Pääministerin pestiin tarvitaan rauhallinen ja neuvottelukykyinen kokenut osaaja

Äänestäjät jo ovat alkaneet tekemään laskutoimituksia mihin järjettömyyksiin, kuten esim puoluetukeen, poliitikkoihin ja niiden lisäksi kehitysapuun 1300 miljardia euroa vuodessa hävitetään ja mistä sitä kerätään: työn verotuksen päälle ruoasta, liikkumisesta, asumisesta, vaatettamisesta ja jopa surevalle perilliselle lähetetään verolappu(!) niin ei sosialidemokratia enää, onneksi, myy.
Herrasmies veto kahvikupillisesta, kuka on seuraavien eduskuntavaalien ykkönen?


Kun tarkastalee hallitusohjelmaa, niin kansalaisten tahdostako tärkeimmäksi tavoitteeksi on noussut Suomen saaminen ensimmäiseksi hiilineutraaliksi maaksi maailmassa hintalapusta välittämättä? Kansalaisetko ovat sen takana, että leijonanosa budjetista valuu muualle ja muualta tuleville?
Hallitusneuvottelut viimeistään osoittivat, että äänestäjien tahdonilmaisulla ei ole mitään merkitystä, vaan hallitus koottiin pelkän puoluepelin tuloksena, ja siitähän alettiin neuvotella jo ennen kuin yhtäkään ääntä oli annettu.

Sotien jälkeen Suomessa on ollut vähemmistöhallituksia ja maata on silti saatu hoidettua ja hyvinvoinnin siemenet kylvettyä.

Ylen vaalikeskustelua katsellessa näytti siltä, että osaa puheenjohtajista ei kiinnosta kuin valta. Tämä näkyi mm. siinä, että jos vain suinkin mahdollista niin toisten puheet ymmärrettiin tahallaan väärin. Jos meno on eduskunnassakin tuolla tasolla niin joutaisivat kokonaan pois häiritsemästä istuntoja ja maan johtamista.

Hallituspuolueiden puheenvuoroista laitoin merkille, että esimerkiksi veronkorotuksia yritettiin siloitella. Esimerkiksi Andersonin mukaan kuntien veronkorotuspaine laskee maakuntaveron myötä. Pitänee paikkansa, kun sekin verotus tulee toisen päälle, mutta yrittäjän ja työntekijän näkökulmasta on ihan sama kuka sen veron kerää tai minkä niminen se on, jos itselle jää palkasta(omista rahoista) jatkossa entistä vähemmän.

4

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vasemmsito ja vihreät vaatiiyhä lisää kehitysapuun rahaa. Mitä järkeä velkarahaa sinne antaa ? Hehän voisi itse velkansa ottaa.

      • Anonyymi

        SDP:lläei olenyt pullat hyvin uunissa, ei löydy oikein puheenjohtajan mittaista, Sanna valittiin hädissään kun ei parempaa löydy.


      • Kehitysapu on pääosin korruptoituneiden marxilaisten diktaattorien tukemista.


      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kehitysapu on pääosin korruptoituneiden marxilaisten diktaattorien tukemista.

        Niinhän se on. Palatseissaan asuvat, useissakin, pitää olla mynttiä ylläpitoon.
        Sinne kiiri Halonenkin presidenttinä 481000 euron yksityissuihkarillaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      97
      3998
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3357
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      131
      2668
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      249
      2199
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      97
      1981
    6. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      100
      1893
    7. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1829
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      115
      1673
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1331
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1255
    Aihe