Taru suomalaisten maineesta Yhdysvalloissa

Suomalaisillehan on kerrottu tarinaa siitä kuinka Yhdysvalloissa oli kylttejä missä kiellettiin myyminen intiaaneille ja suomalaisille.

Yleinen tarinahan menee jotenkin niin että suomalaiset ovat intiaanien tapaan ali-ihmisiä ja siksi tämä kyltti. No tämähän on aivan täyttä paskaa jota ovat aiemmin kertoneet luultavasti suomenruotsalaiset ja myöhemmin erinäiset feministit saadakseen suomalaiset samaistumaan maahanmuuttajiin.

Totuushan meni niin että suomalaiset olivat aktiivisia työntekijöiden oikeuksien vaatijoita mistä Amerikassa ei tykätä vielä tänäänkään ja tämä johti näihin kyltteihin.

Suomalaisten huono itsetunto on mahdollistanut tämänkin, sinänsä ansiokkaan tapahtuman muuttamisen osoitukseksi suomalaisten huonommuudesta.

"Suomalaisten maahanmuuttajien merkittävä rooli Minnesotan Mesabi Range -lakoissa vuosina 1907 ja 1916 aiheuttivat suomalaisten joutumisen mustalle listalle. Alueella oli fennofobinen ilmapiiri ja suomalaiset kieltäviä kylttejä pystytettiin "intiaaneja tai suomalaisia ei sallita". "

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Suomalaisvastaisuus

Esimerkiksi Olof Palme olisi heivattu tuon ajan Yhdysvalloista välittömästi rajan yli jos olisi alueelle eksynyt.

Mutta näin tämä ruotsalaisuus vaikuttaa meihin vielä nykyyänkin 😂

1

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos! Olenkin monta kertaa ihmetellyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      334
      7232
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4428
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3185
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3017
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1962
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1846
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      215
      1784
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1587
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1448
    Aihe