Uskovainen pelkää kuolemaa ja pettää itseään. Kuoleman pelko panee hänet pitämään totena toivoa herättävät todistukset siitä, että Jumala on herättänyt kuolleista Jeesuksen. Uskovan pitäisi tietää, että Raamatun luomismyytit ja monet muut kertomukset ovat satua sen sijaan, että olisivat totta. Hän pitää niitä silti totena, koska pelkää helvettiä ja eroa uskovista ystävistään. Jos hän kuuntelisi hiljaista järjen ääntä sisällään, niin hän lakkaisi uskomasta ja vapautuisi aiheettomista pelkotiloista.
En nyt sano, että jokainen uskova pettäisi itseään. Osa pitää ihan aikuisten oikeasti totena Raamatun satuja. Sellainen aivopesty ei kuule mitään järjen hiljaista ääntä sisältään, ja koska ei suostu ottamaan vastaan järkevää kritiikkiä muilta, niin jää harhojensa valtaan. Harhaisuuttahan se sellainen on, että pidetään lasten satuja totena ja pelätään olematonta mörköä jumaltarujen helvettiä. Hipoo jo hulluutta tuollainen... :)
Uskovainen pelkää ja pettää itseään
82
998
Vastaukset
- Anonyymi
Asia on juuri päinvastoin. Uskova ei pelkää fyysisen ruumiinsa kuolemaa, koska hän tietää uskonnollisten kokemustensa perusteella varmasti, että hän pääsee Jumalan tulevaan valtakuntaan, ikuiseen onneen, iloon ja rauhaan varmasti. Sinäkin tiedät, ettet tiedä varmasti onko kristittyjen Jumala olemassa , vai ei. Se on sinulle uskon asia. Pelkäätkö helvettiin joutumista? Et voi pyyhkiä valtavaa, todellista Jumalaamme pois, kieltämällä Hänet. En aio jaaritella tämän enempää, mutta rukoilen puolestasi, että sinäkin lopulta löytäisit kolmiyhteisen Jumalamme ja polvistuen Hänen eteensä ja tunnustaisit riemusta pulputen Hänen ylivertaisen Pyhyytensä.
- Anonyymi
Uskominen on aina uskon asia. E delleenkin: usko on vain uskoa, ei todellisuutta. Miksi ateistin pitäisi pelätä sellaista, jota ei ole olemassa. Siis mitä uskovat kutsuvat helvetiksi. Kun kuolema tulee, silloin kuollaan lopullisessti. Voin kuvitella miltä se tuntuu uskovan korvissa ja siksipä hän tarrautuu kaksin käsin mielikuvitusmaailmaansa, ettei totuus löisi kasvoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Miksi ateisti ylistää sitä, että ihmisyydellä ei ole merkitystä ja kuolemassa kaikki loppuu, onko ikuinen pimeys jotain hienoa?
Mitä järkeä täällä sitten on ponnistella ja kamppailla paremman maailman puolesta, kun kerran kaikki on tuhoon tuomittua ateistisessa katsannossa.
Ateismi on todella nurinkurinen näkemys = ihmisyyden nollaaminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ateisti ylistää sitä, että ihmisyydellä ei ole merkitystä ja kuolemassa kaikki loppuu, onko ikuinen pimeys jotain hienoa?
Mitä järkeä täällä sitten on ponnistella ja kamppailla paremman maailman puolesta, kun kerran kaikki on tuhoon tuomittua ateistisessa katsannossa.
Ateismi on todella nurinkurinen näkemys = ihmisyyden nollaaminen.Uskovalla om todella nurinkurinen käsitys ihmisyydestä. Vai kuvitteleeko uskova, että ihminen kokee ihmisyyttä, myötätuntoa, rakkattta vain uskoessaan jumalaan. ihminen rakastaa, tekee työtä ja huolehtii läheisistään eikä paniikissaan takerru olemattomaan jumalaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovalla om todella nurinkurinen käsitys ihmisyydestä. Vai kuvitteleeko uskova, että ihminen kokee ihmisyyttä, myötätuntoa, rakkattta vain uskoessaan jumalaan. ihminen rakastaa, tekee työtä ja huolehtii läheisistään eikä paniikissaan takerru olemattomaan jumalaan.
Tämä on juuri tätä, uskovan moraali on siinä pelossa että rankkua tulee kuoleman jälkeen, eikä voi ymmärtää inhimillisyyttä muuten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskominen on aina uskon asia. E delleenkin: usko on vain uskoa, ei todellisuutta. Miksi ateistin pitäisi pelätä sellaista, jota ei ole olemassa. Siis mitä uskovat kutsuvat helvetiksi. Kun kuolema tulee, silloin kuollaan lopullisessti. Voin kuvitella miltä se tuntuu uskovan korvissa ja siksipä hän tarrautuu kaksin käsin mielikuvitusmaailmaansa, ettei totuus löisi kasvoille.
Onko sulla henkilökohtaista kokemusta Helvetistä tai Taivaasta? Niinpä, ei ole joten älä vielä kiistä niiden olemassaoloa.
- Anonyymi
Kukaan järkevä ei pidä satuja totena.
Kuolemanpelko saa joissakin sellaisen hulluuden aikaan. - Anonyymi
Meissä kirjoittajista on ihmisiä joilla on enemmän tietoa henkimaailman todellisuudesta. Tiede ei pääse mittaamaan näitä juttuja. Se ei ole elämäntapa vaan lahja missä eletään
- Anonyymi
Niin, uskovien on niin näppärää väittää henkimaailma todelliseksi, kun sitä ei voi todistaa millään lailla. Tiede, se uskovien kauhea peiiko, ei pysty tutkimaan olematonta, hajutonta ja mautonta. Ei muutakaan uskoon liittyvää aspektia. Koska niitä ei todellisuudessa ole olemassa.
- Anonyymi
Minulla on varmaa tietoa saunatonttumaailman todellisuudesta.
- Anonyymi
Kyllä minäkin valehtelisin isisin joukkojen keskellä .
- Anonyymi
Aloitus osoittaa suurta logiikan puutetta.
> Hän pitää niitä silti totena, koska pelkää helvettiä ja eroa uskovista ystävistään.
Miksi ihminen uskoisi helvettiin, jos ei usko myös Jumalaan? Jos uskoo jumalaan, miksi pelkäisi helvettiä? Ei ole yhtään hyvää syytä pelätä helvettiä. Jos jotain kannattaisi pelätä, niin Jumalaa, koska jumala voi heittää helvettiin.
"Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. "
Matt. 10:28
Mutta, Jumala on hyvä, miksi pelätä hyvää?
"Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa."
1 Joh. 4:18
"...pelkurien... ...osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
Ilm. 21:8- Anonyymi
Tietenkin uskova pelkää helvettiä: ei uskalla kyseenalaistaa ja epäillä Raamattua (ja uskoaan), koska luulee joutuvansa helvettiin, jos uskostaan luopuisi (tai edes epäilisi: epäily johtaa nimittäin luopumukseen).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin uskova pelkää helvettiä: ei uskalla kyseenalaistaa ja epäillä Raamattua (ja uskoaan), koska luulee joutuvansa helvettiin, jos uskostaan luopuisi (tai edes epäilisi: epäily johtaa nimittäin luopumukseen).
> epäily johtaa nimittäin luopumukseen
Ei johda. Ihmiset yleensäkin näyttävät luopuvan Jumalasta siksi, etteivät tykkää käskystä rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, ei siksi, että olisi vaikea uskoa Jumalan olemassaoloon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin uskova pelkää helvettiä: ei uskalla kyseenalaistaa ja epäillä Raamattua (ja uskoaan), koska luulee joutuvansa helvettiin, jos uskostaan luopuisi (tai edes epäilisi: epäily johtaa nimittäin luopumukseen).
Ja mitähän tämä kaikki ateistin napaa kutittaa? Ihme ajatuspoliiseja.
- Anonyymi
Uskovaiset uskovat mitä tahansa, kunhan se ei perustu todellisuuteen.
- Anonyymi
Jotkut päätyvät itsemurhaan, eli pelkäävät enemmän elämää, kuin kuolemaa,,
Kuolemahan vapauttaa meidät tästä kaikesta. Se on lopulta se kaikesta tästä vapauttava ystävä. - Anonyymi
Eiköhän ennen kaikkea ikuista helvettiä kuolemansa jälkeen.
Ainakin kristityt ja muslimit osassa juutalaisia lahkojakin!
😁 Yksi tapa pettää itseään, on uskotella, että ei pelkäisi kuolemaa ja olemisen lakkaamista. Se on kuitenkin uskovan kristityn todellinen pelko. Koska hän ei kestä ajatusta siitä, että lakkaisi olemasta, pitää hän kiinni ikuisen elämän toivosta, vaikka se ohutkin olisi - ja perustuisi epätosiksi todettuihin jumaltaruihin. No, tätä eivät useimmat uskovat tiedä, koska he eivät tunne Raamattua ja sen tieteellistä tutkimusta... eikä se heitä kiinnostakaan.
Helvetin pelko on uskovalle todellinen, muille epätodellinen. Helvettiä voi pelätä vain sellainen, joka uskoo Jumalan olevan olemassa ja tuomitsevan ihmisiä tuliseen järveen, päättymättömään kärsimykseen. Ateistit ja agnostikot eivät sellaista usko, joten he eivät pelkää sitä: eivät myöskään sellaiset teistit (mm. deistit), jotka eivät helvettiin usko. Niinpä on turha pelotella meitä asioilla, joita emme pidä todellisina.
Jos uskova kristitty luopuisi uskostaan, niin hän joutuisi tämän hetkisen uskonsa mukaan helvettiin. Jopa harhaoppinen joutuu helvettiin, joten kristityn pitää olla tarkka siitä, että ei paljastuisi harhaoppiseksi: pitää uskoa oikein ja kuulua oikeaan pelastavaan kirkkoon tai lahkoon, jotta voi olla "varma" pelastuksesta (mikä olisi epävarmempaa kuin purjehtia ihmisten opin tuulissa ja luottaa arpapeliin). Helvetillä pelottelu on tehokas keino pitää lauma uskollisena johtajilleen ja kirkolleen... ja joutuuhan siinä eroon perheestään, suvustaan ja ystävistään, jos uskosta luopuu, joten.,.,.- Anonyymi
Totuus on Jehovan todistajilla.
Muut ovat eksytyksiä samasta Jumalasta!
😁 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus on Jehovan todistajilla.
Muut ovat eksytyksiä samasta Jumalasta!
😁Totuus on Jehovan todistajilla.
Muut ovat eksytyksiä samasta Jumalasta!
Nyt Lusferin kansleri ja prätkämopo kanditaatti pisti pahan:))
Vai on amerikan 1800 luvun pedoilla totuus..
Karsatatte ihmisiä,peloitatte eroinneita ja moni on mielisairaalaassa teidän TAKIA JA JEHOVILLA ON TOTUUS!!!
Kolme nappia sinisiä pillereitä,kierrä Suomen lippupaikat,älä käy armeijaa,ole läski nuori,levitä PELKOA ! OIKEIN JOUKOLLA ! - Anonyymi
Pelko on aseeni, keppi ja porkkana työkaluni. Maailman vanhimmat keinot hallita. Törkeydessään huippua, uhataan elämän jälkeisillä asioilla mitä ei tietenkään voida toteennäyttää.. Luvataan katteettomia. Suoranaista petosta.
- Anonyymi
Blääh noita juttuja. Ei oikein saa uskomaan.
- Anonyymi
Uskovainen pelkää ja pettää itseään
Jaahas,en ole ns.uskoivainen kirkkoon kuuluva. Mutta,ei toi sun väite pidä paikkansa.
Jokainen saa uskoa,mistä onnellisuus tulee ja turva elämään.
Ei siinä ole mistää pettämisestä kyse ja arvostan ihmisiä jotka uskovat.
Uskon kyllä Luojaan ja Kristukseen mutta en kirkkoihin.
Elämäni on on erillainen,,:
Yksi lukijamme kysyi meiltä, millaista kuoleman jälkeinen elämä on. Kuolema on aihe, mitä monet meistä välttelevät, mikäli mahdollista. Miksi luulet niin olevan? Luultavasti, koska pelkäämme sitä enemmän kuin mitään muuta. Ja miksi luulet niin olevan?
Henkilökohtainen mielipiteeni on, että pelkäämme kuolemaa, koska usein pidämme sitä loppunamme. Monet niistäkin jotka sanovat uskovansa kuoleman jälkeiseen elämään, pelkäävät kuolemaa. Luulen sen johtuvan siitä, ettemme tiedä, mitä kuolema oikeasti on. Meillä on tämä synkkä ja ankea määritelmä - jonka juuret ovat usein massatietoisuudessa - että kuolema on rangaistus, loppu, kuilu.
Tässä lukijamme kysymys (jota olen vähän editoinut):
"Minne menemme kuoleman jälkeen? Tiedämmekö, kuka olemme päästyämme sinne? Tunnemmeko toiset tai tuntevatko he meidät? Sulaudummeko vain suureen tuntemattomaan? Olemmeko ei-mitään?"
Aloitetaanpa vastaamalla lukijamme kysymyksiin.
* Minne menemme kuoleman jälkeen?
Ette mene minnekään. Ette taatusti niihin paikkoihin, joita monet teistä kuvittelevat ja joista he puhuvat - taivas, helvetti, helvetin esikartano, kiirastuli. Noita paikkoja ei ole olemassa, ainakaan sillä tavalla kuin suosittu kuvitelma näkee ne.
* Tiedämmekö, kuka olemme päästyämme sinne?
Ehdottomasti! Ette menetä ainoastaan identiteettiänne, vaan teillä on paljon selkeämpi ja voimallisempi tieto siitä, kuka olette, kuin fyysisen elämänne aikana.
* Tunnemmeko toiset tai tuntevatko he meidät?
Taaskin, ehdottomasti kyllä. Se on kuin iloinen ja onnellinen perhetapaaminen. Tunnistatte kaikki, joita olette koskaan tunteneet kaikissa elämissänne. Ja he tuntevat teidät.
* Sulaudummeko vain suureen tuntemattomaan?
Ette. Ei ole mitään "suurta tuntematonta". On vain puhdasta tietoisuutta kaikissa monissa muodoissaan - henkisissä ja fyysisissä.
* Olemmeko ei-mitään?
Ette ole koskaan ei-mitään. Ette ole koskaan olleet ettekä tule koskaan olemaan ei-mitään. Tämä kuolema on hyvin väärinymmärretty asia. Ja koska ette ymmärrä sitä, pelkäätte.
Olemme sanoneet kaiken tämän monta kertaa aiemmin. Mutta se kannattaa toistaa.
Olette kaikki ikuisia valo- ja rakkausolentoja. Se on näin yksinkertaista. Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin te ette ole olleet olemassa. Eikä myöskään tule sellaista aikaa. Olette Jumala. Jumala on ikuinen. Te olette ikuinen.
Kyllä, luovutte fyysisestä kehoasusta. Olette tehneet sitä vuosisatoja. Mutta fyysinen kehonne ei ole yhtä kuin te. Se on ainoastaan - ja melkein kirjaimellisesti - pelkkä asu, missä olette päättäneet leikkiä jonkin aikaa. Korostamme sanaa "leikkiä", koska näin henkenne tarkoitti, ennen kuin se otti viimeisimmän asunsa.
Leikin on tarkoitus olla hauskaa. Elämän on tarkoitus olla hauskaa. Silloin kun teiltä puuttuu leikkiä ja hauskuutta, elämästänne tulee rankkaa.
Kuoleminen on helpoin asia, minkä koskaan teette. Olette tehneet sen hyvin monta kertaa ja henkenne tietää, että voitte siirtyä "syntymä-kuolema" -kierron läpi helposti ja vaivattomasti.
Silloin kun saavutte "toiselle puolelle", ette ole lähteneet "tältä puolelta". Olette edelleen täällä fyysisessä maailmassa. Teillä ei vain ole kehoa.
Kehon rasittamatta olette nyt vapaampi ja onnellisempi, kuin voitte kuvitella. Nautitte vierailuistanne fyysiseen maailmaan ja rakkaidenne luo, jotka ovat vielä fyysisessä muodossa. Se on suurta huvia.
Voitte myös helposti kommunikoida rakkaidenne kanssa, jotka ovat fyysisessä muodossa. Se on vielä selkeämpää kommunikointia kuin ollessanne kaikki fyysisessä muodossa.
Ainoa ongelma on, silloin kun rakkaanne jotka edelleen "elävät", eivät usko tähän kommunikointiin. Mutta jos he ovat avoimia sille ja uskovat siihen yhtä paljon kuin te ollessanne toisella puolella, niin teillä voi olla iloista aikaa peuhata ja leikkiä toistenne kanssa - heidän ollessa fyysisyydessä ja teidän hengessä.
Kaikki mitä sanomme tässä, ei päde ainoastaan ihmisrakkaisiinne, vaan myös eläinrakkaisiinne.
Luotamme, että sanamme tänään ottavat vähän kuoleman raskautta ja pelkoa pois mielestänne ja sydämestänne. Nauttikaa vain siitä, kuka olette. Olkaa iloinen ja rakastava. Pitäkää hauskaa. Leikkikää. Sitä koko elämän tai kuoleman on tarkoitus olla - hauskanpitoa ja leikkiä.
Kaikki on hyvin.- Anonyymi
Tuonpuoleinen on aivan tuossa jalkojemme juuressa 'maton alla' onton maapallon syvyyksissä. Siellä hienot sielumme asustelevat lihankappaleita täällä onttouden kuorella liikuttelevat.
- Anonyymi
<< Tiedämmekö, kuka olemme päästyämme sinne?
Ehdottomasti! Ette menetä ainoastaan identiteettiänne, vaan teillä on paljon selkeämpi ja voimallisempi tieto siitä, kuka olette, kuin fyysisen elämänne aikana. >>
Ja tämä "tieto" tulee mistä ?
Mielikuvituksesta ?
<< taivas, helvetti, helvetin esikartano, kiirastuli. Noita paikkoja ei ole olemassa >>
Tässäkin kuvittelet omaavasi tietoa muiden kaltaistesi yli. Mitä tämä ylivertaisuutesi muihin nähden kumpuaa ? Oletko miettinyt ? Vai olisikohan sittenkin vaan niin, että olet ihan samanlainen hihhuli kuin muutkin: uskot vaan omaan uskontoosi niin lujasti, että kuvittelet vain sen olevan totta ja muiden vastaavien mielikuvitusta ?
Niin, onko vaikka kiirastuli mielikuvitusta ? Silti ihmiset uskovat siihenkin kuin vuoreen vaikka se on mielikuvitusta. Ihmiset voivat siis uskoa asioihin, joita ei ole olemassa. Miksei ne asiat, joihin itse uskot (todisteetta) voisi olla myös näitä, johon uskotaan, mutta jotka eivät ole olemassa ?
<< Tunnemmeko toiset tai tuntevatko he meidät?
Taaskin, ehdottomasti kyllä. Se on kuin iloinen ja onnellinen perhetapaaminen. Tunnistatte kaikki, joita olette koskaan tunteneet kaikissa elämissänne. Ja he tuntevat teidät. >>
Ja tämä "tieto" on tietenkin myös peräisin mielikuvituksesta.
<< Olette kaikki ikuisia valo- ja rakkausolentoja. >>
Tietenkään tuokaan ei edes tarkoita yhtään mitään - saati että kyse olisi yhtään mistään muusta kuin mielikuvitteellisista "olennoista".
<< Monet niistäkin jotka sanovat uskovansa kuoleman jälkeiseen elämään, pelkäävät kuolemaa.
Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin te ette ole olleet olemassa. Eikä myöskään tule sellaista aikaa. Olette Jumala. Jumala on ikuinen. Te olette ikuinen.
Kaikki on hyvin. >>
Minäpä luulen, että olet kehittänyt tuon satumaailmasi juuri siksi, että pelkäät kuolemaa. Siksi lohduttaudut mielikuvitteellisella sadulla, että saisit hillittyä pelkoasi.
Ja tosiaan, sadussasi on varsin ammottavia loogisia kuperkeikkoja: mistä nämä kaikki "sielut" olisi tullut (niiden määrä ei kuitenkaan ole vakio koko historian aikana).
<< en ole ns.uskoivainen kirkkoon kuuluva. >>
Kyllä Sinä olet uskovainen. Olet keksinyt oman satumaailmasi, pumpuliunelmasi, johon uskot aivan täysillä. Olet aivan ehdottomasti uskovainen. Pidä tämä koko ajan mielessäsi. Olet ihan samanlainen hihhuli kuin vaikka Jeesukseen uskova fundamentalisti. Hänkin mielestään tietää, että kaikki muut uskomukset ovat mielikuvitusta, mutta se oma on aivan ehdotonta faktaa.
- Anonyymi
Kuoltuamme olemme kuolleita, kuten kaikki kuolleet todistavat.
- Anonyymi
Olemattomuus on luonnollinen tila. Ennen syntymää minua ei ollut olemassa. Kuoleman jälkeen minua ei ole olemassa. Todellisuudessa minua ei ole olemassa edes nytkään.
- Anonyymi
Mistä ateisti tietää mitään uskovien ihmisten todellisuudesta, koska eivät tunne edes Jumalaa. Tämmöistä hengellistymistä ei ole oikeasti olemassa, missä ateisti heittäytyy uskovan elämänpolulle. Arvioimaan uskovan ihmisen henkilökohtaista vakaumusta. Tämä materialistinen asiantuntemus on kehäpäätelmiä ateismin maailmankuvassa.
Sillä ei kontaktipintaa hengelliseen tietoisuuteen, vaan eletään on/off maailmassa.
Hengellistyneet ihmiset ovat eläneet ateismin läpi, tai ovat syntyjään hengellisesti tietoisia. Rakkaudellisia, luottavaisia, ystävällisiä, tasapainoisia. Tunnistavat toinen toisensa jo ensimetreillä. Siinä foorumissa ei kirjoiteta " mistä näitä vajakkeja tulee" vaan syntyy välittömästi samanlainen positiivinen ja rakkaudellinen energiakenttä.- Anonyymi
Minulla ei ole epäilystäkään etteikö joukkohypnoosi toimi. Kokemukset ovat tietenkin kokijalle todellisia vaikka ovatkin ohjattuja. Muille, "sumuttamattomille", nämä illuusiot eivät avaudu .
- Anonyymi
<< Mistä ateisti tietää mitään uskovien ihmisten todellisuudesta, koska eivät tunne edes Jumalaa. >>
Toisaalta, ethän itsekään tunne saunatonttua, mutta silti pystyt sanomaan saunatonttu-uskoisten ihmisten todellisuudesta sen verran, että he uskovat satuolentoon. Miksei ateisti pystyisi samaan ?
<< Hengellistyneet ihmiset ovat eläneet ateismin läpi >>
Ei. Kyllä ihmiset nimenomaan kehittyy toiseen suuntaan: ensin uskotaan sängynalusmörköihin ja joulupukkeihin - ja jumaliin. Kun niistä kehitytään yli, lähestytään ateismia.
<< ovat syntyjään hengellisesti tietoisia. >>
Vai olisiko sittenkin niin, että jotkut ovat herkempiä kuvittelemaan, että ne mielikuvitusjutut olisivatkin todellisia. Jospa se ei ole tietoa ? Jospa se onkin uskoa ?
<< Rakkaudellisia, luottavaisia, ystävällisiä, tasapainoisia. Tunnistavat toinen toisensa jo ensimetreillä. Siinä foorumissa ei kirjoiteta " mistä näitä vajakkeja tulee" vaan syntyy välittömästi samanlainen positiivinen ja rakkaudellinen energiakenttä. >>
Ja sitten murhataan kun "noi uskoo väärin" tai "noi uskoo väärään taivaalliseen taikuriin".
Ei se mielestäni niin hirvittävän rakkaudellista ole. Älä yritä valikoida rusinoita pullasta.
- Anonyymi
Jeesus ei päästä luotaan vaan on kuin hämähäkin verkossa. Miksi joku menee Jeesukseen. Lihallisuus ja materialismi ei ole riittäviä, vaan kaipaa sanaa, henkeä, elämää, kunniaa, rakkautta tms. Kuka muu sitten on lihallisuudesta vapaa kuin kuolleista ylös noussut . Ja kyllä Jeesus antaa paljon. Parantaa sairauksista, siunaa esim. Opiskelupaikalla, matkalla, tiedolla ja myös osoittaa suurenmoista rakkautta.
Mutta myös joutuu kävelemään ristin ja kuoleman varjoissa. Monta kertaa tulee pelastetuksi varmalta kuolemalta. Kuolema tahtoo voittaa ja Jeesuksen tähden annetaan kuoleman kitaan meitä. Kyse ei ole kuoleman pakoilusta, vaan yrityksestä voittaa se. Vaan Jeesuksen tähden joutuu ahdistuksiin.- Anonyymi
"Kuka muu sitten on lihallisuudesta vapaa kuin kuolleista ylös noussut"
Näitä sanan vääristelijöitä riittää. Raamatun mukaan Jeesuksen juurikin lihaa ja luuta oleva ruumis nousi taivaaseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuka muu sitten on lihallisuudesta vapaa kuin kuolleista ylös noussut"
Näitä sanan vääristelijöitä riittää. Raamatun mukaan Jeesuksen juurikin lihaa ja luuta oleva ruumis nousi taivaaseen.Raamattu sanoo mitä tulkitsija haluaa. Tämän tästä voi päätellä. Toki on hauskaa seurata miten väittelevät siitä kuka uskoo oikein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuka muu sitten on lihallisuudesta vapaa kuin kuolleista ylös noussut"
Näitä sanan vääristelijöitä riittää. Raamatun mukaan Jeesuksen juurikin lihaa ja luuta oleva ruumis nousi taivaaseen.Mitä tulee ylösnousemukseen HE OVAT KUIN ENKELIT TAIVAASSA, EI NAIDA EIKÄ MENNÄ MIEHELLE.
Enkelit kyllä kykenevät inkarnoitumaan lihallisiksi miehiksi ja naisiksi mutta kuitenkin Jeesus puhui olla kuin enkelit.
Lisäksi hän käveli seinästä piittaamatta lukittuun huoneeseen ylösnousun jälkeen.
Areiolainen oppi on lihaa kannattava ja Etiopian Kebra Nagast kertoo Daavidin siittävän lapsia Uudessa Jerusalemissa.
Mutta se on tosiaan kunkin oma usko , oppi ja käsitys. Jeesus ei ole kiveen veistetty asia vaan elävä armo ja totuus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu sanoo mitä tulkitsija haluaa. Tämän tästä voi päätellä. Toki on hauskaa seurata miten väittelevät siitä kuka uskoo oikein.
Totta. Ja uskova sepittää loput. Vaikka uskominen olisi vilpitöntä, mutta se ei kuitenkaan vie minnekään, koska se ei ole todellisuutta, vain toivetta ja lohtua, kun pelottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu sanoo mitä tulkitsija haluaa. Tämän tästä voi päätellä. Toki on hauskaa seurata miten väittelevät siitä kuka uskoo oikein.
Miten aiot "tulkita" mieleiseksesi tekstiä, joka ei jätä asiasta mitään epäselvyyttä?
"Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan" Luuk 24:39
Kyllä kuolleista ylösnoussut Jeesus oli aivan lihaa ja luuta. Eikä se mikään ihme ole, jos jopa uskovainenkin pitää tarinaa satuna... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tulee ylösnousemukseen HE OVAT KUIN ENKELIT TAIVAASSA, EI NAIDA EIKÄ MENNÄ MIEHELLE.
Enkelit kyllä kykenevät inkarnoitumaan lihallisiksi miehiksi ja naisiksi mutta kuitenkin Jeesus puhui olla kuin enkelit.
Lisäksi hän käveli seinästä piittaamatta lukittuun huoneeseen ylösnousun jälkeen.
Areiolainen oppi on lihaa kannattava ja Etiopian Kebra Nagast kertoo Daavidin siittävän lapsia Uudessa Jerusalemissa.
Mutta se on tosiaan kunkin oma usko , oppi ja käsitys. Jeesus ei ole kiveen veistetty asia vaan elävä armo ja totuus."ei mennä naiselle eikä miehelle... tulevassa maailmassa" on Jeesuksen hätävalhe, kun ei keksinyt parempaa vastausta saddukeusten kysymyksiin.
helluntailaisten hätävalhe on se, että taivaassa ei vaihdeta vauvan vaippoja eikä kasvateta lapsia, vaikka uskotaan vauvojen pääsevän taivaaseen...
hokkus pokkus heräävätkin taivaassa aikuisina ihmisinä, jotka osaavat heti puhua, kävellä ja ovat sisäsiistejä...
>>>Uskovainen pelkää kuolemaa ja pettää itseään. Kuoleman pelko panee hänet pitämään totena toivoa herättävät todistukset siitä, että.....<<<
Ei pidä paikkaansa !
Kun tulin 18-vuotiaana uskoon, minua puhutteli se kun huomasin että uskovaisilla oli elämässään jotain sellaista, jota minulta puuttui. Minunkin asiat olivat hyvin: olin koulun parhaita oppilaita, oli terveyttä ja taloudellisesti tulin hyvin toimeen. Tyttöystäväkin oli.
Mutta tästä kaikesta hyvästä huolimatta elämässäni oli tyhjyys....elämästäni puuttui Jumalan armo, Jeesus Kristus!
Näin sanoo Raamattu, Jumalan Sana:
"Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen"
(Roomalaiskirje: 2:4)
Evankeliumia:
Neljä tosiasiaa:
https://docplayer.fi/6227163-Jumala-rakastaa-sinua-nelja-tosiasiaa.html- Anonyymi
Katoamisen ja helvetin pelko uskovaisilla.
Katoamisen tuska ateisteilla silloin tällöin ja ottavat hätäkasteen.
😁- Anonyymi
Ateismi on uskonto, jossa uskotellaan että ihminen tulee (kehittyy) tyhjästä ja päättyy kuolemassa tyhjyyteen, olemattomuuteen.
Todisteita vain on vaikea tällaiselle uskonnolle löytää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateismi on uskonto, jossa uskotellaan että ihminen tulee (kehittyy) tyhjästä ja päättyy kuolemassa tyhjyyteen, olemattomuuteen.
Todisteita vain on vaikea tällaiselle uskonnolle löytää.No voi harmin paikka. Fiksut ihmiset ovat tarvittavat todisteet jo löytäneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateismi on uskonto, jossa uskotellaan että ihminen tulee (kehittyy) tyhjästä ja päättyy kuolemassa tyhjyyteen, olemattomuuteen.
Todisteita vain on vaikea tällaiselle uskonnolle löytää.Siittiö tunkeutuu munasoluun, uskovaisilla Jumala?
😁 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateismi on uskonto, jossa uskotellaan että ihminen tulee (kehittyy) tyhjästä ja päättyy kuolemassa tyhjyyteen, olemattomuuteen.
Todisteita vain on vaikea tällaiselle uskonnolle löytää.Sorvasit sitten paikkansapitämättömän lauseen. Ihminen saa alkunsa siitä kun siittiö ja munasolu kohtaavat, ei siis mistään tyhjästä. Eikö muka ole todisteita ihmisen kuolemasta? Ihan varmasti löytyy, pilvin pimein joka hautausmaalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sorvasit sitten paikkansapitämättömän lauseen. Ihminen saa alkunsa siitä kun siittiö ja munasolu kohtaavat, ei siis mistään tyhjästä. Eikö muka ole todisteita ihmisen kuolemasta? Ihan varmasti löytyy, pilvin pimein joka hautausmaalla.
Ateisti tutkii ihmislapsen syntymää edeltänyttä historiaa 9 kk päähän.
Ateisti uskontotieteilee että ihmisen elämä päättyy hautausmaan multiin.
Mutta ateisti!
Missä se on kuoleman jälkeen ihmisen sielu? - Anonyymi
<< Jeesus sikisi neitseestä! >>
Tuskin.
Se on vain tarina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateisti tutkii ihmislapsen syntymää edeltänyttä historiaa 9 kk päähän.
Ateisti uskontotieteilee että ihmisen elämä päättyy hautausmaan multiin.
Mutta ateisti!
Missä se on kuoleman jälkeen ihmisen sielu?<< Mutta ateisti!
Missä se on kuoleman jälkeen ihmisen sielu? >>
Sellaiset "sielut" on uskovaisten huuhaata. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<< Jeesus sikisi neitseestä! >>
Tuskin.
Se on vain tarina.Antaa uskoa yliluonnolliseen kuoleman jälkeiseen ikionneen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antaa uskoa yliluonnolliseen kuoleman jälkeiseen ikionneen.
<< Antaa uskoa yliluonnolliseen kuoleman jälkeiseen ikionneen. >>
Joka siis sekin on vain tarina. Varmasti lohduttava tarina, pumpuliunelma - mutta vain tarina. Satua.
Uskovaisia on moneen lähtöön…
”Uskovainen pelkää kuolemaa ja pettää itseään.”
En ole havainnut eroa kuolemanpelossa ateistien ja uskovaisten välillä. Kenties tarkoitat, että useimmat uskovaiset eivät ole kohdanneet sitä totuutta, että he kuolevat joskus. Tai että heidän läheiset ovat poissa - ikuisesti. Tämä ei johdu kuitenkaan pelosta, vaan heidän maailmankuvastaan.
”Kuoleman pelko panee hänet pitämään totena toivoa herättävät todistukset siitä, että Jumala on herättänyt kuolleista Jeesuksen.”
Kuolemanpelko ja erityisesti Helvetin pelko, on yksi joissakin kristinuskon suuntiin sisään leivottu oppi, jonka tarkoituksena on pitää ihmiset ruodussa. Yleensä tuo pelko iskee uskovaan kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun hän on oikeastaan lakannut uskomasta Jumalaan ja noihin oppeihin. Moni on joutunut käymään psykoterapiassa, jotta pääsee eroon uskontojen istuttamista peloista. Amerikoissa tähän on tarjolla vertaistukea…
”Uskovan pitäisi tietää, että Raamatun luomismyytit ja monet muut kertomukset ovat satua sen sijaan, että olisivat totta.”
Kyllähän enemmistö uskovaisista tietää tuon täysin. Noihin uskovat vain fundamentalistit - eivät modernisti ajattelevat uskovaiset.- Anonyymi
Yleisin pelko on tuntemattoman pelko, ja kuolemahan on tuntematon.
NDE;n kokeneilla tämä pelko katoaa, koska he tietävät mitä kuoleman jälkeen seuraa, ja usein jopa kaipaavat sitä, eivätkä haluaisi enää palata kehoonsa.
Kun tarpeeksi elää, ja varsinkin kärsii, niin kuolema vaan vapautaa tästä kaikesta, minä ainakin välillä odotan kuolemaa, kuin lapsi joulupukkia.
Katoamisen pelostakin voitaisiin puhua, itse ainakin tunnistan sellaisenkin itsessäni. Sitä, ettei voi enää koskaan kokea enää mitään, sinua ei enää vaan ole. Jotkut taas ovat kovasti sitä mieltä, että katoaminenhan on parasta mitä meille voi tapahtua. Ateistien jutuista saa ainakin sellaisen käsityksen, koska hehän uskovat katoavansa kokonaan. Voi olla kuitenkin niinkin, että tosipaikan edessä ateisitikin ahdistuu kovasti, kun kuoleman hetki koittaa. On niin helppoa, kun on nuori ja elämää vielä paljon edessä väittää kaikenlaista. Tosipaikka kun tulee eteen, niin tippa saattaa tulla paatuneimmankin meistä silmään.
Nuorena kun kuvittelee vielä olevansa lähes kuolematon, ja tietävänsä miten asiat oikeasti ovat. Vanhempana tietää kuitenkin paremmin, ettei tiedä oikeastaan mitään, toki vähän itseironiaakin jo mukana.- Anonyymi
Ei kannata nuorena pakoon harhojen maailmaan.
Ole mies.
Ole nainen.
Loppu tulee aikanaan.
😁 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata nuorena pakoon harhojen maailmaan.
Ole mies.
Ole nainen.
Loppu tulee aikanaan.
😁Tai mitä tahansa sukupuolta tai sukupuolettomuutta.
- Anonyymi
Oman kuoleman pelko on evoluution synnyttämä ominaisuus ja terveen yksilön tunnusmerkki. Kuolemanhakuinen laji tuskin menestyisi, vai mitä arvelet?
On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka eivät kykene tuntemaan pelkoa lainkaan. Tälläinen ihminen katsoo täysin tyynesti, jos häntä osoitetaan aseella, tai seisoessaan radalla kun juna tulee kohti. https://en.wikipedia.org/wiki/S.M._(patient) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oman kuoleman pelko on evoluution synnyttämä ominaisuus ja terveen yksilön tunnusmerkki. Kuolemanhakuinen laji tuskin menestyisi, vai mitä arvelet?
On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka eivät kykene tuntemaan pelkoa lainkaan. Tälläinen ihminen katsoo täysin tyynesti, jos häntä osoitetaan aseella, tai seisoessaan radalla kun juna tulee kohti. https://en.wikipedia.org/wiki/S.M._(patient)Ei pitäisi opettaa lapsille kuolemanpelkoa helvetin kuvineen.
😁 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pitäisi opettaa lapsille kuolemanpelkoa helvetin kuvineen.
😁Huonomman vaihtoehdon toteutumisella kaikki muutkin asiat täällä opitaan.
- Anonyymi
Ateistien teoriat ovat kokonaan oma osastonsa. Mitä kauemmaksi Jumalasta erotutaan, sitä huolestuttavampaa on esiintyä hengellisenä "tietäjänä".
Järkiperäisinä, ateistien tulisi katsoa kokonaisuutta ja myös tieteen puolelta löytyy selkärankaa: https://www.youtube.com/watch?v=UW3kkpmwsrQ - Anonyymi
Yksi lukijamme kysyi meiltä, millaista kuoleman jälkeinen elämä on. Kuolema on aihe, mitä monet meistä välttelevät, mikäli mahdollista. Miksi luulet niin olevan? Luultavasti, koska pelkäämme sitä enemmän kuin mitään muuta. Ja miksi luulet niin olevan?
Henkilökohtainen mielipiteeni on, että pelkäämme kuolemaa, koska usein pidämme sitä loppunamme. Monet niistäkin jotka sanovat uskovansa kuoleman jälkeiseen elämään, pelkäävät kuolemaa. Luulen sen johtuvan siitä, ettemme tiedä, mitä kuolema oikeasti on. Meillä on tämä synkkä ja ankea määritelmä - jonka juuret ovat usein massatietoisuudessa - että kuolema on rangaistus, loppu, kuilu.
Tässä lukijamme kysymys (jota olen vähän editoinut):
"Minne menemme kuoleman jälkeen? Tiedämmekö, kuka olemme päästyämme sinne? Tunnemmeko toiset tai tuntevatko he meidät? Sulaudummeko vain suureen tuntemattomaan? Olemmeko ei-mitään?"
Aloitetaanpa vastaamalla lukijamme kysymyksiin.
* Minne menemme kuoleman jälkeen?
Ette mene minnekään. Ette taatusti niihin paikkoihin, joita monet teistä kuvittelevat ja joista he puhuvat - taivas, helvetti, helvetin esikartano, kiirastuli. Noita paikkoja ei ole olemassa, ainakaan sillä tavalla kuin suosittu kuvitelma näkee ne.
* Tiedämmekö, kuka olemme päästyämme sinne?
Ehdottomasti! Ette menetä ainoastaan identiteettiänne, vaan teillä on paljon selkeämpi ja voimallisempi tieto siitä, kuka olette, kuin fyysisen elämänne aikana.
* Tunnemmeko toiset tai tuntevatko he meidät?
Taaskin, ehdottomasti kyllä. Se on kuin iloinen ja onnellinen perhetapaaminen. Tunnistatte kaikki, joita olette koskaan tunteneet kaikissa elämissänne. Ja he tuntevat teidät.
* Sulaudummeko vain suureen tuntemattomaan?
Ette. Ei ole mitään "suurta tuntematonta". On vain puhdasta tietoisuutta kaikissa monissa muodoissaan - henkisissä ja fyysisissä.
* Olemmeko ei-mitään?
Ette ole koskaan ei-mitään. Ette ole koskaan olleet ettekä tule koskaan olemaan ei-mitään. Tämä kuolema on hyvin väärinymmärretty asia. Ja koska ette ymmärrä sitä, pelkäätte.
Olemme sanoneet kaiken tämän monta kertaa aiemmin. Mutta se kannattaa toistaa.
Olette kaikki ikuisia valo- ja rakkausolentoja. Se on näin yksinkertaista. Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin te ette ole olleet olemassa. Eikä myöskään tule sellaista aikaa. Olette Jumala. Jumala on ikuinen. Te olette ikuinen.
Kyllä, luovutte fyysisestä kehoasusta. Olette tehneet sitä vuosisatoja. Mutta fyysinen kehonne ei ole yhtä kuin te. Se on ainoastaan - ja melkein kirjaimellisesti - pelkkä asu, missä olette päättäneet leikkiä jonkin aikaa. Korostamme sanaa "leikkiä", koska näin henkenne tarkoitti, ennen kuin se otti viimeisimmän asunsa.
Leikin on tarkoitus olla hauskaa. Elämän on tarkoitus olla hauskaa. Silloin kun teiltä puuttuu leikkiä ja hauskuutta, elämästänne tulee rankkaa.
Kuoleminen on helpoin asia, minkä koskaan teette. Olette tehneet sen hyvin monta kertaa ja henkenne tietää, että voitte siirtyä "syntymä-kuolema" -kierron läpi helposti ja vaivattomasti.
Silloin kun saavutte "toiselle puolelle", ette ole lähteneet "tältä puolelta". Olette edelleen täällä fyysisessä maailmassa. Teillä ei vain ole kehoa.
Kehon rasittamatta olette nyt vapaampi ja onnellisempi, kuin voitte kuvitella. Nautitte vierailuistanne fyysiseen maailmaan ja rakkaidenne luo, jotka ovat vielä fyysisessä muodossa. Se on suurta huvia.
Voitte myös helposti kommunikoida rakkaidenne kanssa, jotka ovat fyysisessä muodossa. Se on vielä selkeämpää kommunikointia kuin ollessanne kaikki fyysisessä muodossa.
Ainoa ongelma on, silloin kun rakkaanne jotka edelleen "elävät", eivät usko tähän kommunikointiin. Mutta jos he ovat avoimia sille ja uskovat siihen yhtä paljon kuin te ollessanne toisella puolella, niin teillä voi olla iloista aikaa peuhata ja leikkiä toistenne kanssa - heidän ollessa fyysisyydessä ja teidän hengessä.
Kaikki mitä sanomme tässä, ei päde ainoastaan ihmisrakkaisiinne, vaan myös eläinrakkaisiinne.
Luotamme, että sanamme tänään ottavat vähän kuoleman raskautta ja pelkoa pois mielestänne ja sydämestänne. Nauttikaa vain siitä, kuka olette. Olkaa iloinen ja rakastava. Pitäkää hauskaa. Leikkikää. Sitä koko elämän tai kuoleman on tarkoitus olla - hauskanpitoa ja leikkiä.
Kaikki on hyvin.- Anonyymi
Kappas, jamppa tuli tänne kopioimaan aiemman viestinsä eri paikkaan, ettei tarvitsisi kommentoida saamiaan vastauksia. Ilmeisesti kritiikki oli niin osuvaa, että jänishousu lähti karkuun toistamaan saamaa vammailuaan. Jos et pysty vastaamaan, joudumme tuomitsemaan jorinasi täydeksi typeryydeksi, jossa ei ole mitään päätä eikä häntää.
<< Tiedämmekö, kuka olemme päästyämme sinne?
Ehdottomasti! Ette menetä ainoastaan identiteettiänne, vaan teillä on paljon selkeämpi ja voimallisempi tieto siitä, kuka olette, kuin fyysisen elämänne aikana. >>
Ja tämä "tieto" tulee mistä ?
Mielikuvituksesta ?
<< taivas, helvetti, helvetin esikartano, kiirastuli. Noita paikkoja ei ole olemassa >>
Tässäkin kuvittelet omaavasi tietoa muiden kaltaistesi yli. Mitä tämä ylivertaisuutesi muihin nähden kumpuaa ? Oletko miettinyt ? Vai olisikohan sittenkin vaan niin, että olet ihan samanlainen hihhuli kuin muutkin: uskot vaan omaan uskontoosi niin lujasti, että kuvittelet vain sen olevan totta ja muiden vastaavien mielikuvitusta ?
Niin, onko vaikka kiirastuli mielikuvitusta ? Silti ihmiset uskovat siihenkin kuin vuoreen vaikka se on mielikuvitusta. Ihmiset voivat siis uskoa asioihin, joita ei ole olemassa. Miksei ne asiat, joihin itse uskot (todisteetta) voisi olla myös näitä, johon uskotaan, mutta jotka eivät ole olemassa ?
