Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Jumala herätti Tanskan jalkapallotähden kuolleista

Anonyymi

Christian Eriksenin sydän pysähtyi kesken EM-lopputurnauksen jalkapallo-ottelua Suomea vastaan. Hän lyyhistyi tajuttomana maahan kasvoilleen. Peli vihellettiin välittömästi poikki ja lääkintähenkilöstö riensi paikalle. Pelaajat rukoilivat Jumalaa.

Christiania elvytettiin painallustekniikalla, mutta sydän ei käynnistynyt pumppaamaan verta oikeaan rytmiin. Aivot eivät saaneet tässä vaiheessa riittävästi happea. Vaarana oli pysyvä vaurio tai nopea kuolema. Paikalle tuotiin defibrillaattori, mutta sähköimpulssikaan ei riittänyt. Painalluksia jatkettiin, kun pelaajat rukoilivat näyttävästi Christianin ympärillä.

Elvytys pelasti Christianin. Hänen sydämensä alkoi toimia ja hänelle asetettiin hengitystä tukeva happinaamari. Hänet vietiin paareilla pois stadionilta. Hän oli jo tajuissaan. Myöhemmin hän pystyi jo keskustelemaan toveriensa ja läheistensä kanssa. Jumala pelasti hänet.

Jumala vastasi pelaajien rukouksiin miljoonien katsojien silmien edessä. Hän herätti Christianin kuolleista. Hän oli antanut joukkueille ja organisaatiolle viisautta järjestää ensiapuyksikkö ja lääkintämiehet paikalle, niin että he tiesivät tarkasti sen, miten tuli toimia. Jumala vaikutti tämän kaiken, sillä hän rakastaa ihmisiä ja tahtoo pelastaa heidät helvetin tuleltakin.

Miksi ateistit eivät usko tätä, vaikka kaikki tapahtui heidän silmiensä edessä? He pitävät tapahtumia täysin luonnollisina: Jumalaa ei tarvittu, eikä häntä näkynyt tai kuulunut. Silti, ihmiset rukoilivat: eivät vain pelaajat, vaan myös katsomossa ja kodeissa rukoiltiin. Jumala vastasi rukouksiin lähettämällä ”enkelinsä” tekemään käytännön työn. Se on tapa, jolla Jumala toimii. Hän teettää parantavan työn ihmisillä, joiden käsien ja suun kautta hän sitten toimii. Niin tässäkin tapauksessa.

131

887

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olipas kamala jumala, kun aiheutti moisen tapahtuman. Vain mielisairas jumala voi tuottaa tuollaista. Hyvä jumala olisi antanut pelaajan voida hyvin.

      • Anonyymi

        Jep. Juurikin näin. Tuo tapahtuma on jälleen kerran vain osoitus siitä, miten lapsellisen typerää hihujen usko on. Sanovat ihmisten tekoja ja toimintaa Jumalan rukousvastaukseksi.

        Ei saatana mitä idiootteja! Mistä niitä oikein sikiää?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Edelleen veikkaan välilihan väärää puolta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep. Juurikin näin. Tuo tapahtuma on jälleen kerran vain osoitus siitä, miten lapsellisen typerää hihujen usko on. Sanovat ihmisten tekoja ja toimintaa Jumalan rukousvastaukseksi.

        Ei saatana mitä idiootteja! Mistä niitä oikein sikiää?

        Kristinuako on siitä lempeämmästä päästä.Pääosin teot harmittomia ihmisten tekoina.Kaikki uskonnot eivät tyydy vapaaehtoisuuteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristinuako on siitä lempeämmästä päästä.Pääosin teot harmittomia ihmisten tekoina.Kaikki uskonnot eivät tyydy vapaaehtoisuuteen?

        Kristinuskossa vapaaehtoisuus on sangen uusi ilmiö ja seurausta sekulaarista politiikasta sekä yleisen mielipiteen muutoksesta, joka on täysin humaanin ateismin ansiota.

        Vielä reilut sata vuotta sitten ei ollut lupa uskoa muuten kuin kristityn valtiovallan sanelemalla tavalla tai muuten seurasi kovat sanktiot. Inkvisitio, noitavainot ja eriuskoisten tappaminen 1500-luvulla ovat vielä tuoreessa muistissa. Saa sitä nyt jälkipolvet pyydellä anteeksi anabaptisteilta, mutta mitä se auttaa? Tapettu mitä tapettu eivätkä kuolleet herää eloon... ja kaikki "uskon vuoksi".

        Kirkkoon kuuluminen oli Suomessa pakollista vuoteen 1923 asti. ihmiset pakotettiin uskomaan. Kristin usko oli auvaitsematonta ja syrjivä vielä silloin ja on sitä osin tänäkin päivänä.

        Pakkovalta ei kulu kristillisyyten. Mainitsemiasi väkivaltaisia tekoja eivät tahneet kristikyt, vaan katoliset tai muut " muotojumaliset". Katoliset eivät ole oikeita kristityjä.

        Oikea kristitty on vain Jeesuksen opetuslapasi, jollainen ilmoitetaan Raamatusa.
        Katolisten teot ovat Kristuksen kieltämiä, jotenka tuollaisia tekevät eivät voi olla Jesuksen opetuslapsia eli kristityjä.

        Eivät myöskään fariseukset ole kristittyjä.

        Jeesus sanoi
        Matt. 23
        ........
        33. Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion? Matt. 3:7
        34. "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen. Ap. t. 5:40; Ap. t. 22:19; 2. Kor. 11:24; 1. Tess. 2:15; Hepr. 11:36-37
        35. Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu, hurskaan Abelin verestä aina Sakarjan, Barakjan pojan, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välille.
        ......

        Johannes sanoi
        Matt. 3:
        7. Mutta kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa myös monia fariseuksia ja saddukeuksia, hän sanoi heille:
        "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan?
        8. Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy!
        Ap. t. 26:20
        9. Älkää luulko, että voitte ajatella: 'Olemmehan me Abrahamin lapsia.' Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä.
        Joh. 8:39; Room. 4:11-12; Room. 9:6-13
        10. Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkkoon kuuluminen oli Suomessa pakollista vuoteen 1923 asti. ihmiset pakotettiin uskomaan. Kristin usko oli auvaitsematonta ja syrjivä vielä silloin ja on sitä osin tänäkin päivänä.

