Miksi monessa talonyhtiössä on lippu puolitangossa ? Aamun aikana huomasin kuudessa talossa olevan näin.
Vastaukset 7
- Anonyymi
Eikös tänään vietetä kansallista elävien kuolleiden päivää.
- Anonyymi
Samalla kun Marinin hallitus velkaannuttaa Suomea tuhon tielle se jakaa virkamiehille 170 000 euron tulospalkkiot. En itkenyt, mutta käännyin hiljaa ja oksensin.
- Anonyymi
Älä ryyppää niin paljon. Okesennustarve silloin vähenee.
- Anonyymi
Myymälässä oli välikohtauksen tapahtumishetkellä useita ihmisiä. Paikallisissa liikkeissä on voimassa maskisuositus, mutta maskinkäyttövelvoitetta ei ole.
Välikohtauksessa loukkaantuneella 30-vuotiaalla vartijalla oli yllään suojaliivi. Hänen tilansa on tällä hetkellä vakaa.
Lähde: Reuters - Anonyymi
Delta-varianttia on havaittu ainakin 92 maassa ja esimerkiksi The Guardianin mukaan sen arvioidaan kiertävän muita variantteja tehokkaammin rokotteita. Edes kaksi rokoteannosta ei takaa suojaa delta-variantilta. WHO:n mukaan kaksi rokotetta saaneiden ihmisten kannattaa jatkaa maskien käyttöä, etäisyyksien pitämistä ja muita turvatoimia delta-variantin takia.
- Anonyymi
Jos suruliputtivat Raision nykyistä tilaa, kun kaikella tavalla täysin erilaiset vieraat (koko mantereen koolta uralin itäpuolelta tyynelle valtameren ja sen naapurimerien rannoilta tulleita ja niiden jälkeläisiä) on tullut Raisioon ja sen jälkeen hälytys ajoneuvojen pillit ovat soineet melkein joka päivä.
Suomalaiset ja muutkin eurooppalaiset joutuvat eläkepäivinäänkin niiden takia töihin, että sosiaalihuolto voi maksaa noille edellä mainitsemilleni- Anonyymi
SDP:ssä uskotaan kansainvälisyyteen ja sosialismiin. Äänet sinne jatkossakin
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091330
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129684- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 5448
- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 52403
- 42400