EU pelasti Suomen

Nyt siitä on todisteet. EU-jäsenyys on ollut Suomelle taloudellinen menestys. Viestihän ei ole tälläkään keskustelupalstalla uusi, mutta kepulaiset ovat kynsin, hampain väittäneet EU:n olleen Suomen taloudelle huono päätös.

Vienti on kasvanut nopeasti, inflaatio on ollut hidasta, korot ovat olleet alhaalla ja talouden tasapaino on pysynyt hyvänä. Ainoastaan työllisyyden kehittyminen on ollut tyydyttävällä tasolla - ei ihmekään, koska sen alentaminen on ollut nahjuksen käsissä. Myös elintarvikkeiden hinnat ovat lähestyneet eurooppalaista keskitason.

Ei liene kaukaa haettu johtopäätös, että kepun EU-vastaisuus perustuu vain siihen, että se on menettänyt suomessa agraariöykkärin aseman. Juuri sen aseman, joka systemaattisesti kuppaa valtiolta kaiken hyvän itselleen ja omille kannattajilleen.

Pistäkäähän linkki talteen. Se voidaan aina kaivaa esiin, kun kepulainen totuuden vääristely alkaa.
http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id10510.html

Wiljami
271173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Esko Aho liitti Suomen EUhun.

Äänestä
  • EI se niin yksinkertaista ole. MTV3 tekee probagandaa. Aivan yhtä hyvin ja jopa paremmin Suomi olisi pärjännyt EU:n ulkopuolella. Ei Suomella ollut ennen EU/ETA-jäsenyyttä mitään tulleja tai kaupan esteitä EU-maiden suhteen. Jo EEC-vapaakauppasopimus 1970- ja 1980-luvuilla poisti esteet.

    Liittymällä EU:hun Suomi sai isännän, joka määrää lainsäädäntömme sisällön. Lisäksi maksamme EU:lle parisataa miljoonaa euroa/vuosi ja lähivuosina määrä moninkertaistuu.

    Kuluneet 10 vuotta on aivan liian lyhyt aika tarkastella kehitystä. Laajeneva ja syvenevä EU vie rahaa paljon enemmän ja kaventaa päätösvaltamme yhä enemmän lähivuosina.

    Vuonna 2015 tilanne on täysin toinen, kun Suomen pojat ovat sotineet indokiinassa ja afrikassa ja maataloutemme on lopetettu ja byrokratia on paisunut vielä pahemmaksi ja pakolaiset on miehittänyt maan.

    Ennenaikaista on nyt iloita. Ennen tuhoutumistaan EU paisuu ja köyhdyttää kansat.
    Saksa, Ranska ja Italia ovat jo ahdingossa. Suomi tulee perässä.

    Äänestä

  • toisenlainen kirjoitti:

    EI se niin yksinkertaista ole. MTV3 tekee probagandaa. Aivan yhtä hyvin ja jopa paremmin Suomi olisi pärjännyt EU:n ulkopuolella. Ei Suomella ollut ennen EU/ETA-jäsenyyttä mitään tulleja tai kaupan esteitä EU-maiden suhteen. Jo EEC-vapaakauppasopimus 1970- ja 1980-luvuilla poisti esteet.

    Liittymällä EU:hun Suomi sai isännän, joka määrää lainsäädäntömme sisällön. Lisäksi maksamme EU:lle parisataa miljoonaa euroa/vuosi ja lähivuosina määrä moninkertaistuu.

    Kuluneet 10 vuotta on aivan liian lyhyt aika tarkastella kehitystä. Laajeneva ja syvenevä EU vie rahaa paljon enemmän ja kaventaa päätösvaltamme yhä enemmän lähivuosina.

    Vuonna 2015 tilanne on täysin toinen, kun Suomen pojat ovat sotineet indokiinassa ja afrikassa ja maataloutemme on lopetettu ja byrokratia on paisunut vielä pahemmaksi ja pakolaiset on miehittänyt maan.

    Ennenaikaista on nyt iloita. Ennen tuhoutumistaan EU paisuu ja köyhdyttää kansat.
    Saksa, Ranska ja Italia ovat jo ahdingossa. Suomi tulee perässä.

    Jos viitsit edes lukea tekstin, niin huomaat että kyse ei ollut mtv:n uutiseta vaan Valtion Taloudellisen Tutkimuskeskusen selvityksestä.

    Sinun epätoivoinen kepupropagansasi on säälittävää ammattitaitoisten tutkijoiden selvityksen rinnalla. Kokeilehan puhua faktoilla, eikä lapsekkaan vilkkaan mielikuvituksesi avulla.

