Ei tuntunut yhtään miltään eikä tullut mitään traumoja. Sanokoon nyt mitä vain ne luulotautiset että siitä muka jotain tuntee. Nyt voikin sitten muita traumoja alkaa työstämään kuten lapsuuden traumoja.
Toiset tekevät lapsia ennen kuin on traumat työstetty ja ne siirretään seuraavaan sukupolveen siitä vain. Olen sellaisen sukupolvesta toiseen kierrätetty paskan uhri. Mikään ei ole sukupolven vaihtuessa muuttunut parempaan. Sitä ihan saa paskaa on jatkettu vaan sukupolvesta toiseen. Kenelläkään ei ole ollut älykkyyttä lopettaa sitä kierrettä. Minä vihaan sukuani ja se on täysin tyhmiä täynnä. Kaikki ovat epäonnistuneita.
En kunnioita eronneita ihmisiä sillä pidän niitä tyhminä. Ja uusperheiden perustajat ovat kaikkein älyttömintä sakkia. Ei sellainen kahden eri perheen yhdistäminen voi toimia ja se on täysin absurdia. Siinä vain rääkätään koko sitä yhteisöä ja tehdään sairasta koetta että toimiiko se vai ei väkisin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.