        Vanha testamentti on ikivanhoja sumerialaisia paimenkertomuksia, joita juutalaiset kuulleet ja kirjoittaneet ylös noin paljon myöhemmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep. Juurikin näin. Tuo tapahtuma on jälleen kerran vain osoitus siitä, miten lapsellisen typerää hihujen usko on. Sanovat ihmisten tekoja ja toimintaa Jumalan rukousvastaukseksi.

        Ei saatana mitä idiootteja! Mistä niitä oikein sikiää?

        Niin mutta ehkä sydänpysähdyksen aiheuttikin saatana ja pahan henkivallat, jotka Jumala sitten voitti hyvien ihmisten avulla?

      • Anonyymi

        Nii-in. Kyllä aasin on parempi pitää päänsä kiinni silloin, kun sinä ratsastat sillä. Halle lujaa! Hop, hop!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta ehkä sydänpysähdyksen aiheuttikin saatana ja pahan henkivallat, jotka Jumala sitten voitti hyvien ihmisten avulla?

        Jumala = Saatana

    • "Jumala vastasi pelaajien rukouksiin miljoonien katsojien silmien edessä."

      Ei vastannut. Raamatussa lukee, ettei Jumala muuta mieltään. Tämän vuoksi rukoilu on ihan turhaa. Miksi ihmeessä Jeesus opetti rukoilemaan kun tiesi, ettei hän muuta mieltään?

      19 Jumala ei ole ihminen: hän ei valehtele, hän ei muuta mieltään.
      Hänkö ei tekisi, mitä sanoo? Hänkö ei pitäisi, mitä lupaa?

      • Anonyymi

        Mistä tiedät, että Jumala muuttaa mieltään, jos tekee sen, mitä häneltä pyydetään? Mitä jos se oli alun perinkin hänen tahtonsa ja suunnitelmansa? :-o

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät, että Jumala muuttaa mieltään, jos tekee sen, mitä häneltä pyydetään? Mitä jos se oli alun perinkin hänen tahtonsa ja suunnitelmansa? :-o

        "Mitä jos se oli alun perinkin hänen tahtonsa ja suunnitelmansa? :-o"

        No eihän mitään muuta vaihtoehtoa edes ole. Siksi rukoilu oli aivan turhaa. Jumala ei muuta mieltään.

      • Anonyymi
        Strong-atheist kirjoitti:

        "Mitä jos se oli alun perinkin hänen tahtonsa ja suunnitelmansa? :-o"

        No eihän mitään muuta vaihtoehtoa edes ole. Siksi rukoilu oli aivan turhaa. Jumala ei muuta mieltään.

        Mitä jos rukoilulla ei pyritä muuttamaan Jumalan mieltä vaan osoitetaan sillä uskollisuutta ja kiitollisuutta hänelle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä jos rukoilulla ei pyritä muuttamaan Jumalan mieltä vaan osoitetaan sillä uskollisuutta ja kiitollisuutta hänelle?

        Jos näin on, niin miksi silti pyydetään asioita Jumalalta? Miksi Jeesus lupasi tehdä kaiken sen, mitä Isältä hänen nimessään pyydetään? Eikö Jeesus muka valehdellut ja antanut katteettomia lupauksia? Vai oletko nähnyt, että sairaita parannetaan ja kuolleita herätetään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä jos rukoilulla ei pyritä muuttamaan Jumalan mieltä vaan osoitetaan sillä uskollisuutta ja kiitollisuutta hänelle?

        "Mitä jos rukoilulla ei pyritä muuttamaan Jumalan mieltä vaan osoitetaan sillä uskollisuutta ja kiitollisuutta hänelle?"

        Nytkö tämä kääntyikin siihen, että hihhulit rukoillen kiittivät siitä, että Jumala melkein tappoi Eriksenin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät, että Jumala muuttaa mieltään, jos tekee sen, mitä häneltä pyydetään? Mitä jos se oli alun perinkin hänen tahtonsa ja suunnitelmansa? :-o

        On kyllä sitten ihmeellinen näpertelijä. Maailmassa olisi jumalattomasti fataalejakin asioita, joihin voisi puuttua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä jos rukoilulla ei pyritä muuttamaan Jumalan mieltä vaan osoitetaan sillä uskollisuutta ja kiitollisuutta hänelle?

        Kiitollisuutta siitä että Pojan mukaan nimetty urheilija teki kuolemaa? Vai mistä? Siitäkö että vain hän, ja muut voivat hyvin?

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        On kyllä sitten ihmeellinen näpertelijä. Maailmassa olisi jumalattomasti fataalejakin asioita, joihin voisi puuttua.

        Mutta kun ne Jumalan teot ja tiet ovat tutkimattomat! Se, mikä on ihmisten edessä pientä, on Jumalan silmissä suurta. Jopa se, että uskova löytää itselleen rukousvastauksena halvat kantokahvat vai mitkä vitun kuulat ne olivatkaan.

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Kiitollisuutta siitä että Pojan mukaan nimetty urheilija teki kuolemaa? Vai mistä? Siitäkö että vain hän, ja muut voivat hyvin?

        Jos olisi kuollut, niin eikös se sielu olisi livahtanut taivaaseen, sikäli kuin on uskova mies tämä Christian?

        Kai sitä on hyvä kiittää Jumalaa kuoleman hetkellä ja myös silloin, kun elää, sillä kaikki on hyvää ja otollista häneltä saatuna...

      • Anonyymi

      • Tässä ei ole kyseessä se, että Jumala olisi muuttanut mieltään.
        Vastaavanlaisia tapahtumia on tapahtunut aikaisemminkin.
        Esim.

        Sokeana syntynyt mies
        Joh.9:
        1. Jatkaessaan matkaa Jeesus näki miehen, joka oli ollut sokea syntymästään saakka.
        2. Opetuslapset kysyivät: "Rabbi, kuka teki syntiä, hänkö vai hänen vanhempansa, niin että hän syntyi sokeana?"
        Luuk. 13:2
        3. Jeesus vastasi: "Ei hän tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan näin on tapahtunut, että Jumalan teot tulisivat hänessä julki.
        4. Niin kauan kuin on päivä, meidän23 tulee tehdä lähettäjäni tekoja. Tulee yö, jolloin kukaan ei voi tehdä työtä. Joh. 5:17
        5. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo."
        Joh. 1:4; Joh. 1:9; Joh. 8:12
        6. Tämän sanottuaan Jeesus sylki maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin
        7. ja sanoi hänelle: "Mene peseytymään Siloan altaalle" - nimi merkitsee: lähetetty. Niin hän meni, peseytyi ja palasi näkevänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät, että Jumala muuttaa mieltään, jos tekee sen, mitä häneltä pyydetään? Mitä jos se oli alun perinkin hänen tahtonsa ja suunnitelmansa? :-o

        Jumala on pahansuopea Natsi joka vihaa kaikkea
        t. avaaja

      • Anonyymi
        Strong-atheist kirjoitti:

        "Mitä jos se oli alun perinkin hänen tahtonsa ja suunnitelmansa? :-o"

        No eihän mitään muuta vaihtoehtoa edes ole. Siksi rukoilu oli aivan turhaa. Jumala ei muuta mieltään.

        Jumala pysäytti peelaajan sydämen tappaakseen tämän, mutta lääkintähenkilösten ripeä ja asiantunteva toiminta esti Jumalan karmean tahdon toteutumasta.

        Jumala jäi kakkospojaksi.

      • Master_Henry kirjoitti:

        Jos olisi kuollut, niin eikös se sielu olisi livahtanut taivaaseen, sikäli kuin on uskova mies tämä Christian?

        Kai sitä on hyvä kiittää Jumalaa kuoleman hetkellä ja myös silloin, kun elää, sillä kaikki on hyvää ja otollista häneltä saatuna...

        Tuskin on ainakaan helluntailainen tai viidesläinen, ja muitahan täällä ei uskoviksi juuri kelpuuteta.

      • Anonyymi
        Välva kirjoitti:

        Tässä ei ole kyseessä se, että Jumala olisi muuttanut mieltään.
        Vastaavanlaisia tapahtumia on tapahtunut aikaisemminkin.
        Esim.

        Sokeana syntynyt mies
        Joh.9:
        1. Jatkaessaan matkaa Jeesus näki miehen, joka oli ollut sokea syntymästään saakka.
        2. Opetuslapset kysyivät: "Rabbi, kuka teki syntiä, hänkö vai hänen vanhempansa, niin että hän syntyi sokeana?"
        Luuk. 13:2
        3. Jeesus vastasi: "Ei hän tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan näin on tapahtunut, että Jumalan teot tulisivat hänessä julki.
        4. Niin kauan kuin on päivä, meidän23 tulee tehdä lähettäjäni tekoja. Tulee yö, jolloin kukaan ei voi tehdä työtä. Joh. 5:17
        5. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo."
        Joh. 1:4; Joh. 1:9; Joh. 8:12
        6. Tämän sanottuaan Jeesus sylki maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin
        7. ja sanoi hänelle: "Mene peseytymään Siloan altaalle" - nimi merkitsee: lähetetty. Niin hän meni, peseytyi ja palasi näkevänä.

        Nuo tarinat ovat vanhoja, eikä niille löydy todisteita muista lähteistä, joten: Ei jatkoon.

    • Anonyymi

      "Jumalan tekoja" UT:ssa

      Apostolien teot:
      5:12 Ja apostolien kätten kautta tapahtui kansassa monta tunnustekoa ja ihmettä;
      ...
      5:15 Kannettiinpa sairaita kaduillekin ja pantiin vuoteille ja paareille, että Pietarin kulkiessa edes hänen varjonsa sattuisi johonkuhun heistä.
      5:16 Myöskin kaupungeista Jerusalemin ympäriltä tuli paljon kansaa, ja he toivat sairaita ja saastaisten henkien vaivaamia, ja ne kaikki tulivat parannetuiksi.

      19:11 Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta,
      19:12 niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois.

      14:27 Ja sinne saavuttuaan he kutsuivat seurakunnan koolle ja kertoivat, kuinka Jumala oli ollut heidän kanssansa ja tehnyt suuria ja kuinka hän oli avannut pakanoille uskon oven.

      15:4 Ja kun he saapuivat Jerusalemiin, niin seurakunta ja apostolit ja vanhimmat ottivat heidät vastaan; ja he kertoivat, kuinka Jumala oli ollut heidän kanssansa ja tehnyt suuria.

      15:12 Niin koko joukko vaikeni, ja he kuuntelivat Barnabasta ja Paavalia, jotka kertoivat, kuinka suuria tunnustekoja ja ihmeitä Jumala oli tehnyt pakanain keskuudessa heidän kauttansa.

      "Jumalan sanoja" Raamatussa

      1:16 "Miehet, veljet, sen raamatunsanan piti käymän toteen, jonka Pyhä Henki on Daavidin suun kautta edeltä puhunut Juudaasta, joka rupesi niiden oppaaksi, jotka ottivat kiinni Jeesuksen.

      4:25 Sinä, joka Pyhän Hengen kautta, isämme Daavidin, sinun palvelijasi, suun kautta, olet puhunut: 'Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?

      Hebrealaiskirje:
      1:1 Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
      1:2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi,

      Koska Jumalalla ei ole suuta eikä käsiä, niin hän toimii profeettojen ja apostolien kautta, palvelijoidensa suun ja kätten kautta. Mitenkään muuten Jahve ei voisi toimiakaan, sillä hän on olemassa vain häneen uskovien päässä: ajatuksissa ja mielikuvituksessa.

      • Jahvesta jota toistat, en tunne.

        Mutta Jumala voi puhua ja tehdä sen mitä tekee.

    • Käyttikö Jesuskin defibri-rallirollaattoria?

      • Anonyymi

        Jeesus paransi ja herätti kuolleista sanansa voimalla, Jumalan sormella.

    • Anonyymi

      En sotkisi asiaan uskontoa. vaikka olen kristitty. miksi Jumala olisi ottamassa häneltä hengen pois? Tapahtuma ketju oli onni onnetomuudessa. Kentällä aletiin heti toimimaan ja elvytys. Joten elvytyksen aloitelijat pelasti henkilön hengeen.

      • Anonyymi

        Jumalalla nyt vaan on sellainen tapa toimia Raamatussakin. Ensin aikoo tehdä pahaa - hävittää kansan ja tappaa sen jäseniä - ja sitten katuu sitä pahaa, jota oli aikonut tehdä ja jopa alkanut tehdä (tappoi Daavidin aikana kansaa väestön laskennan vuoksi, jonka oli itse käskenyt tehdä)...

        ja Jumala siis muuttaa mielensä Raamatussa tuon tuostakin.