    Wiljami

    Äänestä

Haukutko sinä Lipposta nahjukseksi? Pääministeri vuosina 1995-2003. Tuo tilasto tuskin edes kattaa vielä Vanhasen aikaa,koska ne laahaavat aina pari vuotta jäljessä.

Äänestä
  • Tutkimuksen viimeisimmät tilastot ovat vuodelta 2005. Ja onhan työttömyyskin tiedossa kuukauden viiveellä. Johten nahjuspisteet menevät Matti Vanhaselle, jonka pääministeriaikana työpaikat ovat kadonneet. Lipposen pääministeriaikanahan lähes puolet työttömyydestä poistettiin.

    Eipä se kauaa kestänyt, kun kepulaiset alkoivat muuttamaan totuutta toiseksi.

    Wiljami

    Äänestä

  • Wiljami kirjoitti:

    Tutkimuksen viimeisimmät tilastot ovat vuodelta 2005. Ja onhan työttömyyskin tiedossa kuukauden viiveellä. Johten nahjuspisteet menevät Matti Vanhaselle, jonka pääministeriaikana työpaikat ovat kadonneet. Lipposen pääministeriaikanahan lähes puolet työttömyydestä poistettiin.

    Eipä se kauaa kestänyt, kun kepulaiset alkoivat muuttamaan totuutta toiseksi.

    Wiljami

    No miten sinä nyt siltarumpu Lipposta aloit kehumaan?

    http://www.paivi.fi

    Jos haluat nauraa makeasti, niin lue "pämpylän" päiväkirjaa!

    Äänestä

  • porsaalla? kirjoitti:

    No miten sinä nyt siltarumpu Lipposta aloit kehumaan?

    http://www.paivi.fi

    Jos haluat nauraa makeasti, niin lue "pämpylän" päiväkirjaa!

    ...asiasta toiseen. Eikö kiinnosta kuulla totuutta Suomen menestymisessä EU:ssa? Siihenhän sinulla ei ollut mitään lisättävää. Vinguit vaan maakarjalaiseen omiasi. Ressukka.

    Wiljami

    Äänestä

  • Wiljami kirjoitti:

    ...asiasta toiseen. Eikö kiinnosta kuulla totuutta Suomen menestymisessä EU:ssa? Siihenhän sinulla ei ollut mitään lisättävää. Vinguit vaan maakarjalaiseen omiasi. Ressukka.

    Wiljami

    jos siellä EU.ssa menee hyvin, niin se on Kepun ansiota, mutta jos menee huonosti, niin sittenhän sen täytyy olla jotain koklippiläistä typeryyttä!

    Wiljami = Ressukka == varmasti=

    Äänestä

  • Wiljami kirjoitti:

    ...asiasta toiseen. Eikö kiinnosta kuulla totuutta Suomen menestymisessä EU:ssa? Siihenhän sinulla ei ollut mitään lisättävää. Vinguit vaan maakarjalaiseen omiasi. Ressukka.

    Wiljami

    pottupelloilla teiden aijaan?

    Jos meillä menisi hyvin, tiemme olisi kunnossa. Nyt alennetaan nopeuksia kun päätieverkkoa ei pystytä pitämään kunnossa.

    Eli katselepppa asiaa laajemmin kuin tämän tutkimuksen puitteissa.

    Jääkö sitä rahaa tarpeelliseen käyttöön, on tärkein kriteeri arvioitaessa talouden tilaa.

    Nyr ei jää. Eli taloudellisesti Suomessa menee nyt tosi huonosti.

    Äänestä

  • kolkuttelemme kirjoitti:

    ...tee asioille mitään? Sehän on päähallitusvastuussa? Ei EU vastaa suomen pääteiden rakentamisesta - ne on hallituksen rahoittamia hankkeita.

    Wiljamu

    Äänestä

  • Wiljami kirjoitti:

    ...tee asioille mitään? Sehän on päähallitusvastuussa? Ei EU vastaa suomen pääteiden rakentamisesta - ne on hallituksen rahoittamia hankkeita.

    Wiljamu

    että, pitääkö arvostelemaasi kepulaista siltarumpupolitiikkaa, = tiemäärärahoja lisätä vai pitääkö niitä vähentää, niinkuin sinä ennemmin olit vaatimassa.

    Äänestä

  • Wiljami kirjoitti:

    ...tee asioille mitään? Sehän on päähallitusvastuussa? Ei EU vastaa suomen pääteiden rakentamisesta - ne on hallituksen rahoittamia hankkeita.

    Wiljamu

    Jos eu tuo sitä rikkautta niin paljon kuin tuossa väitetään miksi sitä ei sitten käytetä tarpeisiin?

    Voin vastata itse. Suomen kassa on todellisuudessa tyhjä. Eli Eu vie enemmän kuin tuo. Tässä se paljas totuus josta ei pääse mihinkään.

    EU on Suomelle onnettomuus.

    Äänestä

Hyvä, että viet tiedonvaloa pimeyden kovaan, synkkään ytimeen, kepulaisuuteen.

Kåy EU-palstalla ja anna leetä(purjehdussanastoa ja tarkoittaa suojaa).

Äänestä

saisi palautettua sen agraariöykkärin aseman?

--sitähän me, toki kaikki haluamme?

Äänestä

Tuollaisille wiljameille tällaiset "tutkimustulokset" menee täydestä.
Yksikään noista ei ole EU:n ansiota, vaan ne ovat tapahtuneet EU:sta riippumatta.
Kertoohan sen jo tilastotkin, että maamme talous kääntyi hurjaan nousuun paljon ennen EU-jäsenyyttä.
Sen sijaan vuosina 95 ja 96 meillä vallitsi ns. minitaantuma. Tiedä sitten aiheuttiko sen Lipponen, EU vai molemmat yhdessä.

Äänestä
  • Johan se heräsi ylihärmän hitsariporvarikin kun näki kirjaimet ee ja uu.
    No, jokainen näkee asiat niin kuin itse omassa pienessä mielessään haluaa...

    Äänestä

  • EU on suurinpiirtein niin hyvä ympäristö taloudelliselle ja muulle kehitykselle kuin jäsenvaltiot uskovat ja toivovat sen olevan. EU:lle pitää luoda uskottavuutta, sillä kovin moni eurooppalainen valtio on sen jäseneksi liittynyt. Se kertoo siitä, että Euroopassa varsin yleisesti enemmistö uskoo EU:n merkittävyyteen. Tämä lienee täysin kiistaton tosiasia.

    EU voi toki epäonnistua ja jäsenmaat sen mukana, jos EU:n uskottavuus niiden päätöksissa ja suuntauksissa heikkenee. Pääministeri Vanhanen on ollut havaitsevinaan tällaista kansallisen itsekkyyden kautta parhaillaan olevan verrattuna siihen alkuinnostukseen, mikä vallitsi 90-luvulla.

    Keskustaporvarin tapaiset ihmiset ja valtiot ovat huonosti motivoituneita eurooppalaiseen yhteistyöhön. He uskovat kansalliseen itsekkyyden ja eristäytymisen onnelliseksi tekevään vaikutukseen. Muustaha ei voi olla kyse, koska EU yhteenliittymänä on lopulta niin löysä tai kiinteä kuin jäsenvaltiot haluavat. Jäsenvaltiot ovat tekemisessä toistensa kanssa ilman EU:takin, mutta EU:n on uskottu mahdollistavan yhteisen suunnan globaalisti luomalla pelisääntöjä. EU:n yksi idea on se, että se malli kansainvälisessä taloudellisessa kilpailussa USA:ta ja Aasian kasvaa valtaa vastaan.

    Tuo malli on toki ongelmallinen ja vaatii kehittelyä. EU on liian jäykkärakenteinen, mikä johtuu pitkälti idioottimaisesta maatalouspolitiikasta. Kun EU kykenisi irtautumaan sitä rasittavasta maatalouspolitiikasta, siitä voisikin kehittyä merkittävä vastavoima USA:lle.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    EU on suurinpiirtein niin hyvä ympäristö taloudelliselle ja muulle kehitykselle kuin jäsenvaltiot uskovat ja toivovat sen olevan. EU:lle pitää luoda uskottavuutta, sillä kovin moni eurooppalainen valtio on sen jäseneksi liittynyt. Se kertoo siitä, että Euroopassa varsin yleisesti enemmistö uskoo EU:n merkittävyyteen. Tämä lienee täysin kiistaton tosiasia.

    EU voi toki epäonnistua ja jäsenmaat sen mukana, jos EU:n uskottavuus niiden päätöksissa ja suuntauksissa heikkenee. Pääministeri Vanhanen on ollut havaitsevinaan tällaista kansallisen itsekkyyden kautta parhaillaan olevan verrattuna siihen alkuinnostukseen, mikä vallitsi 90-luvulla.

    Keskustaporvarin tapaiset ihmiset ja valtiot ovat huonosti motivoituneita eurooppalaiseen yhteistyöhön. He uskovat kansalliseen itsekkyyden ja eristäytymisen onnelliseksi tekevään vaikutukseen. Muustaha ei voi olla kyse, koska EU yhteenliittymänä on lopulta niin löysä tai kiinteä kuin jäsenvaltiot haluavat. Jäsenvaltiot ovat tekemisessä toistensa kanssa ilman EU:takin, mutta EU:n on uskottu mahdollistavan yhteisen suunnan globaalisti luomalla pelisääntöjä. EU:n yksi idea on se, että se malli kansainvälisessä taloudellisessa kilpailussa USA:ta ja Aasian kasvaa valtaa vastaan.

    Tuo malli on toki ongelmallinen ja vaatii kehittelyä. EU on liian jäykkärakenteinen, mikä johtuu pitkälti idioottimaisesta maatalouspolitiikasta. Kun EU kykenisi irtautumaan sitä rasittavasta maatalouspolitiikasta, siitä voisikin kehittyä merkittävä vastavoima USA:lle.

    puolueesi, joka muuttaisi sen idioottimaisen, jäykkärakenteisen maatalouspolitiikan Suomessa?, että minäkin voisin sitä sitten äänestää?

    --tuskin sinä Kepua siitä syytät?

    Äänestä

  • sinun.. kirjoitti:

    puolueesi, joka muuttaisi sen idioottimaisen, jäykkärakenteisen maatalouspolitiikan Suomessa?, että minäkin voisin sitä sitten äänestää?

    --tuskin sinä Kepua siitä syytät?

    Muutokseen on kaiketi herkin Kokoomus ja ryhmät, jotka suosivat vapaata markkinataloutta. Euroopassa liberaalidemokraattien ryhmän yksi päätavoite on maataloustukien poistaminen. Kokoomus ajanee järjettömyyttä alas sen kautta, että se ei pitemmän päälle tule hyväksymään EU:n menojen paisuttamista.

    Muutosta ei voi aloittaa Suomesta, vaan EU:sta. EU:n nettomaksajamaat ovat tehneet jo ehdotuksia tiukemmasta budjettikurista, mikä käytännössä tarkoittaa maatalouspolitiikan järkevöittämistä.

    Keskusta on Suomessa puolueista se viimeinen linnake, joka pitää kiinni maataloustuista.

    Äänestä

  • ...pelotelleet, että suomi joutuu perikatoon EU:ssa. "Saksalaiset tulevat ja vievät rantatontit", sitähän te väititte. Ja väititte koko ajan. Missäs se teidän perikato nyt luuraa? (Ilmeisesti korvien välissä, kuten vainoharhaisilla yleensä on) :-D

    Nyt kun Suomelle kävi paremmin kuin hyvin, niin väitätte, että kaikki tapahtui EU:sta riippumatta. Voi hellan duudeli. Eikös se tarkoita silloin sitä että EU:lla ei ole ollut vaikutuksia suomen talouteen? (Jos kerran kaikki on tapahtunut EU:sta riippumatta). Ja silloinhan teidän on ihan turha kritisoida EU:ta, koska se ei vaikuta suomen talouteen.

    Tai olihan siinä Ilkassa painava EU-kriittinen pääkirjoitus EU:n haitoista. Nimittäin Hokkanen todisti, että EU:sta on ollut suomelle pelkästään haittaa, koska on siirrytty euroon ja kaffikupin hinta kahviloissa on noussut.

    Tällaisia "tutkimuksia" ne keskustaporvarit ja muut siivelläeläjät uskovat.

    Wiljami

    Äänestä

  • Wiljami kirjoitti:

    ...pelotelleet, että suomi joutuu perikatoon EU:ssa. "Saksalaiset tulevat ja vievät rantatontit", sitähän te väititte. Ja väititte koko ajan. Missäs se teidän perikato nyt luuraa? (Ilmeisesti korvien välissä, kuten vainoharhaisilla yleensä on) :-D

    Nyt kun Suomelle kävi paremmin kuin hyvin, niin väitätte, että kaikki tapahtui EU:sta riippumatta. Voi hellan duudeli. Eikös se tarkoita silloin sitä että EU:lla ei ole ollut vaikutuksia suomen talouteen? (Jos kerran kaikki on tapahtunut EU:sta riippumatta). Ja silloinhan teidän on ihan turha kritisoida EU:ta, koska se ei vaikuta suomen talouteen.

    Tai olihan siinä Ilkassa painava EU-kriittinen pääkirjoitus EU:n haitoista. Nimittäin Hokkanen todisti, että EU:sta on ollut suomelle pelkästään haittaa, koska on siirrytty euroon ja kaffikupin hinta kahviloissa on noussut.

    Tällaisia "tutkimuksia" ne keskustaporvarit ja muut siivelläeläjät uskovat.

    Wiljami

    Eiköhän ne puheet saksalaisten ryntäyksestä rantatonttien ostoon olleet lähinnä joidenkin VSL:n miesten houreita.
    Itseäni moiset höpinät ovat naurattaneet alusta pitäen.

    Mutta eikös EU:ta markkinoitu juuri taloudellisilla perusteilla?
    Suomeenhan piti EU:n myötä tuleman investointien vyöry. Ei tullut. Seuraavan kerran se investointien vyöry piti tulla EMU:n myötä. Onko tullut?
    EU:n uuden perustuslain myötä se varmaan tulee :)

    Äänestä

Euroopan vakaussopimus = Eliitin vakaussopimus.

Duunari uhrataan eliitille tarvittaessa, se on systeemin vika, EU:n arkkitehtuuri on sellainen

Äänestä

Mitähän etuja sinä mahdat tarkoittaa,ettet vain taas
puhuisi tukiaisista.
Toinen asia mitä ET TUONUT esiin oli, että viennin
kasvu tuskin on EU.n ansiota.Satuin nimittäin kuulemaan kyseisen tutkijan haastattelun jossa hän
korosti, että viennin kasvu tapahtui nimenomaan Venäjälle,Aasiaan,Ameriikkaan ja Itä-Euroopan mai-
hin mutta ei Eu-alueelle.Eli miten Eu lisäsi Suo-
men vientiä.

Äänestä

Vai talous kunnossa?

Tieverkko rapistuu, sairaat jäävät hoitamatta, lapsiperheet näkee nälkää, opiskelijat riutuvat rahanpuutteessa, kouluja lakkautetaan, yritykset muuttavat muualle....

Ei kymmeniin vuosiin ennen EU- jäsenyyttä ollut tällaista tilannetta.

Äänestä
  • EU vai suomen valtio? Ei liene vaikea vastata, että suomen valtio. Keskusta on nyt päähallitusvastuussa, joten suuntaa kysymyksesi sinne.

    Ei muuten tällainen tilanne ollut silloin kun keskusta oli oppositiossa.

    Wiljami

    Äänestä

  • Wiljami kirjoitti:

    EU vai suomen valtio? Ei liene vaikea vastata, että suomen valtio. Keskusta on nyt päähallitusvastuussa, joten suuntaa kysymyksesi sinne.

    Ei muuten tällainen tilanne ollut silloin kun keskusta oli oppositiossa.

    Wiljami

    Miksi muuten niitä säästöjä haettiin joka kolkasta?

    Äänestä

  • Wiljami kirjoitti:

    EU vai suomen valtio? Ei liene vaikea vastata, että suomen valtio. Keskusta on nyt päähallitusvastuussa, joten suuntaa kysymyksesi sinne.

    Ei muuten tällainen tilanne ollut silloin kun keskusta oli oppositiossa.

    Wiljami

    Itse asiassa Suomen terveydenhoidon tilanne oli pari vuotta sitten pahempi.Tämä HUS:in tapaus on vielä tuoreessa muistissa ja SUomen onneton sijoittuminen WHO:n kansainvälisessä terveydenhoitojärjestelmien vertailussa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Wiljami kirjoitti:

Nyt siitä on todisteet. EU-jäsenyys on ollut Suomelle taloudellinen menestys. Viestihän ei ole tälläkään keskustelupalstalla uusi, mutta kepulaiset ovat kynsin, hampain väittäneet EU:n olleen Suomen taloudelle huono päätös.

Vienti on kasvanut nopeasti, inflaatio on ollut hidasta, korot ovat olleet alhaalla ja talouden tasapaino on pysynyt hyvänä. Ainoastaan työllisyyden kehittyminen on ollut tyydyttävällä tasolla - ei ihmekään, koska sen alentaminen on ollut nahjuksen käsissä. Myös elintarvikkeiden hinnat ovat lähestyneet eurooppalaista keskitason.

Ei liene kaukaa haettu johtopäätös, että kepun EU-vastaisuus perustuu vain siihen, että se on menettänyt suomessa agraariöykkärin aseman. Juuri sen aseman, joka systemaattisesti kuppaa valtiolta kaiken hyvän itselleen ja omille kannattajilleen.

Pistäkäähän linkki talteen. Se voidaan aina kaivaa esiin, kun kepulainen totuuden vääristely alkaa.
http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id10510.html

Wiljami

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu