Olin valvonut koko illan koska olin jotenkin niin levoton, etten kunnolla saanut unta. Menin tupakalle yöllä, ja yhtäkkiä ovi pamahti itsestään kiinni kyllä pelästyin olihan ulkona sentään pakkasta parikymmentä astetta mieheni ja tyttäreni nukkuivat levollisesti yläkerrassa. Luulin että jäädyn kuoliaaksi siihen paikkaan. Ovi avautuikin itsestään tutkin hiljaa lukkoa ei siinä mitään vikaa ollut. Menin lämmittelemään saunaan joka oli vielä lämmin samalla huuhdoin käsiäni lämpimässä vedessä nostin wc-pytyn kannen mennäkseni tarpeilleni sieltä nousi mitä kamalin olento se ei ollut ihminen punaiset silmät kiiluen se katseli minua kutsuvasti ja iho repeili samalla kun se yritti jotakin sanoa. Jähmetyin paikoilleni mutta onneksi vieressäni oli moppi jonka avulla sain lykättyä kannen kiinni. Sinä yönä en nukkunut ja tänäkään päivänä mieheni ei tiedä miksi en käy siinä vessassa. Onko jollain muulla samankaltaisia kokemuksia.
kun näin pirun
7
1670
Vastaukset
- tiinuli
Pienenä näin samanlaisen vähän kissamaisen isosilmäisen, ehkä vähän kremlinin näköisen pirun. Pikimustakin vielä.
Oli pimeä ilta, tiesin että minun piti mennä pihalle. Aivan kuin joku odottaisi siellä minua. Katselin ikkunasta ulos, näin pihalla mustan kissan hahmon.
Menin huolettomana pihalle leikkimään, olin silloin neljä vuotias pikku tyttö. Näin kissan makaavan maassa. Pian kissa lähti tassuttelemaan minua kohti. Välillä se näytti jotenkin salaavan kokoaan, aivan kuin se olisi ollut kyyryssä tai ollut normaalia kissaa suurempi.
Ajattelin pyydystää kissan itselleni lemmikiksi ja rakastaa ja hoitaa ja syöttää sitä niin kauan kuin se eläisi luonani. Siitäkös demoni alkoi perääntymään samalla kun lähestyin ns. kissaa. Se alkoi urisemaan ja sähisemään ja juoksi talon verannan alle. Menin katsomaan kissaa ja kyyristyin katsomaan sitä verannan alle. Näin vain kaksi loimuavaa punaista silmää ja mieletöntä mekkalaa se piti ihan saatanallista.
Se juoksi talon alta karkuun sellaista vauhtia etten eläissäni ole nähnyt minkään niin nopeaa juoksevan.
Tapahtuman jälkeen en uskaltanut pitkään aikaan mennä ulos leikkimään. Mietin lapsenmielelläni sitten, että oliko se kissa vai koira sittenkään kun se oli tavallista kissaa isompi? Olin todella hämmentynyt.
Demonithan saattavat tappaakin silloin tällöin ja minut pelasti suuri sydämeni, joka ajatteli demonista rakastavasti, muuten olisin jo varmaan vainaa. Tavallaan puhtaudellani karkoitin sen.
Niin se teidän talo kannattaa varmaan jollaintavalla puhdistaa, siunata. Ja demonien lymypaikat, kuten hylätyt kaivot, talojen alustat peittää. Ne tykkäävät pimeistä paikoista joissa lymytä. Sitten laittaa vessaan hyviä tuoksuja ja merisuolavedessä säännöllisesti puhdistettuja kristalleja. Katolliset ja ortodoksiset papit osaavat varmaan tavallista luterilaista pappia paremmin manata henget pois ihmisistä ja taloista.- tiinuli
Eräs kaverinikin on nähnyt näitä kissaihmisiä, mutta eri värisenä, sinertävän vihertävän harmaana tai vastaavana. Hänen näkemänsä demoni oli isompi.
Löysin urlin netistä:
http://demons.monstrous.com/demons_ii.htm#_Toc523972414 - Noita-Nainen
Mitenkaan vahattelematta pelkoasi ja kokemustasi...tuollaisiahan ne kissat tuppaavat olemaan: vaikeasti lahestyttavia ja "oikukkaita"...sahisevia ja arvaamattomia...
Sitten viela kun olet ollut nelivuotias, niin sellainen hiukkasen tavallista suurempi kissa on varmaan vaikuttanut VALTAVALTA...
Ja siis kissojen silmathan loistavatkin pimeassa...eikos sellainen sanontakin ole: "Loistaa kuin kissan silmat" tms...
Mutta toki kokemuksesi on varmaan ollut mieleenpainuva. Lapsena sita muutenkin helposti kokee asiat voimakkaammin...
- Demonien karkoitus
Demoneista pääsee eroon, kun alkaa kysellä niiltä maahantulolupia ja henkilöpapereita. Sitten voi kysellä, että kun tuo demonin työ on ikäänkuin ammatti noille, niin onko arvonlisäverot maksettu ja tarvittavat kaavakkeet täytetty. Demonille voi malliksi antaa kaavakkeita ja sitten käsket demonin täyttää ne. Lisäksi demonin pitää yrittäjänä maksaa verot etukäteen, ja tämäkin juttu on yleensä rempallaan.
Tässä vaiheessa demoni ottaa helposti jalat alle, ja katoaa.- tiinuli
Demonit ei ymmärrä huumoria, kyllä tepsis. Mutta kaippa se on niin, että yritit varmaan huumorin varjolla politisoida yrittäjien huonoa asemaa tässä yhteiskunnassa?
tiinuli kirjoitti:
Demonit ei ymmärrä huumoria, kyllä tepsis. Mutta kaippa se on niin, että yritit varmaan huumorin varjolla politisoida yrittäjien huonoa asemaa tässä yhteiskunnassa?
Hän taisi puhua näistä ulkomaalaisista tummaihoisista ihmisistä, mitä täällä Suomessa joskus näkee.
lammas-jr kirjoitti:
Hän taisi puhua näistä ulkomaalaisista tummaihoisista ihmisistä, mitä täällä Suomessa joskus näkee.
''Mitä täällä Suomessa joskus näkee.''
Mieti vähän tarkemmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1541363
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39946Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38695- 14610
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26598Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 28588
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver19570Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17543