksi se jätetään hoitamatta?

Äänestä
  • Jokaa puolella kaupunkia nurkat rempallaan...

    Äänestä

joku säästökuuri päällä,pitkän ruohon kestäisi jos toimis edes terveydenhuolto ja muut palvelut mut ei toimi mikään ,konsulteille ja muille tyhjäntoimittajil kyllä riittää rahaa.
huittisis oli ihan kunnos kaikki paikat ja kauniit kesäkukat keskustas, miks ei onnistu täällä kaupungin johto ja hoito.

Äänestä
  • Minusta alkaa tuntua, että kaupungin työntekijöiden aika menee keskinäiseen reviiritaisteluun. Muuta ei ehdi, kun täytyy kynsin ja hampain pitää kiinni omasta tontista, jonne ei sitten tulla hyppimään.
    Kuntalaisillekin näkyvänä osoituksena täysin matkailijavihamielinen kaupunki. Erikoisen korkea hyppytorni puretaan, jota voisi käyttää matkailuvalttina, vanhat-talot kierrokset on väärän ihmisen järjestämä juttu, pienristeilyä ei saada järjestettyä, joka olisi pitänyt suunnitella jo Pyhän Olavin kirkon korjauksen valmistuttua kiertomatkana Ellivuoren kautta, massiivisen rakennuskompleksin suunnittelua ihan keskustaan, kun pitäisi suunnitella joku sauna Kuuman tapainen vetonaula ym.

    Äänestä

Satonen voi tulla leikkaamaan, kohta voi olla tili miinuksella

Äänestä

Siellä on varmaan tosi vihreä puutarhuri puikoissa, jonka mielestä kaikki kukat saavat kukkia.

Äänestä
  • Kun kukkisiki jossain edes ens kesänä. Kyllä niin ankeen ja suoraa sanottuna tylsän olonen on kaupunkikuva muista tienoista ny puhumattakaan. Joka paikka rempsottaa ja viheralueitten hoito näyttää olevan ihan mitä sattuu. Meillä kävi kesävieraita pääkaupunkiseurulta nii oikeen hävetti kun ne kysy että eikö kaupunkilla ole puutarhuria.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mikä ihmeen touhu on menossa Sastamalassa, kun yli 20 vuotta leikatut nurmikot jätetään ajamatta joka puolella. Uusi puutarhuri päättää, kerran kesässä niittomurskaimella riittää. Järkyttävän näköisiä alueita voikukkahahtuvineen. Onko tosiaan niin, että kaupungin rahat on niin loppu, ettei voi nurmikoita leikata???!! Ei olisi tapahtunut Saaren aikana!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu