Hei. Oon 15 vuotias tyttö. Mä en tiedä olenko masentunut vai en. Tuntuu vaan pahalta.
Pienempänä mua käytettiin hyväksi. Mummoni mies joka ei ollut pappani. Se oli jotain 40 vuotias. Mä en haluis kertoo sitä kaikkee pahaa mitä se mulle teki. Enkä kellekkään kertonut sillon. Olin jotain seitsemän vuotias. Ois vaan ymmärtänyt kertoa äidille tai isälle, kuinkahan monelle lapselle se taki samalla tavalla. No se kuoli vähän aikaa sen jälkeen mitä se mulle teki. Se hukku. Mä vielä itkin sen hautajaissa. Mikä tyhmä mä oon. Ei olla mitää rikkaita. Ei mitään kivaa. Kun kaverit pääsee johonkin (pari kaveria mitä omistankaan) niin mä en pääse mihinkään. Koska ei vaan ole rahaa. Koulumenestys ei oo mitenkään kehuttava. Kokeet menee aivan penkin alle. Sitten mua syytetään siitä et mä varastan toisten poikaystäviä. en tajua vieläkään että mistä ne on sellasta saanu päähänsä. Sillä en oo vieny kenenkään poikaystävää mutta ne vaan syyttää ja puhuu paskaa musta selän takana koko ajan. Ja kiltti ihminen kun olen niin olen vain hiljaa vaikka ne jotain vittuilee. en mä vaan haluu sanoo mitään pahaa. Ehkä se johtuu siitä että ne syyttää mua, koska oon tietääkseni ihan sievä tyttö. Seurustelen ja oon seurustellu saman jätkän kans puolivuotta. Tässä vuosi sitten viiltelin jota en nykyään enään tee. Koska ei se ratkaise mitään. Mulla ei oo kavereita paljoo ehkä pari. hyvää kaveria. Mutta en mä niille uskalla puhuu. Äiti huutaa. Kaikki on aina mun syytä. Eikä uskalla edes kysyä vaatteisiin rahaa koska äiti saa kohtauksen. Isä ja äiti on eronnu. Itken joka päivä. Mietin menneisyyttä, tätä päivää ja tulevaisuutta. Se pelottaa mua. Mitä mä teen. Mulla ei oo lainkaan itseluottamusta. Ei yhtään sen kuulen monesti. Teen kaiken aina väärin, kaikki aina mun syy. En tupakoi. Mutta joskus hukutan kaiken surun viinaan. Tiiän että se on tyhmää mutta ainaki unohtuu kaikki hetkeksi. Äiti ei tee koskaan ruokaa. Haluisin oikeen perheen. Sellasen jossa on aina tiettyyn aikana ruoka ja saisin edes vähän rahaa kuukaudessa. Mutta tyhjästä on paha nyhjästä. Niin se on. Ressiä vetää koko ajan. Kouluhommia on hirveesti ja en kerkee tekeen mitään aijoissa. Ihmiset kuiskailee ja tuijottaa mua. Mä en tiedä mitä mä oon tehny väärin. Mä en oo koskaan pettäny lupauksiani. Oon aina rehellinen. Oon kiltti ihminen. Vaikka ihmiset vihaa mua, mä en vihaa niitä koska mulla ei oo mitään syytä enkä mä tajuu mikä syy niillä on vihata mua. Tää juttu kiinnostaa varmana pieniä kiviäki mutta sainpa tän kaiken sanottua tänne. Kellekkään sukulaiselle tai poikaystävälle en uskalla puhua. Mä oon pohtinu tässä että mun poikaystävä on mun ainoo ilonaihe tässä julmassa maailmassa. Joskus sitä toivoo ku pistää nukkumaan että ei enää ikinä heräis. mut sit sitä herää aamulla ja kaikki paska jatkuu ja jatkuu.. Sitä mä oon kestäny tähän asti mutta mä en tiedä kestänkö mä enää kauaa. Mä en tiedä pitäiskö mun mennä puhuun jollekki ammattilaiselle vai onko tällanen ihan normaalia? Sanokaa te ihmiset
Pienempänä mua käytettiin hyväksi. Mummoni mies joka ei ollut pappani. Se oli jotain 40 vuotias. Mä en haluis kertoo sitä kaikkee pahaa mitä se mulle teki. Enkä kellekkään kertonut sillon. Olin jotain seitsemän vuotias. Ois vaan ymmärtänyt kertoa äidille tai isälle, kuinkahan monelle lapselle se taki samalla tavalla. No se kuoli vähän aikaa sen jälkeen mitä se mulle teki. Se hukku. Mä vielä itkin sen hautajaissa. Mikä tyhmä mä oon. Ei olla mitää rikkaita. Ei mitään kivaa. Kun kaverit pääsee johonkin (pari kaveria mitä omistankaan) niin mä en pääse mihinkään. Koska ei vaan ole rahaa. Koulumenestys ei oo mitenkään kehuttava. Kokeet menee aivan penkin alle. Sitten mua syytetään siitä et mä varastan toisten poikaystäviä. en tajua vieläkään että mistä ne on sellasta saanu päähänsä. Sillä en oo vieny kenenkään poikaystävää mutta ne vaan syyttää ja puhuu paskaa musta selän takana koko ajan. Ja kiltti ihminen kun olen niin olen vain hiljaa vaikka ne jotain vittuilee. en mä vaan haluu sanoo mitään pahaa. Ehkä se johtuu siitä että ne syyttää mua, koska oon tietääkseni ihan sievä tyttö. Seurustelen ja oon seurustellu saman jätkän kans puolivuotta. Tässä vuosi sitten viiltelin jota en nykyään enään tee. Koska ei se ratkaise mitään. Mulla ei oo kavereita paljoo ehkä pari. hyvää kaveria. Mutta en mä niille uskalla puhuu. Äiti huutaa. Kaikki on aina mun syytä. Eikä uskalla edes kysyä vaatteisiin rahaa koska äiti saa kohtauksen. Isä ja äiti on eronnu. Itken joka päivä. Mietin menneisyyttä, tätä päivää ja tulevaisuutta. Se pelottaa mua. Mitä mä teen. Mulla ei oo lainkaan itseluottamusta. Ei yhtään sen kuulen monesti. Teen kaiken aina väärin, kaikki aina mun syy. En tupakoi. Mutta joskus hukutan kaiken surun viinaan. Tiiän että se on tyhmää mutta ainaki unohtuu kaikki hetkeksi. Äiti ei tee koskaan ruokaa. Haluisin oikeen perheen. Sellasen jossa on aina tiettyyn aikana ruoka ja saisin edes vähän rahaa kuukaudessa. Mutta tyhjästä on paha nyhjästä. Niin se on. Ressiä vetää koko ajan. Kouluhommia on hirveesti ja en kerkee tekeen mitään aijoissa. Ihmiset kuiskailee ja tuijottaa mua. Mä en tiedä mitä mä oon tehny väärin. Mä en oo koskaan pettäny lupauksiani. Oon aina rehellinen. Oon kiltti ihminen. Vaikka ihmiset vihaa mua, mä en vihaa niitä koska mulla ei oo mitään syytä enkä mä tajuu mikä syy niillä on vihata mua. Tää juttu kiinnostaa varmana pieniä kiviäki mutta sainpa tän kaiken sanottua tänne. Kellekkään sukulaiselle tai poikaystävälle en uskalla puhua. Mä oon pohtinu tässä että mun poikaystävä on mun ainoo ilonaihe tässä julmassa maailmassa. Joskus sitä toivoo ku pistää nukkumaan että ei enää ikinä heräis. mut sit sitä herää aamulla ja kaikki paska jatkuu ja jatkuu.. Sitä mä oon kestäny tähän asti mutta mä en tiedä kestänkö mä enää kauaa. Mä en tiedä pitäiskö mun mennä puhuun jollekki ammattilaiselle vai onko tällanen ihan normaalia? Sanokaa te ihmiset
Vastaukset 13
Vanhimmat
montaki asiaa. Mulla oli joku aika sitte Anemia. Väsytti nukuin melkein koko ajan. Opettaja lähetti mut monta kertaa kotiin. kaikki vaan veti vitsiä siitä asiasta. Hb oli 90. Ainiin ja jos ihmettelette sitä että jos kerran ollaan köyhiä niin miten tietokone löytyy? No tämä on tällainen ikivanha kone. Jonka äiti on saanut ilmaiseksi siitä koulusta mitä käy. Niin. Se tarvii kouluhommiin. Mulla on pikkuveli ja pikkusisko. ei nekään mua huomioi haukkuu neki vaan. Hyvin kasvattettuja lapsia. Kiroilee ja haukkuu vastaantulijoita.
Voi sinua pientä! Tulin hyvin murheelliseksi, kun luin tekstisi. Jotain sinun on tehtävä, ehdottomasti! Tuosta kaikesta et yksin selviä. Suosittelen,e ttä menet terveyskeskuksen psykologin juttusille tai muuhun vastaavaan. Myös auttavat puhelimet ovat hyvä apu asiaan.
Jollekin ammattilaiselle olisi hyvä puhua.
Minulla on vastaavia kokemuksia ahdistelusta lapsuudestani. Jätin ne käsittelemättä ja painoin mielestäni pois. Mutta niin se vain on, että jossakin elämän vaiheessa ne pahat muistot hyppäävät silmille eikä tilanne ole helppo. Itsellä muistot palasivat oman tytön syntymän jälkeen, kun pelkäsin,e ttä hänellekin joku törkyläjä tekee pahaa. Suojelin häntä ja pelkäsin. Jopa lapsen isä sai kuulla kunniansa, epäilin siis kaikkia. Menin juttelemaan asiasta psykologille ja sain rauhan asiasta. Nyt en enää pelkää ja tyttökin on jo isompi... 15 vee.
Älä jää ikävien asioiden kanssa yksin. Poikaystävälle toki voit puhua, mutta kun siihen ei yksi kerta riitä eikä toinenkaan ennen kuin asia helpottuu... siksi sinun täytyy puhua ammatti-ihmiselle. Sinulla on vielä ihana elämä edessäpäin. Köyhyys ei ole mikään syy siihen, että elämä tulee aina olemaan huonoa. Meidän perhe oli myös aika köyhää, mutta opiskelujeni jälkeen, itselläni on aina mennyt suhteellisen hyvin. Päätin, että kaikki muuttuu paremmaksi.
Sinäkin voit päättää niin!! Olisitpa vaan tässä lähellä niin voisin kertoa sinulle paljon hyviä esimerkkejä ja ohjata eteenpäin. Voisin kertoa missä olet hyvä, sillä aivan varmasti olet hyvä aika useassa asiassa. Ainakin kirjoittaa osaat selvästi ja ymmärrettävästi. Rakasta itseäsi, vaikka tunnet,e tteivät muut sinua rakasta.
(paitsi.. poikaystäväsi kuitenkin rakastaa :)
Älä välitä toisten haukuista vaan nouse heidän yläpuolelleen ja jätä heidän haukkunsa omaan arvoonsa. Muista, että olet monta kertaa fiksumpi kuin he ovat, kun et sorru valehteluun tai haukkuihin. Pyydä apua kuraattorilta tai kouluterveydenhoitajalta, kenties joku opettaja voisi kuunnella murheitasi.
Jos haluat, voisin sinulle kirjoittaa ja jopa soittaa?? Jos ajatus tuntuu hyvältä, ilmoita siitä tänne, laitan sulle s-postini.
Kuitenkin... jos en sinusta enää kuule, etsi jostakin apua. Mitään sinun ei pidä hävetä!!
Lähetän sinulle lempeitä ajatuksia ja toivon, että jotenkin pääset yli tästä vaikeasta ajasta.
Älä anna periksi!
Ikävää lukea tuota mutta tiedän itse kyseisen fii-
liksen. Masennus kehittyy todennäköisesti ja tuo
vaihe on se että et selviä siitä yksin.
Mulla itselläni on ollut sellaisia fiiliksiä että
raivostuttaa jos joku on ehdottanut psykologia.
Siltikin ajattelin asian siltä kantilta ettei
siinä nyt ainakaan voisi menettää mitään kun
kaikki on jo menetetty.
Toinen hyvä vaihto-ehto olisi puhua lähimpien
ihmisten kanssa. Heistä on kyllä apua vaikkei
alkuun uskoisi. Tämä elämä on melkoisen lyhyt
joten aloita tekemään jo asioita ettet sitten
kadu liian myöhään kun niin moni kuukausi meni
elämästäsi onnettomasti ja huonosti.
Elämä on elettävä niin että siitä voi nauttia
edes jollain lailla!
Niin. Muistoista pystyy pääsemään yli, mutta niitä ei pysty koskaa unohtaan..
Rakas tyttö!
Ei sinun pitää päästä vaikeista asioista yli, vaan VAPAAKSI. Tiedän, että tätä on sanoin helppo sanoa, mutta - yritä silti. Ainoastaan anteeksiantaminen vapauttaa sinut.
Minua on henkilökohtaisesti auttanut Luule Viilman kirjat "Et ole yksin". Niitä on montaa kirjaa. Kirjastoistakin niitä saa. Sieltä opit anteeksiantamisen taidon ja pystyt näin auttamaan muitakin.
Voimia sinulle, suloinen!
Rakas tyttö!
Yritä kenties olla tarrautumatta IHMISEN ONNEEN. Meillä on jokaisella jokin ihanne tästä onnelasta. Ja kun kaikki ei menekään tämän kaavan mukaan, niin onkin masennuksen vuoro tulla...
Haluat hyvän perheelämän. Ole itse kaikkea sitä, mitä muilta odotat. Kenties äitisi ei osaa tehdä sinua onnelliseksi, sillä miten hän voisikaan? Hän ei osaa sitä itsekin... Jos ymmärrät hänet - voisit kenties auttaa häntä siinä perheen luomisen prosessissa. Olethan vasta 15-v. ja myös perheen jäsen. Niinpä - aloita itsestäsi... Kukaan ihminen maailmassa ei voi tehdä onnetonta ihmistä onnelliseksi. Toinen voi vain auttaa, mutta kaiken muun tekee ihminen itse. Meidän ei pidä aina vaan haluta ja saada muilta, ja masentua, kun ei saa, vaan ANTAA JA ANTAA JA ANTAA. Mitä? Rakkautta tietenkin. Sitä ei pitäisi sekoittaa kiltteyteen... Monet meistä ovat ulkoisesti kilttejä, mutta sisäisesti keräännyt paljon negatiiviä itseen. Ja aina vain siitä pelosta, ettei meitä muuten rakastettaisi... Mutta tämä ei ole rakkautta... tämä on saamista. Jos olen hyvä, niin minua rakastetaan...
Kaikki ihmisen maailmassa on vain väline matkalla sisäiseen maailmaan, eli Rakkauteen. Kaikki muu on katoavaista ja aina muuttuva. Kaikki, mikä meille eteen tulee, on vain oppimista varten ja sitä varten, että ymmärtäisimme tämän eteentulevan sanoman. Ymmärtäminen on ensimmäinen askel rakkauteen. Kaikki alkaa asenteesta ja suhtautumisesta asioihin. Jos näet, ettei asia toimi, menee viereen ja auta toimimaan... Jos on napit vastakkain, niin mitä tämä haukkuminenkin auttaa... Pitää muuttua itse, ei muuttaa muita.
Ja vielä yksi asia: jos kohtalo ei miellytä, niin muuta luonnetta. Asioilla ja ihmisillä ympärillämme on taipumus muuttua heti, kun olemme
itse muuttuneet. Kaikki alkaa meistä ja palaa meihin. Mitä vähemmän ennakko-odotuksia, sitä vähemmän pettymyksiä. Sinulla on kaikki vasta edessä, pikkuinen. Haleja sinulle!
Kuu!
Kuinka ihmeessä voit sanoa nuorelle tytölle, jota pedofiili on käyttänyt hyväkseen, että anna anteeksi! Oletko sairas...
Onhan tuo kuun höpinä muutenkin niin outoa, että huh huh... Ihan varmasti masennuksesta poteva jaksaa tollaista "kokemukset vievät kohti rakkautta"- soopaa lukea.Kaikenlaisia kuuhulluja!!
Sandra - sulle on käynyt tosi pahoin! Pyydä vaikka poikaystävääsi avuksi ja tilatkaa aika mielenterveystoimiston lääkärille. Parempi puhua asioista ammattilaisen kanssa. Muista, ettei psykologilla käynti tarkoita, että olisit "hullu" tms, hän sattuu vain olemaan sellainen ihminen, joka saa palkkaa siitä,e ttä kuuntelee vaikeuksissa olevien ihmisten tuntoja ja osaa niitä purkaa.
Voimia sinulle!
Onko sairasta antaa anteeksi?!
Ei auta meitä tämä anteeksiantamattomuus. Ja asialle pitää tehdä jotakin. Helppo sanottu, vaikeampi tehty. En ollenkaan vähättele tämän tytön hirveätä hyväksikäyttöä. Mutta jos tyttö ei hoida tätä asiaa, tämä vaikuttaa koko hänen elämäänsä.
Ja jos ei tätä asiaa ei voi muuten hoitaa - niin ainakin ANTEEKSI ANTAAMALLA - HÄN VAPAUTTAISI ITSESI TÄSTÄ HELVETISTA. Kun hän rakastaa itseäsi - hän kyllä antaa anteeksi.
Miten luulet auttavasi häntä, kun pidät oikeaksi vihata tätä PAHAA? Vihaaminen olisi tytön sisällä, tämä nakertaisi tätä sisältäpäin...Mihin tämä lopulta johtaisi? Itsetuhoon. Onko tämä HYVÄ ASIA MIELESTÄSI? Hänen pitäisi rukoilla myös tämän pedofiilinkin puolesta, sillä hänenkaltaiset ei oikein tietää, mitä tekevät. Kamalaa, mitä lapset joutuvat usein kokemaan, en yhtään vähättele heidän kärsimyksiä.
MITÄ SINÄ, NORMAALI, EHDOTAT?
Höpinä höpinäksi, mutta kun lukisit pikkasen näitä ihmisten huolia, niin kyllä ymmärtäisit, ettei vihaa kasvattamalla, kun asiat OVAT JO TAPAHTUNEET, asioita hoideta. Tietenkin voimme suositella niitä "huumavia lääkkeitä" jo lapsillekin, mutta aika on jo sillamain, että meidän, ihmisten, olisi jo viimeinen aika nostaa nenät vähän maasta ylemmäs. Masennushan tulee silloin, kun ihminen ei saa elämälta sitä mita HALUAA. Hän saa, mitä tarvitsee, mutta hän ei sitä haluaa...
Mitä sitten Jouluakin niin hartaasti odotelemme, kun ANTEEKSIANTAMISEN TAITOA EMME OLE 2000 VUOTEEN OPPINEET. Onko Joulu vain lahjan odotusta? Minusta se on jotain muutakin...
Seuraa vähän tätä meidän maailman menoa - ulkoisesti olisi ihan kun kaikki hyvin, eikö? Miltä sisällä tuntuu? Jumala eli rakkaus on monelle meistä jo kirosana. Meillä on maailman paras koulutus, mutta tämän paremmuuden huono puoli - on tyhmyys. Mitä teemme sillä hyvällä kirjatiedolla - vaan tyhmyyksiä, emme osaa edes elää, olemme vihaisia, tunteettomia koneita. Ja jos näiden, meidän elämänkokemuksien, ei ole meitä tarkoitus opettaa, jotain tärkeätä meistä itsestämme, niin enpä osaa kyllä muuta sanoa: eläköön kärsimys!
Eläköön yksinäiset onnettomat ihmiset, eläköön vapaa sexi, yhden yön suhteet, keski-ikäiset eronneet sinkut, ihmisten itsemurhat, huumeet, alkoholi, masennuslääkkeet, sairaudet ja itsetuho...
Jos masennuksessa oleva ihminen alkaisi miettimään, että mitä kaikkea silla oikeastaan jo on, ei sitä, mitä ei ole, niin kyllä monen ihmisen elämä muuttuisi jo pikkasen kevyemäksi. Meillä on silmät, muttemme näe, meillä on sydän, muttemme tunne mitään, meillä on korvat - mutta kuulemme vain näitä juttuja, jotka miellyttävät meitä. Me jaamme maailman kahtia: hyväksi ja pahaksi, ja niin kauan, kun näin teemme, masennus ei mene pois. Kaikki vain ON tässä maailmassa sekä hyvässä että pahassa. Ja me itse määrittelemme sen, MITEN ON. Jos rakkaus on soopaa, niin olkoon tämä sinun totuus. Tämäkin on totuus. Katkerilla ihmisilla on usein, kun ei ole kokemuksista oppinut, katkerat neuvotkin... Masennus kun vaan syvenee...
Kuule, suosittelen oikeesti hakee jotain rauhoittavaa tai ainakin keskustelee jonku kanssa. Olet nimittäin aika sekavan oloinen noine höpinöines. Elämään kuuluu takapakit! Kun sen ymmärtää ja antaa itselleen anteeksi omat vihansa, niin hyvä on. Maailma on sikoja täys,niille ei mitään tarvitse anteeksi antaa. Asiallinen keskustelu auttaa, jos tapahtuma on jäänyt painaa mieltä. Kun juttelee toisen kanssa, omat tunteet pääsevät helpommin ulos.Itket ja huusat! Se helpottaa!
Kuulle tiedoksi,e ttä olen käynyt läpi vakavan masennuksen aikoinaan ja tiedän mitä kirjoitan. Olen käynyt läpi vihat ja itkut menneiden asioiden takia. Hoitajam joka kuunteli, ymmärsi ja vihasi mukana. Anteeksi en ole antanut, mutta unohtamaan olen onneksi alkanut. Katkera en ole.
Masentunut ihminen ei jaksa tuollaista hömppää mitä kirjoitan. Miten jaksaisi, kun maailma kaatuu päälle! Lopeta tuo paatospaska!
Just tämän takia, kun luet omaa kirjoitusta, potevat monet ihmiset masennusta. Jokaikinen sana tai teko, mikä ei miellyttää tai mitä ei ymmärretä, nollataan samantien. Mitä tämä vihainen ihminen muuta osakaan. sILLÄ ON HAUKU HETI VALMIINA, JOS ÄLYÄ EI RIITÄ YMMÄRTÄMÄÄN JOTAKIN...
Lue kirjeni /niitä on anteeksiantamisesta monta/ vielä kerran kunnolla läpi, ja yritä keskittyä siihen, mitä luet. Kenties ymmärrät jotakin... Asenteestasi johtuen - et varmaan. Kun sinulla on jo muodostunut kirjoituksistani asenne "sekava höpinä, ota rauhoittavaa, paatospaska" niin voi voi sinua, sinä fiksu ja oikea...
Tiedätkö, ihmisiä on maailmassa miljardeja, ja niilä kaikilla on oma tarina. Et ole ainoa ihminen, joka on elämässään käynyt jotakin läpi. Mutta tämän kyllä tiedän, ettei anteeksiantamattomuus ketään paranna. Kun sinulla on eri näkökulma, olkoon, tämä on sinun totuutesi. En hauku sinua tämän takia, enkä vähättele sitä.
Olen vuosia toiminut lasten ja nuorten kanssa. Eli tunnen hyvin niiden tunteita, huolia ja pelkoja.
Asiallinen keskustelu kenties auttaakin toisia, mutta satun tietämään, että just tämän ASIALLISUUDEN ohella nämä nuoret sairastuneet ovatkin. TUNTEVAA IHMISTA HE TARVITSEVAT, ettei omat tunteet kuolisi. Asiallisten maailma on kylmä, siellä on vähän lämpöä.
Hellyyttä ja ymmärtämistä he tarvitsevat. Ja lapsuuden lukkojen avaamista, jotta mennyt jää menneeseen... katkeroitumatta. Muuten sinun mainitsimiasi maailmassa olevien sikojen syyn läpi tulee uusia sikoja lisää, sillä kaltoin kohdeltu alkaa itsekin muita samalla tavalla kohtelemaan.
Oletko itseltäsi joskus kysynyt: miksi NIIIIIN HYVÄT IHMISET NIIIIN PALJON VIIIIHAVAT HUONOJA IHMISIÄ? Vain asiallinen ihminen omassa asiallisessa maailmassa jakaa maailman kahtia: hyväksi ja pahaksi. Meissä, kuten maailmassakin on ihan kaikkea. Luuletko, että sinä et kuuluu ihmisten joukkoon?
Sinun pitäisi itse lukea oma kirjoituksesi ja miettiä kuka tuomisee ja ketä? Kuka yrittää olla hyvä ihminen siinä pahasti epäonnistuen?
Aika jyrkkää on tuo sun tekstit noin ymmärtäväksi ja hyväksi ihmiseksi.
Olen mieluusti ymmärtämättä kaikkea mitä tarkoitat, on sun höpinäs niin epäselvää.
Minä olen saanut hyvän avun niiltä sinun parjaamiltasi asiallisilta ihmisiltä, joita mielenterveyshoitajiksi, psykologeiksi kutsutaan.
Itseasiassa alun masennuksen ja toivottomuuden aikana en toivonut mitään yltiölämmintä vastaanottoa ja "lässyn lässyä", vaan rehellistä ja suoraa otetta asiaan ja takuuvarmaa auttamisen halua. Sen sain ja heitä siitä suuresti kiitän.
Jos sinulla kuu ei ole omakohtaista kokemusta masennuksesta, niin älä esitä niin pirun tietäväistä ja kaiken kokenutta.
Kukaan sellainen, joka ei omakohtaisesti ole masennusta kokenut, ei voi kirjoittaa tietävänsä miltä masentuneesta tuntuu ja mikä hänelle olisi hyväksi.
Mielestäni... sinä kärsit nyt huomattavasti enemmän kuin minä ... kuu-parka.