    • Anonyymi

      Eikö teitä ateisteja vituta jutella keskenänne ja käyttää false flag taktiikkaa?

      Kokonainen leegio "vahvoja ateisteja" heti aamutuimaan liikkeellä.

    • Anonyymi

      Olisiko avaajan pitänyt ensin vähän miettiä sitä, onko sopivaa kirjoittaa tuollaisesta arasta ja tuoreesta tapauksesta tänne mokomaa skeidaa?

      Mitä jos Christian ei paranekaan ja menehtyy?

      Vieläkö sitten tekee mieli ilkkua ja pilkata kristittyjä?

    • Anonyymi

      ". Jumala vastasi rukouksiin lähettämällä ”enkelinsä” tekemään käytännön työn. Se on tapa, jolla Jumala toimii. Hän teettää parantavan työn ihmisillä, joiden käsien ja suun kautta hän sitten toimii. Niin tässäkin tapauksessa."

      Niin se maailma muuttuu ja Jumalankin taidot ovat hieman ruostuneet .

      Ennen jumala herätteli ihmisiä henkiin sanomalla vain "ota vuoteesi ja nouse"

      Nykyään jumala tarvitsee samaan hommaan noin kymmenen ateistisen lääketieteen oppinutta ensihoitajaa puoleksi tunniksi antamaan ensiapua ja lääketieteellisiä sähköisiä ja muita ensiapulaitteita .

      Alkaako jumalalla ote lipsuu ?

      • Anonyymi

        Kyllä se ote lipsuu, mutta menetelmät ovat kehittyneet huimasti Jeesuksen päivistä. Silloin Jumala vielä sylki maasta tehtyyn savitahtaaseen ja hieroi sitä sokean silmiin. Käski mennä sitten pesemään silmät lähteellä ja kas kummaa: näkö palautui.

        Nykyään parantaa näön modernin lääketieteen avulla: leikkauksilla (kaihi) ja pienemmät vammat voi korjata ihan vain linsseillä.

        On se Jumala kehittynyt valtavasti viime vuosisatojen aikana! :)

      • Anonyymi

        Siinä sitä taas nähtiin, ettei ole mikään enää kuten silloin vanhoina hyvinä aikoina, kun tottelemattomat lapset oli lupa kivittää ja karhutkin toteuttivat muitta mutkitta Jumalan hurskaan miehen egon paikkausta raatelemalla pojankoltiaiset, näiden räkätettyä tämän kaljuudesta.
        Voi niitä nostalgisia aikoja.

    • Anonyymi

      Urheilu ja uskonto kulkevat käsi kädessä. Ristinmerkkejä ja rukoilua tuon tuostakin. Mistähän se johtuu?

      Huvittavinta on se, kun kristityt nyrkkeilijät takovat toisiaan nyrkillä päähän, ja kiittävät ottelun jälkeen Jumalaa. :)

    • Anonyymi

      Oli tiukka paikka. Ihmiset. Pelaajat ristivät kätensä. Ateistit vetää samaa karua kieltä

      • Anonyymi

        "Oli tiukka paikka. Ihmiset. Pelaajat ristivät kätensä. Ateistit vetää samaa karua kieltä"

        Oli se hyvä niin.
        Onneksi ei ensiapuhenkilökunta ristinyt käsiään vaan toimivat ammattitaidolla tarttuen riuskasti asiaan ja käyttivät käsiään omiin hommiinsa ja saivat ammattitaidolla ja nopealla riuskalla toiminnalla tilanteen haltuunsa.

        Täytyy olla onnellinen ettei tämä tapahtunut missään nokiamissionin tapahtumassa tai muussa uskonnollisessa toimessa jossa kaikki olisivat olleet kädet ristissä ja potilas olisi saanut kuolla ihmeitä ootellessa

        Hieno ele pelaajilta ja katsojilta tuo rukoileminen.

        Kun kiitetään käsien ristimistä niin sen on sitten koskettava kaikkia. Myös elvyttäjien olisi pitänyt rukoilla. Sen sijaan he tekivät ihan maallisia hommia ja jättivät yhteydenpidon Jumalaan muille.

    • Anonyymi

      Christian Eriksen ei ollut kuollut, vaikka hänen sydän pysähtyi. Juutalaisten perinteen mukaan ihminen on kuollut vasta kolmen päivän päästä. Sen takia Jeesus oli haudassa kolme päivää ja kolme yötä, jotta hän oli juutalaisen määritelmän mukaan kuollut.

      Kun lääkärit elvyttävät sydänpysähdyksen saaneen painamalla rinnasta, niin kyse ei ole siitä, että Jumala herättäisi hänet eloon, koska Eriksen ei ollut vielä kuollut. Vastaavia elvytyksiä tehdään paljon muutenkin, eikä kyse ole kuolleen heräämisestä henkiin, vaikka pysähtynyt sydän käynnistetään uudelleen. Sydänleikkeuksissakin tehdään samaa.

      • Anonyymi

        Tässä Jeesus herättää ihan oikeasti kuolleen. Tosin Jeesus sanoo kuollutta nukkuvaksi, mutta kuollut oli vasta äsken kuollut. Lääketieteellisen määritelmän mukaan tämä tyttö olisi ollut kuollut, mutta Jeesus sanoo herättävänsä vain nukkuvan tytön, mitä se nyt tarkoittaakaan. Itse pidän tätä tapausta sellaisena, että Jeesus herätti kuolleen.

        Matt 9:18 Kun Jeesus vielä puhui heille, sinne tuli eräs synagogan esimies. Hän kumartui maahan Jeesuksen edessä ja sanoi: "Tyttäreni on kuollut juuri äsken, mutta tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa."
        19 Jeesus nousi ja lähti miehen mukaan, ja opetuslapset seurasivat häntä.
        20 Silloin Jeesusta lähestyi muuan nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua.
        21 Hän näet ajatteli: "Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa, minä paranen."
        22 Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: "Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut." Siitä hetkestä nainen oli terve.
        23 Kun Jeesus tuli esimiehen taloon ja näki huilunsoittajat ja hälisevän ihmisjoukon,
        24 hän sanoi: "Menkää pois! Ei tyttö ole kuollut, hän nukkuu." Hänelle naurettiin.
        25 Mutta kun väki oli ajettu ulos, Jeesus meni sisään ja otti tyttöä kädestä, ja tyttö nousi.

        "Lääketieteellisen määritelmän mukaan tämä tyttö olisi ollut kuollut, mutta Jeesus sanoo herättävänsä vain nukkuvan tytön, mitä se nyt tarkoittaakaan. Itse pidän tätä tapausta sellaisena, että Jeesus herätti kuolleen."

        En osaa ottaa kantaa asiaan yhtä painokkaasti kuin sinä koska en ollut paikalla ja synnyinkin 2000 vuotta kertomuksen jälkeen .

        Todennäköisesti Jeesus oli tarinassa oikeassa ja tyttö vain nukkui varsinkin kun asiaa ei silloin päästy tutkimaan lääketieteellisesti ja toteamaan että kyseinen ihminen on kliinisesti kuollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä Jeesus herättää ihan oikeasti kuolleen. Tosin Jeesus sanoo kuollutta nukkuvaksi, mutta kuollut oli vasta äsken kuollut. Lääketieteellisen määritelmän mukaan tämä tyttö olisi ollut kuollut, mutta Jeesus sanoo herättävänsä vain nukkuvan tytön, mitä se nyt tarkoittaakaan. Itse pidän tätä tapausta sellaisena, että Jeesus herätti kuolleen.

        Matt 9:18 Kun Jeesus vielä puhui heille, sinne tuli eräs synagogan esimies. Hän kumartui maahan Jeesuksen edessä ja sanoi: "Tyttäreni on kuollut juuri äsken, mutta tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa."
        19 Jeesus nousi ja lähti miehen mukaan, ja opetuslapset seurasivat häntä.
        20 Silloin Jeesusta lähestyi muuan nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua.
        21 Hän näet ajatteli: "Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa, minä paranen."
        22 Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: "Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut." Siitä hetkestä nainen oli terve.
        23 Kun Jeesus tuli esimiehen taloon ja näki huilunsoittajat ja hälisevän ihmisjoukon,
        24 hän sanoi: "Menkää pois! Ei tyttö ole kuollut, hän nukkuu." Hänelle naurettiin.
        25 Mutta kun väki oli ajettu ulos, Jeesus meni sisään ja otti tyttöä kädestä, ja tyttö nousi.

        Eihän tytär ollut kuollut. Hän oli vain koomassa. Ja ihmeitäkään ei ole tapahtunut pitkään, pitkään aikaan. Ja nuokin ihmeet löytyvät vai raamatun sivuillta.

      • Anonyymi

        Juutalaiset uskoivat, että vainajan henki viipyi elottoman ruumiin luona kolme vuorokautta, mutta ihminen oli silloin jo kuollut sen sijaan, että eläisi. Henki lähtisi ruumiin luota vasta sitten, kun näkisi siihen palaamisen olevan mahdotonta...

        Lasarus oli alkanut jo mädäntyä, kun Jeesus herätti hänet sanoillaan ylös kuolleista ja tämä käveli ulos haudasta. Vielä piti käärinliinat ottaa pois pimeydestä valoon tulleelta ja sitten...

        kuvakieltä vai todellinen tapahtuma? :-o

      • Anonyymi

        Jumalan ajatukset eroavat meidän ajatuksistamme. Jos kuitenkin vastaanotamme Raamatun sanan sydämiimme uskolla, Jumala alkaa työskennellä elämissämme riippumatta siitä, millaisia ihmisiä olemme ja millaisia ajatuksemme ovat.
        Pastori Ock Soo Parkin raamattuseminaari
        Pastori Ocksoo Park on etelä-korealainen julistaja. Hän kasvoi köyhissä olosuhteissa ja alkoi käydä nuorella iällä kirkossa leskeksi jääneen äitinsä kanssa. Synti vaivasi pastori Parkia koko hänen nuoruutensa, kunnes lokakuussa 1962 Jumalan armo aukaisi hänen silmänsä tajuamaan, että Jeesus on pessyt hänen syntinsä valkeammiksi kuin lumi.

        https://www.tv7.fi/arkki/pastori-ock-soo-parkin-raamattuseminaari/osa-1-8-vanhurskaiksi-kutsutut-mark-1124_p78521/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä Jeesus herättää ihan oikeasti kuolleen. Tosin Jeesus sanoo kuollutta nukkuvaksi, mutta kuollut oli vasta äsken kuollut. Lääketieteellisen määritelmän mukaan tämä tyttö olisi ollut kuollut, mutta Jeesus sanoo herättävänsä vain nukkuvan tytön, mitä se nyt tarkoittaakaan. Itse pidän tätä tapausta sellaisena, että Jeesus herätti kuolleen.

        Matt 9:18 Kun Jeesus vielä puhui heille, sinne tuli eräs synagogan esimies. Hän kumartui maahan Jeesuksen edessä ja sanoi: "Tyttäreni on kuollut juuri äsken, mutta tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa."
        19 Jeesus nousi ja lähti miehen mukaan, ja opetuslapset seurasivat häntä.
        20 Silloin Jeesusta lähestyi muuan nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua.
        21 Hän näet ajatteli: "Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa, minä paranen."
        22 Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: "Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut." Siitä hetkestä nainen oli terve.
        23 Kun Jeesus tuli esimiehen taloon ja näki huilunsoittajat ja hälisevän ihmisjoukon,
        24 hän sanoi: "Menkää pois! Ei tyttö ole kuollut, hän nukkuu." Hänelle naurettiin.
        25 Mutta kun väki oli ajettu ulos, Jeesus meni sisään ja otti tyttöä kädestä, ja tyttö nousi.

        26. Avaaja lisää:
        Jumala EI auttanut kun natsit polttivat kirkon ja uskovaiset siinä samalla
        https://www.reuters.com/article/us-germany-nazi-massacre-idUSBREA071G320140108

      • Anonyymi

        Mistä svidusta me tuon voimme tietää? Päinvastoin joku on varmasti väittänyt, se on ihan tilastollinen pakko.

    • Anonyymi

      odottakaas kun mm-kisat pelataan Qatarissa. Vastaavassa tilanteessa ei vääräuskoiselle löydy apuvälineitä veikkaan.

    • Jumala siis järjesti vihassaan sellaisen spektaakkelin, että pysäytti Poikansa mukaan nimetyn pelaajan sydämen ja sitten katsoi, rukoillaanko tarpeeksi. Koska rukoukset lepyttivät Hänet, Hän salli elvytyksen onnistua. Salliiko myös peliuran jatkua, siitä Hän päättänee myöhemmin, mutta todennäköisesti ei.

      Tämä oli vähintään yhtä todenmukainen versio tapahtumista kuin aloittajan esittämäkin.

      • Anonyymi

        Pfeizrin rokote annettu 31.5 ja harvinainen komplikaatio huippukunnossa olevalle

      • Aloittajahan on tunnettu trolli ja palstan häirikkö, joka ei lähde kulumallakaan pois. Kirjoitteli taannoin nimimerkillä Strong-atheist ja Kampelatutkija. On nyt siirtynyt Anonyymiin häiriköintiin...

        Yksikään kristitty ei ole minun nähdäkseni väittänyt Jumalan herättäneen kuolleista Christian Erikseniä. Järkevä ihminen tietää sellaisen väitteen typeryydeksi. Kuka tollo luulee ihmisten tekoja Jumalan teoiksi tai vaikutukseksi? Tai sairauskohtausta Jumalan vaikutukseksi (no, sitähän ei avaaja väittänyt, vaan ateistit hänen jälkeensä - tosin sama henkilö lienee niidenkin viestien taustalla, multinikki kun on).

      • Master_Henry kirjoitti:

        Aloittajahan on tunnettu trolli ja palstan häirikkö, joka ei lähde kulumallakaan pois. Kirjoitteli taannoin nimimerkillä Strong-atheist ja Kampelatutkija. On nyt siirtynyt Anonyymiin häiriköintiin...

        >Yksikään kristitty ei ole minun nähdäkseni väittänyt Jumalan herättäneen kuolleista Christian Erikseniä. Järkevä ihminen tietää sellaisen väitteen typeryydeksi.

        Läheskään kaikki kristityt eivät ole järkeviä ihmisiä, ja nämä uskontopalstat ovat siitä vahva näyttö.

      • Anonyymi
        Master_Henry kirjoitti:

        Aloittajahan on tunnettu trolli ja palstan häirikkö, joka ei lähde kulumallakaan pois. Kirjoitteli taannoin nimimerkillä Strong-atheist ja Kampelatutkija. On nyt siirtynyt Anonyymiin häiriköintiin...

        Yksikään kristitty ei ole minun nähdäkseni väittänyt Jumalan herättäneen kuolleista Christian Erikseniä. Järkevä ihminen tietää sellaisen väitteen typeryydeksi. Kuka tollo luulee ihmisten tekoja Jumalan teoiksi tai vaikutukseksi? Tai sairauskohtausta Jumalan vaikutukseksi (no, sitähän ei avaaja väittänyt, vaan ateistit hänen jälkeensä - tosin sama henkilö lienee niidenkin viestien taustalla, multinikki kun on).

        Avaaja lisää:
        Jumala EI auttanut kun natsit polttivat kirkon ja uskovaiset siinä samalla
        https://www.reuters.com/article/us-germany-nazi-massacre-idUSBREA071G320140108

    • Anonyymi

      Kulttuurimarksilaisuus on Suomen syöpä.

    • Anonyymi

      Ei se jumala ollut vaan sydäiskuri joka sai sydämmen sykkimään uudelleen . Niitä on kauppojen auloissa ym , muissakin paikoissa . Joten ole rauhassa .

    • Taisi Jumala olla lopulta kristityn Suomen puolella ateisista Tanskaa vastaan, kun antoi heikomman voittaa 1-0 väkevämpänsä.

      Raamattuhan on täynnä tällaisia kertomuksia sankareista, jotka voittavat suuremman vastustajansa (Daavid ja Goljat, Jaakob ja Jahven enkeli, Jeesus ja saatana,...).

      Ja Jeesus on tunnetusti heikkojen puolella niitä vahvoja vastaan, jotka heikompiaan sortavat ja riistävät heitä: niin kuin katolinen kirkko jäseniään ja luterilaiset perässä... ja nyt hulluntailaiset ja muut vapaan kristillisyyden huijarikirkot lahkoineen.

      • Anonyymi

        Olet tollo. Tanska on paljon uskonnollisempi maa ja kansa kuin Suomi ja suomalaiset.

        uskonnot Tanska

        Kristityt: Väestö: 4,634,250. Osuus: 83.5%
        Muslimit: Väestö: 227,550. Osuus: 4.1%
        Juutalaiset: Väestö: 0. Osuus: 0%
        Buddhalaiset: Väestö: 11,100. Osuus: 0.2%
        Hindut: Väestö: 22,200. Osuus: 0.4%
        Riippumattomilta: Väestö: 654,900. Osuus: 11.8%
        Folk uskonto: Väestö: 0. Osuus: 0%
        Muut uskonto: Väestö: 0. Osuus: 0%

        Ateisteja on Tanskassa vain kourallinen ja tämä jakauma näkyi myös kentällä. Pelaajat rukoilivat kristinuskon Jumalaa, jos ehkä tämä pelastaisi joukkuetoverin ja antaisi hänen elää... ja niin tapahtui: selvä rukousvastaus siis!

      • Anonyymi

        "Taisi Jumala olla lopulta kristityn Suomen puolella ateisista Tanskaa vastaan, kun antoi heikomman voittaa 1-0 väkevämpänsä."

        Saattoihan se niinkin olla mutta mielestäni hiukan taas liioitteli kun yritti tappaa Tanskan parhaan pelaajan saavuttaakseen päämääränsä.

        Onneksi tansakalaiset ateistiset ensiapumiehet/naiset saivat pelastettua tämän pelaajan jonka jumala yritti surmata .

        Jatkossa uskovaiset voisivat rukoilla jumaliltaan etteivät nyt ihan vain potkupallopelin vuoksi enään yrittäisi tappaa ketään vastustajia ja antaisi pelin olla reilu parempi voittakoon jatkossa.

        Eikös ne katoliset kristityt kerran tappaneet toisiaan ihan sodassa, kun potkupallopeli ei päättynyt toivotulla tavalla?

        Olikohan Honduras vs. El Salvador... v. 1969 (olin tuolloin nuori yliopiston opiskelija)

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Jalkapallosota

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet tollo. Tanska on paljon uskonnollisempi maa ja kansa kuin Suomi ja suomalaiset.

        uskonnot Tanska

        Kristityt: Väestö: 4,634,250. Osuus: 83.5%
        Muslimit: Väestö: 227,550. Osuus: 4.1%
        Juutalaiset: Väestö: 0. Osuus: 0%
        Buddhalaiset: Väestö: 11,100. Osuus: 0.2%
        Hindut: Väestö: 22,200. Osuus: 0.4%
        Riippumattomilta: Väestö: 654,900. Osuus: 11.8%
        Folk uskonto: Väestö: 0. Osuus: 0%
        Muut uskonto: Väestö: 0. Osuus: 0%

        Ateisteja on Tanskassa vain kourallinen ja tämä jakauma näkyi myös kentällä. Pelaajat rukoilivat kristinuskon Jumalaa, jos ehkä tämä pelastaisi joukkuetoverin ja antaisi hänen elää... ja niin tapahtui: selvä rukousvastaus siis!

        Jumala kuitenkin aloitti koko shown asettamalla Chrisseen sydänvian. Saatte nähdä että ura oli siinä, eikä Jumala auta palaamaan töihin. Lääkintahenkilöt onneksi estivät Jumalaa tappamasta Vihansa kohdetta. Jumala hävisi 0-1 kuten Tanska. Kiitos sankarillisille elvyttäjäihmisille.

      • Anonyymi

        Meitin aitouskovaisten mukaan tanskalaisista ei ole oikeita uskovia 83,5 vaan 3,5 %.Loput on nimikristittyjä ym. helvettiin menijöitä. Suomessa vähemmän.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Nyt 12 lisää ilmoitin

    • Kyllä se herättäjä taisi olla ammattitaitoinen lääkintähenkilökunta.Taivasten valtakunta kuuluu lapsenmielisille.

      • Anonyymi

        Näin todellatapahtui, jumala vitut veisasi koko tapauksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin todellatapahtui, jumala vitut veisasi koko tapauksesta.

        Ei veisannut vaan aiheutti sen.

      • Anonyymi

        Mitä sä ciccero ajattelet siitä että kaikki kaheleimmat uskikset on nykyään teillä persuissa? Just tuli radiosta mainos missä persu halusi kuntaan 'kristilliset arvot'.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sä ciccero ajattelet siitä että kaikki kaheleimmat uskikset on nykyään teillä persuissa? Just tuli radiosta mainos missä persu halusi kuntaan 'kristilliset arvot'.

        Varmaankin sen tähden, ettei islamistit ala hillumaan. Suomalaisista ns. tapauskovaisia on suurin osa väestöstä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sä ciccero ajattelet siitä että kaikki kaheleimmat uskikset on nykyään teillä persuissa? Just tuli radiosta mainos missä persu halusi kuntaan 'kristilliset arvot'.

        Ps. taitaa löytyä ne tosipimeet uskonveljet/siskot sieltä keskustan lestaadiolaisista.Sisäsiitoisuus kukoistaa ym.

    • Kukaan kentällä ei näköjään Jumalaan usko, kun kerran rupesivat heti elvyttämään.

      • Anonyymi

        Sankari oli Suomen television selittäjä Härkönen, joka vaati heti nopeaa toimintaa. Kuulin oikein kun Masa löi nyrkkiä pöytään. Sitten alkoi vilske.

    • Anonyymi

      Sydäri kohtaus, filmikäyrät ottaa kaikilta pelaajilta, ettei mee pelit plörinäks??

    • Anonyymi

      Maailma n hereillä ja tykkää nukkua. Sen näkee peukuistakin

    • Anonyymi

      On tämä kristittyjen Jumala sitten hassu. Loi ja tekee kärsimystä, jolta voi sitten ns. pelastaa ne jotka mielistelee häntä eniten. On aivan sama tekisikö tämä sitä kärsimystä itse vai jonkun toisen välityksellä kuten Saatanan, niin hän on se joka on alunperin luonut asian. Ja tämä on jonkin sortin rakkautta sitten. Tyyppi on luonut kaiken vain siksi, että olisi joku joka ihailisi hänen voimiaan. Tosin niitäkään voimia tämä ei kehtaa kuitenkaan julkisesti näyttää, vaan aina käyttää jotain välikeinoa asiaan.

      • Tanakhissa Jahve tuottaa onnen ja onnettomuuden, aiheuttaa sairaudet ja tuo terveyden, luo valon ja pimeän... hyvä ja paha tulevat kaikki Jahven kädestä.

        Saatana on yksi jumalista näiden kokouksissa. Jahve lähettää hänet tekemään likaisen työn puolestaan: tappamaan ja tuottamaan onnettomuutta ja lyömään sairauksilla.

      • Strong_atheist kirjoitti:

        Tanakhissa Jahve tuottaa onnen ja onnettomuuden, aiheuttaa sairaudet ja tuo terveyden, luo valon ja pimeän... hyvä ja paha tulevat kaikki Jahven kädestä.

        Saatana on yksi jumalista näiden kokouksissa. Jahve lähettää hänet tekemään likaisen työn puolestaan: tappamaan ja tuottamaan onnettomuutta ja lyömään sairauksilla.

        Niin, ja Jahve lähettää vastustajan valheen henkenä vääriin profeettoihin...

        meinasi tämä unohtua...

      • Strong_atheist kirjoitti:

        Niin, ja Jahve lähettää vastustajan valheen henkenä vääriin profeettoihin...

        meinasi tämä unohtua...

        Paavalin mukaan Jumala lähettää väkevän eksytyksen seurakuntaan, niin että valitutkin uskovat valheen, jos se vain olisi mahdollista. (2Tess 2)

        On siinä melkoinen Jumala: hyvä ja oikeamielinen - tekee kaikkensa pelastaakseen sieluja helvetin tulesta?

    • Anonyymi

      Onko joku tosissaan niin tyhmä, että luulee ihmisten elvytystä "Jumalan teoksi"?

      Tuon avauksen on pakko olla vedätystä. Liekö edes kristityt niin tyhmiä kuin tuossa kerrotaan?

      Jos tuo on jonkun palstan ateistin tekemä avaus, niin on kyllä häpeäksi ateismille, mutta jospa se olikin ovelan kristityn kreationistin tupla false flag taktiikkaa, jolla hän tahtoi antaa huonon kuvan ateisteista sen sijaan, että olisi arvostellut oikeasti kristittyjä heidän hölmöstä taikauskostaan?

      Tai mitä jos se vaan ihan ilkeyttään lietsoo riitaa eri tavalla uskovien välille? Eikös se ole tällä Strong-atheist nikillä tapana monien eri nikkien ja Anonyymien viestien kautta? Nauttii siitä, kun kristityt ja ateistit sotivat keskenään, vaikka tosiasiassa taitaa piruparka itse olla useimpien viestien takana sivupersoonineen ja multinikkeineen...

      • Anonyymi

        Tietysti aloittaja on multinikki trolli. G4G on jo vuosia harrastanut tälläistä. Hänellä on tapana tehdä paljon aloituksia maniassaan ja sekoilla palstalla.

        Kristittynä hän etsiintyi alunperin, sitten ateistina, muslimia ja agnistikkona. Hänellä on kristitty blogi joka vahvasti vihjaa hänen kristinuskoon. Ilmeisesti hän ei ihan Raamattuun kuitenkaan usko, mutta jumalaan kylläkin.

        Eikös tuo ole se sama henkilö kuin tämä Strong-atheist? Olen saanut sellaisen käsityksen, että hän luo itselleen sivupersoonia ja roolihahmoja, jotka panee sitten sotimaan tällä palstalla toisiaan vastaan. Joskus "tappaa" jonkun henkilön, (Kampelatutkija) mutta toiset pitää elossa jatkaakseen synkkää yksinpuheluaan.

        Kun ei ole palstan ulkopuolista todellista elämää, eikä löydä kaveria hiekkalaatikolle leikkimään (vänkäämään itsestään selvistä asioista tällä palstalla), niin sitten keskustelee itsensä kanssa luomiensa sivupersoonien kautta...

    • Anonyymi

      Kädet ristissä minäkin rukoilin että elvytys onnistuu. Ja katso - onnistui.

      • Anonyymi

        Jumala antaa Persuille oikeuden ylivoimaiseen vaalivoittoon paholaisesta..

      • Anonyymi

        SIis: kun Valtuustot täyttyvät Jeesuksen omista.
        Jeesuksen somista.
        kalju mies parralla ja korvksella
        söötti jörrikkä ja vielä lihaksikas

        alakerrasani
        Hunsittaa sanois Suni

    • Anonyymi

      Olen antanut perseeni Jumalan käyttöön.

    • Anonyymi

      Lukaku rukoili hartaasti ja pitkään kameroiden edessä Belgian voitettua Venäjän.

      Kyllä sen Jumalan täytyy olla olemassa, kun niin moni futari häntä rukoilee?

      Tai sitten se on jalkapalloilijoiden jumala, kun snookerin pelaajilla on oma jumalansa, ja jääkiekkoilijoilla omansa, jne.

      kaikki nuo ovat epäjumalia, eivät todellisia.

      • Anonyymi

        Jumalalla olisi vähän muutakin tähellistä, mutta urheilu tuntuu kiinnostavan päällimmäisenä. Etenkin se laji missä on suurimmat liksat.

    • Anonyymi

      Mun tietääkseni se oli tämä lääkintähenkilöstö, joten ootteko te uskovaiset vaihtaneet palvontakohdettanne siitä pilvenreunalla istuskelevasta partasuusta näihin valkotakkisiin!?

      • Anonyymi

        Pakkohan se on valkotakkisia uskoa, kun ne määräävät kaikesta suljetulla osastolla, jonne hihut on suljettu.

        Miten lie pääsevät tänne häpeitään kirjoittamaan...?

    • Anonyymi

      Tiede herätti Eriksenin "kuolleista". Defibrillaattori on laite, joka perustuu kaikkeen siihen, mitä tiede on sydämen toiminnasta ja häiriöistä selvittänyt. Se pelasti Eriksenin hengen.

      Jumalalla oli taas muuta tekemistä.

      • Anonyymi

        Mä olin kanssa alkamassa kirjoittaa, että kyllä sen henkiin herättämisen hoiti defibrillaattori.

      • Anonyymi

        Tiedettä ja sen keksintöjä ei olisi ilman Herraa! Jos tiede olisi ateistien varassa, meillä ei olisi kuin Kallion taidelukio tässäkään maassa.

    • Anonyymi

      Jos kyse olisi ollut kuolleista herättämisestä, paikalle olisi tullut Jumalan profeetta rukoilemaan kuolleen heräämistä. Silloin kaikki olisivat tienneet, että Jumala herättää kuolleen. Nyt ei tällaista rukoilemista tapahtunut.

      Aam 3:7 Ei Herra Jumala tee mitään ilmoittamatta suunnitelmiaan palvelijoilleen, profeetoille.

    • Anonyymi

      Avaaja lisää:

      Haluan PERUA avaukseni. Kuulin päivällä uutisen että CE ei voi enää pelata rakastamaansa peliä. Itara Jumala ei auttanut ja CE joutui ottamaan tahdistimen.

      OSAAMATTTOMAN JUMALAN TAKIA CE ei voi enää pelata ja olla auttamassa ketään pelinsä takia.

      Eroan kirkosta ellei Jumala auta maailmaa pian
      - avaaja

      • Anonyymi

        Ok, perunta hyväksytty [x]

    • Anonyymi

      Ateistit kutsuu sitä defibrillaattoriksi.

    • Anonyymi

      Tajutkaa nyt pösilöt jotain. Tuo "sairauskohtaus" on teatteria. Raha liikkuu vedonlyöntipiireissä ja Tanskalla sai kuitenkin hyvät kertoimet vaikka hävisikin Suomen amatööritason joukkueelle.

    • Anonyymi

      Lukaku kiitti taivaan Jumalaa ja teki ristinmerkin, kun sai tehdä maalin Suomea vastaan. Monet muutkin pelaajat tekevät ristinmerkkejä ja rukoilevat ääneen Jumalaa ottelun aikana. Ei ihme, että ateistit eivät pidä jalkapallosta.

      • Anonyymi

        Mistä tiedät, että hän kiitti "taivaan Jumalaa", eikä esimerkiksi Mulukua?

    • ”Elvytys pelasti Christianin.”

      Juurikin noin.

      Tietenkin voisimme aprikoida, olisiko sydämiä sammuttelevat ja käynnistelevät keijukaiset tehneet tepposen, mutta lieneekö tälläisessä spekuloinnissa järkeä? Jumalat eivät edelleenkään tee yhtään sen enempää kuin keijukaisetkaan - ne toimivat samoilla todennäköisyyksillä kuin sattuma.

      • Anonyymi

        "Juurikin noin."

        - heh ! -

    Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2364
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      53
      2064
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1883
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1658
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1582
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1456
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1420
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1402
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1390
    Aihe