<< Tunnemmeko toiset tai tuntevatko he meidät?
Taaskin, ehdottomasti kyllä. Se on kuin iloinen ja onnellinen perhetapaaminen. Tunnistatte kaikki, joita olette koskaan tunteneet kaikissa elämissänne. Ja he tuntevat teidät. >>
Ja tämä "tieto" on tietenkin myös peräisin mielikuvituksesta.
<< Olette kaikki ikuisia valo- ja rakkausolentoja. >>
Tietenkään tuokaan ei edes tarkoita yhtään mitään - saati että kyse olisi yhtään mistään muusta kuin mielikuvitteellisista "olennoista".
<< Monet niistäkin jotka sanovat uskovansa kuoleman jälkeiseen elämään, pelkäävät kuolemaa.
Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin te ette ole olleet olemassa. Eikä myöskään tule sellaista aikaa. Olette Jumala. Jumala on ikuinen. Te olette ikuinen.
Kaikki on hyvin. >>
Minäpä luulen, että olet kehittänyt tuon satumaailmasi juuri siksi, että pelkäät kuolemaa. Siksi lohduttaudut mielikuvitteellisella sadulla, että saisit hillittyä pelkoasi.
Ja tosiaan, sadussasi on varsin ammottavia loogisia kuperkeikkoja: mistä nämä kaikki "sielut" olisi tullut (niiden määrä ei kuitenkaan ole vakio koko historian aikana).
<< en ole ns.uskoivainen kirkkoon kuuluva. >>
Kyllä Sinä olet uskovainen. Olet keksinyt oman satumaailmasi, pumpuliunelmasi, johon uskot aivan täysillä. Olet aivan ehdottomasti uskovainen. Pidä tämä koko ajan mielessäsi. Olet ihan samanlainen hihhuli kuin vaikka Jeesukseen uskova fundamentalisti. Hänkin mielestään tietää, että kaikki muut uskomukset ovat mielikuvitusta, mutta se oma on aivan ehdotonta faktaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kappas, jamppa tuli tänne kopioimaan aiemman viestinsä eri paikkaan, ettei tarvitsisi kommentoida saamiaan vastauksia. Ilmeisesti kritiikki oli niin osuvaa, että jänishousu lähti karkuun toistamaan saamaa vammailuaan. Jos et pysty vastaamaan, joudumme tuomitsemaan jorinasi täydeksi typeryydeksi, jossa ei ole mitään päätä eikä häntää.
<< Tiedämmekö, kuka olemme päästyämme sinne?
Ehdottomasti! Ette menetä ainoastaan identiteettiänne, vaan teillä on paljon selkeämpi ja voimallisempi tieto siitä, kuka olette, kuin fyysisen elämänne aikana. >>
Ja tämä "tieto" tulee mistä ?
Mielikuvituksesta ?
<< taivas, helvetti, helvetin esikartano, kiirastuli. Noita paikkoja ei ole olemassa >>
Tässäkin kuvittelet omaavasi tietoa muiden kaltaistesi yli. Mitä tämä ylivertaisuutesi muihin nähden kumpuaa ? Oletko miettinyt ? Vai olisikohan sittenkin vaan niin, että olet ihan samanlainen hihhuli kuin muutkin: uskot vaan omaan uskontoosi niin lujasti, että kuvittelet vain sen olevan totta ja muiden vastaavien mielikuvitusta ?
Niin, onko vaikka kiirastuli mielikuvitusta ? Silti ihmiset uskovat siihenkin kuin vuoreen vaikka se on mielikuvitusta. Ihmiset voivat siis uskoa asioihin, joita ei ole olemassa. Miksei ne asiat, joihin itse uskot (todisteetta) voisi olla myös näitä, johon uskotaan, mutta jotka eivät ole olemassa ?
<< Tunnemmeko toiset tai tuntevatko he meidät?
Taaskin, ehdottomasti kyllä. Se on kuin iloinen ja onnellinen perhetapaaminen. Tunnistatte kaikki, joita olette koskaan tunteneet kaikissa elämissänne. Ja he tuntevat teidät. >>
Ja tämä "tieto" on tietenkin myös peräisin mielikuvituksesta.
<< Olette kaikki ikuisia valo- ja rakkausolentoja. >>
Tietenkään tuokaan ei edes tarkoita yhtään mitään - saati että kyse olisi yhtään mistään muusta kuin mielikuvitteellisista "olennoista".
<< Monet niistäkin jotka sanovat uskovansa kuoleman jälkeiseen elämään, pelkäävät kuolemaa.
Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin te ette ole olleet olemassa. Eikä myöskään tule sellaista aikaa. Olette Jumala. Jumala on ikuinen. Te olette ikuinen.
Kaikki on hyvin. >>
Minäpä luulen, että olet kehittänyt tuon satumaailmasi juuri siksi, että pelkäät kuolemaa. Siksi lohduttaudut mielikuvitteellisella sadulla, että saisit hillittyä pelkoasi.
Ja tosiaan, sadussasi on varsin ammottavia loogisia kuperkeikkoja: mistä nämä kaikki "sielut" olisi tullut (niiden määrä ei kuitenkaan ole vakio koko historian aikana).
<< en ole ns.uskoivainen kirkkoon kuuluva. >>
Kyllä Sinä olet uskovainen. Olet keksinyt oman satumaailmasi, pumpuliunelmasi, johon uskot aivan täysillä. Olet aivan ehdottomasti uskovainen. Pidä tämä koko ajan mielessäsi. Olet ihan samanlainen hihhuli kuin vaikka Jeesukseen uskova fundamentalisti. Hänkin mielestään tietää, että kaikki muut uskomukset ovat mielikuvitusta, mutta se oma on aivan ehdotonta faktaa.Mikä rassaa? Sinä saat uskoa että ei ole mitään, joku saa uskoa vaikka mitä. Opettele mikä ero on tiedolla ja uskolla, jospa se auttaisi uskovaisahdistukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä rassaa? Sinä saat uskoa että ei ole mitään, joku saa uskoa vaikka mitä. Opettele mikä ero on tiedolla ja uskolla, jospa se auttaisi uskovaisahdistukseen.
Uskon että Hitler oli vapahtaja, mutta Juutalaiset voittivat tämänkin erän vuonna 1945
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä rassaa? Sinä saat uskoa että ei ole mitään, joku saa uskoa vaikka mitä. Opettele mikä ero on tiedolla ja uskolla, jospa se auttaisi uskovaisahdistukseen.
<< Mikä rassaa? Sinä saat uskoa että ei ole mitään, joku saa uskoa vaikka mitä. >>
Joo, saa uskoa vaikka noinkin idioottimaisesti. Tämä on kuitenkin keskustelupalsta, jossa ei ole tarkoitus julistaa ja sitten lähteä karkuun - vaan nimenomaan keskustella. Ja itse asiassa palstan säännötkin kieltävät saman viestin kopioimisen. Ja ylipäätään: miksi Sinun sitten pitäisi tätä hölmöläisuskoasi julistaa moniin keskusteluihin ? Mikä tolkku siinä ikään kuin olisi ? Että näemme, että joku uskoo noinkin idioottimaiseen huuhaapaskaan, mutta edelleenkään koko idiotismista ei saisi keskustella sanaakaan ?
Etkö pysty seisomaan uskomustesi takana ?
<< Opettele mikä ero on tiedolla ja uskolla, jospa se auttaisi uskovaisahdistukseen. >>
Heh, katsotaanpas:
"* Tiedämmekö, kuka olemme päästyämme sinne?
Ehdottomasti! Ette menetä ainoastaan identiteettiänne"
Väite on tietämisestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskon että Hitler oli vapahtaja, mutta Juutalaiset voittivat tämänkin erän vuonna 1945
Vuonna 33 voittivat yhden erän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<< Mikä rassaa? Sinä saat uskoa että ei ole mitään, joku saa uskoa vaikka mitä. >>
Joo, saa uskoa vaikka noinkin idioottimaisesti. Tämä on kuitenkin keskustelupalsta, jossa ei ole tarkoitus julistaa ja sitten lähteä karkuun - vaan nimenomaan keskustella. Ja itse asiassa palstan säännötkin kieltävät saman viestin kopioimisen. Ja ylipäätään: miksi Sinun sitten pitäisi tätä hölmöläisuskoasi julistaa moniin keskusteluihin ? Mikä tolkku siinä ikään kuin olisi ? Että näemme, että joku uskoo noinkin idioottimaiseen huuhaapaskaan, mutta edelleenkään koko idiotismista ei saisi keskustella sanaakaan ?
Etkö pysty seisomaan uskomustesi takana ?
<< Opettele mikä ero on tiedolla ja uskolla, jospa se auttaisi uskovaisahdistukseen. >>
Heh, katsotaanpas:
"* Tiedämmekö, kuka olemme päästyämme sinne?
Ehdottomasti! Ette menetä ainoastaan identiteettiänne"
Väite on tietämisestä.Miksi on ateismipalsta? Uskontoa ja uskovaisia täällä näemmä käsitellään. Eli jonkinlainen probleemi ja lypsyasema ateisteille. Mitäs keskustelemista siinä muuten olisikaan. Oikeastaan ei uskovaisillakaan ole keskustelemista, vaan sitä julistamista. Nuo VT:ssä kuvatut tapahtumat kun ovat kovin kaukaisia, eikä ole viimeaikoina esikoisia poltettu uhreina, niin ei kiinnostakaan kun ei osaa alkukieliä eikä ole tutkija. Mutta tiesitkös että nykyisinkin vaikuttaa eräs uskonto jossa noita polttamisia tehdään. Oletteko osoittaneet paheksuntanne? Keskustellaanko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<< Mikä rassaa? Sinä saat uskoa että ei ole mitään, joku saa uskoa vaikka mitä. >>
Joo, saa uskoa vaikka noinkin idioottimaisesti. Tämä on kuitenkin keskustelupalsta, jossa ei ole tarkoitus julistaa ja sitten lähteä karkuun - vaan nimenomaan keskustella. Ja itse asiassa palstan säännötkin kieltävät saman viestin kopioimisen. Ja ylipäätään: miksi Sinun sitten pitäisi tätä hölmöläisuskoasi julistaa moniin keskusteluihin ? Mikä tolkku siinä ikään kuin olisi ? Että näemme, että joku uskoo noinkin idioottimaiseen huuhaapaskaan, mutta edelleenkään koko idiotismista ei saisi keskustella sanaakaan ?
Etkö pysty seisomaan uskomustesi takana ?
<< Opettele mikä ero on tiedolla ja uskolla, jospa se auttaisi uskovaisahdistukseen. >>
Heh, katsotaanpas:
"* Tiedämmekö, kuka olemme päästyämme sinne?
Ehdottomasti! Ette menetä ainoastaan identiteettiänne"
Väite on tietämisestä.Idiotismi kuuluu jonnekin erveyspalstoille. Päälääkäriin jos menee, niin ateisteiltakin löytyy monenlaista häikkää, vaikkei se olisi uskovaisuutta. Varma tieto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi on ateismipalsta? Uskontoa ja uskovaisia täällä näemmä käsitellään. Eli jonkinlainen probleemi ja lypsyasema ateisteille. Mitäs keskustelemista siinä muuten olisikaan. Oikeastaan ei uskovaisillakaan ole keskustelemista, vaan sitä julistamista. Nuo VT:ssä kuvatut tapahtumat kun ovat kovin kaukaisia, eikä ole viimeaikoina esikoisia poltettu uhreina, niin ei kiinnostakaan kun ei osaa alkukieliä eikä ole tutkija. Mutta tiesitkös että nykyisinkin vaikuttaa eräs uskonto jossa noita polttamisia tehdään. Oletteko osoittaneet paheksuntanne? Keskustellaanko?
<< Keskustellaanko? >>
Et pystynyt siihen tuossa omien jokelteluidesi kanssa, niin miksipä pystyisit siihen muutenkaan.
Täällä vaan pätee vähän samat lainalaisuudet kuin missä tahansa keskustelussa: jos joku tulee selittämään, miten hieno idea hänellä on, niin jos sen joku osaa kiistää eikä idean esittäjä enää pysty sanomaan ideansa puolesta mitään, katsotaan, että idea on murskattu. Nyt kävi näin tuolle uskomuksellesi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<< Keskustellaanko? >>
Et pystynyt siihen tuossa omien jokelteluidesi kanssa, niin miksipä pystyisit siihen muutenkaan.
Täällä vaan pätee vähän samat lainalaisuudet kuin missä tahansa keskustelussa: jos joku tulee selittämään, miten hieno idea hänellä on, niin jos sen joku osaa kiistää eikä idean esittäjä enää pysty sanomaan ideansa puolesta mitään, katsotaan, että idea on murskattu. Nyt kävi näin tuolle uskomuksellesi.Keskusteluehdotus oli ajankohtaisempi, kyllä siitä juttua irtoaisi. Tietty ettei ateisti osaa eikä uskalla muuta kuin kaivella palstoille ikivanhoja vanhempiakin tekstejä, niinkuin halveerausmielessä. Kristillisyyden idean puolesta on sanottu vaikka mitä, mutta ei ateisteilla ole tarjolla muuta kuin se että itse en usko ja hahahha kun jotkut uskovat. Mutta edelleen, siirretäänkö keskustelu ajankohtaisempiin ja ongelmallisempiin uskontoilmiöihin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<< Mikä rassaa? Sinä saat uskoa että ei ole mitään, joku saa uskoa vaikka mitä. >>
Joo, saa uskoa vaikka noinkin idioottimaisesti. Tämä on kuitenkin keskustelupalsta, jossa ei ole tarkoitus julistaa ja sitten lähteä karkuun - vaan nimenomaan keskustella. Ja itse asiassa palstan säännötkin kieltävät saman viestin kopioimisen. Ja ylipäätään: miksi Sinun sitten pitäisi tätä hölmöläisuskoasi julistaa moniin keskusteluihin ? Mikä tolkku siinä ikään kuin olisi ? Että näemme, että joku uskoo noinkin idioottimaiseen huuhaapaskaan, mutta edelleenkään koko idiotismista ei saisi keskustella sanaakaan ?
Etkö pysty seisomaan uskomustesi takana ?
<< Opettele mikä ero on tiedolla ja uskolla, jospa se auttaisi uskovaisahdistukseen. >>
Heh, katsotaanpas:
"* Tiedämmekö, kuka olemme päästyämme sinne?
Ehdottomasti! Ette menetä ainoastaan identiteettiänne"
Väite on tietämisestä.Tarkoittaa, että uskoa voi olla ilman sitä konkreettisesti osoitettavissa olevaa tietoa. Aeisti taistelee siis tuulimyllyjään vastaan kun koettavat kumota uskon sillä argumentilla, ettei ole konkreettista todistetta. Hassu yritys. Voisi sanoa että idiotismia. On sanonta että kannattaa taistella enemmän jonkun puolesta, kuin jotakin vastaan. Mutta kun ei ateisteilla ole mitään, millä puolustaisi omaa idiotismiaan. Huonoja huonoja esimerkkejä sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskusteluehdotus oli ajankohtaisempi, kyllä siitä juttua irtoaisi. Tietty ettei ateisti osaa eikä uskalla muuta kuin kaivella palstoille ikivanhoja vanhempiakin tekstejä, niinkuin halveerausmielessä. Kristillisyyden idean puolesta on sanottu vaikka mitä, mutta ei ateisteilla ole tarjolla muuta kuin se että itse en usko ja hahahha kun jotkut uskovat. Mutta edelleen, siirretäänkö keskustelu ajankohtaisempiin ja ongelmallisempiin uskontoilmiöihin?
<< Keskusteluehdotus oli ajankohtaisempi, kyllä siitä juttua irtoaisi. >>
No, perusta ihmeessä aloitus, jos haluat (tai oikeammin: pystyt) jostain keskustella.
Tässä nyt on kuitenkin se tilanne, että oma vammailu-uskomuksesi on nyt vaan vailla mitään tolkkua. Uskosi takana et vaan pysty seisomaan vaikka mikä olisi. Karkuun vaan kuin pupujussi. Toki ymmärrän, ettei tuollaista idiotismia tietenkään millään keinoin pysty puolustamaankaan.
<< Tarkoittaa, että uskoa voi olla ilman sitä konkreettisesti osoitettavissa olevaa tietoa. >>
Ja jos se perustuisi tietoon, sitä ei sanottaisi uskoksi. Usko siis perustuu aina irrationaalisuuteen: kuviteltuun asiaan, josta ei ole tietoa.
<< Aeisti taistelee siis tuulimyllyjään vastaan kun koettavat kumota uskon sillä argumentilla, ettei ole konkreettista todistetta. Hassu yritys. Voisi sanoa että idiotismia. >>
Ei vaan oikein voi sanoa, että rationaalisuuden vaatimus olisi idiotismia. Nimenomaan järki on vastakohta idiotismille. Ja juuri järjellisen perustelun vaatiminen on askel pois sieltä idiotismista. Mutta mutta, Sinä et sentään ole valmis ottamaan ensimmäistäkään askelta pois tuosta idiotismistasi ?
<< On sanonta että kannattaa taistella enemmän jonkun puolesta, kuin jotakin vastaan. >>
Niin tosiaan, miten ajattelit alkaa taistella ? Esittämällä saman aivan älyvapaan idiotismisi sata kertaa eri paikoissa ja sitten kun joku perustelee, miksi koko homma on vain tyhjää idiotismia, kopioit saman tekstisi uuteen paikkaan uskaltamatta kommentoida asiaa mitenkään ? Onko tuo siis mielestäsi taistelua jokun huuhaaidioottivammailusi puolesta ?
<< On sanonta että kannattaa taistella enemmän jonkun puolesta, kuin jotakin vastaan. >>
Sinänsä tietysti taistelua voi olla sekin, että taistelee rationaalisuuden puolesta.
<< Mutta kun ei ateisteilla ole mitään, millä puolustaisi omaa idiotismiaan. >>
Mitä vitun ateistien idiotismia ?
Se, että rationaalisesti (siis järkeen perustuen) perustelee, miksei ole syytä uskoa aivan idioottimaisia huuhaakuvitelmia, niin kyllä se on varsin hyvä puolustus. Taitaa olla ainoa järkeen perustuva puolustus. Muut ovat sitä idiotismia.
- Anonyymi
Robin Williams juttelee suorapuheisesti omasta tilanteestaaan.
Uskon ja tiedon rajapyykki.
https://www.youtube.com/watch?v=2TUdOpCk9Fs - Anonyymi
Ihmiset pelkäävät kuolemaa. Kuolemanpelko on yleismaailmallista. Siksi onkin hämmästyttävää, että erään lahkon johtohahmon kuollessa erittäin tuskallisella ja kammottavalla tavalla, yhtäkkiä hänen kannattajansa saavat rohkeuden saarnata hänen nimissään. Heitä vangitaan, ruoskitaan, osa heistä tapetaan. Silti he jatkavat. Mikä on saanut aikaan, että oma henki kannattaa vaarantaa joidenkin opetusten vuoksi? Raamatun kirjoittajat kertoivat syyn: Kolmantena päivänä hautaamisesta hauta oli tyhjä ja he myös näkivät mestarinsa elossa. Jopa Jeesuksen veljet, jotka eivät uskoneet häneen saarnaamistoimintansa aikana, vakuuttuivat kohdatessaan kuolleista ylösnousseen Jeesuksen. Mutta opetuslapset olivat jo valmiiksi uskonharhoissa ja Jeesuksen kuolema oli hänen veljilleen niin surullinen asia, että ehkä tunteet sekoittivat heidän arvostelukykynsä? Se ei selitä kuitenkaan sitä, miksi kristinuskon vihollinen Saul matkalla vangitsemaan heitä yhtäkkiä muutti mieltään ja lopetti vainoamisen. Itse asiassa hän teki enemmän, hän heitti lupaavan elämänsä pois kuin roskan ja alkoi itse saarnaamaan ylösnoussutta Jeesusta. Hänen ulottuvillaan oli ollut suuret mahdollisuudet inhimillisesti katsoen. Hän oli juutalainen, juutalaisista vanhemmista. Hänet oli ympärileikattu ja saanut uskonnollisen koulutuksen arvostetun rabbi Gamalielin johdolla, edistyen paremmin kuin ikätoverit. Hän oli fariseus. Olipa hänellä muutakin kuin ansioita juutalaisuudessa. Hänellä oli Rooman kansalaisuus, mikä oli siihen aikaan iso juttu. Kaiken sen hän vaihtoi siihen, että juutalaiset vainosivat häntä. Hän myös kulki pitkillä saarnamatkoilla, joissa oli vaarana maantierosvot. Kaikenlaista ikävää joutui kokemaan ja mikä oli syy, että oli valmis siihen? Hän itse kertoi, että oli matkalla Damaskokseen nähnyt näyn, joka muutti hänen elämänsä ja käsityksensä kristityistä. Kohdannut ylösnousseen Jeesuksen! Jospa sittenkin... kristinuskon toivo ylösnousemuksesta ja ikuisesta elämästä lepää niin varmalla perustalla, että siihen kannattaa uskoa ja elämänsä rakentaa? Mieti sitä!
- Anonyymi
oTämä edelläoleva teksti on saarnaamista ja julistamista, ei keskustelua, jota uskovat eivät osaa, pysty tai rohkene.
- Anonyymi
Khrisna 3 000 vuotta aikaisemmin.
Osiris Egyptissä.
Juutalainen lahko ymppäsi Jeesuksensa siihen joukkoon.
😁 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Khrisna 3 000 vuotta aikaisemmin.
Osiris Egyptissä.
Juutalainen lahko ymppäsi Jeesuksensa siihen joukkoon.
😁Juutalaiset eivät ympänneet Jeesusta joukkoonsa, päinvastoin. Ne vanhat profetiat ymppäsi. Profetiat esiintyi kyllä juutailisilla mutta siinä kävi se tunnettu väärinymmärrys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset eivät ympänneet Jeesusta joukkoonsa, päinvastoin. Ne vanhat profetiat ymppäsi. Profetiat esiintyi kyllä juutailisilla mutta siinä kävi se tunnettu väärinymmärrys.
Juutalainen lahko, normijuutalaisista eronnut ryhmä ihmisiä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalainen lahko, normijuutalaisista eronnut ryhmä ihmisiä!
Tai luultavasti ne erotettiin rabbiinijuutalaisista.
😁
- Anonyymi
miksette puhu jeesuksen lapsesta*täällä? hyvä kysymys
- Anonyymi
ristiinnaulittu jeesus sanoo *hyvä että LAHJA poissa*larna
- Anonyymi
En pelkää kuolemaa, koska tiedän, että kun elän oikein niin saan paikan Taivaasta.
Jeesus tuli minun, sinun ja kaikkien muidenkin puolesta ottamaan synnit anteeksi, ja hän oli oikeasti Jumalan Poika.
Maa ei syntynyt noin vain, tajua jo. Sä et voi todistaa ettei Jumala luonut sitä. Jos vetoat alkuräjähdykseen, niin miten perustelet sen? Jumala aloitti maan luomisen sillä.
Minulla ei ole montaa uskovaista tuttua/ystävää, eikä minun tarvitse pelätä, että he jättäisivät minut. He ovat aitoja, ja sanovat suoraan jos hampaankolossa on jotain.
En pelkää Helvettiä, koska en ole tehnyt mitään sellaista miksi minut pitäisi sinne tuomita.
Minulla on järki päässä, vaikka olen uskovainen. Monet uskovaisista ovat jopa fiksumpia, kuin ne jotka vähättelevät Jumalaa ja hänen rakkauttaan meitä kohtaan.
Suomessa on uskonnonvapaus, joten jokainen uskoo mihin haluaa ja harjoittaa tai on harjoittamatta uskoaan. Jos uskallat puhua ääneen uskostasi, se ei tarkoita että olet mielenvikainen hullu.
Toki on olemassa hulluja, mutta yleensä ne hullut ei edes älyä maailmanmenosta mitään.- Anonyymi
Onneksi olkoon, ajattelutapasi on esimerkki ylivertaisuusvinoumasta eli Dunning-Kruger -efektistä.
Ylivertaisuusvinouma, on ajattelun vääristymä, jonka voisi kiteyttää seuraavalla tavalla: hölmöt ihmiset kuvittelevat olevansa älykkäämpiä kuin mitä he todellisuudessa ovat, ja älykkäät ihmiset kuvittelevat olevansa hölmömpiä kuin mitä he todellisuudessa ovat.
Tai ehkä olisi osuvampaa sanoa: tietämättömät ihmiset uskovat varmasti tietävänsä paljon ja he jotka tietävät paljon, tuntevat olevansa tietämättömiä. - Anonyymi
<< Minulla on järki päässä, vaikka olen uskovainen. >>
Omasta mielestäsi ehkä onkin, mutta valitettavasti se ei vaan näy kirjoituksissasi.
<< Toki on olemassa hulluja, mutta yleensä ne hullut ei edes älyä maailmanmenosta mitään. >>
Mutta eikö vaan, että "hullukin" luulee tajuavansa maailmanmenosta ja tieteellisestä tiedosta vaikka mitä ? He luulevat. Ja oikeastaan, heillähän ei ole mitään keinoa, miten he voisivat itsensä hulluiksi todeta - siis oikeastaan mitään muuta keinoa kuin katsoa, onko heidän luulottelunsa tieteellisen tiedon (joka on luotettavin tuntemamme kontrolloitu tieto) kanssa ristiriidassa tai onko heidän luulottelunsa tieteellisen käsityksen ulkopuolisia.
Mutta mutta, jos ikään kuin teet oman ajattelusi suhteen tuon maadoituksen tieteelliseen tietoon, niin eikö vaan, että Sinäkin olet tuollainen hullu.
Niinpä.
Etkä vaan tajua itse omista ajatuksistasi, miten hulluja ne itse asiassa onkaan.
<< Jos uskallat puhua ääneen uskostasi, se ei tarkoita että olet mielenvikainen hullu. >>
Miksi sitten vaikkapa tällä palstalla esiintyvät uskosta puhujat ovat käytännössä järjestään jokainen tuollainen "hullu" ?
- Anonyymi
"Osa pitää ihan aikuisten oikeasti totena Raamatun satuja."
Tätä en ole ikinä itse ymmärtänyt. Kun minua yritettiin alle kouluikäisenä aivopestä tähän, niin tajusin saman tien sen olevan vain typerää. Tuntuu hassuille, kuinka olen edes voinut olla älykkäämpi jo 4 vuotiaana kuin mitä vanhempani olivat.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti25533706Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos294054Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2563715Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s243147Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori963043Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta492278Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös171939En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk101843Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.3541445Nurmijärven onnettomuus.
Ihan vain muistutuksena (onnettomuushan tapahtui yksityisellä tiellä) se, että nykyinen hallitus päätti 2023 leikata yks521357